Laivue 2020 Merivoimille

Hanke etenee koko ajan ja neljä korvettiluokan karkeasti 100 m pitkää alusta tilattaneen vuoden 2019 alkupuolella.

Olen kirjoittanut usein, että ne ovat liian isoja ja niitä on liian vähän. Kivahan niillä on tietysti purjehtia rauhan aikana, mutta mielestäni ne on aivan liian helppo upottaa kun Venäjä taas hyökkää Suomen kimppuun.

Itse olen kannattanut ja kannatan pieniä, nopeita, ketteriä veneluokan aluksia – suurehkoa määrää. Niitä on aivan oleellisesti helpompi piilottaa saaristoihimme ja rannikoillemme kuin noita suuria rohjakkeita.  Pienessä veneessä on myös pienempi miehistö tuhoutumassa aluksensa mukana kuin suuressa korvetissa.

Tietenkään se pieni vene ei voi olla samalla jäänsärkijä. Korveteilta vaaditaan jäissäkulkuominaisuus.

Suomella pitäisi niiden pienten veneiden lisäksi olla monitoimimurtajia, joihin voi käden käänteessä lisätä aseistuksen – konteissa ja muina moduuleina. Niillä voisi myös miinoittaa.

No, korvettihanketta ei voi enää millään pysäyttää, mutta olenpahan taas kirjannut oman mielipiteeni asiasta. Rahaa palaa miljarditolkulla ja mitenkähän pitkään sodan alusta ne alukset ovat vielä pinnalla?

5 vastausta artikkeliin “Laivue 2020 Merivoimille”

    1. Ennen Talvisotaa Suomi hankki kaksi panssarilaivaa, eipä tule mieleen, että niistä laivoista olisi ollut juuri muuta hyötyä, kuin lisäsivät Turun ilmatorjuntavoimaa.

    1. Ei ne minusta hyödyttömiä ole. Niillä voi särkeä jäätä, niissä on paremmat miehistötilat keittiöineen kuin veneluokan aluksissa, niillä on hienoa käydä laivastovierailuilla ympäri Maapalloa näyttämässä Suomen lippua – mutta mitä hyötyä niistä on Suomelle sodassa, sitä minä en tiedä.

      No, jos ne sidotaan oikein tiukasti vaikkapa Katajanokan laituriin – niin tiukasti, etteivät pääse uppoamaan, niin ehkä niiden aseistuksesta voisi olla jotakin hyötyä. Pelkona on siinäkin tapauksessa, että palavat soihtuna ensimmäisestä osumasta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *