Avainsana: rikollisuus

Julkaistu

Kolumni: Rikos ja rangaistus

Valtakunnanmediamme nostaa aika ajoin esiin juttuja jos jonkinlaisia, tuomio siitä, vapautus tuosta ja asiantuntijalausunto muista. Iso kuva kriminaalipolitiikasta on kuitenkin unohtunut. Rohkenen yrittää hieman rapsutella muutamia eri pintoja. Juttua varten lähteitä lukiessani huomasin, että hyvä ratkaisu on myös ristiriitainen. Se, että yhdessä kohtaa kevennetään ei tarkoita etteikö toisessa paikkaa voisi kiristää. Isoin haaste on pitää katse tärkeimmässä pallossa, joka mielestäni on turvallinen yhteiskunta. Otettakoon siis kiinni isosta paketista, mahdollisimman monen näkökulman kautta.

Rikoksesta on oltava seurauksia

Keskustelut rangaistusten muodoista, pituuksista sun muista omaavat paljon näkökulmia, mutta yhdestä asiasta on asiantuntijoilla laaja konsensus: rikoksen on johdettava seurauksiin. Kiinnijäämisriskin tulee olla iso. Tehty rikos ei saa jäädä vaille huomiota. Se on vaarallisin signaali, jonka yhteiskunta voi antaa.

Minkä asioiden on oltava rikollisia?

Ensimmäinen mielipiteitä laajasti haastava aihe on siinä, minkä asioiden pitää olla rikoksia. Huumausaineiden käyttörikokset nousevat useimmiten listan kärkeen. Esiin ovat nousseet myös kaikkein lievimmät ns. sananvapausrikokset, kuten jumalanpilkka, jota nykyään uskonrauhan rikkomiseksi kutsutaan. Toivoisin keskustelun menevän yhä laajemmin siihen suuntaan, että rikoksen, jolla ei ole uhria, ei välttämättä tarvitsisi olla rikos. Aiheesta on paljon poliittisia heittoja, mutta ei pitkään, pitkään aikaan yhtään vakavaa keskustelua. Median laiskuus tässä aiheessa on yksiselitteisen häpeällistä. Koska tällaiset muutokset ovat kivuliaita ja mielipiteitä on laidasta laitaan, on asiallisen keskustelun tarve huutavan kova.

Mitä rikosseuraamuslaitos tekee?

Sitten on nostettava esiin rikosseuraamuslaitoksen tehtävä. Medioissa on esiintynyt taannoin haastatteluja henkilöistä, jotka ovat tarjonneet mielenterveyspalveluita tuomituille seksuaalirikollisille, sekä samalla yrittäneet ymmärtää rikosten taustoja. Moni pitää tätä työtä tuhlailevana, mutta itse koen sekä ymmärryksen lisäämisen että rikollisten yhteiskuntakelpoisuuden parantamisen äärimmäisen tärkeinä tehtävinä. Rikosseuraamuslaitoksessa pitäisi yhdistyä useampi asia vailla ristiriitaa: rangaistuksen toteuttaminen ja valvonta, tuomittujen rikollisten auttaminen takaisin yhteiskuntakelpoiseksi ja uusintariskin pienentäminen. Tarvitaan myös kyky ja mahdollisuus ilmoittaa, milloin jokin vanki ei yksinkertaisesti ole kykenevä palaamaan vapaaseen arkeen. Tämä kaikki maksaa, mutta hyvin toteutettuna on myös ehdottomasti rahan arvoista.

Vankeinhoidon kulut

Ruotsi on siirtämässä vankeja Viroon, paitsi auttaakseen ylikuormituksessa, mutta myös säästääkseen kuluissa. Mallin selvittäminen Suomen osalta on hyvä idea, mutta ymmärtääkseni se ei täällä toisi vastaavia etuja. Kahta tärkeämpää onkin keskustella vankeinhoidon kuluista aivan itse toteutettuna. On asioita, joista ei voida tinkiä, kuten työntekijöiden määrä ja osaaminen. Sen sijaan käymättä on keskustelu, jossa muita kuluja pohditaan. Mediaan nousevat esimerkiksi kovin usein esiin vankien alati monimutkaisemmat vaatimukset erikoisruokavalioista, joiden taustalla ei ole allergioita tai muita terveyssyitä, vaan ainoastaan makuasioita. Vielä kiinnostavampi on keskustelu mahdollisesta tulopuolesta. Voisiko vangeilla olla kykyjensä mukaisia työvelvoitteita, joiden suorittaminen tuo etuja vankilaoloihin? Moni nykylaki on epäilemättä esteenä nopeille muutoksille, mutta keskustelua sen ei pitäisi estää.

