Katsokaa kovan budjetin hittielokuvia, supersankarielokuvia ja sen semmoisia viime vuosilta. Samat tarinat mitkä on kerrottu jo aikapäiviä sitten, mutta nyt päähenkilönä on tummaihoinen hahmo. Hollywood pyrkii tällä tavoin korjaamaan sinänsä surkeaa asennoitumista vähemmistöihin, mutta mielestäni tämä lähinnä halventaa heitä.
Väripesua vai omia tarinoita
Tarinan juju on nähdäkseni siinä, että keskiverto supersankaritarinan kirjoittivat valkoiset heput ensin yhteen muotoon, sitten toiset valkoiset heput sovittivat sen elokuvaksi ja valkoiset tyypit ohjasivat sen valkoisille näyttelijöille. Nyt korjataan viimeinen kohta. Se on eräänlaista valkopesua (mustapesua?). Aivan kun tummaihoisilla ei olisi omia tarinoitaan kerrottavaksi. Kyllä heillä on, mutta isoimmat studiot eivät uskalla niihin tutustua. Siten he valitsevat keinon, jolla he luulevat näyttävänsä vastuullisilta, mutta toimivat tuplat vastuuttomammin.
Muistan nauraneeni vimmatusti pari vuotta sitten Eddie Murphyn tähdittämälle elokuvalle Dolemite is my name. Elokuva perustuu tositarinaan, jossa on ympäristönä ja kontekstina tummaihoisten omat kulttuurit Yhdysvalloissa. Elokuva oli ovela, terävä ja ennen kaikkea persoonallinen. Se ei ollut väripesty vaan osoitus siitä että kaikkien tarinoiden ei tarvitse olla vitivalkoisia tai joillekin mysteerisille valkoihoisille kulttuuristandardeille täysin sovitettua.
Moni varmasti muistaa Shaft-elokuvat jotka ovat melkoisen hieno osoitus kulttuurien yhteistyöstä. Hahmon ja tarinan pohjan kirjoitti valkoinen mies, mutta se muotoutui valmiiksi kun hän tutustui tarkemmin fiktiivisen hahmonsa taustoihin. Parin vuoden takainen viimeisin leffa oli vähän pöhkö (hyvällä tapaa) ja teki huumoria paitsi eri väristen, myös eri ikäisten kulttuureista.
Maailma aukeaa helposti
Ei tämän tietenkään tarvitse rajoittua vain tummaihoisiin. Netflixin ja Apple TV:n kaltaisten toimijoiden myötä näemme originaaleja tarinoita ympäri maailman, eri kulttuureista ja taustoista. Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, erilaisuus on katsojalle todella riemullista. On mukava nähdä tarinoita, jonka perusolettamukset eivät ole tuttuja ja turvallisia. Suomalaiset ovat tottuneet katsomaan tekstitettynä saksalaisia dekkarisarjoja, kun eivät puheesta paria sanaa enempää ymmärrä. Eipä siitä hyppy niin pitkä enää ole jos kieleksi vaihtuu ranska, espanja tai vaikka korea.
Ylelle voi nostaa hattua erilaisten tarinoiden tuomisesta luoksemme. Kaupallisella puolella Netflix ansaitsee hatunnoston. Monet pienemmät haastajatkin ovat jo uskaltaneet tuoda esiin tarinoita, joissa eri taustasta tullut ihminen ei ole vain koriste.
Vaan onneksi meillä on Disney-yhtiöt. He ovat esimerkillään näyttäneet, miten päähenkilön tilastoryhmän vaihdolla voi helposti yhdistää surkean tarinan surkeaan yhteiskuntavastuuseen. Hurraa!
