Avainsana: sukupuoli

Julkaistu

Riikka Purra ja Valo Vesikauris

Mikä yhdistää perussuomalaisten johtajaa ja valtionvarainministeri Riikka Purraa sekä Trans ry:n puheenjohtajaa ja ihmisoikeusaktiivi Valo Vesikaurista? Vastaus on se, että he molemmat ovat oikeassa, mutta erittäin väärällä tavalla. Koska molemmat ovat täysin eri kohdalla poliittista spektriä, on epätieteellinen vertailu oudolla tapaa kiehtovaa.

Näin he sanoivat

Riikka Purra kirjoitti äärivanhoillisen islamin karmeasta tilasta naisten ja tyttöjen oikeuksien osalta. Tässä kirjoituksessa on juuri se mediassa tunnetuksi noussut lainaus mustia säkeistä.

Valo Vesikauris kommentoi sukupuolineutraalien wc-tilojen haasteista, joista monet johtuvat huonosti käyttäytyvistä miehistä. Tästä on siteerattu laajalti ohjeistusta, että cis-sukupuoliset miehet pitäisi ohjata käytöskouluun ongelman korjaamiseksi.

Näin siinä kävi

Molemmat ovat oikeassa. Monissa islamin haaroissa on sietämättömän surkea, absoluuttisen anteeksiantamattoman surkea tila naisten oikeuksissa. Miesten käytös wc-tiloissa on verrattain usein äärimmäisen surkeaa ja pistää ihmettelemään jäikö käytöstapojen oppiminen väliin.

Molemmat ovat väärässä. Islamin ongelmia ei takuuvarmasti korjata sillä, että lähdetään herjaamaan suuria ihmisryhmiä. Myöskään transsukupuolisten ja cis-miesten välisiä ymmärryksen puutteita ei korjata herjaamalla toista osapuolta leveällä pensselillä.

Kaava on sama: todetaan todellinen ongelma, sitten tehdään kaikki mahdollinen ongelman pahentamiseksi. Arvaan jo seuraavat askeleet: kun ilmapiiri pahenee, uhriudutaan ja nostetaan panoksia. Toistetaan kunnes löytyy joku toinen ongelma jonka ratkaisu halutaan ryssiä.

Ilman dialogia ja kohtaamisia ei synny kestävää rauhaa eikä todellisia ratkaisuja. Ei koskaan.

Julkaistu

Mikä on nainen?

Somet kohisivat, kun kohuelokuva What Is a Woman julkaistiin Twitterissä maksutta parin päivän ajaksi. Elokuva oli joko suuri teko tieteelle ja sananvapaudelle tai törkeä hyökkäys kaikkia ihmisoikeuksia vastaan, riippuen keneltä kysyit. En kysynyt kummaltakaan, vaan katsoin itse.

Provoa mutta pohdittavaa

Elokuva on provosoiva ja päähenkilö Matt Walsh ei haastatteluissa mitenkään pimitä konservatiivista maailmankuvaansa. Mielestäni hän lipsuu turhan usein ilkeilyn puolelle kiertäessään maailmaa ympäri, kysyen erilaisilta ihmisiltä otsikon mukaisen peruskysymyksensä: mikä on nainen? Provosta huolimatta on paljonpuhuvaa miten eri tavoin tähän vastataan, tai jätetään vastaamatta. Pääosa ihmisistä ei osaa vastata kysymykseen.

Yksi yleisimpiä vastauksia on, että nainen on kuka tahansa joka identifioituu naiseksi. Kun haastattelija kysyy voisiko kysymykseen vastata ilman kiertoargumenttia, muuttuu vaikeammaksi. Tansanialaisen Maasai-heimon jäseniltä kysyessä sen sijaan vastaus on melko perinteinen: nainen on se joka synnyttää, mies on se joka ei. Tieteentekijöiden vastaukset riippuvat paljolti. Perinteinen professori vastaa kysymykseen biologisilla faktoreilla, modernimmat tieteilijät kiertävät kysymystä kuin kissa kuumaa puuroa. Sekin on sinänsä ymmärrettävää, sillä moderni sukupuolentutkimuksen ala ei ole kovinkaan suuri absoluuttisuuksien ystävä.

Transasioita ei yritetä ymmärtää

Arvokonservatiivisin motiivein tehdyn elokuvan lähtökohtaa voi pitää modernien transaktivistien kannalta hyökkäävänä ja transvihamielisenä. Siten väkevä kritiikki teosta kohtaan on ymmärrettävää. Elokuva ei tee mitään yrittääkseen lisätä ymmärrystä tai keskitietä. Vain pari haastateltavaa on sellaista, joiden voisi väittää pitävän jalat maassa. Siltä osin pidän elokuvaa jälleen yhtenä menetettynä tilaisuutena. Itse koen, että transoikeuksien nimissä on jossain kohti vielä tekemistä, kun taas jossain kohtaa on kieltäydytty kuulemasta kaikkein asiallisintakin kritiikkiä.