Vahingonkorvausten määrät

Vahingonkorvausjärjestelmässä moni asia on Suomessa aika hyvin verrattuna vaikkapa Yhdysvaltoihin. Keskustelu järjestelmästä on kuitenkin aika kepeää. Talousrikollisuudessa voisi olla hyvä puida mahdollisuudesta asettaa rikoshyödyn korvauksille kertoimia. Raha on yllättävän kova motivaattori rikolliselle. Jos saadun hyödyn joutuisikin korvaamaan tuplana, ja jos samalla kiinnijäämisriski olisi suuri, se voisi toimia sekä pelotteena että valtiontalouden pienenä piristäjänä. Tämä voisi myös helpottaa talousrikosten tutkinnan resursointia ja tehostaa harmaan talouden torjuntaa laajemmin.

Rangaistusten muodot

Sakot, yhdyskuntapalvelu, ehdonalainen, pantarangaistus ja vankila – onko paletti sopiva? Itse koen, että vankila on oikea paikka henkilöille, jotka ovat vaaraksi toisille ihmisille. Muille on löydettävä ensisijaisesti toisenlaisia ratkaisuja, joissa avainasemassa on aiheutetun vahingon sovittaminen. Yhdyskuntapalvelusta on kuitenkin kovin helppo lipsua ja moni taparikollinen suorastaan odottaa vankilan täysihoitojaksoa. Keskustelua tulisi käydä velvoittavuuden luonteesta. Olemme jo avanneet keskustelun sosiaaliturvan rajoittamisesta ei-kansalaisille. Pitäisiköhän avata myös keskustelu sosiaaliturvan osittaisesta eväämisestä yhdyskuntapalvelun laiminlyöneelle? Niin tärkeää kuin onkin tarjota tie rikoksen sovittamisen kautta uuteen mahdollisuuteen, on myös tärkeää tehdä sovittamisen suorittamisesta tehokkaampaa.

Kaipuu vankilaan

Joissain maissa ilmiö on tutumpi, mutta merkkejä on yhä enemmän Suomessakin – ihmisiä, jotka tekevät rikoksia vain jotta saisivat yhteiskunnan huomiota. Monelle ajatus vankisellistä, valmiista ateriasta ja mukana tulevista hoivapalveluista, on sangen houkutteleva. Aivan liian moni kokee, että apua ei muutoin saa. Tässä voi olla hieman aasinsillan vikaa, mutta ehkäpä hyvä terveydenhoitojärjestelmä ja sosiaalipolitiikka pitäisi myös nähdä hyvänä tapana vähentää paineita poliisilta ja rikosseuraamuslaitokselta? Osattomuus ruokkii rikollisuutta. Kun puhumme rangaistusten koventamisesta kovaan ääneen, sietäisiköhän meidän puhua rikosten ennaltaehkäisystä vielä kahta kovempaan ääneen? On tarjolla heikonlaisesti todisteita siitä, että kovemmat vankilarangaistukset toimisivat pelotteina rikosten ehkäisyyn. Sen sijaan on tarjolla runsain määrin todisteita sen puolesta, että hyvinvoiva yhteiskunta kärsii vähemmästä rikollisuudesta. Ehkäpä olemme myös ymmärtäneet hyvinvoinnin väärin. Katseen voi käääntää vaikkapa etelänaapuriimme, jossa arvomaailma on Suomea perinteikkäämpi ja sosiaaliturva rajallisempi, mutta rikollisuus on väkevästi laskusuunnassa.

Vankeusrangaistuksen kesto

Harva asia lämmittää kansalaiskeskustelua niin kuin rangaistusten suuruus. Tässä jos missä asiassa on osattava pitää pää kylmänä ja numerot pöydässä. Mielestäni järjestelmän on joustettava moneen suuntaan. Väkivaltaiseksi todetun ihmisen ei pidä päästä vankilasta kovinkaan nopeasti. Vastaavasti väkivallaton rikollinen voisi hyötyä muunlaisesta interventiosta enemmän. Vankilapaikkoja ei ole rajattomasti vaikka mitä tekisimme. Emme saa joutua jatkuvasti tilanteeseen jossa väkivaltainen, tuomittu rikollinen pyörii vapaana odottelemassa vankilapaikan vapautumista. Tämä on johtanut aivan liian moneen tragediaan. Lopulta tulemme myös ihmisoikeuskysymysten perimmäisten aiheiden äärelle. Jos vaikkapa henkirikoksen tehnyt ihminen ei ole asiantuntijoiden mukaan kykenevä palaamaan vapaalle jalalle, silloin häntä ei kannattane vapaalle päästää. Jos hän ei pysty siviilissä selviämään aiheuttamatta vakavaa vaaraa toisille, silloin siviili ei ole optio, maksoi mitä maksoi.

