Oliko Ukrainan suuri vastahyökkäys harhautusta, vai harhautetaanko parhaillaan

Ukrainan sota on mielenkiintoista ja opettavaa seurattavaa.

Kun Venäjä tai venäläiset sanovat jotakin niin sen tietää jo etukäteen olevan valhetta.

Sodassa kuitenkin taitava sotija harjoittaa harhautusta, jotta voi saavuttaa taktista, operatiivista tai jopa strategista etua. Sotillaallinen harhautustoiminta on yhtä vanhaa kuin sotiminen. Sun Tzun karkeasti 2000 vuotta vanhoissa kirjoituksissa on kiinnitetty huomiota harhautustoiminnan tärkeyteen – kirja Sodankäynnin taito.

Ukraina vihjaili ryhtyvänsä suurhyökkäykseen Hersonin vapauttamiseksi ja teki sen suuntaisia toimia. Niinpä Venäjä keskitti joukkojensa parhaimmat osat Hersonin suuntaan ja mitä ilmeisimmin myös heikensi Harkovan suuntaista rintamaansa merkittävästi – ja Ukraina iski Harkovan maakunnassa (oblasti) kovalla kädellä. Ukraina suuntasi Harkovan suuntaan operatiivisia reservejään huomatavan määrän ja käy siellä todellista ”salamasotaa” – eteneminen on ollut parissa päivässä merkittävän nopeaa syvälle vihollisen miehittämälle alueelle.

Ukraina on valloittanut tärkeän rautatieliikennesolmun ja maantieliikennesolmun Kupjanskin, sekä myös symbolisen merkityksen omaavan Izjumin.

Nyt Ukrainan erikoisjoukkojen Prikaatin edustaja on kertonut, että Hersonin vastahyökkäys oli alun alkaen disinformaatio-operaatio, jonka tarkoituksena oli saada Venäjä viemään lisää joukkojaan Hersonin rintamalle.

——-

Vai onko tämä erikoisjoukoista lähtenyt ”vuoto” uusi Ukrainan disinformaatio-operaatio?

Joka tapauksessa: Slava Ukraini!