Tunnistamattomat mamut lukkojen taakse

Tänä vuonna maahan tulleista ”turvapaikanhakijoista” on yli 500 sellaisia joiden henkilöllisyydestä ei ole hajuakaan. Palloilevat silti vapaana Suomessa – vapaana tekemään mitä hyvänsä.

Aiemmin tulleista kymmenistä tuhansista henkilöllisyys saatiin selville vain noin viidesosasta. Siitäkin porukasta suuruusluokkaa 10 000 palloilee silti vapaana laittomasti Suomessa – vapaana tekemään mitä hyvänsä.

Lähde.

Olen ihmetellyt, ettei kukaan ole nostanut sitä ongelmaa esiin Pirkan Blogeissa, joten päätin lopulta tehdä sen itse, vaikka asia ei suoranaisesti liity minun kiinnostusalueisiini.

Kuten linkin takana olevasta artikkelista selviää, niin yleinen käytäntö on ollut ja on hävittää matkustusasiakirjansa – ja valehdella henkilöllisyytensä.

Minun mielestäni henkilöt joiden identiteetistä ei ole hajuakaan kuuluvat lukkojen taakse, eikä vapaalle jalalle. Sama asia laittomasti maassa olevien kanssa.

Siellä lukkojen takana saattaisi hyvinkin muistua oma henkilöllisyys mieleen – saattaisi jopa tulla mieleen vapaaehtoinen paluu sinne mistä tulikin.

Neljä viidestä on saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen

Vastaanottokeskuksissa on nyt kuulemma 11400 turvapaikanhakijaa, niistä 9000 on saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen.

Lähde.

Lisäksi niitä kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita on tietysti myös vastaanottokeskusten ulkopuolella tuhatmäärin.

Aivan täysin laittomasti Suomen alueella on vielä tuhansia.

Riittää meillä veronmaksajilla elätettäviä.