Diplomatia

Valtion päämiehet käyttävät diplomatiaa.
Sama asia voidaan sanoa diplomatian keinoin
tai maalaisittain joista sanoista joutuu jopa
ainakin maallikko vastuuseen.
Päämiehemme ei taida vielä hallita diplomatian keinoja
ja sanoo asioita ”suoraviivaisesti”?
Kun meillä on arvaamaton naapuri,
niin kaikki sanomiset tulisi harkiten sanoa
diplomatian keinoin
ja osan voisi jättää sanomatta?
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010469097.html

Äänestin ja sitä ennen oli veneilyä aliarvostetulla ””lätäköllä””

Lahden vesijärven huono maine juontaa 1970- 80 luvuilta, jolloin vesi oli niin saastunutta ettei siinä kannattanut edes uida. Nykypäivänä on kuitenkin toisin.

Yleensä ylimieliset lahtelaiset ökyveneilijät suuntaavat pysähtymättä Vääksyn kanavan kautta päijänteen puolelle vaikka pohjoisella vesijärvellä on ihan yhtä hienoja retkeilysaaria ja tulentekolaavuja.

No, saatiinhan olla rauhassa paistamassa makkaraa ja keittämässä varhaisperunoita kallioisella hienolla saarella.

lisäksi vesku antaa uistimella hyvin kuhaa ja sille kalalle voikin antaa arvon mikä sille kuuluu.

Miksi suurlähättiläs Jari Vilen sai kirjallisen varoituksen?

SUOMEN Ottawan-edustuston päällikkö, suurlähettiläs Jari Vilén on saanut ulkoministeriöltä 29. toukokuuta virkamieslain mukaisen kirjallisen varoituksen.

– Varoitus annettiin, koska hän on rikkonut virkamiehen käyttäytymisvelvollisuutta, UM:n tiedotteessa todetaan.

Iltalehden tietopyynnöllä saaman päätöksen mukaan Vilénin menettely täyttää epäasiallisen käytöksen, häirinnän ja seksuaalisen häirinnän määritelmät.

Päätöksessä todetaan, että ulkoministeriölle on lähetetty helmikuussa kolme erillistä ilmoitusta Vilénin epäasiallisesta käytöksestä ja seksuaalisesta häirinnästä.

VILÈN kommentoi syytöksiä STT:lle sähköpostitse. Hänen mukaansa syytökset ovat tulleet hänelle täytenä yllätyksenä.

-  En tunnista syytöksiä ja ne eivät sovi arvoihini eivätkä periaatteisiini. Suomen ulkoministeriössä on nollatoleranssi häirintää kohtaan ja tämä on myös minun kantani.

Vilén kertoo suhtautuvansa syytöksiin erittäin vakavasti ja odottavansa niiden nopeaa ja perusteellista tutkintaa. (Lähteet HS, Demokraatti, Ilta-Sanomat.
—————————————-
Mitä pahaa suurlähettiläs Vilen on sitten syytösten mukaan tehnyt?
– Läpsinyt alaisinaan toimivia naisia perseelle?
– Kertonut alaisilleen härskin vitsin?
– Kertonut vitsin, jossa esiintyy. N-sana?
– Torjunut alaisensa ”miss Ellien” lähentelyt?
– Naureskellut Me-too-liikettä?

Luoko tuokaan minkään asteen luottamusta

Eikö asia ole niin ettei teot aina tuo luottamusta olishan tuo terveyden hoito henkilöstöstään voinuta viedä sydän iskurin

Niinhän asiassa ei sitten tehty vaan ei sitä myöskään lainattu Voiko  tuollaseen sitten luottaa missään muussakaan asiassa

mutta kun ei selvää rahaa lyödä käteen ei saa mitään asiaa onko sellasessa paikassa sitten lainkaan enää kysymys terveydestä

Vai jostain aivan muusta jota ei kukaan ymmärrä ei sitten mistään kohtaa

Mutta elämä jatkuu mutta mutta luottamusta ei tuollanen toiminta kyllä lisää missään asiassa seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Zelenskyi sen kertoi …

Zelenskyi kertoi että mm Ruotsi on luvannut hävittäjiä mutta kun yksikään ukrainalainen ei edes harjoittele vielä ruotsalaisten hävittäjällä lentämistä niin siinä menee taas vuosi kun yksikään kone voi olla Ukrainassa.

Edelleen näilläkin blogeilla on henkilöitä jotka luulee että kun Ukrainaan viedään vaikka 100 kpl F-16 hävittäjiä niin ne on heti valmiina ja lentäjiä on jonoksi asti. Mutta kun se ei vaan ole niin.

Kesällä saavat varmaan sen laivueellisen F-16 hävittäjiä ja hyvä alku se on mutta matka on pitkä.

Trumpin ja republikaanien aiheuttama asepaketin ja tuen estäminen Ukrainaan on pelannut tähän asti täysin Putinin laariin.