Suomessa vastaavaa leffaa ei olisi helppo tehdä, sillä maamme lääkärit ja psykologit ovat toimineet kiitettävän vastuullisesti. Meillä on yritetty yhdistää tieteen hillitty pragmaattisuus ja ihmisoikeuksien nopea kehitys. Meillä ei ole sen paremmin kielletty transihmisiltä perusoikeuksia, kuin laitettu ihmisiä linnaan väärän pronominin käytöstä. Maailmalla moisia typeryyksiä jo tapahtuu. Olkoon tämä leffa jälleen yksi muistutus sille, että maailmalla kaikki ei ole paremmin.

Sananvapauden osalta olen kuitenkin joidenkin huutajien kanssa samaa mieltä: tämäkin teos saa olla olemassa ja saatavilla. Myös, ja erityisesti pöhköillä mielipiteillä on oikeus olemassaoloon.

Julkaistu

Sodasta kärsivät kaikki

Tuorein jakso Maailmanpolitiikan arkipäivää käsitteli Ukrainan naisten ja lasten kärsimyksiä. Tältä osin jakso oli erinomaista taustoittavaa journalismia. Lopulta mentiin kuitenkin väitteeseen, että sodassa kärsijöitä ovat naiset ja lapset mutta eivät muut. Tämä ei tunnu oikealta.

Kukin kykyjensä mukaan

En hae vastakkainasettelua. Ukrainassa tehdään hieman samoin kuin Suomessa lähes vuosisata sitten. Miehet lähtivät rintamalle tappamaan ja kuolemaan, kun naisille jäi tehtäväksi tehdä kotona sekä miehen että naisen työ. Ei tässä kumpikaan pääse vähällä, vaan molemmilla on epäkiitollinen, hirveä tehtävä, jolle ei vain ole vaihtoehtoja. Siviilit, jotka jäävät venäjän jalkoihin, joutuvat kokemaan sanoinkuvaamattomia hirveyksiä. Venäläiset tappavat, raiskaavat ja kiduttavat. He tekevät niin siviileille, he tekevät niin sotilaille. Ei Ukrainassa kukaan ole turvassa. Sotilaat ja siviilit tekevät kaikkensa selvitäkseen, kukin kykyjensä mukaan.

On hyvin tyypillistä länsimaista, virheellisesti liberaaliksi kutsuttua mediaa, jossa haetaan väkeviä vastakkainasetteluja sukupuolten välille. Se on turhaa, se on tuhoisaa. Naiset kokevat sodassa ja monessa muussakin paikassa hirveitä asioita, joita ei voi hyväksyä, joita ei saa sietää ja joita pitää vastustaa viimeiseen hengenvetoon. Se, että myös miehet kokevat hirveitä asioita, ei tippaakaan poista naisten kärsimystä. Molemmat voivat olla tosia. Osa kärsimyksistä on jaettuja yli sukupuolirajojen, osa ei ole. Tämä ei ole kilpailu. Toisen ihmisen tahallinen vahingoittaminen on väärin, piste.

On tervettä ja positiivista, että tänä päivänä perinteiset sukupuoliroolit eivät ole länsimaissa ehdottomia. Ukrainassa on runsaasti naispuolisia sotilaita. Naiset ovat olleet jokaisessa johtavassa roolissa, pois lukien uskonnot – asia, johon turhaan toivon muutosta. Vastaavasti mies voi olla naisvaltaisella alalla töissä, tai aseistakieltäytyjä. Todennäköisyys sanoo, että mies tekee tiettyjä asioita ja nainen tiettyjä, mutta se ei ole sataprosenttinen. Kykymme joustaa tästä on esimerkki ymmärryksen kasvusta.

Autetaan ihmisiä

En halua kuulla enää yhtään väitettä siitä, että Ukrainan sota on naisten sota ja naisten tehtävä on kantaa kärsimys yksin. Ukrainan vahvuus on halu kantaa sodan taakka yhdessä. Jokainen mies ja nainen, siviili ja sotilas, puhaltavat yhteen hiileen. He tarvitsevat niin soppaa kuin patruunoitakin, yhtä lailla koteja kuin pasejakin. Sotilas taistelee perheensä puolesta, ja perhettä hoitamaan jäänyt huolehtii perheestä jotta sotilas saa voimaa. Yksi ei toimi ilman toista. Yhden auttaminen auttaa myös toista.

