Pekka Haavisto ja vihreä valinta

Varoitus: tämä blogaus ei kehu tai hauku ulkoministeri Pekka Haaviston politiikkaa, vaan on paljon tylsempi. Pohdin hieman laajemmalle zoomaten vihreiden viestintähaasteita ja itsensä etsintää viime ajoilta. Kuten monessa muussakin puolueessa, heilläkin on monta kulmaa, särmää ja porukkaa, jotka etsivät paikkaansa.

Hyvä ihminen

Totean sen yksiselitteisesti alkuun: Pekka Haavisto on hyvä ihminen. Hän on yksi harvoja, joka osaa rakentaa rauhaa, ymmärtää, kuunnella ja nähdä ihmisiä siellä, missä moni muu näkee vihollisia. On mahdollista, että ministerin ura ei ole hänelle paras paikka ja siihen tehtävään hän ei sovellu parhaiten, mutta se ei vähennä nanometriäkään hänen saavutuksia ja taitojaan ihmisenä. Minä kunnioitan häntä ja minä toivon hänen kaltaisia enemmän maailmaan. Ehkä en ministeriksi, mutta ihmiseksi, rauhantekijäksi. Poliitikkoja tulee ja menee, mutta inhimillisyys on jotain vahvempaa.

Vaan katsotaan yhden miehen sijaan vihreitä puolueena laajemmin viime vuosina. Puheenjohtajistossa on vuoroteltu laidalta toiselle, räyhäpopulistista asiapoliitikkoon ja taas pulinapopulistiin. Laajemminkin puolueessa tuntuu olevan retromeno ajoin tulossa. Vihreät oli aluksi kansanliike, ja hyvin kunnioitettava sellainen, kahliten itsensä puihin ja työkoneisiin, vaatien luonnolle ääntä politiikassa. Sitten he päättivät ryhtyä politiikkaan ja vaihtaa kansalaistottelemattomuuden parlamentarismiin. Aika monessakin tempauksessa viime vuosina tämä muutos on kääntynyt päälaelleen. Odottaisin tätä joiltain muilta puolueilta herkemmin, mutta vihreille se näyttäytyy aika rumana. Nyt olisi tärkeä päättää mikä on toimintatapa: parlamentarismi vai kapina? Valitettavasti näitä kahta ei saa yhteen kovinkaan siististi.

Jokainen puolue tarvitsee ajoin itsetutkiskelua ja itsensä löytämistä uudelleen. Juuri nyt vihreät eivät oikein tunnu kohtaavan kansalaisten huolia. Perustuslakivaliokunnan osalta tehtiin oma maali, Al-Hol-asiassa kansalaisten huolilla ei tunnu olevan painoarvoa ja saivatpa Vihreät satikutia jopa Elokapinan aktiiveilta. On hurjan haastavaa miellyttää sekä radikaalivihreitä että byrokratiavihreitä samaan aikaan. Se on kahta vaikeampaa, jos ei ole aivan varma puolueen linjasta ja hallitusvastuu luo vielä vastuuseen aivan oman särmänsä. Toivon todella, että he linjansa löytävät, sillä olen aina oppinut kuulemaan vihreiltä mielenkiintoisia ajatuksia. Hiomattomia kenties, vähän korvissa räsähteleviä, mutta aina mietteitä herättäviä. Nykyinen populismi ei sen sijaan paljoa ajatuksia herätä, lähinnä myötähäpeää.

Ääni vai sanoma?

Vihreiden päätös lakkauttaa puoluelehti ja kääntää huomio somemainontaan on saanut aika monet journalistit naljailemaan. Vihreät voivat toki olla oikeassa siinä, että seuraavat vaalit voitetaan Instagramissa eikä lehtipainossa, vaikka miten sertifioitua olisi lehteen käytetty paperi. Se on silti kovin haastava valinta puolueelle, joka on mielletty tieteen ja luotettavien faktojen ystäväksi. Tämä yhteys on saanut melkoisesti säröjä epäonnistuneista julkituloista, eikä tätä skismaa kannattaisi ruokkia määräänsä enempää. Ei somehuutelulla, ei akateemista maailmaa kahlitsemalla, eikä taatusti arvostettuja poliittisia instituutioita halveksimalla.

Lopulta, henkilökohtainen ja tohelon subjektiivinen mielipiteeni tiivistyy tähän: minä haluan, että tässä maassa on vihreiden kaltainen puolue muistuttamassa meitä velvoitteistamme luontoa kohtaan. Minä haluan, että joku puhuu kaupunkien ilmanlaadusta, järvien vesistä ja merien kaloista. En ehkä heitä herkästi äänestä, mutta en halua olla ilmankaan heitä. Arvon vihreät, koittakaa löytää itsenne. Tämä maa tarvitsee teitä.

P.S. Otsikkokuvan nappasin Tampereella, Herättäjäjuhlissa kesällä 2018. Hän puhui rauhasta tavalla, joka sai rahvaammankin kuulijan herkistymään.

12 vastausta artikkeliin “Pekka Haavisto ja vihreä valinta”

  1. Haavistosta ei moitteen sansa minullakaan, mitä nyt kuumenee kuin minäkin pöljille.
    Vihreä aate on nimeltään väärä. ”Kansanliberaalliit” olisi kuvaavampi tai ”Suomen Unisex”-liike.
    Suomessa olisi tilaa ihan oikealle vihreälle organisaatiolle.
    Kepu taas on siitä kaukana luonottomana luonnon lypsäjänä muista puolueista puhumattakaan.
    Persut taa istuttaisivat metsiin mamuleirejä piikkilangoilla ympäröityinä, ei puita tai ketoja.