Karkoitukset

Kaikkein kuumin peruna lienee kuitenkin ulkomaalaistaustaisten vankien kohtalo. Ristiriidan osapuolina on se kuuluisa, muttei suinkaan turha kansan oikeustaju, sen hetkisten päättäjien tahto sekä kansainvälisten sopimusten tulkinta. Saksan aloitettua rikollisten karkoitukset Afghanistaniin, on tullut selväksi että ainakin viimeisestä kohdasta löytyy joustovaraa halukkaille. Keskustelun kaikkein tärkein kulma löytyy kuitenkin ehkäpä maista kuten Iso-Britannia tai Espanja, joissa kansalaiset ovat siirtyneet kaduille ilmaisemaan mielipiteensä maahanmuuttopolitiikan epäonnistumisista. Mellakointia ei voi hyväksyä, mutta juuri tässä aiheessa olemme monen kansalaisen huolen ytimessä. Rikollisten ulkomaalaisten karkoittamisesta kieltäytyminen voi tuoda moraalipisteitä toimittajalta, mutta hinta voi olla vakava uhka yhteiskuntarauhalle – sekä suoraan, että välillisesti.

Kootaanpa yhteen

Edellinen ei ole täydellinen tai tyhjentävä analyysi rikoksen ja rangaistuksen tilasta Suomessa, mutta pieni muistutus siitä, miten monenlaiset näkökulmat aiheeseen liittyvät. On ymmärrettävää, että kansalaisten mielipiteen ilmaisut vaikkapa sosiaalisissa mediassa keskittyvät yksittäiseen kulmaan, kunkin päivän uutisen pohjalta. Päättäjiltä voisi vaatia hieman enemmän, joskin saman somen säännöillä hekin nykyään kannatuksensa hakevat. Epäkaupallisella yleisradiomedialla ei sen sijaan ole mitään syytä tyytyä pölhöpopulismiin.

Kyse ei nimittäin ole siitä, saako rikollinen A, B tai C vuoden vai kaksi linnaa, tai onko hän syntynyt Savossa vai Somaliassa. Kysymys on kokonaiskuvasta. Rikollisuus herättää huolta. Huolet eivät kaikkoa haukkumalla huolestuneet äärioikeistolaisiksi tai idiooteiksi, etenkin kun yhä useampi huoli perustuu henkilökohtaiseen kokemukseen.

Osaan huolista voi tarjota ratkaisua, joka uppoaa kansaan helposti. Osaan taas ratkaisut ovat monimutkaisia ja kuulostavat jopa maalaisjärjen vastaiselta. Silloin tarvitaan malttia, sivistystä, perusteltuja, asiantuntemusta ja nöyryyttä ymmärtää, että viestintään on joskus laitettava yhtä paljon voimavaroja kuin itse ongelmanratkaisuunkin.

Ja silloin, hyvät ihmiset, nähdään kokeeko yleisradioyhtiö tehtäväkseen kansan sivistyksen ja hyvinvoinnin parantamisen, vai toimittajan henkilökohtaisen poliittisen känkkäränkän levittämisen.

Julkaistu

Persujen kriminaalipolitiikka on höperöä

Persut julistavat Suomen Uutisissa murahtelua median suuntaan. On toki yksi asia muistuttaa Hesarin journalistisen laadun olevan heikkoa, vaan aivan toinen asia vasta-argumentoida ilman yhden yhtä argumenttia. ”Ku noikin tekee niin” on hurja rimanalitus.

Kamalan ihanan Ruotsi

Persujen peruste rangaistusten koventamiseen ja vankiloiden täyttämiseen on siis se, että Ruotsikin tekee samoin. Ruotsi. Se sama maa, josta persujen argumentti on ollut vuosien ajan ”älkää nyt ainakaan tehkö niinkuin ne tekevät”. Se maa joka on ollut heille lähinnä varoittava esimerkki, joskus mustan huumorin lähde. Okei; fiksu on ihminen joka uskaltaa muuttaa mieltään, mutta kyllä tässä jotain huvittavaa on.

