Korpisoturin päivitys

Mahtavan hieno keli olla erämökillä, käynti sivistyksen parissa riitti. Voineen todeta että pärjätään korvessa paremmin. Mökin pöydällä on kuvassa muuten näppärä ns ”pöytätakka” käyttää kamiina polttoainetta jonka litrahinta on 2,90€, yhdellä pullolla tuota voi käyttää 8 tuntia. Hyvä lisä muun lämmityksen lisäksi, sekä luo viihtyvyyttä erämökille.

Pääministeri Sanna Marin myynninedistäjänä

Jotta ei aina niin negatiivista, niin kerrottakoon, että pääministeri Marinilla on kaiken kiireen keskellä onneksi ollut myös aikaa antaa haastattelu Trendi/Lily -lehdelle ja samalla osallistua suomalaisen koruteollisuuden myynninedistämistyöhön.

Kuva: Trendi/Lily -lehden Instgram sivustolta

Rohkeana naisena Sanna on asettanut itsensä täysillä peliin ja esiintyy ilman paitaa Trendi-lehden sivuilla.

Positiivista on myös se, että artikkelin myötä pääministerimme todennäköisesti nousee jälleen maailman johtavien mediatalojen ykkösuutiseksi. Naisvaltaa ei näet voita mikään.

Ja jos ei pääse asioiden hoidon myötä riittäväst esille, niin riisutaan paita. Tuo konstihan on ollut ikiaikainen tapa hommata näkyvyyttä.

Toki joku tiukkapipoinen saattaa ajatella, että onko nyt tuollainen poseeraaminen pääministerin arvovallalle sopivaa.

Höpsis sanon minä. Mikäs tuon parempaa ja eihän siitä nyt arvovalta vähene, että käyttää naisten ikiaikaisia konsteja itsensä esiintuomiseen. Eihän?

Toki toinen puristi voi mielessään miettiä, että mitenkäs tuollainen poseeraus sopii feministisen ajatusmaailman omaksuneelle ihmiselle, joka on tuonut useasti esiin paheksuntansa naisten esineellistämisestä ja ylipäätään sukupuolittuneesta toiminnasta ja ajattelusta.

Kyllä se vaan sopii, vastaan minä. Tuollainen on vain osoitus ihmisen kyvystä luovaan ajatteluun ja toimintaan. Ei pidä kahlita itseään ahtaisiin raameihin, ainakaan kun kyse on itsestä. Toisten kohdalla onkin sitten jo aivan toinen juttu.

Lopuksi todettakoon, että näin koronakriisin aikoina kaikenlainen suomalaisen työn ja työllisyyden edistäminen on hyvästä. Eikö vaan?

Matematiikan tohtorin sisälukutaidossa ja luetun ymmärtämisessä lienee paranamisen varaa

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/7-vuotiaan-kotitehtava-hammensi-aitia-kukaan-muukaan-ei-osannut-auttaa-minulla-on-tohtorin-tutkinto-matematiikassa-eika-silti-aavistustakaan-siita-mita-tassa-kysytaan/7946374

”Teresa Hopper jakoi poikansa matematiikan tehtävän muille, koska ei tiennyt, mitä siitä kysytään”

Mikähän lienee brittien tohtoritutkinnon taso, kun noin selvää tehtävää ei kykene ymmärtämään?

Minulla kesti kolme minuuttia ratkaista tehtävä.

Valkoisen Talon COVIDMAN seikkailut

Lääketokkurassa oleva Yhdysvaltain COVIDMAN Valkoisesta Talosta  kieltäytyy presidentin vaaliväittelystä virtuaalisesti. Väittää olevansa kunnossa vaikka on voimakkaiden lääkkeiden vaikutuksesta pystyssä, eli on täydellinen viruksen kantaja. Voinen todeta että tuska on suuri kun diktaattorin tavoin hallintoaan piiskannut COVIDMAN ei saa tahtoaan läpi. Biden on sen verran fiksu ja väittelyn järjestävä organisaatio etteivät he pyri kontaktiin COVIDMANIN kanssa.

(Kuvat: ABC News)

 

Trump kieltäytyy osallistumasta virtuaaliseen tv-väittelyyn – ei usko voivansa enää tartuttaa virusta https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006663164.html

Pikkumirrin käyttäytymismalli.

