Neljä korvettia Merivoimille

Suomen Merivoimilla on ollut ja on kaksi painopistesuuntaa: Suomenlahden alue ja Saaristomeri (Ahvenanmaa).

Arvaan, että kaksi uusista korveteista (melkein fregattiluokkaa) pistetään ”Suomenlahden Meripuolustusalueelle” ja kaksi ”Saaristomeren Meripuolustusalueelle”. Nimitykset ovat lainausmerkeissä kun pirukaan ei taida tietää millainen merivoimien organisaatio on sitten kun kyseiset korvetit saadaan palveluskäyttöön.

Kyseiset korvetit tulevat olemaan ryssien merivoimien ja ilmavoimien himotuimpia maaleja.

Toki niihin tulee ilmatorjuntaohjuksia ja muutakin lähipuolustusta. Kylmä totuus kuitenkin on, että jos hyökkäys on riittävän intensiivinen niin se väistämättä läpäisee puolustuksen. Se taas tietää vakavia vaurioita ehkä myös aluksen uppoamisen.

Jos oletukseni pitää paikkansa, että alukset jaetaan kahteen eri ”laivastoon”, olkootpa se sitten lopulliselta nimeltään vaikka viirikkö, ja toinen kyseisistä korveteista vaurioituu vakavasti tai uppoaa, niin toinen ei sitten enää lähde avomerelle upotettavaksi. Sen jälkeen siitä toisestakaan ei ole juuri iloa Suomen maanpuolustukselle.

Voipi jopa olla niin että sen toisenkaan ”laivaston” korvetit eivät sen yhden uppoamisen jälkeen lähde avomerelle. Mitä siitä kalliista neljän korvetin hankinnasta sitten on hyötyä Suomen maanpuolustukselle?

Itse maanpuolustuksesta kiinnostuneena maakrapuna olisin hankkinut sillä käytettävissä olevalla rahalla suurehkon määrän pieniä nopeita, ketteriä veneluokan aluksia, joissa olisi kenties vain kaksi meritorjuntaohjusta varsinaisena hyökkäysaseistuksena.

Merimiinat voitaisiin laskea vaikka pakko-otettavista autolautoista tai monitoimijäänmurtajista. Monitoimijäänmurtajilla, toki aseistettuna, voitaisiin hoitaa myös talviset saattueiden saattotehtävät.

https://www.defmin.fi/puolustushallinto/strategiset_suorituskykyhankkeet/taistelualushanke_laivue_2020

 

Jaa käyttäen:


13 Replies to “Neljä korvettia Merivoimille”

  1. Toivon että mahdollisissa kommenteissa pysytään alustuksen aiheessa, eikä hypitä vaikkapa Sipilään, Orpoon, kepuleihin, persuihin, eikä kokoomuslaisiin.

    1. Saattaisi saada neljän korvetin hinnalla mukavan määrän meriohjuksia ja niille nopeasti liikkuvia ”alustoja” Ei olis kaikki munat yhdessä korissa.

      1. Niin saisi. Tähän saakka on yleensä ylläpidetty kahta neljän ohjusveneen ”viirikköä” ynnä melkoista määrää muita aluksia mm. miinoituksiin.

        Nyt sitten tosiaankin ollaan pistämässä ”kaikki munat yhteen koriin”.
        Toisen Maailmansodan aikaan Suomella oli kaksi panssarilaivaa. Kun toinen upposi, niin sitten viimeistä varjeltiin kuin silmäterää. Ei tainnut tehdä mitään hyödyllistä.

        Pienillä nopeilla torpedoveneillä sentään saatiin jotakin aikaiseksi.

        1. Väinämöisellä ja Ilmarisella ei tainnut olla muuta arvoa todellisuudessa kuin että probakandassa niitä kuvattiin ja näytettiin. Talvisodassa niillä koitettiin kyllä vahvistaa Turun ilmapuolustusta, en tiedä saiko ne koneita alas.

          1. Talvisodassa Suomen ilmatorjunta oli erittäin heikko, joten kyllä ne varmasti vahvistivat Turun ilmatorjuntaa – siihen olisi kyllä ollut halvempiakin keinoja.

            Näillä uusilla korveteillakin tulee olemaan ilmatorjuntaa, mutta taitaa olla tärkeintä yrittää piilottaa ne huolellisesti jonnekin. Se piilottaminen ei taida kuitenkaan olla nykyisenä sateliittitiedustelun, yms. tiedustelun aikana kovin helppoa.

  2. Ihan siitä riippumatta vaikka ne korvetit tehtäisiinkin, niin minun mielestäni pitäisi hankkia myös pieniä, nopeita ja ketteriä parilla meritorjuntaohjuksella varustettuja veneitä suurehko määrä. Niitä kun lähettäisi parven ryssien isoja laivoja vastaan, niin menestys olisi hyvin todennäköinen vaikka omiakin tappioita voisi luonnollisesti tulla.

    Ne voisivat olla kotimaisia alumiiniveneitä suunniteltuna näiden kahden jo olemassa olevan veneen perusteella:

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Jehu-luokan_maihinnousuvene

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Jurmo-luokan_joukkojenkuljetusvene

    Minulla on ollut onni ja kunnia olla mukana jälkimmäisessä. Ne ovat aivan ihmeellisiä. Erittäin pieni syväys ja propulsio – voivat käyttää myös matalia vesiä tukeutumiseen/piiloutumiseen. Liikehdintäkyky on aivan mahtava, voisivat vaikka väistää meritorjuntaohjuksen. Pysähtyykin täydestä vauhdista ”kuin seinään”.

    Se korvettiluokan noin 100 m pitkä alus sen sijaan … Grrr…

  3. Eiköhän siellä Merivoimien johdossa ole ihan osaavia ja asian tuntevia päättäjiä.

  4. Juhani, saa toki olla omat mielipiteesi ja kovasti arvostankin niitä. Minä lähinnä tarkoitinkin, että me emme täällä pysty vaikuttamaan mitenkään niihin hankintoihin, joten on pakko jättää ne Merivoimien päättäjille.

    1. Pentti, minä en esittänyt mitään heittoa, vaan myös perustelut mielipiteelleni.

      Juuri nyt on mahdollisuus edes yrittää vaikuttaa asiaan – tilausta ei ole vielä tehty.

    1. Maalta käsin on oikea ajatus.

      Esimerkiksi kallioon louhitun panssaritornisen tykin tornin viereen pudonnut vihollisen ammus ei upota ”tykkilavettia”.

Kommentoi