Väitän, että persujen syy kriminaalipolitiikalla kampanjointiin on yksinkertainen ja joka puolueesta tuttu, nimittäin pölhöpopulismi. Tässä nimenomaisessa tapauksessa mallia haetaan erityisesti USA:n kahdelta puolueelta, joiden kampanjointi perustuu lähes yksinomaan pelotteluun. Meille halutaan myydä ideaa siitä, että joka nurkan takana on joukkomurhaaja-pikavippimyyjä ja että valtio vapauttaa vaarallisia vankeja kaduille hurjaa vauhtia. Juttu kylvää pelon mielikuvia minkä ehtii. Vaikka persut ei taatusti ole ainoa pelolla markkinoiva puolue, ilmiö vee-tuttaa minua aika reilusti.

Se mikä minua ehkä eniten ihmetyttää on, että koko jutussa ei mainita maahanmuuttoa sanallakaan.

Turvallisuutta, ei tunteilla tunarointia

On tietenkin pers- ja siis persutuntumallakin ymmärrettävää ajatella että äkkiä vain kaikki loppuiäksi vankiloihin jokaisesta roskan kadulle heittämisestä niin maailma pelastuu. Tämä tarina on helppo myydä ja on toki persuiltakin tarkkaa pelisilmän käyttöä kaupitella pikaratkaisua.

Ongelma vaan on, että minä haluan tähän maahan vähemmän väkivaltaa, murhia, raiskauksia ja muutakin rikollisuutta – en enemmän. Toki jos persut ottaisivat käyttöön sääntöpohjaisen maahanmuuttojärjestelmän, se voisi vähentää tiettyjen rikollisten määrää, mutta sitähän he eivät enää ratkaisuksi tarjoakaan. Rikosseuraamusten osalta suunta on absoluuttisen väärä. Poliisivaltio maksaa tähtitieteellisiä summia ja tuottaa hurjasti lisää rikollisuutta.

Ei mene läpi. Aion vastakin uskoa tutkimuksiin, tieteeseen ja faktoihin – en pelkovetoiseen populismiin. Persut saa varmaan tällä jutulla paljon hurraahuutoja, mutta minulta vain kansallisromanttisen kirosanan. Yrittäkää uudestaan.

Julkaistu

Tiina Alakärppä tekee tärkeää työtä

Yle on tänään tehnyt tekstijutun sekä kattavan haastattelun seksuaaliterapeutti Tiina Alakärpästä. Hän työskentelee ulkomaalaistaustaisten seksuaalirikollisten parissa ja on osana laaja-alaista työtään hankkinut paljon taustatietoja. Useampikin kissa on nostettu pöydälle ja se on kaikin puolin hyvä juttu.

Katkaistaan putki

Mielipiteeni vankiloista pysyy: se on oikea paikka henkilöille, jotka ovat vaaraksi toisten ihmisten hengelle ja terveydelle. Seksuaalirikolliset ovat ehdottomasti osa tätä ryhmää. Toisekseen koen vankilan tehtäväksi varmistaa, että sieltä vapautuu henkilö joka ei palaa rikoksen polulle. Tältä osin Tiinan työ on äärimmäisen arvokasta, vaikka moni hänen asiakkaistaan päätyykin vankilan jälkeen maasta karkotettavaksi. Aivan kuin hänen perustyönsä ei itsessään olisi tarpeeksi arvokasta, hänen keräämänsä tiedot, taustat ja havainnot voivat olla kriittisen tärkeitä tulevien tragedioiden välttämiseksi.

Tiina on terapiaosaamisen lisäksi opiskellut myös uskontoja, kuten islamia, sekä myös arabian kieltä. Islam onkin yksi hänen esiin nostamia aiheita, vaikka hän onkin kiitettävän tarkka varoakseen leimakirveen käyttöä. Silti hän kertoo saaneensa tutkijakollegoilta kritiikkiä siitä, että aiheesta ei saisi puhua. Onneksemme hän on tästä eri mieltä. Uskonnon ja myös sen ympärillä olevan kulttuuriperinnön ongelmat ovat moninaisia. Moni rikollinen vetoaa siihen, että uskonnollisessa laissa häntä ei olisi tuomittu, tai että väkivalta on oikein koska uskonto siihen opettaa. Toki uskonto voi olla myös osa ongelmien korjaamista, mutta mitä ilmeisemmin tämä toteutuu aniharvoin.

