Avainsana: kuntavaalit 2021

Julkaistu

Demokratian oppeja ja valinnan vapauksia

No niin, vaalit menivät ja haavat on nuoltu. Kiitos Victor Pertonin optimistimallin, alan päätymään siihen tulokseen että sain lopulta paljon hyvää lopputulemana. Tein muutamia itsetutkiskeluja, opin jotain vaalien toiminnasta ja mikä parasta, päädyin siihen että jokaisessa kohtaa voin aivan itse valita mitä haluan.

Terävä vai pehmeä?

Jos haluaa näkyä politiikassa, pitää olla teräviä mielipiteitä, asioiden puolesta ja vastaan. Ei tietenkään tarvitse olla ilkeä, mutta selvästi jotain mieltä. Minusta ei tähän enää kovin vahvasti ole ja sen vuoksi en pärjää politiikassa. Syyt tähän löydän historiasta, mutta se on aivan oma keskustelunsa. Onnekseni valinta on täysin minun, sillä voin koventaa linjaa tai todeta että en tarvitse politiikkaa. Tämä on arvokas oppi ja voin koska vain pohtia sitä osaltani uudestaan. Toistaiseksi pysyn pehmolinjalla.

Periaatteella vai realismilla?

En käytä facebookia, instagramia, tiktokkia tai monia muitakaan somepalveluita monista syistä. Yksi tärkeimpiä on näiden yritysten absoluuttinen, oksettava vastuuttomuus. En halua tukea yrityksiä, jotka lappaavat sitä enemmän rahaa taskuihinsa mitä pahemmin saavat maailman palamaan. Asia on kerta toisensa jälkeen tutkittu, viimeksi Steve Rathje Cambridgen yliopistolta. Valintani tarkoittaa, etten näy missään. Voin koska vain valita toisin jos niin haluan, mutta on hyväksyttävä että poissaolo isoista keskustelumedioista tarkoittaa poissaoloa vallasta. Hurskasteluahan tämä lähinnä on, mutta toistaiseksi haluan elää arvojeni mukaan.

Reipas vai hiljainen?

Olen aika monella lavalla, aika monelle yleisölle puhunut, enkä lähtökohtaisesti pelkää keskustelua tai esiintymistä. Olen kuitenkin äärimmäisen surkea tyrkyttämään itseäni turuilla ja toreilla. Olen kohdannut niin ikäviä tyrkyttäjiä että en oikein vain haluaisi kenenkään päivää sillä pilata. En koe oikeudekseni astua kenenkään eteen ja muuttaa hänen päivän agendaansa. Pöhköähän se on, en minä traumoja saisi vaikka itse Väyrynen tulisi vaalimainostaan jakamaan. Vaan niin kauan kun en ihmisten eteen pompi, he eivät minua näe. Voin koska vaan vaihtaa linjaani tämän osalta jos siltä tuntuu, vapaus on jälleen kerran minun.

Kollegoita vai kilpailijoita?

Parin kuukauden ajan ennen kuntavaaleja käytin hurjasti aikaa kehuakseni muita ehdokkaita, etenkin muista puolueista. Minä näin ihanan demokratian väripaletin ja ajatuksen siitä, miten terveellä opponoinnilla olemme fiksumpia yhdessä emmekä erikseen. Persu tai vassari, demari tai vihreä, pelimme on sama. Moni kanssaottelija ilmaisi itseään terävästi ja rakentavasti ja katsoin vähintään kohteliaaksi nostaa hattua. Tietenkin jos keskityn kehumaan kilpailijoita, annan hyvin vähän syitä ihmisille nähdä minua, mutta voin aivan koska vaan vaihtaa linjaani.

Valtaa vai opiskelua?

