Mänty-honka-petäjä; lattiassa- jopa 500 vuotta vanhaa honkaa

Olemme asuneet ikivanhoissa taloissa- mm. jugend taloissakin, joiden rakentamisaika oli 1900-luvun alussa. Yhteistä kaikille olivat muuratut massiivitiiliseinät, joiden paksuus oli n. 70 cm, ja pääosin välissä tiilenlevyinen ilmarako. Huoneet korkeita n. 3,20 m.

Lattiat mäntyponttilautaa tai lankkua paksuudeltaan n. 1,5”-2” ( tuumaa) x 5 ”. Se mänty-honka-petäjä, saattoi olla iältään jopa 500-vuotta, max, 700 vuotta vanhaa ja, jopa keloa. Jugend- huoneistoissa lattiaa kiersi yleensä 2 laudan reunuslaudat seinän vieressä, jotka oli päältä naulattuja takonauloin. Itse lattiat pontista naulattuja ja monesti hieman kutistuneita , jolloin väissä oli hiontakittiä ja maalia.

Mutta ajatelkaahan, huoneistojenne lattian honka saattoi pudottaa siemenensä luontaisesti valitulle kasvupaikalleen nyt ajatellen n. 100 v + hongan ikä sitten eli vähintään 500 vuottla sitten. Eli sen kasvu on alkanut jopa ennen 1500- lukua ja sahattu 1900- luvun alussa. Mitäs silloin 1500- luvulla Suomessa tapahtui ?

https://www.hi3.fi/0-mika-suomi-on/suomi-idan-ja-lannen-valissa/

… no, se lattia..

Se oli maalattu, joka piti hioa koneellisesti. Ammattimies tuli raskaine koneineen ja tutki. Sanoi, että lattia on aivan hyväkuntoinen. Hiotaan ja lakataan. Hioi, hioi, hioi ja tuskaili, että on kuin kiveä hioisi. Lopulta se oli kittaus-lakkausta valmis ja kaunis, kuvan kaunishan ja kallis siitä tuli.

… mutta voi näitä purkuintoisia timpermanneja? Ikkunan karmit sekä pokat vaihdetaan 500-v vanhasta hyvin kunnostettavasta hongasta höttöpuuhun ja muoviin, jotka vääntyilevät ja kestävät 30 vuotta.

Pelastin joskus purkulavalta monimuotoisia, lasit, jopa lyijylasit tallella olevia pokia varastoon vaikka kasvihuoneeksi tms.. ja niinhän niistä kaveri sitten sellaisen kaunistuksen rakensi,  seuraavaksi sadaksi vuodeksi.

 

Pirha laittaa vanhusasian kuntoon

Lopetetaan kerralla kolmetoista palveluyksikköä!
Sehän on iso säästö?
Toimenpide on sikälikin hyvä että samalla poistuu työvoimapula?
Vanhusten mielipidettä ei taidettu kysyä?
Päätös koskettaa isoa joukkoa heitä jotka rakensivat tämän maan
sodan jaloista hyvinvointiin!
– Ei hätää sillä yhteisöllinen asuminen moninkertaistuu – mitä se yhteisöllisyys tarkoittaa?
– Pirha aikoo panostaa ennaltaehkäisevään työhön lisäämällä liikkuvia lähitoreja: Kuka työntää meidät lähitorille ennaltaehkäisyyn?
https://www.aamulehti.fi/pirkanmaa/art-2000010306900.html
– Sori siitä – en ymmärtänyt ehkä em suunnitelmia!

Hallituksen lääkkeet työllisyyden kasvattamiseen ovat metsässä- se on rakenteellinen- ei ole töitä tekijöille oikeissa paikossa, oikeilla aloilla

Ainoat ryhmät, joissa työpaikat ja työllisyys ovat lisääntyneet ovat kouluttamattomat ja halpapalkkaiset alat. Muut ammattilaiset ja koulutetut menevät alamäkeä. Ei ole töitä !  Eli alipalkkaus ja olematon koulutus ovat suosiossa ja varmasti järjestäytymättömät, vapaata riistaa olevat. Ja tätäkö hallitus hakee ? Ay taas hakee oikeutta myös näille järjestäytymättömille omiensa ohessa.

