Fasistisen Ukrainan pahat teot paljastuvat pikkuhiljaa.
Olen jo aiemmin kirjoittanut siitä, että ”läntisen yhteisön” lähettämiä aseapuja myydään eteenpäin Ukrainasta.
Tänään Suomen YLE julkisti, että niin on tehty ja tehdään.
Keskusrikospoliisi on saanut käsiinsä Suomen rikollisten käyttämiä, Ukrainasta eteenpäin, maailmalle, mm. Suomeen myytyjä aseita ja ammuksia.
Ihan samoin Ukrainaan lähetettyjä avustuksia ei mene sinne minne pitäisi, eli Ukrainan johdon aiheuttaman sodan uhreille, vaan avustukset pistetään monin osin omiin taskuihin tai myydään eteenpäin…Ukrainan fasistit eivät tunne moraalia.
Olen myös kirjoittanut Ukrainan olevan yksi suurimpia lapsipornon tuottajia.
Vasemmistoliitto, SDP eikä Vihreät ei ota kuuleviin korviinsa, sitä mitä Ukraina on ollut ja on.
Ukraina on käynyt sotaa jo vuodesta 2014, murhaten Ukrainan Venäläisiä.
Nyt viimeisimpänä Ukrainan hallinnon joukot on tehnyt Sevastopolin sataman tienoille drooni-iskun.
Venäjä ilmoittaa, ettei vilja enää kulje, eli YK neuvottelema sopimus ei päde.
Ukrainasta vilja ei ole mennyt, eikä mene ollenkaan esimerkiksi Afrikkaan, eikä mihinkään muihin köyhiin maihin.
Venäjän vilja menee.
Ukrainan viljavista pelloista suurimman osan omistaa muutama USAlais firma.
Siitäkin olen kirjoittanut.
Ukrainan vilja menee bisneksen tekoon, josta hyödyn korjaa USA.
USA tukee täysillä Ukrainan fasistisia organisaatioita, Suomi siinä sivussa.
Ukrainan lipusta on tullut nykyisen fasismin symboli, jonka Turkukin entisenä sivistyskaupunkina nostaa salkoon.
Enkä vielä ole USAn biolaboratorioista puhunut mitään Ukrainassa.
Täysin kaheli päätös rakentaa kanaverkko Venäjän rajalle, estämään mitä?
Tulee hakematta mieleen 1930 luku. Saksassa. -30 luvun alussa, Saksassa elettiin USAsta lähtenyttä finanssikriisiä. Saksan työväestö liikehti ja osoitti mieltään.
Neuvostoliitto, joka ei tuntenut hyperinflaatioita eikä lamaa, alkoi kiinnostaa yhä enemmän Saksan työväkeä.
Alettiin vaatimaan, alas kapitalismi!
Saksan vaaleissa enemmistön muodostivat SDP, eli Saksan demarit ja kommunistit.
He eivät kuitenkaan saaneet muodostettua enemmistöhallitusta keskinäisten erimielisyyksien takia.
Vähemmistöhallituksen muodosti fasistit, ja liittokansleriksi nousi Aadolf Hitler 1933.
En tiedä kuka osaa yhdistää nämä kaikki kirjoittamani toisiinsa, mutta sen sanon, että ihan samaa on meininki nytkin.
Suomessa SDP on yhdessä Vassuleiden kanssa tulleet hulluiksi. SDP ja Vassulit yhdessä olisivat olleet n.30%, ja joukkovoiman käyttö päälle. Ja NATOon ei olisi liitytty, sotaa ei olisi näköpiirissä.
Onko näistä kumpikaan puolue millään tavoin vasemmistolainen?
En sitä kyllä näe!
Rauhanliike on syntymässä Suomeen, mutta organisaattoreita ei ole. Silloin ei rauhanliikettäkään synny.
Rauhanpuolustajat ovat väärillä linjoilla ymmärtämättä mistä on Ukrainan kriisissä kyse. SKP ei ymmärrä yhtään enempää. KTP on linnottautuneet Venäjän imperialismiin, jota ei ole…
Siksi en toivoani näihin organisaatioihin voi pistää.