Nähdäkseni politiikassa on kaksi eri linjaa. Voit pyrkiä valtaan, tai voit pyrkiä taustajoukoiksi. Taustajoukoissakin voi oppia, tukea, tehdä ja viisastua. Sekin toki vaatii tietynlaista kykyä astua vapaaehtoiseksi, mutta siinä on paljon helpompi olla titteli (kuten sihteeri) eikä tarvitse olla nimi. Pidän hirveästi pinnan alla tehtävästä työstä, siitä että voin auttaa muita toimimaan. Tätä on pitkälti myös IT-alan työ jossa vaikutan. Tai jos yhdistyksen tempauksessa jonkun pitää viedä roskat, järjestää kokous tai keittää kahvit, olen mieluusti sitä tekemässä.

Tässä onkin se kaiken pointti: Tällä tapaa tulee hyvä mieli. Uskon, että nauttisin osallistumisesta päätöksentekoon, sillä se on täynnä uusia haasteita ja kiirettä, asioita joista molemmista pidän. Hyvä mieli on kuitenkin sitäkin tärkeämpää ja jos olen sen löytänyt, päätän että olen tehnyt ainakin jotain oikein. Kyllä tämän tuloksen kanssa voi elää, ainakin kunnes löydän jostain paremman option. Etsintä jatkukoon.

Julkaistu

Kuntavaalit 2021: Yhteistyö yli puoluerajojen

Jokainen kirjailija, markkinoinnin asiantuntija ja journalisti tietää, että vastakkainasettelu myy. Poliitikko, joka on jotain vastaan ja jolla on selkeät viholliset, saa näkyvyyttä. Olen kuitenkin elämässäni aikanaan ollut niin paljon niin monia asioita vastaan, että enää jaksan vain kehua.

Tämäkin blogaus on vaalikampanjablogaus, eli ottakaa se pahaisena propagandana.

Valtuustossa rakennetaan yhdessä

Tampereen kokoisen kaupungin valtuusto toimii yhdessä. Yksi puolue ei voi sanella tai määrätä, vaan puolueiden pitää löytää toisensa. Mielestäni se sujuu helpommin, jos ympärillä on ystäviä eikä vain vihollisia. On suorastaan pelottavaa katsoa, miten absoluuttisia viholliskuvia muista puolueista kylvetään osana vaalikeskustelua. Näiden ihmisten kanssa on puhallettava yhteen hiileen ja parhaat tulokset syntyvät levein hartioin. Tämän vuoksi haluaisinkin toimia toisin ja kehua muutamaa Tampereen merkittävää poliittista puoluetta.

  • Vihreät: Kiitos, kun pidätte ympäristön aina mielessä. Kiitos myös laajasta kulttuurin ymmärryksestä ja taidostanne yhdistää vanhaa ja uutta. Joukossanne on myös mainioita sillanrakentajia.
  • SDP: Lauri Lyly on ollut upea pormestari Tampereelle, etsien kaupungin sydäntä myös kaukana sosiaalidemokraatin mukavuusalueelta. Puolueenne on osoittanut halua ymmärtää koko Tamperetta, jokaista meistä.
  • Persut: Olette aina valmiina toimimaan tarkan markan vahtikoirina ja sellaiselle on todellista kysyntää. Hihkaisette keisarin uusista vaatteista ensimmäisenä ja joskus on hyvä tulla ravistelluksi.
  • Vasemmisto: Näette ne kaupunkilaiset, jotka moni muu haluaisi unohtaa. Muistutatte meitä kaikkia siitä, että jokainen ihminen on tärkeä ja arvokas. Jatkakaa tämän muistutuksen jakamista.

Pehmoilulla saa yöunia

Kuten todettua, minulla on ihan tarpeeksi historiaa vihanpidosta ja murinasta, enkä hetken vertaakaan väitä olevani moraalisella asteikolla ylempänä. Energiani vain loppui ja katsoin, että on korkea aika kokeilla elämässä jotain muuta. Vuosien varrella olen aika usein valinnut pehmeämmän polun, ystävistä välittämisen ylitse muun ja pois kääntymisen väkevän puolustamisen sijaan. Se on johtanut melkoisiin rahanmenetyksiin, ongelmiin töissä ja poliittiseen näkymättömyyteen, mutta se on oma valintani. Minua ei ole pakotettu tähän. En silti pidä valintaa täysin surkeana, sillä yöuneni ovat varsin hyvät. Sanovat, että hyvien unien merkitystä ei pidä väheksyä. Sillä on oma hintansa, mutta itse katson sen hyväksi diiliksi. Ehkä löydät itse paremman reitin?

