Kokemus vastaan koulutus – jaa muistosi

Ryhdyin tässä päivänä muutamana ihailemaan tapaa, millä harrastuspiireissä kohtasi tekemällä opittu taito, aiempien tekijöiden neuvomat toimintamallit sekä akateemisesti opetetut neuvot. Parhaimmillaan näitä yhdistämällä päätyy mestariksi. Tajusin, että aihepiiri kiinnostaa ja toivon nyt kanssablogaajilta tarinoita ns. vanhanaikaisen osaamisen sekä modernin koulutuksen kohtaamisista töissä, harrastuksissa ja missä vaan.

Pari ajatusta alkuun

Keskimäärin toivon, että minua hoitava lääkäri on alan koulutuksensa käynyt. On myös hyvä juttu että bussikuskilla on ajokortti. Monessa muussa hommassa kokemus voi jopa jyrätä koulutuksen. Rakentamisen puolella on moni omiin silmiinsä luottanut toiminut paljon fiksummin kuin heikosti tutkittua teoriaa noudattava luokkansa priimus. IT:stä voisin sanoa myös pari sanaa, mutta toisaalta voisin myös olla sanomatta.

Vaan entäpä nämä klassiset tapaukset? Firmassa 50 vuotta työtä tehnyt kaveri jolla on hädin tuskin koulusta saatu luku- ja kirjoitustaito, mutta työ sujuu kahta nopeammin ja taidokkaammin kuin kaikki koulut käyneeltä? Tai saman vastakohta: vanha toimija on käyttänyt tuntitolkulla aikaa sellaisen työn tekemiseen, mihin uuden ajan neuvoilla ei tarvitsisi käyttää kuin pari minuuttia. Olemme varmasti monet kohdanneet tällaisia ja olen kiinnostunut kuulemaan niistä.

Joskus vuosikymmeniä käytetty työtapa on löydetty, tutkittu ja haukuttu pohjamutiin. Tässä ei niinkään kohtaa koulutus vastaan kokemus, vaan vanha koulutus vastaan uusi koulutus. Kun vanha haastetaan, on saatettu löytää uusi ja parempi, tai todettu lopulta että se vanha tapa oli sittenkin parempi. Painovoimapohjainen ilmanvaihto ei tiettävästi ollutkaan niin huono idea? Milloin on käynyt niin, että vanhassa olikin vara parempi?

P.S. Kysyin ajatuksia myös Linkedin-palvelussa, mutta olisi pitänyt muistaa ettei kukaan siellä lue viestiä, ellei siinä ole ainakin puolta tusinaa mitäänsanomatonta trendisanaa mukana. Pahoittelen, tämä ei ole fantasista digitalisaatiota, monikanavaista lähestymistä eikä tässä kosketella tiedolla johtamisen megatrendejä. Sori siitä.

Osaamisen monopoli on osaamisen uhka

Ilta-Sanomien vaalitentissä demarinuorten puheenjohtaja Pinja Perholehto totesi, varmasti ihan vilpittömän hyvällä tarkoituksella, miten toisen asteen opintoja eivät voi pärjätä. Tämä heijastelee laajalti yhteiskunnassa olevaa ajatusta siitä, että yliopistoilla on de facto monopoli osaamiseen. Niin paljon kun arvostankin yliopistojamme, pelkään tämän asenteen ampuvan itseään jalkaan.

Monta tietä maaliin

Lähestyn asiaa keksityin parivertailuin. Ensimmäisessä vertailussa on kaksi pitkäaikaistyötöntä. Toinen on tipahtanut railojen läpi pahasti, on alkoholismia, huumeita, rikostaustaa, terveys ja ihmissuhteet mennyttä. Toinen on tehnyt koko ajan vapaaehtoistyötä, seuraa yhteiskuntaa, pitää itseään kunnossa ja omaa mukavasti kavereita. Tilastollisesti he ovat molemmat syrjäytyneitä.

