Epäselvää uutisointia laivue 2020 hankinnasta

En käsitä miksi uutisointi ei ole yksiselitteistä ja ymmärrettävää.

Taisi olla eilen 20.9.2019, kun uutisoitiin, että:

1. Neljän korvetin rungot valmistetaan Raumalla hintaan noin 1300 miljoonaa euroa.

2. Taistelunjohtojärjestelmä (sensoreita, tietokoneita, viestijärjestelmiä, järjestelmien integrointi) ostetaan Ruotsista Saabilta. Taisi olla yli 400 miljoonaa euroa.

Mutta jostakin kumman syystä ei kerrottu kokonaisuudesta, se kohta 2 ei suinkaan ole laivojen aseistus:

3. Jo aiemmin on päätetty kevyttorbedojärjestelmästä Saabilta.

4. Ja pääasejärjestelmä (ohjukset Gabriel) Israelista.

5. Sekä ilmatorjuntaohjusjärjestelmä Raytheon RIM-162 ESSM jenkkilästä.

Nämä mainitsemani kohdat 3-5 luonnollisesti merkittävään lisähintaan jokainen positio. Ei sillä, etteikö kaikki päätökset voisi olla vaikkapa aivan erinomaisia, mutta uutisoinnissa olisi voinut mielestäni kertoa kokonaisuuden.

Hornetit korvaavassa hankinnassa on kerrottu myös ylläpidon ja modernisointien maksavan – niistä ei ole Merivoimien hankinnan yhteydessä kerrottu mitään.

Hankinta voi olla jopa kokonaisuudessaankin hyvä, mutta minusta tiedotus ontuu molempia jalkoja.

Ulkomaisissakin tiedotusvälineissä on aivan harhaanjohtavia kirjoituksia hankinnasta – kun kaikkea ei ole kerrottu selkokielellä.

Neljä korvettia Merivoimille

Suomen Merivoimilla on ollut ja on kaksi painopistesuuntaa: Suomenlahden alue ja Saaristomeri (Ahvenanmaa).

Arvaan, että kaksi uusista korveteista (melkein fregattiluokkaa) pistetään ”Suomenlahden Meripuolustusalueelle” ja kaksi ”Saaristomeren Meripuolustusalueelle”. Nimitykset ovat lainausmerkeissä kun pirukaan ei taida tietää millainen merivoimien organisaatio on sitten kun kyseiset korvetit saadaan palveluskäyttöön.

Kyseiset korvetit tulevat olemaan ryssien merivoimien ja ilmavoimien himotuimpia maaleja.

Toki niihin tulee ilmatorjuntaohjuksia ja muutakin lähipuolustusta. Kylmä totuus kuitenkin on, että jos hyökkäys on riittävän intensiivinen niin se väistämättä läpäisee puolustuksen. Se taas tietää vakavia vaurioita ehkä myös aluksen uppoamisen.

Jos oletukseni pitää paikkansa, että alukset jaetaan kahteen eri ”laivastoon”, olkootpa se sitten lopulliselta nimeltään vaikka viirikkö, ja toinen kyseisistä korveteista vaurioituu vakavasti tai uppoaa, niin toinen ei sitten enää lähde avomerelle upotettavaksi. Sen jälkeen siitä toisestakaan ei ole juuri iloa Suomen maanpuolustukselle.

Voipi jopa olla niin että sen toisenkaan ”laivaston” korvetit eivät sen yhden uppoamisen jälkeen lähde avomerelle. Mitä siitä kalliista neljän korvetin hankinnasta sitten on hyötyä Suomen maanpuolustukselle?

Itse maanpuolustuksesta kiinnostuneena maakrapuna olisin hankkinut sillä käytettävissä olevalla rahalla suurehkon määrän pieniä nopeita, ketteriä veneluokan aluksia, joissa olisi kenties vain kaksi meritorjuntaohjusta varsinaisena hyökkäysaseistuksena.

Merimiinat voitaisiin laskea vaikka pakko-otettavista autolautoista tai monitoimijäänmurtajista. Monitoimijäänmurtajilla, toki aseistettuna, voitaisiin hoitaa myös talviset saattueiden saattotehtävät.

https://www.defmin.fi/puolustushallinto/strategiset_suorituskykyhankkeet/taistelualushanke_laivue_2020

 

Laivue 2020 Merivoimille

Hanke etenee koko ajan ja neljä korvettiluokan karkeasti 100 m pitkää alusta tilattaneen vuoden 2019 alkupuolella.

Olen kirjoittanut usein, että ne ovat liian isoja ja niitä on liian vähän. Kivahan niillä on tietysti purjehtia rauhan aikana, mutta mielestäni ne on aivan liian helppo upottaa kun Venäjä taas hyökkää Suomen kimppuun.

Itse olen kannattanut ja kannatan pieniä, nopeita, ketteriä veneluokan aluksia – suurehkoa määrää. Niitä on aivan oleellisesti helpompi piilottaa saaristoihimme ja rannikoillemme kuin noita suuria rohjakkeita.  Pienessä veneessä on myös pienempi miehistö tuhoutumassa aluksensa mukana kuin suuressa korvetissa.

Tietenkään se pieni vene ei voi olla samalla jäänsärkijä. Korveteilta vaaditaan jäissäkulkuominaisuus.

Suomella pitäisi niiden pienten veneiden lisäksi olla monitoimimurtajia, joihin voi käden käänteessä lisätä aseistuksen – konteissa ja muina moduuleina. Niillä voisi myös miinoittaa.

No, korvettihanketta ei voi enää millään pysäyttää, mutta olenpahan taas kirjannut oman mielipiteeni asiasta. Rahaa palaa miljarditolkulla ja mitenkähän pitkään sodan alusta ne alukset ovat vielä pinnalla?