  2. Mainio kirjoitus ja kokonaisarvio vihreistä, ei voi olla kuin samaa mieltä.

  3. Muuten ihan sama minulle, mutta valehteleminen ja al-hol-puuhastelu vastuun välttämisineen on liikaa.
    Ei presidenttiainesta.

  4. Presidentti ei ole byroslavian osa vaan unilukkari. Siihen tehtävään Haavisto voisi sopia paremmin, joskin varmasti monia huolettavat viimeaikaiset tapahtumat. Tietty nuhteettomuus on siinä perusteltua. Sanoisin että pallo on hänellä (ja puoluekoneistolla), nöyryydellä tämäkin on voitettavissa.

    Pidän tärkeänä todeta, että hyväkin ihminen voi pärjätä huonosti jossain hommassa.

  5. ”Totean sen yksiselitteisesti alkuun: Pekka Haavisto on hyvä ihminen. ”

    Hmm…tämä on aika paljon todettu.

    Kuka on hyvä ja kuka on huono ihminen ja millä perusteella?

    Maailman historiassa on lukuisia hyviä ja huonoja ihmisiä, riippuen ihan siitä keneltä kysytään.

    Jo ammattinikin puolesta olen tavannut lukuisia ihmisiä aivan ”äärioloissa”, joissa myös usein se ”todellinen” ihminen tulee esille,mutta Haaviston kohdalla en osaa sanoa onko hän hyvä ihminen, koska en tunne miestä, enkä ole häntä koskaan henkilökohtaisesti kohdannut.

    Politiikan penkkiurheilijana kuitenkin totean, että kaikki asiat eivät ole sitä miltä ne näyttävät ja tämä koskee myös poliitikkoja.

    Se on totta, että Haaviston julkikuva on ”hyväihminen”, mutta julkikuvat eivät välttämättä vastaa todellisuutta.

    1. Tälläiset ”Haavistot” on pahimpia, uppoo kuin kuumaan voihin kansaan, ja jos ei tajua ajatella omilla aivoillaan niin näitähän uskotaan. Ehkä yksi pahin politiikko tällä hetkellä Suomessa. Hussein Al Taee luokkaa. Pätevä puhumaan, ulkonäköä ja kyky saada kansa uurnalle,,,näitähän nämä puolueet haluaa.

  6. Mika, asia on tietenkin 100% makuasia. Ym. valokuva on otettu tilaisuudessa, jossa olin hänen valokuvaajana. Hänet olen myös tavannut parissa muutta yhteydessä. Minun kokemukseni hänestä ovat ajalta ennen ministeriaikaa. Väitän, että en tee hänestä mielikuvaa perustuen vain Ylen tarinoihin tai mainospuheisiin.

    Tietenkin se että on hyvä, edellyttää lisäksi halua jakaa sitä hyvää ja nähdä metsä puilta. Hyvä ihminen huonossa paikassa voi johtaa huonoon.

    Mutta olen sataprosenttisen vakuuttunut että oikeassa paikassa hän oikea ihminen.

  7. Juhanin eli Heikin kanssa olen samaa mieltä siitä että puolueen nimi on osittain väärä. Kansanliberaalit sopisi tosiaan tai ”Suomen ruotsalaiset”. Vihreät kun haluaisivat Suomen olevan kuin Ruotsi paitsi varmaan koronan suhteen. Vihreiden mielestä Suomen tulisi ottaa maa täyteen siirtolaisia niin kuin Ruotsi on tehnyt ja nyt siellä kaikki paitsi Ympäristöpuolue ovat huomanneet sen virheeksi ja haluavat jarruttaa sitä, liian myöhään. Vihreät myös haluavat korostaa yksilönvapauksia ja haluaisivat opettaa Venäjää kunnioittamaan ihmisoikeuksia mutta samaan aikaan suhtautuvat vähättelevästi maanpuolustukseen. Vihreiden ratkaisu armeijan suhteen olisi vapaaehtoisuus ja ”tasa-arvo” ja jokin löysä kurssi. Lopputulos olisi sama kuin Ruotsilla joka menetti maavoimansa. Ruotsilla siihen ehkä on varaa kun voi huudella neuvojaan Suomen selän takaa ja olla typerä kun Suomi on puskurina. Mutta Suomella ei ole edes ketään välissä.

    Koska presidentti vaikuttaa myös maanpuolustukseen ei Haavistoa siihen tehtävään pidä mielestäni valita eikä onneksi liene enää mahdollisuuksiakaan. Jo Halosen kohdalla se nähtiin, minulla ei ole paljoa muuten valittamista hänen kaudestaan mutta kukkahattuilu miinojen suhteen oli jotain ääliömäistä naisen logiikkaa jossa Afrikan lapset säästyvät henkilömiinoilta jos Suomi hävittää omta varastonsa.

    Vihreiden nimeksi sopisi myös Suomen tekopyhät, niin paljon kaikenalaista puliveivaria siellä on ollut, tukia ja sähköpyöriä on huijattu urakalla.

    Ympäristöasiat ovat tärkeitä mutta sitä varten ei välttämättä enää tarvita erilllistä puoluetta koska muut puolueet ovat omineet luontoarvot omikseen. Kaksinaismoraalia tietysti on, jokainen puolue ajaa hieman omiensa etua, Keskusta ei halua lopettaa turpeen polttoa, SDP ei halua menettää teollisuutta ja Kokoomus ajaa yritysmaailman etua. Osin edut ovat yhteneviäkin. Mutta ei Vihreät tässä suhteessa poikkea muista. Ratikalla ajava kaupunkilainen on Vihreiden lemmikki, maaseutu pitää jättää ulkoilualueeksi jne.

Kommentoi