Haluan toki olla myös kanssani eri mieltä: ikuinen toisen posken kääntäminen ja kyvyttömyys puolustaa kantojaan ei ole oikotie onneen vaan pikamatka pohjalle. Tätä voi kuitenkin tehdä monella tapaa. Voit kritisoida maahanmuuttopolitiikkaa olematta rasisti, voit olla eri mieltä toisen poliitikon kanssa haukkumatta henkilöä ja voit puolustaa omaa kantaasi ilman argumentaatiovirheitä. Se on paitsi kohteliasta, myös järkevää. Näin ollen voit luoda olosuhteet rakentavalle debatille, tilalle jossa kaikilla osapuolilla on turvallinen olo kysymysten heittämisestä ja näkökulmien haastamisesta.

Rakentamalla puitteet fiksulle väittelylle, rakennat tilaa suurelle määrälle kysymyksiä ja siitä päästäänkin taas perusmottooni: enemmän kysymyksiä, vähemmän vastauksia. Siitä tulee hyvä Tampere.

Julkaistu

Hoi ystävät, Nixonin kampanja meni jo

Vuoden 1968 presidentinvaaleissa Yhdysvalloissa oli dilemma: miten olla mustia vastaan olematta mustia vastaan. Ratkaisu löytyi huumeiden vastaisesta sodasta, jolla voitiin hyökätä mustia vastaan epäsuorasti. Sotaa ei suunniteltu terveydenhuollon, huumeiden tai yhteiskuntatieteiden asiantuntijoiden toimesta, vaan ainoastaan vaalitaktisista syistä. Silti käymme sitä sotaa täälläkin yhä tänäkin päivänä. Edelleen turhaan.

Tämäkin blogaus on kuntavaalikampanjaan liittyvä, eli härskiä propagandaa.

Haitat kuriin

Iso osa huumepolitiikasta on valtakunnallista ja sillä tasolla olisi syytä luottaa vähitellen asiantuntijoihin. Nyt on kuntavaalien aika, joten olisi tärkeää puhua siitä mitä voimme tehdä vaikkapa Tampereella. Yksi tärkeä kokeiltava asia ovat huumeiden käyttöhuoneet, joilla on selkeästi rikollisuutta ja tarpeettomia kuolemia vähentäviä vaikutuksia. Toki näissä pitää olla vahva kytkös sosiaalitoimeen ja vieroitushoidon palveluihin, että niistä saadaan haluttu tulos. Tie huumeista ulos pitää olla aina tarjolla, viiveettä ja tehokkaasti. Vieroituspalveluita tarjoavista toimijoista pitää etsiä tehokkaimmat, jotta rahalle saadaan vastinetta. Pieni lisäinvestointi on järkevää, sillä henkilön saaminen takaisin yhteiskunnan rattaille tienaa itsensä takaisin nopeasti.

Vaarattomia huumeita ei ole ja niiden haittojen vähättely on vastuutonta typeryyttä. Huumeista ja niiden vaaroista ei kuitenkaan päästä eroon moralisoimalla ja hippejä pamputtamalla. Tämä tauti yhteiskunnassa pitää parantaa ja harva tauti paranee potkimalla avoimeen haavaan. Joko voitamme moraalisen sodan tai ratkaisemme huumeongelman. Valitse yksi.

On myös viisasta katsoa eteenpäin. On yliopistokaupungilta järkevää investoida aiheen tutkimukseen. En edelleenkään väitä huumeita vaarattomaksi, mutta on jo merkkejä että monista nykyään laittomista aineista voisi olla lääkekäytössä avuksi. Parkinsonin tauti ja MS-tauti ovat esimerkkejä aiheista, joissa kannabis saattaa tarjota paremman hoidon vähemmin ongelmin kuin nykyiset lääkkeet. Joissain länsimaissa se on jo ensisijainen lääke. Vastaavasti LSD-johdannaisista on löytynyt joissain tutkimuksissa pitkäaikaista apua vakavaan masennukseen. Onko näin vai ei, se ei selviä ilman tutkimusta. Ollaan mieluummin kehityksen kärjessä kuin perässä.

