Maahanmuutto: sano se kolmessa minuutissa

Männä viikon vähemmän onnistuneesta valtuutettu Vallinin puheista juteltiin täälläkin. Itseäni jäi ihmetyttämään se, että puhe vaikutti oikeasti etukäteen kirjoitetulta, ainakin paperien perusteella, mutta sen vaikutelma oli kuin puoliunessa improvisoitua sekoilua. Siitä se ajatus sitten lähti…

Puheella on väliä

Olen aikanaan kirjoitellut enemmänkin puheita sekä myös lehtijuttuja. Olen huomannut, että aina välillä kaipaa sitä. Vaan eipä ole puheen kirjoittajille töitä tässä maailman ajassa, joten parempi pysyä leipätyössäni. Onneksi asiaa voi harrastaa. Siten päätinkin, että otan tuon Vallinin aiheen ja kirjoitan siitä terävän puheen, jonka saa sanottua kolmeen minuuttiin. Terävä, jämpti kritiikki maahanmuuton ongelmista, jossa ei leimata kansanryhmiä tai isketä vyön alle.

Vaan sen kun tein, totesin että miksi jättää tähän. Vallinin puheen vastareaktiot olivat surkeita nekin, hirveää vuodatusta, draamaa, voivottelua ja hyvesignalointia. Kaipa se on niin että tasottomaan pelleilyyn voi vastata vain tasottomalla pelleilyllä. Joten kirjoitin toisen puheen, kolme minuuttia tiukkaa puolustuspuhetta maahanmuuton puolesta.

Ja ihan varmuuden vuoksi kirjoitin sitten vielä kolmannen puheen, jossa maahanmuuttoon ei suhtauduta lähtökohtaisesti hurjana voittona tai häviönä.

Sitten nostin kameran jalustalle, mikrofonin kameran päälle ja painoin nauhoitusnappia. Mainittakoon että kaikki kolme puhetta on eroteltu videolla alaotsakkein, jos vain joku kiinnostaa.

Noh…

…miten meni?

…olisko kellään tarvetta puheen kirjoittajalle?

…ostatko vokaalin?