Entäpä jos näitä jälkimmäisen kaltaisia tapauksia on kaksi, eli pitkäaikaistyöttömiä, joilla on kuitenkin elämä tasapainossa. Toisella on peruskoulun paperit, toisella voimakas akateeminen tutkinto. Toinen heistä on tilastollisesti vakava ongelmatapaus, toinen ei.

Vastaavia pariesimerkkejä löytyy eri yhtälöillä monia. Niin poliittisissa puheissa kuin tilastoissakin tunnumme muuttavan henkilön ihmisarvoa riippuen hänen akateemisista saavutuksistaan. On toki hatunnoston arvoinen suoritus saada yliopistotason tutkinto, ei moista saavuta ilman kovaa työtä. Se ei kuitenkaan kerro ihmisarvosta mitään, eikä myöskään tyhjentävästi osaamisesta. Jos yksi on opiskellut yliopistossa kymmenen vuotta kestävää rakentamista, toinen on rakentanut kymmenen vuotta taloja, kummalla on enemmän osaamista? Ei tähän voi vastata, sillä heillä on eri tyyppistä osaamista.

On väärin sanoa, että taloja rakentanut olisi yhteiskunnassa kyvytön pärjäämään. Näin kuitenkin sanotaan ja siinä samassa implikoidaan korkeamman asteen oppilaitoksilla olevan osaamisen monopoli. Heillä on kriittisen tärkeä osa osaamisessa, enkä minä taatusti haluaisi mennä lääkärille jolla ei ole aiheen koulutusta. On kuitenkin selvä ero siinä, onko oppilaitoksilla monopoli, vai merkittävä asema.

Osaaminen syntyy haasteesta

Olen huolissani, kun yliopisto suhtautuu opintosisällöstä annettavaan kritiikkiin henkilöön käyvällä vastauksella, tai aksioomia heittelemällä. Yliopisto on tieteellisen metodin tyyssija. Kun yliopisto haastetaan ja sitä kohtaan ollaan kriittisiä, pitäisi yliopiston olla vahvimmillaan. Sen pitäisi avosylin avata debatti kaikkea asiallista kritiikkiä kohtaan. Jos osoittautuu, että kritiikin esittäjä on oikeassa, yliopisto voittaa, sillä tällöin osaaminen laajenee. Jos osoittautuu, että yliopisto on oikeassa, yliopisto voittaa, sillä se on saanut vahvemman pohjan tiedolle. Ainoa tapa hävitä on olla käymättä tätä debattia.

Tiede ei ole staattinen, kuten tiedon monopolissa. Tiede on tapa edetä eteenpäin. Niin tieteen, kehityksen kuin yliopistojenkin historian parhaat päivät ovat niitä, jolloin terävä kritiikki on pakottanut oppimaan alati uutta. Synkimmät hetket taas koostuvat ajoista, jolloin tietyt opit ovat absoluuttisen kiistattomia ja ajatuskin niiden haastamisesta koetaan hyökkäyksenä vähintään yliopistoa, pahimmillaan yhteiskuntaa vastaan.

Osa yhteiskuntaa

En missään nimessä haluaisi ottaa senttiäkään pois oppilaitoksilta, jos minä asiasta päättäisin. Itse asiassa komppaan taannoista Suomen Kuvalehden esseetä ”Lukio meni rikki” (maksumuurin takana), jossa opettaja Arno Kotro toivoo, ettei opettajia jatkuvasti ohitettaisi kun puhutaan opettamisesta. Opettajat ansaitsevat kunnianpalautusta ja heitä sietäisi kuulla ennemmin kuin poliitikkoja, kun puhe on opettajien osaamisen ytimestä. Ei se ole hääppöinen opettaja, joka pomppaa kun poliitikko käskee. Fiksu opettaja on se, joka kysyy ”miksi?” ja vaatii asiallisen vastauksen.

Pitääkö minun taas siteerata Sokratesta? Meinaan niinhän se oli että viisain kreikkalaisista oli hän, joka tiesi ettei tiennyt. Viisauden alkulähde ei ole tiedossa, vaan tiedon puutteessa ja uteliaisuudessa. On mielekästä omata hyvä yleissivistys, on mestarillista kruunata se laadukkaan kritiikin taidolla.