Avainsana: Punakaarti

Julkaistu

27.4.1918 – 100 vuotta sitten Viipurin lääninvankila

Punakaartilaiset murhasivat 30 henkilöä Viipurin lääninvankilassa 27.-28.4.1918 juuri ennen kuin Suomen armeijan joukot vapauttivat Viipurin Venäjän joukoilta ja punakapinallisilta.

Murhatuista oli valtiollisia vankeja (ei tunnustanut punaista hallitusta) 21, pakolaisia 3, vanginvartijoita 4 ja rangaistusvankeja 2 (menehtyneet rangaistusvangit olivat olleet omissa puvuissaan ja joutuneet siitä syystä valtiollisten vankien joukkoon).

Lääninvankilan verilöylyssä murhattiin:

Ahlgren Magnus, 44-vuotias lääninvankilan vahtimestari Viipurista

Ikonen Leander, 57-vuotias arkkitehti Viipurista

Inkinen Heikki, 32-vuotias toimitusjohtaja Kirvusta

Jokinen Juho, 45-vuotias vanginvartija Viipurin maalaiskunnasta

Jääskeläinen Arvid, 24-vuotias etsivä poliisi Viipurista

Karonen Yrjö, 19-vuotias rautatievirkamies Helsingistä

Kemppi Heikki, 45-vuotias työmies Muolaasta

Klink Ilmari, 17-vuotias talollisenpoika Kivennavalta

Kiiski Tuomas, 40-vuotias maanviljelijä Muolaasta

Komonen Ivan, 21-vuotias maanviljelijä Raudusta

Laakkonen Heikki, 45-vuotias vanginvartija Kuopiosta

Leppänen Eino, 30-vuotias asianajaja Viipurista

Liikka Elias, 58-vuotias maanviljelijä Nuijamaalta

Mannermaa Alfred, 38-vuotias lääninvankilan vahtimestari Viipurista

Mielonen Juhana, 59-vuotias työmies Kurkijoelta

Paaso Aleksanteri, 23-vuotias maanviljelijä Sakkolasta

Peltola Aarne, luutnantti Viipurista

Pietinen Matti, 59-vuotias tehtailija Helsingistä

Pohjola Arvo, 17-vuotias koululainen Viipurista

Puhakka Väinö, 30-vuotias maisteri Helsingin pitäjästä

Pylkkänen Kaapriel, 64-vuotias vanginvartija Viipurin maalaiskunnasta

Pärnänen Yrjö, lyseolainen Viipurista

Rusi Oskari, 30-vuotias maanviljelijä Koivistolta

Stråhlman Johan, 51-vuotias vankilanjohtaja Viipurista

Svedlin Karl, 19-vuotias kauppamatkustaja Viipurista

Tallgren Johan, 50-vuotias ratainsinööri Viipurista

Tojkander Edvard, 53-vuotias asemapäällikkö Ruokolahdelta

Tilli Kristian, 57-vuotias vahtimestari Viipurin maalaiskunnasta

Wahl Axel, 21-vuotias maanviljelysharjoittelija Viipurista

Viitanen Paavo, 25-vuotias sanomalehdentoimittaja Viipurista

—–

Murhatyö on kuvattu erittäin yksityiskohtaisesti syylliset nimeten lähdeteoksessa.[i]

 

”Mikä oli erona?

Jatkuvasti saa kuulla ihmetteleviä kysymyksiä, miksi punaisten tekemiä hengen riistoja kutsutaan murhiksi ja valkoisten teloituksiksi, sillä lopputuloshan oli molemmissa tapauksissa sama.