Kannattaa lukea Työ- ja elinkeinoministeriön raportti kokonaan alimpana olevasta linkistä.

Pari otetta TEM:in raportista:

”Työ­ ja elinkeinotoimistoissa ja kuntakokeiluissa oli tammikuun
lopussa yhteensä 291 100 työtöntä työnhakijaa. Se on 33 100
enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Edelliskuusta työttömien
työnhakijoiden määrä väheni 6 500:lla. Työttömien työnhakijoiden
osuus työvoimasta oli 10,9 prosenttia, eli 1,2 prosenttiyksikköä
korkeampi kuin vuosi sitten. Tiedot ilmenevät työ­ ja
elinkeinoministeriön Työnvälitystilastosta.

Tammikuun lopussa työ­ ja elinkeinotoimistoissa ja kuntakokeiluissa oli
kaikkiaan 508 500 työnhakijaa, mikä on 28 100 enemmän kuin vuotta
aikaisemmin. Työnhakijoista oli miehiä 276 300 ja naisia 232 200. Miesten
määrä nousi vuoden takaisesta tilanteesta 26 400:lla ja naisten 1 700:lla.
Työnhakijoista oli kuntakokeilujen asiakkaana 262 400 eli 26 900 enemmän
kuin vuosi sitten.
Työnhakijoista oli työssä olevia 111 900, joista 52 800 oli kokoaikaisessa
työssä, 43 300 osa­aikatyössä ja 15 800 työ­ ja elinkeinohallinnon ja
kuntakokeilun järjestämillä palveluilla työllistettynä. Työvoimaan
kuulumattomia työnhakijoita oli 95 200, joista 24 300 oli työllistymistä
edistävässä palvelussa ja 58 400 koulutuksessa. Työnhakijoista oli
työttömiä työnhakijoita 291 100, mikä on 33 100 enemmän kuin vuotta
aikaisemmin. Työttömistä työnhakijoista oli tammikuussa kokoaikaisesti
lomautettuja 35 000 eli 4 600 vähemmän kuin joulukuussa. Edellisen
vuoden tammikuuhun verrattuna kokoaikaisesti lomautettujen määrä
lisääntyi 12 700:lla. Lyhennettyä työviikkoa tekeviä työnhakijoita oli lisäksi 10
300, mikä on 4 000 enemmän kuin vuotta aikaisemmin.”

Click to access Tkat_fi.pdf

Liika vasemmistolaisuus masentaa

Psykologian erikoistutkija Oskari Lahtisen tuoreen tutkimuksen mukaan naiset ovat reilusti useammin woke -henkisiä kuin miehet ja vasemmistolaiset enemmän woke- mielisiä kuin porvarit. Samassa tutkimuksessa myös tuli ilmi korrelaatio woke – mielisyyden ja masennuksen välillä: mitä wokempi, sitä masentuneempi. Paitsi että oikeastaan masentuneisuus korreloi vasemmistolaisuuden kanssa: mitä vasemmistolaisempi, sitä ahdistuneempi ja masentuneempi. Joidenkin vanhojen kommunistien kasvoilta tämän mielestäni näkikin. Kommunismi on kaunainen aate ja katkeruus näkyi kasvoista. Eikä huumoriakaan välttämättä suvaittu. Neuvostoliitossa vitsistä saattoi joutua työleirille ja kun suomalainen kommunisti ”kapina Kemppainen” ( en muista etunimeä) oli idän matkalla vitsaillut pyhistä asioista niin hänestä tuli Neuvostoliitossa persona non grata.

Samaan aikaan tehty eri maiden onnellisuustutkimus rankkasi Suomen taas kärkeen ja on siellä muitakin pohjoismaita. Onnellisuusmittaus mittaa pitemmän ajan tyytyväisyyttä  siihen kuuluu mm. terveydenhuollon saatavuus ( onko se meillä oikeasti hyvä?), kansalaisten osallisuus jne. Kun Suomi ja muut pohjoismaat ovat jonkinlaisia sosiaalidemokraattisen hyvinvointivaltion esikuvia niin vasemmistolaisuus tiettyyn rajaan asti kuitenkin näyttäisi lisäävän onnellisuutta.