Mikä neuvoksi ystävät ja toverit?
Persut, Kokoomus, Keskusta, RKP ja kristillisdemokraatit ovat oikeistolaisia porvaripuolueita, jotka antavat USAn johtaman Naton tuikata kuin kiimainen natukissa…
Tulevat Eduskuntavaalit ovat hyvin tärkeät vaalit. Suomen kohtalon vaalit.
Naapurinamme on suuri Venäjä, rauhaa rakastava suuri Venäjä. Venäjä ei meitä ole uhannut eikä uhkaa, mutta ihan itse meidän hallintomme verta nenästään kaivaa. Venäjä antaa turpaan jos hallintomme haluaa. Tosin itse menee bunkkeriin, ja pistää meidät tavalliset Suomalaiset sotimaan puolestaan.
Suomi häviää. Joka tapauksessa. Voittaa USA tai Venäjä.
On nyt ymmärrettävä, että Ukrainan kriisi on USAn ja Venäjän välinen.
75% maailman maista eivät ole USAn asettaman boikotin takana Venäjää vastaan.
Läntinen yhteisö on kooltaan hyvin pieni maailman mitassa, oikeasti reilusti alle 25%. Bruttokansantuotteella mitaten toki iso.
Maailma on jakautumassa uuteen, moninapaiseen maailmaan, ellei USA sitä ennen tuhoa koko maailmaa.
Suomi veikkasi väärää hevosta 1930 luvulla, liittoutuen Saksan kanssa, joka oli maailman mahtavin sotilaallinen mahti..
Suomi on nyt liittoutunut USAn kanssa, joka heikkenee suorastaan silmissä. Sitä vain ei USAn johtamassa mediapoolissamme ole riviäkään. Kuten ei ollut -30 luvulla Saksastakaan.
Sota on aina politiikan jatke. Ymmärtäkää se!
Markku Huhtala, Tampere, Rantaperkiö
Ehdotus sääntömuutoksiin – asiaa linkeistä
Palautteen perusteella avaan keskustelun pienestä muutosehdotuksesta sääntöihin. Kyse on linkeistä tahoihin, joita voi pitää vihamielisinä tai haitallisina. Aihe vaatii vähän keskustelua, pohdiskelua ja tarkennusta.
Ongelmatonta ja ongelmallista
En missään nimessä halua laittaa minkään asteen moraalitason säännöstöä. Väärät mielipiteet eivät ole kiellettyjä myöskään linkin perässä. Fiksu blogaaja toki muistaa muistuttaa puolueellisuusvaroituksista sun muista, mutta lopulta mediakritiikki on ainoa lääke ikäviin mietteisiin. Toisin sanoen, ehdotan että subjektiivisesti haitallinen mielipide olkoon sallittu linkeissä. Jos joku kertoo mihin puolueeseen tai heidän mediaan ei saa linkata, moderoin moiset kommentit ketjusta saman tien. Demokratiaa ei ole täälläkään kielletty.
Sen sijaan puheeseen tulevat tahot, joita voidaan pitää objektiivisesti haitallisina, eli sellaisia joista ei voi olla hyötyä kenellekään. Sanoisin että tähän kategoriaan voisi laskea ainakin pikavipit ja uhkapelit. Mitä muita tällaisia voi olla? Korostan, että kyse ei ole etteikö aiheista saisi keskustella, vaan että aiheen vahingollisiin toimijoihin ei voi linkata.
Lisäksi teknisesti ongelmallisia linkkejä suodatetaan automaattisesti jo nytkin, mutta joskus sitä on tehtävä myös käsin. Tässä on puhe linkeistä, joista saa haittaohjelmia tai muita teknisiä vaaroja koneille. Hyvä tietoturvaohjelma toki auttaa näissä, sillä joskus haittaohjelmia pesiytyy täysin laillisille ja asiallisille sivuillekin.