Se tuo Pikkumirri on aivan simppeli kaveri. Hankalahko ominaisuus sillä on; kun lähden pihalla minne tahansa; Pikkumirri seuraa varjona mukana, hankalinta on se kun se kävellessäni pyrkii kontaktiin minun kanssani; yhdeksänkymmentä kiloinen mies ja vajaan kilon painoinen kissa samoissa jalanjäljissä, tuo ei liene ihan ongelmaton yhtälö.

Kerran istahdin tuonne rapun päähän seurustellakseni Pikkumirrin kanssa; kun rojahdin istumaan, Pikkumirri olikin pehvani alla, ei sentään rusentunut mutta moneen päivään ei tullut tuonne rapulle seurustelemaan.

Minä kun mitään en kissoista tiedä, tuon tasoinen leimautuminen minua kyllä hämmensi.

Sisätiloissa kun olen, Pikkumirri vaeltelee kanaparvemme mukana; ties mitä kuvitteleekaan olevansa?

Valtavan mielenkiintoista tuommoisen kissanpennun kehitystä on seurailla. Mm sellainen yksittäisasia, kun menemme postilaatikolle, Pikkumirri tasan tarkkaan tietää meidän laatikkomme, jää siihen ja sitten kun otan lehden, kiireen vilkkaa saunan terassille aamiaista saamaan.

 

On se vaan kumma juttu

Ottakaapa asia sitten mistä kulmasta hyvänsä niin katson että kauppiaat vois myydä ovillaan maskeja vaikka euron kpl hintaan

Ei vaan ole kun laatikko kauppaa ja nekin sitten kaupassa viimesellä hyllyllä ulko ovesta

Kauppiaat ottakaapa tästä mallia millä maskit olis valta osalla kun kauppaanne tulee

Ja pieni tuloisten maski jakelu vois olla lähimmällä terveys aemalla jakelu kävis helpommin seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

Perheen raha-asiat.

Meidän perheessä raha-asiat menevät siten; vaimo kun ei juurikaan netissä käy, kysäisee vain joskus, paljonko meillä on rahaa nyt.

Minä kun tarvitsen käteistä; kysäisen vaimolta, josko muutaman satasen saisin.

No, paljonhan sitä ei koskaan ole mutta, sanoisinko riittävästi.

Nuo raha-asiat monessakin perheessä lienevät joskus  vaikeitakin.

Luottamus raha-asioiden hoitoon monillakin aviopareilla on joskus aika häilyvää.

Yrittäjävastuu ja ”yrittäjävastuu”

Tätä teemaa jauhetaan kyllästymiseen saakka useimmiten vääristä lähtökohdista. Lähtökohta on aina se, että yrittäjä vastaa ensisijaisesti vain itsestään ja perheestään, ansioistaan ja konkurssin välttämisestä. Sen päätehtävä ei ole vastata mistään muusta. Tämä koskee pääosaa koko Suomen yrittäjäkannasta eli pien- ja keskisuuria yrittäjiä.

Yhteiskuntavastuuta voidaan odottaa sellaisilta yrityksiltä, jotka ovat saaneet ilmaiset teollisuustontit, Finnveran, Sitran, Tekesin avustuksia/tukirahioja tai muita merkittäviä yhteiskunnan panoksia, joita ei ole velvoitettu maksamaan takaisin.

Se yhteiskuntavastuu voisi siten toteutua vaihtoehtoisesti siten, että suuryritykset maksavat takasin saadut avustukset tai pitävät väkeä vaikka pitkin hampain töissä pahimman yli tai osallistua potkittujen uudelleen sijoittamiseen ( toimii osittain Suomessa, parhaiten Saksassa).

Nyt yrittäjävastuu näyttää toteutuvan vain osakekurssin nousun ja osinkojen turvaamisella omistajilleen, pääomaveron minimillä tuloverotuksen sijasta ja ökypalkkojen maksamisella ylimmälle johdolle olkoon kuinka osaavia tahansa.

Ei ihme, että tätä ristiriitaa ei suuri osa kansasta ymmärrä. Kannattaa seurata, mitkä tahot tätä ristiriitaista tavoitetta ajavat.