Erilaisten termien käytölle löytyy perusteita. Ensiksi, punaiset kohdistivat väkivallantekonsa lähes pelkästään sotaan osallistumattomiin siviilihenkilöihin, kun taas valkoisten osalta kysymyksessä oli kapinan aloittaneisiin ja moniin raakuuksiin syyllistyneisiin punakaartilaisiin kohdistunut kosto. Toiseksi, punaisten toimiin kuului usein uhrin jopa tuntitolkulla jatkunut kiduttaminen. Valkoiset puolestaan ampuivat syyllisen tai syylliseksi epäilemänsä henkilön suoralta kädeltä. Kolmanneksi, punaisten päämääränä oli kokonaisen yhteiskuntaluokan – niin sanotun porvariston – eliminoiminen. Valkoisilla ei ollut mitään vastaavanlaista aikomusta.”[ii]

——

[i] Pentti Pylkkö – Punainen viima; 2016; sivut 203-229

[ii] Pentti Pylkkö – Punainen viima; 2016; sivu 269

Julkaistu

20.3.1918 – 100 vuotta sitten Pakolaisten joukkomurha

Punakaartilaiset raiskasivat ja murhasivat 100 vuotta sitten.

Joukko nuoria yritti paeta punakaartien hirmutekoja kapinallisten hallussa olevalta alueelta Suomen hallituksen valvomalle alueelle. He jäivät pakoreissullaan kiinni.

Joukossa olleet kaksi nuorta naista raiskattiin, kidutettiin ja murhattiin punakaartilaisten toimesta. Kahdeksan miestä kidutettiin ja murhattiin samoin punakaartilaisten toimesta. Jostakin syystä punakaartilaiset jakoivat vangit kahteen ryhmään, joista kaksi murhattiin 20.3.1918 ja loput kahdeksan 21.3.1918.

Nämä rikokset on kuvattu erittäin tarkasti kahdeksalla kirjan sivulla viitetietoineen. On kerrottu niin murhamiesten kuin murhattujen nimet ja samoin punapäällikön nimi, joka käski tappaa vangit.

Siis kylmiä faktoja, eikä kuten punaisten kertomat sepitykset.

20.3. murhatut olivat:

Jaakkola Antti, 21-vuotias ylioppilas Vehkalahdelta,

Makonin Eugen, 17-vuotias yhteiskoulun oppilas Haminasta.

21.3. murhatut olivat:

Hauhio Eino, 18-vuotias kirjanpainon oppilas Haminasta,

Husgafvel Helmi, 25-vuotias tuomiokunnan kirjuri Haminasta,

Jaffe Nikolai, 17-vuotias yhteiskoulun oppilas Haminasta,

Kattelus Einar, 18-vuotias talollisen poika Sippolasta,

Lainio Aino, 24-vuotias lakitieteen ylioppilas Haminasta,

Pukki Matti, 30-vuotias talollisen poika Luumäeltä,

Purho Hugo, 21-vuotias talollisen poika Sippolasta,

Tynys Matti, 21-vuotias hevosmies Vehkalahdelta.[i]

 

Lainaan pätkiä kirjasta:

”Takaa-ajajistaan tietämättä he ajoivat Savitaipaletta kohti. Ylitettyään Lennusjärven he tulivat Kaulion kylään, jossa väijyksiin asettuneet punaiset vangitsivat heidät ja veivät heidät Taavettin asemalle punakaartin esikunnan kuulusteltaviksi. Kuulustelun jälkeen punakaartilaiset ottivat heidän rahansa ja kellonsa ja kertoivat, että heidät viedään Savitaipaleelle. He telkesivät vankinsa kylmään rautatievaunuun odottamaan kuljetusta. Heille ei kerrottu, että punakaartin esikunta oli määrännyt heidät murhattavaksi matkalla.”[ii]

Väinö Uski oli kehunut, että ”hän yhdessä useamman muun punakaartilaisen kanssa oli kuljettanut yllämainitussa joukkueessa olleen Neiti Helmi Husgafvelin erääseen lehmäläävään, jossa olivat hänet raiskanneet ja kuumilla raudoilla polttaneet sekä sitten kiduttamalla tappaneet.”[iii]

——

[i] Pentti Pylkkö – Punainen viima; 2016; sivu 116

[ii] Pentti Pylkkö – Punainen viima; 2016; sivut 110-111

[iii] Pentti Pylkkö – Punainen viima; 2016; sivu 114

Julkaistu

10.3.1918 – 100 vuotta sitten Vapaussota ja joukkomurha

Ryssien ja punikkien suurhyökkäys alkaa Länsi-Suomessa

”Punaisten offensiivin alkaessa oli joukkojemme kunto entistä parempi. Järjestely oli kiinteytynyt, ja suojeluskuntapäällystö ja -alipäällystö oli saanut sotakokemusta. Useita yksikköjä johtivat jääkärit.