Ratkaisuehdotuksina Tiina ehdottaa muun muassa selkeämpää tapa- ja kulttuurikasvatusta islamilaisista maista muuttaville. Taustoissa korostettiin sitä, miten kyse ei suinkaan ole vain turvapaikanhakijoista, vaan rikollisten joukossa on myös työn ja perheen kautta Suomeen tulleita. Tämä kotoutuskoulutushan on aihe jota hieman sivusta pohdin pari vuotta sitten. Esimerkiksi Tampereella maahanmuuttajien kotoutuskoulutus TAKK:lla sisältää mittavan määrän laadukasta oppia lainsäädännöstä, tavoista ja tasa-arvosta, mutta käytännössä opetus tarjotaan vain länsimaista tuleville maahanmuuttajille. Syynä on se, että kurssista voi kieltäytyä uskonnollisin perustein, eikä kieltäytymisestä tule sanktioita. Hyvä idea, olematon toteutus.

Arvokas kulma haastattelussa oli myös kertomus kaikilla väärillä tavoilla ns. hetkessä elävistä nuorista. He tietävät, että maassaololupaa ei ole tai se lähtee kohta pois, jolloin ”millään ei ole väliä”, ja silloin rikosten tekemisen kynnys madaltuu. Tiedän astuvani vaarallisille vesille, mutta rohkenen pohdiskella ajoin ilmoille heitettyä ajatusta karkotuspäätöksen saaneiden henkilöiden tarkemmasta kontrollista. He ovat selkeästikin merkittävä riskiryhmä, eikä heillä ole laillista lupaa maassaoloon, jolloin käytäntöjen tarkistus saattaisi olla perusteltua. Toki järjenkäyttö voi käytännön soveltamisessa olla sallittua.

Hyvää työtä, huonoa palautetta

Tiina Alakärppä kommentoi myös saamaansa palautetta ja tässä kohtaa hävettää suomalaisten puolesta niin julmetusti. On yksi asia omata räväkänkin kriittinen asenne maahanmuuttopolitiikan linjauksia tai väkivaltaista uskontoa kohtaan, mutta ei Tiina niitä ole keksinyt. On kaikin tavoin äärimmäisen halveksittavaa hyökätä sen henkilön kimppuun, joka yrittää ymmärtää ja korjata ongelmaa, jota ei taatusti ole itse aiheuttanut.

Maahanmuuttopolitiikka – kuten vaikkapa kieli- ja veropolitiikkakin – ovat aiheita joissa meidän on opeteltava kahta kovemmin pääsemään yli vihavetoisesta keskustelusta. Päivän haastattelu muistutti juuri miksi: jos vain viitsimme kuunnella, voimme oppia ongelmasta paljon lisää ja parhaat ratkaisut tuppaavat pohjautumaan varmistettuun tietoon. Kunnioittakaamme sitä ja kunnioittakaamme terapeutti Alakärpän erinomaista työtä.

Julkaistu

Mitä Ruotsi voi jengeille tehdä?

Päivän Uutispodcast käsitteli Ruotsin jengirikollisuutta. Toimittaja Kirsi Heikel tarjosi erinomaisia näkökulmia ruotsalaisen yhteiskunnallisen kyvyttömyyteen paitsi hoitaa, vaan edes keskustella ongelmista. Toisaalta, jengiväkivallasta eroon pääseminen on massiivinen haaste, joka vaatii laajoja yhteiskunnallisia muutoksia.

Jos se olisi helppoa…

Helppoja keinoja tarjotaan vaikka kuinka, mutta apua niistä on turha odottaa. Rangaistusten korottaminen on yksi yleisimpiä, vaikka kerta toisensa jälkeen on osoitettu tämän olevan tehotonta ja jopa haitallista. Maahanmuuttopolitiikasta puhutaan myös paljon, mutta se juna meni jo. Pääosa jengirikollisista on Ruotsin kansalaisia, joten maahanmuuton periaatteilla ei voi edes hillitä ongelman kasvua. Toki joukossa on pieni ryhmä heitä, joita voisi koskea esimerkiksi rikollisten ei-kansalaisten karkotus. Apu se on toki pienikin apu.

Oikeistopuolueet ehdottavat poliiseille lisäresursseja. Tästä voi olla apua, mutta se on lähinnä oireiden hoitamista. Kunhan muistetaan, että asia ei ratkea vain rahan heittämisellä, tämä voi luoda puitteet todellisten ratkaisujen tekemiselle. Poliisin työstä pitää tehdä houkuttelevaa ja mielekästä, jotta hakijoita tulee tarpeeksi, jotta heistä voidaan valita parhaat. Rikokset pitää pystyä selvittämään. Tässä keskustelussa on paljon samaa suomalaisen hoitajakeskustelun kanssa.