Sormella osoittelu ei auta

Tampereen kokoisessa kylänpahasessakin on pieni kokoelma erinäisiä haasteita ja kieltämättä huumeet ovat yksi niistä. Olen nähnyt liian usein liian läheltä liian paljon huumerikollisuutta. Kaikki, mitä olemme toistaiseksi tehneet, on epäonnistunut. Huumeiden käyttäjien osoittelu sormella ja syyllistäminen kaikesta pitää vain heidät kauempana avun parista. Kun strategia on yksinkertaisesti epäonnistunut näin pahasti, tarvitaan uusi strategia tilalle. Mitä nopeammin sen tajuamme, sen parempi.

Asian voi nähdä näinkin: jokaisen huumeongelmaisen voi nähdä painolastina. Toisaalta, jos saamme heistä osallekin apua ja takaisin osaksi yhteiskuntaa, he muuttuvat yhtäkkiä mahdollisuudeksi, veronmaksajiksi ja yhteisen kakun leipojiksi. Heitä me tarvitsemme, eikä siinä kohtaa sovi katsella taustoja tai historiaa suurennuslasilla. Katse tulevaan, ei menneeseen.

Julkaistu

Kuntavaalit 2021: Maahanmuutto

Ei vaaleja ilman maahanmuuttokeskustelua, joten otin haasteeksi pohtia mikä on tärkein kulma. Pohdin ajatuksia 20 minuutin videolla, mutta tässä tekstimuodossa muutama ote. Ja jälleen varoitus: tämä on vaaliehdokkaan kirjoittelua joten ottakaa se kaikki propagandana ja puolueellisena markkinointina. Käyn asiaan nimenomaan kuntapolitiikan näkökulmasta, sillä kuntavaaleissa ei päätetä valtakunnan tai EU:n politiikasta.

Puhutaan tarpeesta

Tampereen kaupungilla on erinomaisen kohteliaita ja fiksuja maahanmuuttopalveluiden hoitajia töissä, en voi antaa alle viittä tähteä. Sen sijaan heidän kädet ovat sidotut. Ne palvelut, mitä he voivat tarjota, ovat pitkälti niitä mitä kaupunki on päättänyt vähintään kyseenalaisissa diileissä ostaa. Listalta puuttuvat mm. suomen kielen kurssit. Vain perus-peruskurssia tarjotaan – se riittää joillekin, mutta moni tarvisi jatkokurssia. Niitä ei ole.

Mitä sitten on? EU:ssa rakennusmestarin hommia tehnyt laitetaan opettelemaan pensselien pesemistä. Pitkän siivouskokemuksen omaavan pitkällä kurssilla opettaja näyttää ”tämä. on. moppi.”, ravintolapäällikkönä vuosikymmenen toiminut opettelee astioiden pesua palkatta ja osastopäällikkönä toiminut päätyy asiakaspalvelun peruskurssille, jossa hän on opettajaa huomattavasti pätevämpi. Kaikki näistä tarvitsisivat vain suomen kielen taitoa, korkeintaan osaamisen tenttaamista, mutta se ei ole mahdollista. Käytämme hurjasti verorahoja pitääksemme heidät työttöminä, turhalta kurssilta maksuttomaan työkokeiluun ja takaisin. Surkeaa toimintaa. Jos haluaisimme, voisimme nostaa uusien ystäviemme työllisyyttä merkittävästi, keskittymällä todellisiin tarpeisiin.