Ennätysmäärä ihmisiä haluaisi Yhdysvaltoihin
Minun pitää ihmetele, että mikä Yhdysvaltin maaperässä voisi olla sellaista, mikä estäisi tapahtumasta USA:ssa saman mitä on tapahtunut Venezuelassa.
Kun riittävän määrä ihmisiä on sulloutunut Yhdysvaltoihin, niin tilanne maassa tulee olemaan sama kuin Meksikossa ja sen etelän puoleisissa maissa.
*
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009073495.html
Ennätysmäärä ihmisiä haluaisi Yhdysvaltoihin, mutta Biden otti käyttöön Trumpin kritisoidun keinon estääkseen heitä tulemasta
.
KUUSI vuotta sitten Ricardo Barriosin mitta tuli täyteen.
Elämä romahtaneessa Venezuelassa oli muuttunut yhä vaikeammaksi. Rahat eivät riittäneet ruokaan, lääkkeitä ei ollut saatavilla.
”Koululaisetkin etsivät ruokaa roskakoreista”, hän sanoo.
Barrios oli tuolloin 24-vuotias. Hänellä oli kolme lasta ja vaimo.
……………………………………………………………………………………
Rajaosavaltioiden republikaanikuvernöörit ovat suurieleisesti kyydinneet maahantulijoita muualle Yhdysvaltoihin.
Määrät ovat isoja. Kymmeniätuhansia ihmisiä on kyyditetty kesän jälkeen muun muassa New Yorkiin, Washingtoniin ja Chicagoon. Heitä on viety varapresidentti Kamala Harrisin asunnolle ja lennätetty Martha’s Vineyardille, joka on varakkaiden asuttama saari Massachusettsin osavaltiossa.
Erityisesti New York on ajautunut vaikeuksiin yli 20 000 ihmisen saavuttua ilmoittamatta kaupunkiin. Kodittomien yösijat ovat täyttyneet, ja pormestari Eric Adams on julistanut kaupunkiin hätätilan. Avustusjärjestöillä on vaikeuksia auttaa kaikkia tarvitsevia.
.
Bussikuljetuksista on syksyn mittaan tullut presidentti Joe Bidenin epäonnistuneeksi moititun rajapolitiikan symboli. Ne ovat tehneet rajakaupunkien tuskan näkyväksi kaikkialla.
Hyvinvoinnin Miljardivaje
Kuolleisuus on lisääntynyt kiihtyvää vauhtia ja nytkö kaavaillaan:
Palveluasumisen ja sairaalapaikkojen karsimista sekä lääkärissäkäyntien minimointia?
Onneksi saatiin Kiuru takaisin remmiin ja voitanee pelastaa joitakin ihmishenkiä edellyttäen, että vallasväki luopuu osasta palkastaan heikoimpien hyväksi.
Tutkijatohtorin totuus
29.10.2022 oli Aamulehdessä ympäristöpolitiikan tutkijatohtori Nina Nygrenin mielipidekirjoitus koskien EU:n ennaltamisasetusta. Kirjoituksessaan hän kritisoi voimakkaasti Suomen metsien hoidon tilaa. Se hänelle suotakoon.
On kuitenkin yksi kohta hänen kirjoituksessaan, jota en oikein sulata.
Tutkijatohtori Nygren kirjoittaa: ” Metsää on hakattu niin paljon, että metsät ovat viime vuonna muuttuneet ensimmäistä kertaa nettonielusta nettöpäästölähteeksi.”
En tiedä onko kyse ”lipsahduksesta” vai tahallisesta väärinymmärryksestä, mutta tuo väite ei pidä paikkaansa. Metsät olivat vuonna 2021 edelleen nettohiilinieluja (6,7 milj.t CO2 ekv.), vaikkakin nielun suuruus pienenikin vuoteen 2020 verrattuna.
Koko LULUCF -sektori kylläkin oli viime vuonna ensimmäistä kertaa nettopäästölähde, mutta tällöin puhutaan paljon laajemmasta asiakokonaisuudesta kuin pelkät Suomen metsät. Tällöin mukaan lasketaan viljelysmaat, ruohikkoalueet jne sekä maankäytön muutoksista johtuva metsäkato ( tiet ja muut väylät, rakentaminen ym.)
