Kuuntelin juuri tuoreimman Ruben Stillerin radio-ohjelman jakson, jonka jälkipuolisko oli vegaanikeskustelua. Mukana oli lobbausyhdistys Viral Vegansin edustaja Pavel Tchrenkov, jota Stiller tyylilleen uskollisella tavalla kepeästi haastoi. Tyypillisestä vegaanikeskustelusta poiketen tätä oli ilo kuunnella.
Paljon asiaa
Yksi parhaiten mieleeni jäänyt osa keskustelua oli evoluutionäkökulma. Kuten tiedämme, ihmisen kehitykselle evoluutiossa on ollut kriittistä monenlaisen lihan ja kalan syönti, kuten toki myös tulen valjastaminen kypsän lihan saamiseksi. Asiassa huomioitiin sekä biologinen että yhteiskunnallinen kehitys. Toisaalta, pari tuhatta vuotta sitten oli biologisesti perusteltua välttää sianlihan syöntiä ja pätkiä poikien peniksistä päät irti. Tänä päivänä näiden syyt ovat kadonneet – tavat toki eivät. Heitän tämän vaikean vertauskuvan juuri muistutuksena siitä, että monet tapamme ovat lähinnä pinttyneitä perinteitä, vailla nykypäivän perusteita.
Tosiasia on, että meillä ei ole mitään tarvetta enää syödä lihaa. Tämä ei ole osaltani minkään asteen käsky tai vaade kenellekään lopettaa lihansyönti, ainoastaan yksinkertainen tosiasia. Teemme aika paljon asioita, joihin meillä ei ole ehdotonta tarvetta. Tuon tosiasian pohjaaminen kuitenkin avaa tien rehelliselle ajattelulle. Se johtaa ymmärtämään mahdollisuudet eteenpäin. Vuosisata sitten olimme tilassa, jossa kaupunkimme olisivat hukkuneet siihen itseensä ilman automobiilin suurta tulemista. Nyt olemme tilassa, jossa eläintuotannon nykytila uhkaa tappaa meidät niin zoonooseihin (kuten covid-19) kuin luonnon köyhtymiseenkin. Yhä tänäkin päivänä meillä on hevosia, kuten ehkäpä jatkossakin meillä on liharuokaa, molempia kohtuudella. Vuosisata sitten siirtyminen hevosista autoihin ei sujunut helposti, joten haasteita voi odotella ruokamullistuksessakin.
Turvallisuudesta olen eri mieltä
Haastateltava sai tilaisuuden kuvailla ideaalia tulevaisuutta. Hän totesi vegaanisen tulevaisuuden olevan mm. turvallinen tulevaisuus. Tässä kohtaa minulla klikkasi ja näin suurimman haasteen. Pavelin kaltaisilla kavereilla on selvästi diplomaattista kykyä, mutta leijonaosa vegaanilobbareista ja -aktivisteista mielletään – osin perustellusti – kovin pienen poliittisen reunan edustajiksi. Heistä hyvin moni edustaa vasemmiston progressiivis-totalitaarista(*) siipeä ja hyvin moni ihannoi monenlaista väkivaltaa ja vapauksien polkemista osana toimintaa. Kieltäydyn antamasta tarkempia esimerkkejä, koska paha olo tarttuu.
Ehkä se olen vain minä ja mikäs siinä, mutta tuo on se asia mikä minua eniten pelottaa vegaanisessa tulevaisuudessa. Olen jättänyt ison osan lihasta jo hyvän aikaa sitten taakseni, mutta toisaalta olen nähnyt maatiloilla mistä liha tulee eikä se minua pelota. En vain koe tarvitsevani etenkään punaista lihaa ja koen sen olevan positiivisen tulevaisuuden vastaista. Lisäksi näin tehden isken MTK:n sekä heidän militanttisiipensä rahoitusta vastaan ja mikäs sen iloisempaa? No kerron. Iloisempaa olisi se, jos vegaaninen tulevaisuus olisi väkivallatonta, suvaitsevaa ja siihen sisältyisi myös vähän oikeistokonservatiivista liberalismia, tasapainottamaan pakettia. Haluaisin, että se tulevaisuus olisi monivärinen eikä yksivärinen, ehdottava ja rohkaiseva eikä pakottava.
Siinä oma vegaanihaasteeni alan aktiiveille, joista kuulen mieluustikin lisää jos sävy on tämän haastattelun kaltainen. Kiitos kun puhuit sekä fiksuja että fiksusti, Pavel.
(*) P.S. En käytä mieluusti sitä poliittista arvokarttaa jossa konservatiivi ja liberaali mielletään vastakohdiksi, mitä ne eivät pitkään aikaan ole olleet. Omassa (epätarkassa) tulkinnassani vastinpareja ovat konservatiivi-progressiivi, liberaali-totalitaari ja toki klassinen oikeisto-vasemisto vielä mausteena.