Tyhjiä rakentamattomia tontteja

Pälkäneen Kostianvirralla jo 6 vuotta tarjolla ja tyhjinä edelleen 203 tonttia, jos alue aikanaan rakentuu? Ensimmäinen vaihe 55 tonttia.
– Omana kantana: Jos alueella olisi työpaikka tarjolla, niin toteutuisi. Toki Lahdentie on aivan kupeessa joten kulkuyhteys toimii.
– Hallitus on luvannut niitä työpaikkoja…

Persujen maahanmuutto

… on  90 % täyttä populistipropagandaa, joka menee uunoihin täydestä.

Katsokaa ympärillenne: hoitoala, sairaala-avustajat, siivoojat, taksi- bussikuskit, ravintolat, parturit, hieromalaitokset, rakennusmiehet ym..

”Nykyjulkisuuden valossa läntisen sivilisaation suurimmaksi uhaksi näyttää nousseen vierasrotuisten ja -uskoisten ihmismassojen ennennäkemättömän laaja vyöry kohti pohjoisia yhteiskuntia. Tänne päästyään tulijat asettuvat paikallisten veronmaksajien elätettäviksi, vievät kantaväestöltä työpaikat, asunnot ja opiskelupaikat, tehtailevat rikoksia, tuhoavat vierailla tavoillaan perinteiset paikallisyhteisöt ja ennen pitkää jättävät pohjoisten yhteiskuntien kantaväestön vähemmistöksi omissa maissaan.

Äärioikeistolaiset ryhmät ovat pitäneet jo pitkään maahanmuuton uhilla pelottelua tärkeimpänä keppihevosenaan. Aikaa myöten jotkut näistä ryhmistä ovat onnistuneet kasvattamaan merkittävästi kannatuspohjaansa ja myös eräät valtavirtapuolueet ovat alkaneet myötäillä heidän retoriikkaansa toivoen näin voivansa estää omien äänestäjiensä siirtymisen radikaalimpien puolueiden kannattajiksi. Suomessa olemme joutuneet todistamaan Kokoomuksen ja Perussomalaisten johdon näkemysten pitkälle menevää yhteensulautumista.

Tämän kehityksen seurauksena maahanmuutto on noussut vaalikampanjoiden hallitsevaksi teemaksi sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa. Ongelmaksi tässä asetelmassa on noussut se, että oletukset kansainvälisen muuttoliikkeen laajuudesta ja vaikutuksista on kasvatettu todelliseen tilanteeseen nähden täysin suhteettomiin mittasuhteisiin. Samalla yhteiskunnalliset vaikuttajat tekevät maahanmuuttajista syntipukkeja epäkohtiin, jotka ovat todellisuudessa olleet seurausta heidän huonosta politiikastaan.

Edes hieman syvällisempi perehtyminen kansainvälisiin muuttoliikkeisiin näyttäisi aika nopeasti, että muuttoliikkeitä on ollut ennenkin yhtä paljon kuin nykyisin, mutta varsinkin kaukaisiin maihin suuntautuva muuttoliike on ollut aina suhteellisen harvinaista. Myös muuttoliikkeiden vaikutukset sekä lähtö- että tulomaissa ovat pysyneet niiden kokonaiskehitykseen verrattuna suhteellisen rajallisina. Tässä asiassa ei ole syytä olettaa tapahtuvan mitään radikaaleja muutoksia tulevaisuudessakaan.

Entä mitä pitäisi ajatella niistä väkivaltaisista mellakoista, joita on koettu esimerkiksi Ranskan ja Ruotsin maahanmuuttajavaltaisissa lähiöissä? Eikö perusongelma ole ollut maahanmuuton sijasta se, että kummassakin maassa ryhdyttiin aikanaan rakentamaan pienituloisille tarkoitettuja huonosti suunniteltuja asuma-alueita, joiden ongelmien on annettu kasvaa aikaa myöten kestämättömiin? Kun näin on tapahtunut, alueilla ensin asunut kantaväestö on vaihtunut pienituloisiin maahanmuuttajiin. He ovat joutuneet kohtaamaan ympäröivän yhteiskunnan ennakkoluulot ja välinpitämättömyyden, jolloin pienetkin kipinät ovat riittäneet sytyttämään isoja roihuja.”

Ote US/ Antti Kasvio, Vaalikampanjoiden suuri puhallus

Blogaus poistettu

Olen poistanut kokonaan yhden blogauksen. Yritimme ensin moderoida siitä ongelmallisen sisällön pois, mutta kirjoittaja toi sen takaisin kommenteissa eikä hyväksynyt muutosta. Tällöin ei valitettavasti jäänyt muuta toimintatapaa ratkaisuksi kuin koko sisällön poisto. Valitettavasti tilanne entisestä huononi, kun kommentoijissa muutkin alkoivat kirjoittamaan henkilöön meneviä laajemmin.

