Ajatus heikommassa asemassa olevien auttamisesta on mainio, ehkäpä jopa niin universaalin mainio että se heikentää kykymme kriittiseen ajatteluun. Mitä kauniimpi ajatus, sitä tärkeämpää terveen kritiikin pitäisi olla. Muuten saattaa käydä kuten juuri nyt on käymässä, kun antamillamme rahoilla tilanne huononee paranemisen sijaan.
Saisimme hävetä
Ylen tuore Afrikka-reportaasi oli paljonpuhuva, vaikka sen aiheet olivat ennalta jo surullisen tuttuja. Mitä enemmän EU antaa Afrikkaan rahaa, sitä enemmän sitä vihataan. Mitä enemmän koulutamme ihmisiä, sitä enemmän koulutetut käyttävät taitojaan kaameisiin rikoksiin. Mitä enemmän ehdotamme rauhaa, sitä enemmän he rakentavat sisällissotia. Yhä useampi afrikkalainen tietää totuuden, jossa EU ja länsimaat ovat kaiken pahan takana.
Toki länsimaiden toiminnassa on korjaamisen varaa. En aio keskittyä sukupolvien takaiseen historiaan, koska kuolleita ei voi tuoda oikeuden eteen. Tässä ja nyt, viime vuosikymmeninä, olemme olleet kykenemättömiä näkemään esimerkiksi Afrikan maissa paikallisia tapoja tehdä asioita hyvin erilaisesti mutta kuitenkin toimivasti. Olemme olleet kapeakatseisia ja joustamattomia. Olemme myös syvästi rakastuneita projekteihimme ja kvartaalitalouteemme. Emme ole yrittäneet rakentaa pitkän jänteen tulevaisuutta vaan ainoastaan hienon show-hyvänteon hetkeksi aikaa. Lisäksi olemme antaneet huijareiden vetää meitä nenästä joka mutkassa.
Kehitysapu on raha, joka on mennyt pahempaan kuin kaivoon. Paitsi että maat eivät ole paremmassa jamassa, ne ovat paljon huonommassa. Emme ole luoneet ystävyyksiä vaan vihollisuuksia. Emme ole korjanneet yhtään globaalia ongelmaa. Emme ole vähentäneet turvapaikanhakijoiden määrää vaan kasvattaneet sitä. Emme ole hillinneet väestönkasvua vaan lisänneet sitä. Olemme hävinneet pääosan taisteluista ja taatusti koko sodan. Ihmisiä on kuollut ja kärsinyt tunarointimme vuoksi.
Kalaa ei voi vapauttaa vedestä
On tullut yhä selvemmäksi, että monessa avun kohdemaassa on nyt vallassa itänaapurin putte-possu. Yhä useampi afrikkalainen on hullaantunut valeuutisiin ja propagandaan, huumaantunut väkivallan käyttöön ja ihastunut sotaan. Meistä on tullut heille pyhä ja absoluuttinen vihollinen. Haluan korostaa mitä väkevimmin, ettei tämä ole rotu- tai ihonvärikysymys, vaan ihmiskysymys: heistä on tullut ja/tai tehty täysiä idiootteja, pahempia kuin yksikään jenkkilän kiihkotrumpisti, holokaustin kieltäjä tai black lives matter -rettelöitsijä.
Kun maa ja kansa on tuossa tilassa, ei meillä ole enää yhtään mitään sanottavaa ja tehtävää. Ei yksinkertaisesti mitään. Meidän on tehtävä se yksi asia, joka on kaikkein vaikeinta: ei mitään. Meidän on hyväksyttävä että kaikki työmme on ollut täysin turhaa. Meidän on paettava häntä koipien välissä ja suljettava rahahanat. Vastuu pitää jättää paikallisille. En tietenkään tarkoita että kauppa- ja diplomaattisuhteita suljettaisiin, mutta kehitysapu/kehitysyhteistyö on nyt loppu, ainakin Afrikkaan.
Huominen on vielä tekemättä
Pallo jääköön afrikkalaisille. Lopulta tässä voi käydä kuten ihmiskunnassa usein: kova shokki ja surkea tilanne pakottaa pohtimaan asioita uusiksi. Ehkä he tappavat toinen toisiaan kahta kovemmin venäläisillä aseilla. Ehkä he päättävät nousta omille jaloilleen ja löytää oman paikkansa maailmassa. Ehkä joku päivä afrikkalaiset luksustuotteet ovat Pariisin rikkaiden suosiossa. Voi mennä syteen tai saveen, mutta sentäs he joutuvat ja/tai saavat hämmentää itse oman soppansa.
Jos olemme puoliakaan niin fiksuja ja moraalisia kuin väitämme olevamme, meidän on myönnettävä virheemme ja tunnustettava häviömme. Mitä nopeammin, sen parempi.