Satakunnan rintamalla vihollisen aloittamat hyökkäykset ehtyivät maaliskuun 9. ja 14. päivän välillä. Sen laajasuuntainen offensiivi Vilppulan rintamaa vastaan kilpistyi niinikään kautta linjan. Vasen hyökkäyskolonna lyötiin kolmipäiväisten raivokkaiden taistelujen jälkeen Vaskivedellä ja Ruovedellä. Vielä perusteellisemmin vihollinen epäonnistui oikealla siivellään, missä se 10. maaliskuuta kävi Kuhmoisissa olevien asemiemme kimppuun. Täällä oli osaston komentaja [eversti – jpu] Wilkman itse ottanut johdon käsiinsä ja päättänyt ratkaista puolustustehtävän aktiivisesti. Hän ohjasi yhden pataljoonan puolustustamme ankarasti ahdistavan vihollisen selustaan. Liike onnistui, vihollisen oli pakko ryhtyä vetäytymään, ja vetäytyminen kehittyi sekasortoiseksi paoksi. Voitto, jonka yritteliäs ja peloton johtaja oli hyvin ansainnut, oli samalla tulevan offensiivimme kannalta ilahduttava ja rohkaiseva osoitus suojeluskuntajoukkojen saavuttamasta manöverointikyvystä. Toinen viholliskolonna lyötiin kaksi päivää myöhemmin Eväjärvellä, ja niin oli vihollisen yritykset edetä oikealla siivellä täydellisesti torjuttu.”[i]

Punakaartilaiset tekivät Noormarkussa joukkomurhan

”Punaiset olivat vanginneet Noormarkun seudulla paikkakuntalaisia, etupäässä Ahlströmin henkilökuntaan kuuluvia ihmisiä. Myös paikkakunnalla sattumoisin oleskelleen kartanonomistaja Ahlströmin he olivat vanginneet. Siinä vaiheessa, kun valkoisten joukot alkoivat lähestyä, päättivät punaiset ruveta murhaamaan vankejaan. Niinpä he lähtivät kuljettamaan heitä Poria kohti, jossa vankeja, joita oli alun perin 28, piti muka kuulustella. Kymmenen henkilöä he kuitenkin päästivät vapaiksi, joten jäljelle jäi 18 vankia. Näistä yksi kuitenkin säästyi lähtemästä, sillä hän valitti, ettei ontuvana pysty kunnolla kävelemään. Hän jäi henkiin, samoin muuan naiskonttoristi, jota punaiset eivät halunneet ottaa mukaansa.

Loput 16 vankia lähtivät lopulta matkaan. Oli sunnuntai maaliskuun 10. päivä, Auran päivä. Kun vankisaattue oli tullut Koliahteelle, alkoivat punaiset äkkiarvaamatta ampua saatettaviaan murhaten heistä jokaisen. Porin suunnasta sattumoisin vastaan tulleet punaiset avustivat tovereitaan. Ampumiskäskyn antaja oli venäläisen upseerin asussa esiintynyt punapäällikkö Aarre Davidsson, jonka siihenastinen henkilöhistoria sisälsi muun muassa varkauksia, pahoinpitelyjä ja luvatonta viinan myyntiä. – –

Valtiorikosoikeus tuomitsi hänet kuolemaan, mutta tuomio muutettiin armahduslain nojalla elinkautiseksi vankeusrangaistukseksi, joka sekin päättyi kestettyään vain muutaman vuoden.”[ii]

Joukkomurhan uhrien nimet, iät, ammatit ja kotipaikat luetellaan kyseisessä julkaistussa tutkimuksessa.

