Lääkäriltä lääkkeitä tekstiviestillä

Pirkanmaa
”Potilaat saivat voimakkaita lääkereseptejä jopa tekstiviestillä tamperelaislääkäriltä – sitten lääkäri teki virheen ja paljastui” AL tänään tilaajalle.
– Asiaa vähän toiselta kantilta eli itse olen saanut lääkkeitä jo pitempään näkemättä lääkäriä. Kysymys on ennenkaikkea reseptien uusimisesta.
Kyllä omakohtaisesti vähän hirvittää syödä monia lääkkeitä ilman ettei niiden vaikutusta testata?
– Oma lukunsa on tietenkin lääkkeiden väärinkäyttö.

Lapset ovat terveitä kun ne leikkii, tohdin epäillä.

Nyt on sitten pikkupoijaat, kokoontuneet Hollantiin, onko koolla väliä, sitä siellä kyseltiin.

Hiekkalooraan  Ameriikan, isoo poikaa ootettiin, kylmä rinki perseen vieres, useimmilla havaittiin.

Prosentit  ja promillet ne, sekoittuvat somasti, Orbani kun Putin -vodkat, tarjoo kyyti pojaksi.

Pieni Suomi myöskin siellä, etujansa puolustaa, Stubbi valvoo ettei vieraat, pääse ”Miinaa” polkemaan.

Kyllä pian suomessakin, köyhät nousee kyykystään, aurain sijaan aseet takaa, leivän päälle silavaa.

Lingolla se Daavid muinoin, Goljatinkin kellisti, luvatulta maalta Suomi, ruinaa linkoo omaksi.

Trumpilla lie liian kiire, että joutais kaitsemaan, Euroopassa kollilauma, salvettuina mouruaa.

Kyllä Suomen velkasuhteet, pian muuttaa muotoaan, kunhan pääsee ”Vihtavuori”, myymään ”Miinaa” poljentaan.

Eihän nämä sotaleikit, liene naurun asia, mutta en ma niiden vuoksi, yötäin ala kukkua.

Kunpa joku pystyis mittaan, päättäjien aivoja, siellä varmaan yksi solu, etsii toista solua.

Ukrainaa autetaan

Hallituksemme on päättänyt uudesta tukipaketista
ja tuen arvo arvioidaan olevan kokomaisuudessaan 2,8 miljardia.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011318756.html
– Samaan aikaan maamme velkavuori kasvaa
ja voi olla että kohta olemme itse tuen tarpeessa?
– Jos sota Ukrainassa päättyy
Ruotsi pelkää
sotatoimien siirtyvän lähialueelleen myös Suomen lähialueelle?
– Nato huippukokous alkaa ja nyt epäillään ettei Trump saavu paikalle?
– Olisko Suomen hallituksen aika miettiä tarkemmin rahankäytön kohteita?

Pitääköhän kissanpennut silmänsä kiinni koko vaalikauden.

Näyttää siltä, että totuuden puhuminen kansalle johtaa vain totuudenpuhujan viemiseen ”saunan taa”.

Tämä on hyvin todennettavissa siinä, kun Riikka Purra lukee kansalle madon luvut, että näin ei voi jatkua, jossa kakunsyöjiä on tuplasti se mitä on kakun leipojia, että tällä menolla pankrotti uhkaa. Eihän kansalaiset näihin Riikkan ja hänen joukkueensa esittämiin kauhukuviin usko ja siksi haluaakin vaihtaa kasöörin puolueineen sellaiseen, jotka sanovat sitä mitä kansaa toivookin kuulevansa että, ajetaan me poijaat kyydillä, kyllä valtio kyydin maksaa.

Siitä on vasta niin vähän aikaa kulunut kun suomalaiset ovat laskeutuneet alas puusta ja nytkin osa yrittää turvalliseen puuhun päästä takaisin perse edellä, niin onhan se ymmärrettävää, että heille Rikkan käppyrät, laskelmat sekä fiskaaliset lainalaisuudet ovat ylittämätön ongelma ja siksipä on helpomi sanoa vain että Riikka valeh….anteeksi,  puhuu muunneltua totuutta.