Mielenkiintoista oli, että heti Suomen ja muutaman pohjoismaan jälkeen onnellisuustilastossa seuraavana on Israel. Sama maa, jota katkerat ja masentuneet vasemmistolaiset väittävät apartheid -valtioksi. Apartheid siis tekee onnelliseksi tai sitten nuo katkerat vasemmistolaiset ovat väärässä, veikkaan jälkimmöistä. Mielenkiintoista on myös, miten ”Palestiina” eli Gaza ja Israelin hallussaan pitämä Jordan- joen länsiranta sijoittuivat korkeammalle kuin ympäröivät arabimaat Egypti ja Jordania. Katkerat vasemmistolaiset eivät halua ymmärtää ettei oman valtion puuttuminen olekaan palestiinalaisalueiden arabien suurin ongelma. ”Vapaa Palestiina” on jonkinlainen mielikuvitusvaltio jonka katkerat vasemmistolaiset ovat päässään kuvitelleet mutta mikä ei toisi sen asukkaille ehkä yhtään enempää onnellisuutta, eihän sitä löydy niistä muistakaan arabimaista. Tilaston viimeinen oli Afganistan joka on nyt ”vapaa” kun Suomenkin miehitysjoukot sen vihdoin jättivät afganistanilaisten omaan hallintaan.

Summa summarum: jos et halua olla katkera ja masentunut niin vältä wokea äläkä ainakaan ryhdy kommunistiksi. Ja jos haluat olla onnellinen niin asu Suomessa tai muissa Pohjoismaissa. Jos muutat Lähi- itään niin muuta demokraattiseen maahan, valitse jokin niistä :)¹

Kansallismielisyys= joillekin kirosana

Vietän suomalaisia perinnejuhlia, varsinkin juhannusta , saunon ja  syön suomalaisia perinneruokia. Kalastan ja retkeilen. Tosin käyn myös etnisissä kaupoissa, varsinkin thai-marketissa koska sieltä saa parempia chilikastikkeita kuin Suomen normikaupoista. Myös pitsaa ja kebabbia tulee joskus tilattua etnisistä pizzerioista. No, mikäs siinä sitten niin väärin on ??

Suomi onnellisin maa

Suomi on jo seitsemännen kerrran onnellisin maa. En tiedä mikä raati ja miten sen kansainvälisen arvion tekee.

Sen kuitenkin tiedän, että täälläkin siitä moni on eri mieltä ja arvioi sen yhden, tai kahden asian mukaan. Mutta onhan meillä jokaisella vapaus olla eri mieltä.

Kannatus laskee kokoomus ja perusS

Vastuu on raskas ja painaa harteilla.
Kepu lähti kohta nousuun kun pääsi vastuusta.
Kokoomus on edelleen suurin ja se halutaan mainita.
Itse asiassa kärkiryhmä on lähes samoissa prosenteissa.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010289567.html
– Nyt olis oiva tilaisuus hallituksella tehdä nousua,
jos alkaisivat ottamaan huomioon heikoimmatkin
ja asettuisivat sopimusneuvotteluun,
sillä nyt hallitus saa jääräpäisyydellään ison velan koko yhteiskunnalle.
– Emme Suomena ole tottuneet yksipuoliseen määräysvaltaan.
Siitä on oiva esimerkki ihan naapurista.

Kuole talvi !!

Eräs tuttavani oli laittanut facebookiin osuvan kuvan makaavasta lumiukosta johon oli isketty kymmeniä veitsiä, mutta en osaa linkittää sitä tänne.

Lauantaina kuitenkin pidettiin mukava grillikotapäivä veljeni Ollin, kummipoikani Jaakon ja erään ystäväni Jannen kanssa ja illalla vielä saunottiin. Sunnuntaiaamuna sitten olikin melkoinen tarpominen lumihangessa kauppaan, kun aurauskalusto ei ollut vielä ehtinyt tänne pirttiharjuun.

No, tulis nyt taivaalta vielä kaikki lumi, ettei tulisi takatalvea. Se ei olisi mukavaa.