Perussuomalaiset kuten ennakkoon osattiin odottaakkin, niin jäi yksin puolustamaan suomea kun muut luikkivat ties minne, toiset käpykaartiin ja toiset desanteksi tuhoamaan maatamme sisältä käsin.
Sodan jälkeen kun suomessa toimi Neuvostoliiton asettama valvontakomissio hotelli Tornissa, niin silloin oltiin ikäänkuin vankina omassa maassamme.
Mutta nyt, tämä toinen Neuvostoliitto onkin valvontakommissiona asettunut taloksi parlamenttiimme, jossa heidän eunikkiarmeijansa, johon kuuluvat kaikki muut perussuomalaisia lukuunottamatta, huutavat kurkku suorana uraata ja anelevat armopaloja Brysselin pöydästä.
On se hyvä, että sodassa meidän vapautemme lunastaneet eivät tätä häpeää enään ole näkemässä, kun etulinjan juoksuhaudassa taistelevat perussuomalaiset viedään kuvainnollisesti montun reunalle ja vihollisen kätyrit juhlivat isänmaamme haudalla ja häpäisevät suomineidon koskemattomuuden.
Mutta sen tiedän aivan varmasti, että niin vain kaatui Neuvostoliitto, niin samoin tulee kaatumaan tämä toinenkin ja Perussuomalaiset tullaan ikuisesti muistamaan siitä, että heidän toimestaan vapauden liekkiä pidettiin palamassa, josta se myöhemmin roihuna leviää suomineidon vartioimana.
Luin tuossa ilta-lehdestä Lauri Nurmen kolumnin, jossa se ennusteli, että tämä perussuomalaisten taistelu lahjapaketin kaatamiseksi tulee olemaan kivenä kokoomuksen ja kepun kengässä, kun hallituskuvioita määritellään.
Voi hyvät hyssykät sentään, jos hallitukseen pääsyn edellytyksenä on, että suomineito viedään lahtipenkiin, niin käpykaartilaiset saavat kyllä hallituspaikkansa pitää, sillä perussuomalaiset eivät isänmaataan petä eikä hylkää minkään hetkellisten pikavoittojen toivossa, vaan seisomme yhdessä rintamassa vastustamassa miehittäjiemme hirmuvaltaa omaa kansaansa kohtaan.
Kaikki varmasti hyvin muistavat kuinka kävi Goljatin ja Daavidin taistelussa ja historia tulee toistamaan itseään, kun suomen kansa tulee Brysselin Goljatille antamaan potkun perseelle.
Ja mitä pidempään tätä demokratian irvikuvaa pystyssä pidetään, niin sitä suurempaa on itku ja parku heidän eunikkiarmeijassaan, kun pidot loppuvat.
Tästä suomen EU jäsenyyden ajasta voisin vaikka romaanin kirjoittaa, josta jälkipolvet voisivat lukea itsenäisyytemme ajan suurimmasta häpeästä, jonka itse itsellemme aiheutimme, kun emme uskaltaneet enään seistä omilla jaloillamme etuvartiossa, suojelemassa isänmaatamme orjaksi joutumiselta.
Mutta taistelutta eivät nämä meidän omat miehittäjämme eduistaan ja kansan ruoskimisestaan luovu ja voi olla, että heihin ei enään järkipuhe tehoa, kun mädännäisyydestä on tullut heille hyve.
