Loppui se tuleminen ja koko raja menee kiinni jos yrittävät muualta!

Laitan Wille Rydmanin kirjoituksen X-sivulta tähän. Erinomainen kirjoitus!

”Venäjä on nykyjohdollaan häikäilemätön roistovaltio. Se kokeilee muiden maiden horjuttamiseksi kaikkia sellaisia keinoja, joilla se arvelee saavansa aikaan sekasortoa ja kaaosta.

Venäjä ohjaa nyt Suomen rajoille onnenonkijoita kyselemään turvapaikkaa juuri siksi, että Venäjä tietää, että tämä on usein ollut Suomen heikko kohta. Venäjä tietää, että Suomessa on viime vuosikymmeninä vallinnut merkillinen hyväuskoisuus kaikenlaisia rajanylityspaikoilla kerrottuja sepitteitä kohtaan.

Venäjä toivoo, että suomalaiset olisivat jälleen kerran yhtä naiiveja ja hyväuskoisia. Venäjä toivoo, että rajalla kerrotut nyyhkytarinat tepsisivät ja että suomalaisten aika ja resurssit menisivät jälleen kerran ”17-vuotiaiden” fahadfiraksien elämänvaiheiden selvittelyyn.

Eikä Venäjää varmaan haittaisi sekään, jos mukana saataisiin ujutettua Suomeen muutama terroristikin tai vähintäänkin sopivalla tavalla FSB:n hyppysissä oleva agentti.

Se, joka tällaisessa tilanteessa hourailee jotain universaaleista turvapaikanhakuoikeuksista, toimii juuri Putinin toivomalla tavalla ja pelaa täydellisesti Kremlin pussiin.

Onneksi maassa on nyt toisenlainen hallitus kuin mihin Suomessa aiemmin on totuttu. Jos raja täytyy panna osittain kiinni, tämä hallitus tekee sen. Jos se täytyy panna kokonaan kiinni, sekin tarvittaessa tehdään.”

Lähde:

tulkaa tänne ja tulkaa nopeammin ja kertovat, että Suomeen on helppo tull

”Uudet turvapaikanhakijat soittelevat paljon puhelimella.

– He soittelevat ihmisille, että tulkaa tänne ja tulkaa nopeammin ja kertovat, että Suomeen on helppo tulla” (IS)

Tänne päässeet nauraa kuinka helppo tänne on tulla. Tässä 15.11.2023 tallennettu video jota jaetaan muille mahdollisille ”oleskelijoilla”. Näillä ei ole kuulkaas mitään hätää:

Tänne vaan 😄😄😄👍

Intersektionaalinen sortoteoria liimana islamistien ja wokettajien välillä.

Miksi wokettajien ja islamistien välillä on löytynyt yhteys?

”Miten ihmeessä toisilleen vieraat intressiryhmät liittoutuvat nyt keskenään? Australialainen yhteiskunnallinen elokuvaohjaaja Michael Nayna tarjoaa selityksen mysteeriin. Hänen mukaansa uuden ajan identiteetti-ideologia ja erityisesti intersektionaalisen sortoteoria ovat tehneet perinteisestä länsimaisesta yhteiskuntajärjestyksestä monille yhteisen vihollisen.”

Miksi länsimaiset wokettajat ja islamistit pelaavat yhteen? Intersektionaalinen sortoteoria on ihmeellinen liima

Suomen raja

Suomen rajaa tehdään tunnetuksi maailmalla
ja sen on kaiketi jo hallituksemmekin huomannut?
Nyt asian tiimoilta kokoustetaan ja
pidetään kokoustauko?
Nukutaan yön yli josko ajatus kirkastuisi.
Mitä pitäisi tehdä kas siinäpä kysymys?
Nyt taidetaan odottaa pres tuloa kotiin
sillä päätökselle tarvitaan ylimmän viisaus.
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009993660.html
PS Saamme kaivattua työvoimaa ja polkupyöriä.

Dementiaa vaiko ihan vaan vasemmistolaisuutta ?

Veronika Honkasalo.

”Tämä on suuri häpeä. En voi kertakaikkiaan ymmärtää. Asekaupan kautta legitimoidaan kansainvälistä oikeutta rikkovan, laitonta miehitystä ylläpitävän ja siviilejä pommittavan maan toiminta ja politiikka. Tällaista ajanjaksoa en olisi halunnut todistaa.”

Veronika Honkasalolla heikko päivä – ensin Adlercreutz syytti pödyn puhumisesta, seuraavaksi mäjähti Twitterin yhteisöhuomautus

Li Andersson.

”Itse lähden siitä, että itärajan sulkeminen kokonaan ei olisi mahdollista kansainvälisten velvoitteiden valossa. Emme voi toimia tavalla, joka kokonaan estää turvapaikan hakemisen.”

https://yle.fi/a/74-20060405

Sekä asekauppa Israelin kanssa, että rajalaki hyväksyttiin Vasemmistoliiton ollessa hallituksessa.

Gazan miehellä oli pokkaa

Al Jazeera haastatteli hiljan gazalaista haavoittunutta vanhempaa miestä Gazassa sairaalassa. Mies uskalsi arvostella Hamasin terroristaja: ”Miksi he piiloutuvat tänne tavallisten ihmisten sekaan? Miksi he eivät painu helvettiin ja piiloudu sinne?”

Toimittaja  käänsi mikrofonin äkkiä muualle ja vaihtoi puheenaihetta.

Asiasta julkaisi videon Hesari? Yle? Ei vaan Jerusalem Post. Saa nähdä kerrotaanko Suomessa vai onko esillä miten Israelin armeija rynnäköi sairaalaan ja taisteli vauvoja vastaan jotka kuolivat tulituksessa….

Huhhah hei ja rommia pullo

Ostin ensimmäistä kertaa moneen vuoteen alkosta punaviiniä väkevämpää. Mukaan tarttui pullo tummaa karibialaista. Itse en sitä kokonaan juo vaan säästän vieraita varten. Vielä pitää ostaa hunajapurkki niin teen kuumia rommitoteja. Mikäs sen parempaa sitten kun pakkanen kiristyy.

Nyt niitä tulee oletko valmis, laskun maksat juuri sinä.

Siitä nopeaa laskentaa kun nämä määrät ylittyy. Jokainen ”turvapaikan” saanut tulee sitten maksamaan veronmaksajille sen 1 000 000€, näin olen ymmärtänyt. Kaivakaa jo kuvetta!

Tämä kuvaa jotenkin kaiken, meinasi mennä kahvit väärään kurkkuun 😄

”On tämä toiminta nyt mallillaan #hallitus:

Itärajalle rakennettiin miljoonia maksava #aita, nyt #paperiton ajaa 🚴‍♂️fillarilla ”läpi” kättä heilutellen ja ”jamboo” lausuen…..”

(Julkinen, X-sivuilta, lähde Maaninka@maaninkavaara)

Huom! Näitä ei kukaan uhkaa Venäjällä, se on ihan turvallinen maa heille, sekä Venäjän ei pitäisi sopimuksien mukaan päästää (tässä tapauksessa FSB ohjaa nämä tänne) näitä edes Suomeen. Näillä on viisumi Venäjälle…

Milloin nykyinen hallitus sanoo :”Stop”…? Jos on kuin edellinen hallitus niin ei sano mitään vaan linja-autot kuljettaa näitä makailemaan lämpimään ja haukkumaan taas sitä puuroa, älykännyköille pitää olla kyllä tarpeeksi virtaa jotta voi kaverinsakin kutsua Hölmölään,,,,Suomeen.