Puhutaan tuloksista

Keskustelemme usein siitä, miten paljon kaupunki, kunta tai valtio pistää rahaa kotoutuspalveluihin. Mitä jos keskustelisimme hetken siitä, mitä rahalla saa? Mitäpä jos jokaisen kurssin tai palvelun laatua mitattaisiin puolueettomasti? Kyselylomakkeita toki käytetään, mutta niistä vastaa palvelun tarjoaja itse, se valitsee keneltä kysyy mielipidettä ja valitsee mitkä vastaukset välittää edelleen. Joukossa on erinomaisia kotoutus- ja koulutuspalveluiden tuottajia, mutta myös katastrofaalisen surkeita. Pahimmat opettajat eivät omaa mitään pätevyyttä, mutta sen sijaan erikoistuvat rasistisiin vitseihin. Häpeällistä rahojen tuhlausta.

Puhutaan laadusta

Puhumme usein siitä, kuinka paljon maahanmuuttajia kunnan pitäisi ottaa, kun puhe pitäisi olla kotoutumisen laadusta. Jospa aloittaisimme pienellä määrällä, opettelisimme, optimoisimme ja varmistaisimme että kotoutus sujuu, työllisyys on hyvä ja ongelmiin puututaan nopeasti ennen paisumista? Pohditaanpa näin: jos kuntalaisilla on hyvä kokemus maahanmuutosta, että se on hallittua, hyödyllistä ja hyvin hoidettua, eiköhän silloin ole aivan eri luokan potentiaali myös kasvattaa määriä? Jos taas ongelmia piisaa, yleinen mielipide kääntyy sitä vastaan. Ensin suunnittelu, sitten prototyyppi, sitten kokeilu ja vasta sitten liukuhihnatahti.

Oma perusmottoni on tämä: maahanmuutto on niin tärkeä asia meille, että se pitää hoitaa hyvin. Olen maahanmuuttomyönteinen maahanmuuttokriitikko. Terve kritiikki edistää asioita – vai väittääkö joku että taidekriitikko keskimäärin vihaa taidetta? Hoidetaan homma hyvin.

Julkaistu

Puhutaanpa kultturipolitiikasta

Jälleen on luvassa ruman puolueellinen henkilökohtainen vaalikampanjablogaus, aiheena sellainen johon keskivertokokkari ei koske tikullakaan: kulttuuri. Olen pitkään halunnut tuoda osaksi kulttuurikeskustelua myös kokoomuslaisen kulttuuripolitiikan ja nyt koen että olen saanut osallistua sellaisen laatimiseen. Kertaan vähän sen aiheita, sekä sitä mitä olin tekemässä yhteiseen ohjelmaamme että siihen miten tästä jatkan henkilökohtaisesti.

Kulttuuripolitiikan kolme teesiä

Ensimmäinen teesi: kunta ei voi rakentaa kulttuuria, se voi vain rakentaa puitteet ja antaa sen tapahtua. Annan isot pisteet vihreiden vanhalle gurulle Perttu Pesälle, joka aikanaan aiheen ympärillä puhui. Jos kunta yrittää tehdä kulttuuritapahtumaa, siitä tulee kankeaa ja kallista. Jos kunta pistää kymmenesosan samasta rahasta puitteisiin ja kolmannen sektorin tueksi, se saa parempaa. Näpit irti mikromanageerauksesta!

Toinen teesi: kunnan tärkein kulttuuritapahtuma parin vuoden päästä on hyvällä todennäköisyydellä sellainen, jota juuri kukaan ei osaa vielä nimetä. Kulttuuri muuttuu, kehittyy, uutta tulee. Se ei tarkoita että vanhaa pitäisi tuhota, mutta aina katse eteenpäin. Uuden kulttuurin puitteisiin sijoittaminen maksaa vähän, riskit ovat pieniä, mutta on aina mahdollisuus nähdä uusi menestystarina, joka tuo kunnalle turismia sekä suoria ja välillisiä euroja säkkitolkulla.

Kolmas teesi: kulttuuri on tekijöille ja kokijoille. Kulttuurin kokemus, kuten teatterissa tai museossa käynti, on tutkitusti hyväksi terveydelle. Kulttuurin parissa tehtävä työ ja vapaaehtoistyö on myös iso juttu. Vapaaehtoistyö kulttuurin parissa on avuksi syrjäytymiseen, tarjoaa uusia taitoja, se avaa lukuisia portteja työelämään ja luo sosiaalisia suhteita. Kulttuuri on siis tuplavoitto: sekä sen rakentaminen että kokeminen – joskus molemmat yhdessä – tuovat hyvää.