En väitä itsekkään olevani mikään ruudinkeksijä, mutta sen tiedän varmasti ihan oman kantapääni kautta oppineena, että ainahan on maksettava eikös juu, mitä tässä maailmassa velkaantuu…..

Sitä minä kaikista enempi ihmettelen tässä nykymenossa, että kun vanhemmat ovat aina pyrkineet  tekemään yhteiskunnasta paremman ja taloudellisesti vakaamman paikan elää lapsilleen ja lapsenlapsilleen kuin mitä se oli heidän aikanaan, niin nyt tekevätkin toisin.    Nimittäin nykyään eletään kuin viimeistä päivää ilman huolta huomisesta ja jätetään velat tulevien sukupolvien maksettavaksi ja kun Rikka Purra koettaa estää hullun Huittislaisen miehen pandemian leviämisen, niin hänen ikkunansa alla huudetaan ja lauletaan kippurahännän ja sateenkaarilipun rohkaisemana  sorretun voimaa.

Saas nyt sitten nähdä, että onko Teemu Keskisarjasta kansan herättäjäksi puhumalla kieltä jota kansa ymmärtää, koska Rikkan talouden opinkappaleet eivät heidän pääkoppaansa mahtuneet ”vieraslajeina”.

Teemu voikin olla kova luu median voitettavaksi, mutta saattepa arvon plogistit pian havaita, että kyllä se heidän rasismineulansa löytyy Keskisarjankin heinäsuovasta, kun tarpeeksi syvältä historoitsian historiaa pöyhäistään.

Se olisikin hyvä kompinaatio, kun Rikka ja Teemu pitäisi kansakunnan tilaa esittävän luennon kuulijoille, jossa Riikka puhuisi numerot ja käyrät omalla valtiovaranministerin kielellään, jonka jälkeen Teemu sitten kansanomaisesti tulkkaisi Riikkan sanoman kansalaisille ymmärrettävään muotoon pureskeltavaksi.

Minulla on vakaa usko siihen, että Riikkan ja Teemun yhteistyö nostaa  Gallup-kannatuksemme lähemmäksi 20 kuin 10% vuoden 26 aikana ja vuoden 27 vaaleissa taistellaankin sitten mitalien väristä.

Sellainenkin sanonta on olemassa, että ei yksi pääsky kesää tee ja ei tee Teemukaan, pitää olla nöyrä kansan edessä, mutta nöyristelyyn ei pidä sortua vaikka kuinka sitä yhden totuuden hirttoköyttä edessämme heiluteltaisiin.

 

Jos ei kohta tule pitempää lämmintä jaksoa, minulta jää tänä suvena talviturkki heittämättä

Alle +21 -asteiseen järveen en sukella

Kerran sahattiin mökillä jääsahalla helmikuussa avanto, niin  sellaisessa pulahtaminen jäi minulle ainoaksi kokemukseksi. En kokenut millään tavalla piristäväksi vaan juoksin järven jäältä pikaisesti rantasaunan ylälauteelle.

Ymmärrän että monille ei helteet sovi, mutta omasta mielestäni Suomen kesä on niin lyhyt että sen kuuluu olla lämmin.

Teenkö uuden asennon vai korjaanko vanhaa herra alikersantti.

Maailmalla palaa nyt vähän siellä sun täällä ja voisin näin yks`kantaan todeta, että pyromaanit ovat ”työssään”, toiset siitä palkitaan, kun toiset taas palavat itse sytyttämiensä liekkien mukana.

Suomella ei ole pelkoa  ulkomaisista pyromaaneista, me nostimme pelotteeksi jo vakuutuksemmekin tappiin ( velaksi )

Siksipä jätän ulkomaan politiikan viisaampien ( niitäkin sanotaan olevan ) kommentoitavaksi ja keskityn kotimaan talon polttajiin ja rakentajiin.

Kovasti nyt media ja oppositio syyttää Orpon hallitusta pyromaaneksi, josta jäljelle jää vain savuavat rauniot.