Poistettu sisältö toimitetaan alkuperäiselle kirjoittajalle. Hän voi halutessaan muotoilla sen uudestaan ja julkaista toistamiseen, mikäli hyväksyy muutokset.

Laitaoikeisto

Laitaoikeisto Saksassa nousee jopa mukiloiden?
Saksan kansan muisti on lyhyt ja haluavat
uudelleen naapurin syliin?
EU-vaalit ovat parhaillaan ja nyt pitäisi ajatella
keitä äänestää?
Äänestysinto on ollut vaatimaton
ja pitäisi ymmärtää EU:n merkitys
joskin nykysäännöillä voidaan saada
vain toisarvoisia päätöksi?

Pirha säästää

Vanhuksia pidetää kotijonossa Vaikka hoitopaikkoja olisi! AL-etusivulta tänään.
Vanhusten itku ja tuskailu ei kotoa asti päättäjien korviin kuulu?
Valtiovalta on päättänyt että pitää säästää ja leikata.
Hyvinvointivaltuustot ovat kädettömiä?
Kallispalkkaiset johtajat ovat?

Varsinainen ns herätys taas kerran

No onhan tuosta viimeisestä nyt jonkin aikaa mutta unissani käännyin väärälle kyljelle ja herätyshän siitä tuli

Ja nyt ei sitten tule uni simmuun ei sitten millään keinolla

Mulla on tuo oikeanpuolen lonkka sellanen ettei se anna nukkua ja kun sitten sille käännyn herätys on aina fakta asia

No sieltä on joku asia rikki kuten voi sanoa eikä meitä 8 kympin lähempänä enää viitsitä hoitaa

Joskus tulee sellanenkin mieleen että ei vielä se saattaa kuolla piankin mutta tuo särky on sellasta joka varmaan sitten myös pitää hereillä

No ei kait asia noin voi olla sehän alkaisi muistuttaa heitteillejättöä jota en usko vaikka asia noinkin voi olla

Mutta valvotaan nyt sitten nukutaan vaikka päivällä seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Politikat

Tapaus Vilen käsiteltiin silkkihansikkain, ei pisteitä Valtoselle?
Stubb Viron vierailu meni pilalle vitsimöläytyksellä?
Valtion päämies ei yleensä vitsaile varsimkaan isäntämaata koskevia?

Valitettavasti asia on sellanen joka ei muutu

Edellinen maamme isä toivoi että Suomen kansa olisi yhtenäisempi eikä kokoajan örveltäisi toisiaan vastaan

Hyvä ajatus mutteipa ihan hevillä kyllä toteudu Kansa on edelleen jaoissa kahteen ehkä vieläkin suuremmassa määrin mitä se on ollut vuosikymmeniin

Sellasta se kuitenkin tarvitsisi ja aika suuressa määrin mutta ei sellanen käy aina verotaan milloin mihinkin

Jopa sata vuotta vanhoihin asioihin joihin ei nykypolvi ole ollut tekijänä jotenka sellaset asiat vois unohtaa vaikka historiansa tunteekin

Asia jota kukaan ei saakaan unohtaa koska sillä voi olla kamalat seuraamukset kansalle

Mutta Sauli oli oikealla tiellä sitä vaan toiset ei näytä tajuavan ei sitten millään tapaa

Maailman onnellisin maa mutta kansa sitä  ei ole vaan repivät toisiaan hajalleen kaikesta mikä olisi maallekkin paras asia

Vielä 2024 ollaan viemässä ihmisiä ns saunan taakse

No sillä ei kansaa saa kaikkien tekojen tukijaksi ei sitten millään tapaa olipa tekijä kuka hyvänsä

Tällänen on todellisuudessa maailman onnellisin maa kuinkahan onnettomia ne muuta maat ovatkaan

Mutta näillä kohti EUU vaaleja vaikka eihän niistäkään ole Suomelle etuja vaikka muuta huudellaan

Mutta silti toivon enemmän yhteistä työtä maamme tilan korjauksiin ja pitää mielessä juoppoa kansaa on kaikkein helpoin hallita

Tällä menolla emme voita oikeasti kukaan seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

 

Kävin Molarin Matin vieraana

Molaritube on ajankohtaisen poliittisen keskustelun kanava, jossa ei ole ennalta sovita poliittista mielipidettä. On piristävää nähdä keskustelua, jossa ennalta sen paremmin vasemmisto kuin oikeistokaan ei ole kaikesta oikeassa tai väärässä. Sain itse kutsun kanavalle ja juttelimme yhtä sun toista.

Ajatuksemme lyhyestä jutustelusta vähän venähti ja leikkailujen jälkeenkin lähes puolitoista tuntia juteltiin – eikä jokaista kiveä käännetty. Keskustelussa myös päästiin pallotteluun jossa heiteltiin avoimin mielin ajatuksia ilman tarvetta absoluuttiselle totuudelle.