——-

[i] G. Mannerheim – Muistelmat Ensimmäinen osa; 1951; sivu 308

[ii] Pentti Pylkkö – Punainen viima; 2016; sivut 122-123

Julkaistu

22.2.1918 – 100 vuotta sitten

Punakapinalliset tekivät ryöstömurhan

”Kansanvaltuuskunnan tutkijatoimikunnalle tuli ilmoitus Orimattilan kunnan Käkelän kylässä tapahtuneen työmies Jalmari Virtasen murhasta. Sen johdosta pidettiin kuulustelu torstaina 28. päivänä maaliskuuta. Murhatun isä Alfred Virtanen kertoi, että hänen torppaansa saapui perjantaina helmikuun 22. päivänä yöllä kello puoli kahdelta viisi tai kuusi miestä, jotka kantoivat punakaartin tunnuksia. Yksi heistä oli Lauri Oksanen Tönnön kylästä. He toimittivat perusteellisen tarkastuksen, mutta eivät ottaneet mukaansa mitään muuta kuin torpan Jalmari-pojan. Pian sen jälkeen, kun joukko oli poistunut, kuului ulkoa ampumista ja heti sen tauottua kovaa valittamista. Kukaan ei kuitenkaan yön pimeydessä tohtinut mennä katsomaan, mitä oli tapahtunut.

Aamun valjettua torpan väki uskaltautui liikkeelle.  Kuljettuaan kirkolle päin menevää metsäpolkua parinsadan metrin matkan etsijät näkivät lumessa verisiä jälkiä, mutta ruumista ei näkynyt missään. Vasta maaliskuun 2. päivänä Jalmarin veljet Antti ja Kalle Virtanen löysivät sen kirkonkylän joesta. »Vainajalta oli viety palttoo, takki, housut, lakki, sukat, kintaat ja pitkävartiset saappaat sekä rahat, joita oli vähän toistasataa markkaa», todisti Alfred Virtanen. Murhatun veli Kalle Virtanen puolestaan kertoi, että kun hän löysi ruumiin yhdessä Antti-veljensä kanssa, sillä oli yllään ainoastaan alushousut, paita ja liivit sekä liivin taskussa kello.

Punaisten retkellä mukana ollutta Lauri Oksasta ei voitu pöytäkirjan mukaan kuulustella, koska hän oli rintamalla. Hänen kuulustelunsa päätettiin jättää Lahden punakaartin esikunnan tehtäväksi. Sen velvollisuudeksi määrättiin ilmoittaa tutkimuksen tulokset Suomen Kansanvaltuuskunnan Oikeusosaston tutkijatoimikunnalle. Edellä kerrotun tutkimuksen toimittivat Suomen Kansanvaltuuskunnan Oikeusosaston tutkijatoimikunnan jäsenet. Tutkimuksen tuloksista ei ole tietoa.”(Pentti Pylkkö – Punainen viima; 2016; sivu 99)

Julkaistu

Suojeluskunnat versus punakaartit

”On syytä muistaa, että porvaripuolueet perustivat suojeluskuntia, joita sosialistit kutsuivat halventavasti lahtarikaarteiksi, kurittomien venäläisten sotilaitten hillitsemiseksi ja suomalaisten turvallisuuden sekä omaisuuden varjelemiseksi. Niiden lopullisena päämääränä oli venäläisten miehitysjoukkojen ajaminen pois maasta yhdessä Saksassa koulutettavina olevien jääkäreiden kanssa. Sosialistien maalaama uhkakuva niiden käymisestä suomalaisen työväestön kimppuun oli pelkkää propagandaa ja vailla mitään pohjaa. Punakaartien perustaminen pohjautui sen sijaan vallankumouksen toimeenpanemiseen ja ”vastavallankumouksellisten” eliminoimiseen.

Kotkan seudun punaisten sotilaallinen järjestäytyminen oli varsin pitkällä jo loka-marraskuussa 1917, jolloin he perustivat kokonaisen armeijan, Kymin armeijan. Joukko-osastolle annettu armeija-nimitys on ehkä yliampuva, mutta sen käyttäminen kuvaa sille asetettuja tavoitteita. Sillä oli nimittäin hyökkäys- ja valloitustehtävä.22″ (Pentti Pylkkö – Punainen viima; 2016; sivu 21)