Mielestäni olisi suotavaa, että tohtoritasoinen henkilö ei julkisesti lähtisi jakamaan väärää tietoa. Joku saattaa jopa uskoa hänen väitteitään, koska ”tohtoriusko” on Suomessa perinteisesti vahvaa.
Ukrainalaisten sotilaiden kiitos Suomen avusta!
Tässä aikas hieno video tervehdys juuri suomalaisille meidän avusta ukrainalaisille. Kiittävät meitä suomeksi! Olkeepa hyvä! Video aukeaa suoraan tähän blogiin:
Saimme videotervehdyksen Ukrainan sotilailta 🇺🇦🇫🇮 💙💛
Kuunnelkaapa 🔉:
відео від захисників України 🇺🇦🇫🇮💛💙
слухати🔉#SlavaUkraini #СлаваУкраїні #KryvyiRih #lahti #SuomiUkrainaToimitimme yönäkölaitteen ja Marttiinin puukkoja heille! pic.twitter.com/Ndu8fcngbn
— Jossu Pakarinen (@jossu_pakarinen) October 29, 2022
Kiovalta on tullut avunpyyntö
”Kyiv Mayor Vitali Klitschko to West: send blankets and generators or we’ll freeze to death due to Russian bombing of civilian infrastructure”
Olisiko Suomessa ”panoksia” tälläisen avustuksen tarjoamiseen? Se on tulossa kylmä talvi kun infra on rikki eikä lämmitys toimi. Julkisesti on avunpyyntö Kiovan pormestarilta tehty. Suomikin kippaa joka vuosi ”kehitysaputyöhön” 1 200 000 000€. Tuosta summasta voitaisiin lohkaista iso summa Ukrainan avustamiseen…?
(Kuva : Business Ukraine Mag)
R.I.P🕯❤️ We will never forget our Heroes who gave their lives for 🇺🇦 and freedom. WE WILL NEVER FORGIVE! pic.twitter.com/JZ2eHX2yr7
— UKRAINIAN SQUAD🇺🇦 (@ukrainiansquad) October 29, 2022
Turha kellojen siirto taas edessä
Tämä se on semmoinen turhuus että en kertakaikkiaan voi tajuta kuinka tätä ei voisi lopettaa. Taas siirretään kelloja, minusta tämä on erittäin turhaa touhua. Eikös tähän pitänyt tulla muutos ettei sitä kelloa siirretä ? Himassa kasa kelloja jotka ei automaattisesti muuta aikaa, iso ns ”aseman kello” on vielä niin että kummallakin puolella on kello sekä autoista pitää käännellä ajat kohdilleen. Jep!
(Kuva : Riemurasia)
Välivaalit ratkaisee Ukrainan tuen
”Yhdysvaltalaisten poliitikkojen suusta on kuulunut viime aikoina lausuntoja, jotka herättävät kysymyksiä siitä, kauan Yhdysvallat tukee Ukrainaa sotatoimissa.
Yhdysvallat on ollut Ukrainan merkittävin tukija sodan alusta lähtien. Venäjän hyökkäyksen jälkeen apua on kongressin tutkimuspalvelun mukaan virrannut 17,6 miljardin euron arvosta.
Kaksi viikkoa sitten hyväksytyn paketin yhteydessä edustajainhuoneen republikaanijohtaja Kevin McCarthy sanoi, että republikaanit ”eivät aio antaa avointa šekkiä Ukrainalle” marraskuun välivaalien jälkeen. Republikaanien odotetaan voittavan niissä edustajainhuoneen hallinnan.” (IL)
Biden on tukenut hyvin Ukrainaa ja nyt tähän taitaa tulla loppu kun republikaanit pääsevät valtaan. Tämä on huono uutinen jo nyt Ukrainalle ja voin arvata että Trump ja Putin nauttii tästä tilanteesta. Erittäin huono uutinen marraskuulta tulossa.