Kävin äsken vilkaisemassa facebookin messengerissä , niin ainoastaan 2 viestiä on tullut minulle koko tauon aikana. Yksi ystävä kysyi lähtisinkö huomenna katsomaan salppurin iltamäkeä, mutta minun osalta kisamonttuajat ovat jääneet nuoruusvuosille ja ehkä korkeintaan teeveestä sen katson. Huomisen iltailotulituksen näen yhtä hyvin kun kävelen kadun varteen kärpäsenmäelle.
Uusi maan isä nyt maassa
Tuo valtaan nousu ei paljonkaan uutta antaneet vaan katsotaan mitä uusi alkaa tekeen pääseekö tasolle jossa omakin puolue saa kuulla kunniansa
Elikkä onko oman puolueen etu edellä noinhan asia ei saa olla vaan uuden presidentin pitää olla roolissa jossa hän onkin koko kansan presidentti
Mutta senhän sitten aika näyttää Jos nyt jälkipeliä pelaisi sanoisin ettei Suomi ole valmis ihan mihin vaan
Kukin saa itse miettiä miksi ei Haavistosta tullut maan päämiestä oletan jopa Pekan itsekkin sen ymmärtävän
No eihän hän olekkaan asiastra mitään julki tuonut
Mutta eteenpäin kukaan ei voi sanoa että maa sai eläkeukon päämieheksi kuten monissa maissa asioita valitaan ikää pitää olla
Ainakin lähellä 80 ikä vuotta jolloinka olisi vahva presidentti no sekin olkoot heidän näkemys asiaan
Mutta toden näköisesti maa sai presidentin joka onkin aika paljon vaille 80 ikä vuotta
Mutta aika näyttää saimmeko hyvän miehen pressan tuolille seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast
Pitääkö maallikonkin laatia budjetti?
Katson lompsaan ja jaan summan päivillä joita on seuraavaan tiliin.
Lisäksi katson pankkitilin saldoa.
No ei huolta sillä visa joustaa?
– Bydjettipäällikkö Mikalla on valtion rahan ja velan kanssa toista.
On vaikea laatia budjetti joka täyttää hallituksen toiveet.
Hallituksen kyseenollen ei voida käyttää edes maalaisjärkeä.
– No laaditaan budjetti jossa on osasia poimia ne mieluisat?
– Mitä se sellainen budjetointi on – olisko parasta heittää roskakoriin?
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010262222.html?utm_medium=alsoreadthese&utm_campaign=hs_tf&utm_source=www.is.fi
Maallikko menee tilipäivänä ostamaan perjantaipullon ja antaa loput
budjettipäällikkö vaimolle! Sellaista elämä on…
Tehdään huolto
On hyvä aika-ajoin tehdä huolto niin varmistetaan tuotanto.
Yleensä huolto tehdään sellaiseen aikaan jolloin
se vähiten haittaa!
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010261347.html
Kun ollaan Suomessa ja suomalaisen firman asioissa,
niin tehdään ihan päinvastoin?
Ote tämän päivän Putinin puheesta. Ehkä paras!
”Putinin mukaan alkoholinkäyttö on vähentynyt Venäjällä merkittävästi. Erityisesti tämä koskee hänen mukaansa väkeviä juomia.” (IL)
”Nostetaan malja sille tovariz! Davai!” Sanoo Dima talonsa ulkohuussissa. Davai!!!!
😂😂😂
Samaan aikaan kun Putin jauhaa paZkaa on Ukraina tiputtanut 3 kpl SU-34 konetta alas 😀😀😀👍
⚡️In the Mariupol and Avdiivka directions, the Armed Forces of 🇺🇦Ukraine shot down two more 🇷🇺Russian Su-34 fighter-bombers. This is already three shot down Su-34s this day pic.twitter.com/TNxG14seV6
— 🇺🇦Ukrainian Front (@front_ukrainian) February 29, 2024
Siihen vielä kaupan päälle lyhyt video pätkä missä mm Medvedev ihan krapulassa, muutama meinaa nukahtaa pystyyn ja eräs säikähtää kameraa. Lähde ohessa. Julkinen video. Saa laittaa jakoon:
The audience reacts to Putin's speech.
Caption this video? pic.twitter.com/DQqgm57ZE4
— Anton Gerashchenko (@Gerashchenko_en) February 29, 2024
Republikaanit on kääntyneet nyt Putinin puolelle 🤦
Tässä republikaanien tapaamisessa haastattelu ja kas kummaa kaikki kehuu Putinia ja Venäjää. En uskoisi jos en kuulisi tätä!
Lähde siinä ja aukeaa video tähän blogiin…nyt on kaikki kuultu.
Trump supporter: “I think that people are ridiculous that they think Putin is such an enemy. He isn't doing anything. He just wants back what was his”
Reporter: “He invaded Ukraine, killing thousands of people”
Trump supporter: “That's fine with me.”pic.twitter.com/M3qBJykOdA
— Republicans against Trump (@RpsAgainstTrump) February 28, 2024
THL
Mittavat muutosneuvottelut.
Vähennystarve 200 henkilöä
15 % henkilöstöstä
Säästötarve 12 miljoonaa
https://www.iltalehti.fi/talous/a/19e444ae-6907-4147-88a0-bc56ddf92a66
– Melkoinen mammutti vaalimassa hyvinvointiamme.
– Rahoitus: Valtion osuus 78 miljoonaa + ulkopuolinen 40 miljoonaa.
– Eipä ihme että velaksi eletään. Nyt joku saa sitä puuttuvaa työvoimaa?
Huulipunaviisikko luistaa vastuusta viheltäen
”Henrikssonin lähtöilmoitus tarkoittaa, että maailmalla paljon huomiota herättänyt Sanna Marinin (sd.) hallitusviisikko on vetäytymässä kotimaan politiikan kovasta ytimestä. ”
Koko sakki on lähtenyt lipettiin ja jättänyt rauniot muiden korjattavaksi.
Onneksi se ei ainakaan merkittävästi näy noiden sössijoiden kannatuksessa.
Viimeinkin asiaa skuuteista
”Sähköpotkulaudoille tulossa pakollinen liikennevakuutus
Vuokrattaville sähköpotkulaudoille on tämän vuoden vapusta alkaen tulossa pakollinen liikennevakuutus.”
Jo oli aikakin, kun ne ovat tähän mennessä temmeltäneet toisten kustannuksella kaahaajien ensiapu ja muut vahingot aiheuttaneina.
Unkari ei vahvistakkaan Ruotsin🇸🇪 Nato-jäsenyyttä!
Unkari pelaa nyt vaarallista peliä…oli ”syy” mikä hyvänsä.
Lähde:
DN: Yllätyskäänne – Unkari lykkää Ruotsin Nato-jäsenyyden vahvistusta
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010257753.html