Ehkä oudoin heitto tuli ohjelmassa mainituilta ongelmalähiöiden lasten vanhemmilta, jotka ovat maahanmuuttajataustaisia. He vaativat kovaan ääneen kovempia rangaistuksia, poikkeustilaa ja poliisien resursseja kaitsemaan heidän lapsiaan. Minä en tästä kannaotosta heitä ylistäisi, vaan häpeäisin. Pyyntö on sinänsä looginen moniin kulttuuritaustoihin katsoen, mutta ei poliisi voi tehdä vanhempien työtä, eikä ole asiallista vanhemmilta tätä vaatia.

Koulujen pitää toimia

Koulujen kunnianpalautus on yksi osa ratkaisua. Yksikään ruotsalainen päättäjä ei tunnu haluavan tätä ymmärtää. Opettajilla pitää olla osaaminen, resurssit, juridiset puitteet ja kunnioitusta. Koulujen pitää olla turvallisia ja myös lapsille mukavia paikkoja, joihin halutaan tulla. Koulut tarvitsevat avukseen myös positiivisia esimerkkejä yhteiskunnan nimekkäistä nuorista, mutta myös monialaista verkostoa. Koulujen on vaikea rohkaista osaamisen hankkimiseen, jos töitä ei saa.

Väliin vilkaisu Suomeen. Pakkoruotsin opetusta ollaan lisäämässä melko aggressiivisin keinoin. RKP on jopa usuttanut kannattajiaan toimittajien kimppuun. Vastoin normaalia linjaani, ehdotan että pakkoruotsia todellakin tarvitaan lisää – mutta Ruotsiin. Siellä ruotsin kieli on monilla alueilla jo vähemmistökieli. Suomen kouluissa opetetaan enemmän ruotsia kuin Ruotsissa. Ruotsissa ei ole mitään syytä oppia kieltä, sillä kaikki palvelut, tuet ja jopa kansalaisuuden saa ilman kielitaitoa. Tämä luo vaihtoehtoisia yhteiskuntia maan sisälle.

Huumeet.

Jengit houkuttelevat, koska ne ovat helppo tapa tehdä rahaa. Raha tulee huumekaupasta. Ylläolevien lisäksi ainoa tehokas tapa ratkaista ongelmaa on tuominen sääntelyn piiriin, tai vähintään dekriminalisaatio. Avuksi tarvitaan laajamittaista hoitoa ja tukea huumeiden käyttäjille. Huumeongelman ratkaisuun tarvitaan paljon tietoa ja vähän politiikkaa. Se on kuitenkin koko jengiongelman ydin ja jos jengeistä halutaan eroon, sitä ei voi tehdä korjaamatta huumeongelmaa.

Oppeja Suomeen?

Iso osa ratkaisuista mitkä eivät Ruotsiin toimi ovat sellaisia, jotka voisivat vielä Suomessa toimia. Täällä maahanmuuton kokonaisimagoa ehtisi vielä parantamaan hurjasti esimerkiksi tehostamalla rikoksiin tuomittujen karkotuksia, tiukentamalla kansalaisuuden ehtoja ja varmistamaan suomen kielen osalta sekä opettamisen resurssit että osaamisvaatimusten riittävyyden. On sääli, että ratkaisut ovat niin etäällä poliittisesti. Suomen vihreillä on fiksuja ideoita huumeongelmien vähentämiseksi, mutta täysi kyvyttömyys käsitellä maahanmuuton ongelmia. Perussuomalaiset ymmärtävät maahanmuuton haasteet mutta muita ongelmia he vain pahentavat moraalisaarnoillaan. Ehkäpä onkin hyvä, että tässä maassa ei yksi puolue vedä hallitusta. Ehkäpä meidän ei tarvitse toistaa jokaista Ruotsin virhettä.

Julkaistu

Nämä asiat hämäävät Oulun jälkeisessä maailmassa

Oulun ja Helsingin seksuaalirikosepäilyjen myötä on paljon puhuttu, paljon poliitikkoja haastateltu, paljon sanottu fiksuja ja vähemmän fiksuja. Olen poiminut näistä muutamia asioita joita oma järjenjuoksuni ei oikein saa tajuttua. Tässä on kritiikkiä aika lailla jokaiseen poliittiseen suuntaan – vaan ehkäpä joku voisi valaista?