Metriikkaa rahankäyttöön

Olisi kiva, jos kulttuurille olisi enemmän rahaa mutta tosielämässä on niukkuus aina läsnä. Onkin siksi tärkeää katsoa jokaisen euron perään. On lukuisia tapoja varmistaa rahojen tehokas käyttö. Kun pohditaan julkisen rahan antamista kulttuuritoimijalle, hyvä kysymyspatteristo sisältää vaikkapa seuraavia.

  • Taloudellinen kynnys? Voiko jokainen kuntalainen osallistua, vai onko kynnystä kuten pääsymaksu?
  • Osallistujakynnys? Onko toiminta rajattu keinotekoisesti joiltain pois vai onko ovi kaikille auki? Toki voi olla esim. lasten toimintaa, tai vaikka tietyn kielistä toimintaa, selkeitä kohdentamisia.
  • Aika/määrälaskelma: Kuinka monelle ihmiselle rahalla toteutetaan toimintaa ja kuinka pitkäksi aikaa. Festari voi olla kaksi päivää kertaa viisituhatta ihmistä – kerho voi olla kaksi kertaa viikossa vuoden ajan kertaa kaksikymmentä ihmistä.
  • Kulttuurilaitoksille: Ehdottakaa säästötoimenpiteitä. Kertokaa minkälaisia kulttuuritoimijoiden välisiä verkostoja olette luoneet, minkälaista yhteistyötä teette muiden kanssa?
  • Vapaa kysymys: Millä tavoin toimija on pyrkinyt tehostamaan taloudenpitoa. Yhdistysten tapauksessa, minkälainen yhteistyöverkosto eri yhdistysten välillä on, käytetäänkö yhteisiä resursseja?

Listaa sopii jatkaa, mutta edellä muutama pohjalle. Kas, olen surukseni kulttuurityössä oppinut että kaksi, lähes identtisen kokoista tapahtumaa, saattavat toinen saada julkista tukea muutaman tuhannen euroa ja toinen satatuhatta euroa. Jos jokin toiminta tulee hyvin kalliiksi, pitää rohkaista tehostamaan. Tärkeää on nähdä ym. kysymykset neuvoa antavina, suuntaa näyttävinä, ei ehdottomuuksina. Teatterit ja museot ovat meille elintärkeitä, vaikka niistä pääsymaksua otetaankin. Jo kysymysten esittäminen auttaa ja ne pitää nähdä tiedonhankinnan välineinä, ei konetuliaseina.

Tunteita ja ravistelua

Kulttuurin tehtävä on herättää, ravistaa ja saada ajattelemaan. Jos jokin kulttuurin muoto saa sinut vihaiseksi, se ei ole mikään syy vastustaa sen tukemista. Jos kunnan asukkaat siitä pitävät, se on hyvä. Toiminnan suosio on paljon parempi mittari kuin valtuutetun moraalikäsitys. En minä ainakaan haluaisi nähdä kulttuuria, joka ei koskaan herättäisi minussa tunteita. Minä haluan, että kulttuuri haastaa minut ja käsitykseni. Minä haluan olla väärässä taiteen edessä. Haluan tehdä selväksi itselleni, etten loukkaannu taiteellisesta erimielisyydestä.

Viimeisenä, kulttuuripolitiikka tarvitsee mm. kaiken edellisen vuoksi yhteistyötä. Nostan hattua etenkin Tampereen vihreille, jotka ovat tehneet ihailtavaa työtä kulttuurin kehittämisessä. Heillä on hyviä ajatuksia, nyt pitää vain sparrata ja istua saman kahvipannun ääreen niin saadaan vielä parempaa – yhdessä, vahvalla kulttuurin rakkaudella ja vilpittömällä kunnioituksella. Rivien väliin voisi vielä heittää, etten pahastuisi yhtään jos saisi pari persua ja demariakin siihen keskusteluun mukaan.