Aihepiireissä käytiin kosketuksia eri syvissä päädyissä omien kokemusteni pohjalta – kommunisteista kansallismielisiin ja kaikkea väliltä. Lisäksi puhuimme vähän kulttuuripiireistä ja niiden kyvyistä hyväksyä erilaisuutta. Parhaani mukaan koitin haastaa stereotypioita ja osoittaa mahdollisuuksia olevan uhkia enemmän. Matti huolehti, ettei vastauksia nielty purematta.

Itse olen pitänyt pidemmistä keskusteluista muutoinkin, jos tarkoitus olisi vaikeaa asiaa ymmärtää niin alle tunnissa ei pitkälle pääse. Ylellä on fiksuja toimittajia mutta liian moni asia jutellaan vartissa ja jää pintaraapaisuksi. Muutaman sekunnin tiktok-videoiden ja ohimenevän huomion keskellä on erinomaista pystyä keskittymään asiaan. Ei perinteiselle kirjalle ole voittajaa tokikaan ja itselläkin olisi kirjoitettuna jos vain saisi julkaistua. Vaan niiden rinnalla myös terävä keskustelu löytää paikkansa.

Kuuntele ja kommentoi.

Hutkiva journalismi veti/vetää vesiperän.

Neljännen valtiomahdin sanotaan olevan vallan vahtikoira, mutta kyllä se nykyään ainakin Suomessa edustaa laulukuoroa, jotka laulavat sivuillaan niiden totuutta, joita heidän tulisi vahtia.

Kansalaisten mielipiteen muokkaajina he kyllä vielä varsin hyvin onnistuvat, olletenkin kun enemmistö kansasta eivät omaa vielä nykyäänkään vähäisintäkään medialukutaitoa, vaan nielevät Rapalan koukkuineen ainoana totuutena.

Mutta näin perussuomalaisena voin sanoa, että ei ole media onnistunut hutkivalla journalismillaan nujertamaan perussuomalaisia kansan silmissä, vaan kun ollaan nähty siitä asti kun Soinin hillopieksut joutuivat laulukuoroon Argarianmäeltä, niin siitä asti neljänneltä valtiomahdilta ei ole puuttunut kuin postimerkit liimattavaksi perussuomalaisten hatajaiskutsuun.

Olisiko kukaan uskonut sen jälkeen kun Soini opetuslapsineen oli jo Halla-ahon johtamalle puolueelle haudan kaivanut, että hillopieksut tulevatkin siihen kuoppaan itse haudatuksi.

Mutta vanha sanonta, että kyllä kansa tietää pätee perussuomalaisiin täydellisesti, sillä mitä suurempi vastustus ja vihakampanointia hutkiva journalismi suoltaa perussuomalaisista medioissaan, niin se on vain kuin bentsiinin heittämistä liekkeihin, kun kansa tulee sorretun puolelle.

Nyt perussuomalaiset ovat hallituksessa ottamassa päävastuun  näiden vihervasemmistolaisten mediasuosikkien sotkujen selvittelijänä ja yhä vain vallan vahtiko….eiku hyeenat haistavat perussuomalaisen veren ja uskovat hallitusvastuun olevan se naula, jolla viimeinkin se persujen arkunkansi saadaan umpeen naulattua.

Mutta kun seuraa nykyistä eduskuntaa puolueineen, niin perussuomalaiset lienevät kaikista puolueista yhtenäisin ja muut puolueet ovat enemmän tai vähemmän tuuliajolla, kun yrittävät etsiä ideologiastaan sopivaa reikää luikahtaakseen perussuomalaisten salarakkaiksi niin, ettei kansalaiset sitä huomaisi.

En ole ennustaja olen säveltäjä sanoi Sibeliuskin eläessään ja minä sanon, että ei tarvitse olla mikään ruudinkeksijä eikä ydinfyysikko nähdäkseen, että perussuomalainen politiikka tulee valtaamaan yhä enenevässä määrin alaa maassamme, sillä jos jotkut puolueet siitä kieltäytyvät kansan mielipiteen vastaisesti, niin sillä he kaivavat oman poliittisen hautansa.

Toki toivon, tai vaadin mediaa jatkamaan samaa persuvastaista politikoimistaan, sillä en kuolemaksenikaan löydä muualta niin osaavia vaalivankkureidemme vetäjiä kuin he ovat.

Hyvin menee….mutta menköön, kyllä se auringonlasku saattaa vielä joskus antaa iltasäteitään vasemmistolaiseen risukasaankin, toki sitä ei nyt ole kyllä kristallipallossani pienintäkään merkkiä, joten valtakunnassa kaikki hyvin, voimme nukkua yömme rauhassa, pelkäämättä  saavamme vasemmistolaista auringonpistosta.