Prosentit ja uhrit

Olen mediasta saanut lukuja välillä 15-25% siitä, mikä on maahanmuuttajien osuus seksuaalirikoksissa. Joku sanoo että luku on vielä suurempi. Vaan vaikka se olisi 40%, silti enemmistö on suomalaisten tekemiä. Tietenkin suhteellinen osuus on aivan eri luokkaa, mutta se on hurja määrä lapsia joilta tuhotaan kenties koko elämä. Miksi on joidenkin mielestä niin väärin puhua myös keinoista joilla koko rikollisuuden lukuja saadaan laskemaan, oli tekijä mistä vaan? Toki olisi mukava nähdä että Suomessa edes joskus koitettaisiin etsiä sellaisia tapoja vähentää seksuaalirikollisuutta joka ei perustu toimiin rikoksen teon jälkeen, vaan enneltaehkäisyyn. En pidättele hengitystäni. Karkeastihan se menee näin: mitä tiukempi seksuaalinen yhteiskuntamoraali, sitä enemmän sen vastaista rikollisuutta esiintyy.

Sinkut ja perheet

Lähes järjestäen tässä aiheessa esiin nousseita, rikolliseksi epäiltyjä maahanmuuttajia on kuvailtu nuoriksi sinkkumiehiksi. He ovat lähteneet kotoa maailmalle elämää etsimään. Heillä ei ole vaimoa tai lapsia. Silti toistuvasti sanotaan, että perheenyhdistäminen olisi tapa välttää heidän päätyminen rikollisuuden tielle. Jos he ovat täysi-ikäisiä eikä heillä ole välittömiä perheenjäseniä jotka asuisivat samassa taloudessa, miten ihmeessä tästä voisi olla apua? Kuka sieltä kotimaasta pitäisi tuoda – lemmikkieläin?

Kulttuuritaustan vaikutus

Iltapäivälehdet ovat esitelleet irakilaisten naisten kertomuksia, joissa he ovat kommentoineet maansa kulttuuria varsin suorin sanoin. Naisia alistavia maan tapoja on kuvailtu selkeän yksityiskohtaisesti ja useaan kertaan maasta tulleiden toimesta. Kuitenkaan näistä ei olla saatu mitään älyllistä tai vastuullista keskustelua medioissa ja puolueissa, ainoastaan öyhötystä. Mielestäni asiasta voisi keskustella järkevästikin. Pelkäämmekö vieläkin näitä aiheita?

Mitattavat suureet

Tietenkään emme voi tietää jokaisen lakimuutoksen vaikutusta ennalta, mutta meillä on sekä kotimaasta että globaalisti huomattava määrä tietoa käytettävänä. Esimerkiksi rangaistusten koventaminen on monissa oloissa todettu jopa täysin tehottomaksi ennaltaehkäisyssä, joskin rikoksen määrityksen tarkennuksista tätä tehoa voi löytyä. Sana ”pelotevaikutus” tunnutaan hyväksyttävän täysin kiistattomana faktana tuon tuosta. Jos minä haluaisin vähentää rikollisuutta (ja niin haluankin), haluaisin pöytää numeroita ja tietoa, en huutoa ja moraalipaniikkia. Tehokkaita keinoja ei ole edes kysytty asiantuntijoilta, saati että niistä debatoitaisiin.

Mihin mennään?

Ollaan rehellisiä: tämä keskustelu on äärimmäisen vaikea käytäväksi. Vaalien alla se on täysin mahdotonta. Asiasta päättävien prioriteeteissa on vaalit, tulevat hallituskumppanit, omat sidosryhmät, mittava pelko siitä että media tarkoituksella ymmärtää sinut väärin ja tusina muuta asiaa. Lasten koskemattomuus ei mahdu sadan tärkeimmän asian joukkoon yhdelläkään puoluejohtajalla tai politiikan toimittajalla, eikä se helposti kiri tutkijoidenkaan listan kärkeen ainakaan Ylen radiohaastattelujen pohjalta.

Päätän tämän ulostulon positiiviseen ehdotukseen Kari Enqvistin sanoin. Pulaa on armosta ja anteeksiannosta. Vain niiden avulla voi keskustelu tervehtyä ja näin panikoinnin tilalle saadaan puhevälit. Ehdotus on hyvä, vain tekemistä vaille valmis.

Julkaistu

Mitä sanoisit irakilaiselle?

Heti alkuun: otsikossa voisi irakilaisen sijaan lukea esimerkiksi afghanistanilainen, turvapaikanhakija, jopa jehovantodistaja tai wahhabimuslimi. Oleellista kuitenkin on että puhumme yhteisöstä jonka jäsenistöstä pieni osa on esiintynyt ikävässä valossa ja koko yhteisön maine on julkisuudessa heikoilla jäillä. Mitä siis yhteisön muille jäsenille pitäisi, tai kannattaisi sanoa?