Julkaistu

Kokeillaanpa jotain tylsää

Taannoisen käsivarren kipeilyn johdosta meni vähän myöhäksi että sain aikaiseksi itse leikittyä vaaliehdokasta. Tässä kohtaa vaalien siirrosta oli apua, sillä ehdin pohtimaan mitä olen oppinut vuosien varrella. Päätin, että nyt on erinomainen aika olla tylsä ehdokas – mieluiten koko vaalien tylsin.

Kaikki on jo huudettu

Olen tullut vähitellen siihen johtopäätökseen, että olen kokeillut jokaista porukkaa, jokaista paikkaa ja jokaista tekosyytä. Olen pitänyt palopuheita ja kirjoittanut niitä muiden pidettäväksi. Totta puhuen olen aika hyvä tässä hommassa, mutta mitä siitä jäi käteen? Maailma ei muuttunut, ongelmat eivät korjaantuneet. Aplodit kuolevat nopeasti, mutta maailma on täällä huomennakin.

Siispä ratkaisu on tylsä, rauhallinen puhe.

Tein viime vuonna kokeeksi videosarjaa nimeltä Tylsä mies. Käsittelin erinäisiä suurta tunnetta herättäviä aiheita ja käänsin ne rauhalliseksi analyysiksi. Sarja alkoi ja päättyi kuten suunniteltua, mutta nimi jäi mieleen. No hitto, tuossahan se motto on: Tylsä mies. Kiitos viestintävirastomme palvelujen, siitä irtosi vielä verkkosivustollekin osoite, tylsämies.fi. Vielä jos osaisin tehdä tyylikkäitä verkkosivuja, olisi hienoa mutta ei nyt pröystäillä.

Lopulta kyse on kuitenkin itsehoidosta.

Kas, niin kivaa kuin onkin lämmittää isoa yleisöjoukkoa omilla puheillaan ja saada heidät mukaan ajatuksiin, siinä joutuu koko ajan olemaan varpaillaan. Sitä tietää, että kun äänenvoimakkuus nousee, tunteet kovenevat. Kun tunteet kovenevat, myös ikävät tunteet kasvavat. Sitä on aivan liian helppoa suututtaa ihmisiä, eikä se oikeastaan ole kivaa. Voipi olla, että kukaan ei kuule hissuttelua, mutta eipähän tarvitse pelätä yötä päivää että kuka lähettää seuraavan tappouhkauksen tai kuka tulee seuraavana ovelle uhkailemaan.

Se ei tarkoita, etteikö voisi olla sanomaa. Rauhoittuminen oli sielunhoitoa, mutta jämpti ilmaisu ilman katkeruutta on puolestaan haaste. Tymäköitäkin kannanottoja voi tehdä käymättä ihmisten tai aatteiden kimppuun. Ei tarvitse osoittaa sormella syyllistä ihmistä, voi aivan yhtä terävästi etsiä aiheen särmiä rakentavammin sanankääntein. Tylsä asia ei ole turha asia. Voiveitsi on pihviveitsen rinnalla tylsä, mutta silti erinomainen työkalu. Isäni tekemä voiveitsi on vieläpä ekologinen sellainen. Ei liity asiaan, mutta tuli mieleen.

Murheen maahan murtama en ole, räyhääjäksi en tahdo tulla, joten olenpa siis tylsä. Jännä valinta, eikö? (ei)

Julkaistu

Enemmän kysymyksiä, vähemmän vastauksia

Mietin pitkään, miten kuvailisin ajatuksiani kuntahallinnon kehittämiseen. Lopulta päädyin katsomaan viestintää laajemmin ja huomasin, että mediat ja päättäjien ulostulot ovat täynnä vastauksia: absoluuttisia, kaiken kokoavia ja keskustelun päättäviä. Mielestäni kysymysten ja vastausten suhde on väärä ja sitä olisi hyvä kääntää ylösalaisin.

HUOM: Tätä blogausta voi pitää vaalikampanjointina, suhtaudu siihen sellaisena.