Mutta eihän hallitus ota kuuleviin korviinsa opposition ruikutusta, vaan on katsonut parhaimmaksi vain heittää veden sijaan lisää bensaa liekkeihin asenteella, että halvemmaksi tulee perintönä saatu mörskä poltaa kivijalkaansa, kuin lähteä lahoamaan päästettyä torpaa uudistamaan hirsi kerrallaan.

Perussuomalaisiahan nyt syytetään tästä(kin) ja että kolme muuta hallituskumppania olivat talon polttamisessa mukana vain että oma tupa säästyisi.

Perussuomalaiset tekevät nyt työn ja palkintona siitä näkyy olevan matka kilometritehtaalle, kun muut pääsevät puhtaalta pöydältä aloittamaan tuttua kuormasta syöntiään.

Kaksikymmentä vuotta annettiin talon mädäntyä hirsi kerrallaan ennenkuin tuli paikalle Purra joka leikin lopetti.  Ja nyt kun tästä uusi pytinki nousee vanhan tilalle, niin saatte uskoa että kahdenkymmenen vuoden kuluttua historia toistaa itseään, mutta mistäs sitten se vastuunkantaja otetaan, kun persut ovat kortistossa.

Sitä taikasanaa nyt höpötetään niin sosialistien kuin kapitaalien kammareissakin että, kolutus, koulutus koulutus, mutta itse oleen huomannut, että useimmat lukevat itsensä tyhmiksi.

Minun polkuni menestykseen on ollut tietämättömyys ja ääretön itseluottamus.

Hyötyykö Venäjä USAn iskuista Iraniin?

Toimittajat ja asiantuntijat ovat väittäneet Venäjän hyötyvän USAn ja myös Israelin iskuista Iraniin. Tämä perustuu kahteen oletukseen:

a) Selkkaus Lähi-idässä öljyntuotantoalueiden sydämessä nostaa öljyn hintaa. Kuten tiedetään, Venäjä on kehitysmaa joka saa suuren osan tuloistaan raakaa aineiden kuten öljyn myynnistä. Näin Venäjän talous hyötyisi suuremmista tuloista.

b) Lähi- itä vie nyt maailman ja erityisesti USAn huomion joten Ukrainan tukeminen jää vähemmälle eikä USAn voimavaroja riitä molempiin suuntiin.

Tavallaan nämä pitävätkin paikkansa JOS  öljyn hinta kohoaa merkittävästi. Erityisesti niin voisi käydä jos Iran toteuttaisi uhkauksensa sulkea Hormuzin salmi josta tankkeri matkaavat maailmalle. Mutta haluaako Iran tehdä niin? Venäjälle se voisi sopia, mutta Iranin toiselle ”ystävälle” eli Kiinalle ei. Maailmantalouden vaikeudet ulottuisivat Kiinaankin eikä maata johtava Kommunistinen puolue halua mitään mikä voisi herättää kansassa tyytymättömyyttä ja kapinahalua. Kiinassahan korkeaa talouskasvua pidetään yllä vaikka valtion varoin.

Mitä tulee USAn mielenkiintoon auttaa Ukrainaa niin kovin korkealla se ei Trumpin aikana ole ollut ja uhkana on jopa sen loppuminen kokonaan. Nyt kuitenkin USAn isku Iraniin vetää USAta ja Venäjää eri puolille. Ainakaan se ei lähinnä Trumpin Putiniin. Ukrainan kannalta tämä saattaakin olla mahdollisuus. Jos Venäjä alkaa nokitellla Trumpilla niin se voi motivoida Trumpin puolestaan avustamaan enemmän Ukrainaa. Liittosuhteet voivat kääntyä enemmän siihen asentoon jossa niiden kuuluisikin olla: diktaattorit (= Iranin tukijat) vastaan demokratiat (=USA ja sen liittolaiset). Tässä skenaariossa on selvää kumpaan ryhmään Ukraina kuuluu.

Lisäksi Iranin kyky tuottaa Venäjän tarvitsemia hyökkäysaseita on myös kyseenalainen

USAn hyökkäys saattoi siis viedä asioita oikeaan suuntaan myös Ukrainan kannalta.