Optio A: perkele!

Perusreaktio on viha. Tämä yhteisö, sen kulttuuri, sen taustat ovat syynä esiin nousseeseen ongelmaan. Ajakaa heidät pois maasta, vainotkaa heitä, vähintäänkin tuijottakaa heitä bussissa ja syrjikää työmarkkinoilla! Vaikka reaktio on täysin luonnollinen, pitää suositella pohtimaan että miltä sinusta tuntuisi tässä kohtaa? Nimeä yksikin hyvä lopputulos tällaisella käytökselle.

Optio B: tui-tui, kaikki hyvin

Edellisen vastareaktio on voimakas puolustus. Mene yhteisön jäsenten luokse, kerro etteivät he ole tehneet mitään, tarjoa heille apua ja lisäresursseja. Luo heistä kuva maailman viattomuuden kulmakivenä. Puolusta heitä vihalta ja vastusta kaikkea kritiikkiä tätä yhteisöä vastaan. Yhtä lailla luonnollinen vastareaktio polarisoituneessa maailmassa, mutta lähes yhtä hyödytön. Kieltämättä nukut yösi optio A:ta paremmin näin toimimalla, mutta realismi käteen: suututat myös aimo pinon ihmisiä, pahennat yhteiskunnallista kriisiä ja ongelma jää korjaamatta.

Optio C: kiven sijaan auttava käsi

Jos optiossa A heitetään kivellä, vaihtoehtona on ojentaa kättä kaatuneelle. Etsi kompromissi kieltämisen ja syyttämisen välistä. Jotain tällaista: ”En syytä sinua, mutta olet parhain apumme ymmärtämään ongelmaa ja etsimään ratkaisua siihen.” Ei yritetä piilotella yhteisöä ongelmalta eikä demonisoida heitä, vaan aktivoidaan heidät osaksi ratkaisun hakemista. Annetaan heille mahdollisuus kantaa kortensa kekoon. Kun jätetään välistä pois poliitikot ja poliittiset järjestöt, pinnalle voi nousta yllättävän hyödyllisiä näkökulmia, kuten myös epämiellyttäviä totuuksia. Ennen kaikkea pinnalle pääsee tilaisuus inhimillisyyteen. Inhimillisyys kun on tuoreiden raiskausuutisten merkittävin uhri.

Tukea parempaan suuntaan

Olemme ylittäneet sen pisteen, että fiksuimmat toimittajakin joutuvat myöntämään tarpeen uudelle katsantakannalle. Tässä valossa ehdotankin jälleen että virallinen Suomi ryhtyisi siirtämään maassamme toimivan islamin tukemista ennen kaikkea reformaatioliikkeen, ns. euroislamin suuntaan. Moni tulija on voinut saada kotimaassaan hyvin toksisen uskonnollisen koulutuksen, äärimmäisen vääristyneen kuvan tasa-arvosta ja ihmisoikeuksista. Mennyttä emme voi korjata, mutta voimme valita jatkaako hän tuota koulutusta Suomessa vai löytääkö hän islamista myös nykyaikaisen, kauniin sanoman.

Voimme sulkea rajat ja mitä ilmeisimmin myös sydämemme. Josko kuitenkin vielä kuultaisiin hetki järkeä. Maassamme on merkittävä määrä turvapaikanhakijoita niistä maista, jotka esiintyvät rikostilastoissa ikävästi. On vain ja ainostaan meistä itsestämme kiinni ovatko he ongelmien edessä riski vai voimavara.

Julkaistu

Valkoisen naisen ampuneesta somalipoliisista oli kolme aiempaa valitusta

The policeman Mohamed Noor who shot Australian woman Justine Ruszczyk did so in an apparent moment of panic before his police colleague could stop him, according to testimony just released by authorities.

Lähde: Justine Damond death: Aussie-killer cop had record of complaints

Valkoisen naisen ampuneesta somalipoliisista oli kolme aiempaa valitusta. Miksi ei kukaan reagoinut. Vielä viime vuonna kaupungin pormestari oli ylistänyt somalipoliisia 5. piirin ensimmäisenä somalipoliisina:

The 31-year-old was feted by the city’s mayor Betsy Hodges last year, who celebrated Noor as the first Somali policeman in the fifth precinct in a city where tensions between police and the large Somali community run high.