Esimerkki 1: koulukiusaaminen

Kunnan koulussa tapahtuu paljon kiusaamista, ehkä jopa väkivaltaa. Tyypillinen vastaus on ”potkikaa kiusaaja koulusta”, ”opettajille lisää valtaa” tai ”kutsukaa poliisit paikalle”. Toki akuuttiin tilanteeseen poliisit ehkä tarvitaankin, mutta ehdotan vastausten sijaan alkuun kysymyksiä. Mitä eri osapuolten mielestä tapahtui? Mikä on polttoaine, mikä katalyytti? Mitä ajatuksia opettajilla on? Mitä tähän mennessä on tehty? Mitä seuraavaksi pitäisi tehdä?

Tärkein kysymys saattaa kuitenkin olla seuraava, ja tämä pätee aika moneen muuhunkin hallinnon alaan: millä mittareilla seuraamme, onko valittu toimi tehokas? Mielestäni tämä kysymys pitää esittää ennen toimen päättämistä. Onko se seuranta sitten kysely, vai jokin mitattava suure on oma kysymyspatterinsa, mutta seurannasta on mielekästä päättää ennen toimia. Ehkä valittu keino on hyvä, ehkä huono, ehkä siinä on hyviä ja huonoja puolia. Tärkeää on kuitenkin pitää asia pinnalla, varmistaa seurannan tapahtuvan eikä unohtaa asiaa piirongin laatikkoon.

Esimerkki 2: lääkärille ei pääse

Toistaiseksi vielä kunnille kuuluva terveydenhoito on tuttu ongelman paikka: hoitajilla on kiire, lääkäriaikaa ei saa, viestintä ei pelaa, työilmapiiri on huono. Perusvastaus on että palkataan lisää väkeä, toinen yhtä yleinen on että palkataan konsultti. Arvelen, että kysymykset veisivät pidemmälle: mitkä asiat vievät tarpeettomasti työaikaa? Mitä hoitajat ja lääkärit itse pitävät haasteina, entä potilaat? Mitä on tehty, ja mitä pitäisi tehdä seuraavaksi? Avustaako teknologia vai haittaako se työntekoa?

Tämä viimeinen kysymys voisi johtaa kysymyksiin potilastietojärjestelmistä, joita on esitetty aiemmin. Toinen aiemmin esitetty kysymys on tietokoneiden odotteluun, ongelmiin ja turhaan tietokonetyöhön menevän ajan määrä, joka on eri kyselyissä 20-50% terveydenhuollon ammattilaisten ajasta. On hyvä kysyä, miten paljon saataisiin paitsi ajan säästöä, myös hoidon laadun sekä työilmapiirin parannusta, jos useampi potilasjärjestelmä olisi kuin Oulussa käytetty Esko (arvosana 8,2), eikä niin kuin pk-seudulla käytetty Apotti (arvosana 5,6). Voisi myös kysyä vaikutusta työmotivaatioon, jos hoitajat ja lääkärit voisivat osallistua kehitykseen ja ongelmien korjaukseen. Maagista ratkaisua ei ole, mutta hyvillä kysymyksillä päästäisiin pitkälle.

Palataan filosofiaan

Sokrateen tarina kertoi, että viisain kreikkalaisista oli hän, joka tiesi ettei tiennyt. Haluaisin, että sanat ”en tiedä” olisivat paremmassa arvossa myös päätöksenteossa. Nuo ovat sanat, joista on hyvä aloittaa keskustelu. Aloittaa – ei lopettaa. Tuon perään voi vaikkapa todeta että pitääpä opiskella, pitääpä kysyä viisaammalta tai tiedustella että kukakohan mahtaisi olla tässä asiassa osaavampi. Jälleen hyviä kysymyksiä, joilla voi rakentaa hyvää pohjaa yhteistyön teolle.

Tiedon jano ja asioiden oivaltaminen ovat elämän suuria sisältöjä. Kivinen tie tuppaa johtamaan hyville apajille. Se toimii elämänkatsomuksessa ja ehkäpä se voisi myös avittaa julkishallinnossa? En tiedä, vaan kysyn.