Sota Ukrainassa ei ole kilpailua siitä kuka kärsii enemmän tai millä tavalla. Se on taistelua siitä, että perheet pääsevät taas elämään elämää, tekemään töitä, kasvattamaan lapsia. Joidenkin perheiden tarinat tulevat kertomaan äidistä rintamalla kun isä hoiti lapsia, toisissa perheissä se on päinvastoin. Jokainen näistä tarinoista tulee olemaan arvokas, täysin riippumatta sukupuolista.

Julkaistu

Lepoa ja pohdiskelua miehistä

Lääkäri antoi vähän semmoista diagnoosia, että lepoa ja pillereitä, operaatio viikon päästä ja sitten vielä pari viikkoa lepoa ja pillereitä. Olen siis ns. säästöliekillä muutaman viikon ajan, kunnes taas syöksyn taistelukuntoon. Sitä ennen heitän vielä vähän ajateltavaa semmoisesta aiheesta kuin mies.

Mikä se semmoinen mies on?

Perussuomalaisten nuorisovaikuttaja ja Tampereen yliopiston opiskelija Joakin Vigelius joutui viime viikolla myrskyn silmään. Tarina lähti liikkeelle seuraavasta viestistä Twitter-pikaviestipalvelussa.

Juttu lähti hetkessä ns. laukalle. Vigelius poistettiin kurssilta, ylioppilaskunta ja yliopisto vaativat häntä vastaan oikeustoimia ja joukko yliopistoaktiiveja vaati jopa hänen karkottamista kaikista maamme oppilaitoksista iäksi. Ym. viestiä on kuvattu ”kuvottavuuden ennätykset rikkovaksi”, ja muutoinkin kommentoitu sanoakseni voimakkain sanakääntein. Perussuomalaisten oma media Suomen Uutiset lähti nokkimaan tapausta pian perästä. En voi antaa pisteitä puolueettomasta uutisoinnista, mutta katson jutun olevan hyvä ote yhdestä näkökulmasta asiaan. Vigelius on puolustautunut kovasti – onneksi ei vihamielisesti, mutta valitettavasti ei kovin kunnioittavastikaan.

Mutta mikä se semmoinen mies on?

Mielestäni Vigelius teki aivan ilmiselvän virheen: hän jakoi julkiseen verkkoon keskustelua, jota ei käyty alun perin julkisesti ja jonka osanottajat eivät antaneet siihen lupaa. Oliko motiivi poliittista peliä vai halu usuttaa vihaa kanssaopiskelijoita kohtaan, sitä en tiedä, mutta virheen hän teki. Sen sijaan mielestäni ei ole asiatonta todeta, että biologisen miehen keho ei toimi kuten biologisen naisen. Niin – biologisen… ja siitä tässä pitäisikin mielestäni puhua. Asiallisesti. Ei, kun asiallisesti, sanoin!

Hetkeksi sivuraiteille. ”Isä” ja ”äiti” ovat termejä, jotka eivät aina tarkoita biologista isää tai äitiä. Kasvatus- tai sijaisvanhempi voivat olla lapselle isiä ja äitejä. Kukaan ei kiistä lapsen oikeutta kutsua isäksi henkilöä, joka on isän tehtävää kunnialla suorittanut. Isä on sana, joka muodostuu tunnesiteestä. Biologinen isä taas tarkoittaa eri kulmaa. Usein ne ovat sama asia, aina eivät. Ei tarvitse montaa sukupolvea mennä taaksepäin, kun toinen maailmansota vei miehiä ennen aikojaan, sairaudet taas monien äitejä ja useampikin lapsi päätyi kasvamaan kasvatusvanhemman kanssa. On traagista menettää vanhempansa, mutta on kaunista jos toinen aikuinen pyrkii täyttämään tämän aukon lapsen elämässä.

Yhtä lailla hyvin monelle ”mies” ja ”nainen” ovat nykyään termejä, jotka ovat muuttuneet ilmoitusasiaksi. Saatat tässä vaiheessa pohtia että mitä puppua tämä on. Pohdi vapaasti, mutta kysy myös itseltäsi tätä: miten paljon elämäsi siitä oikeasti häiriintyy jos joku kokee sukupuoliasiansa toisin? Jos jonkun elämä paranee sillä, että heitämme kaivoon vanhanaikaiset sukupuolten kahleet, kannatan sitä varauksetta ja suosittelen samaa muille. Voimme siis hyvin suhtautua miehen ja naisen termeihin kuten isään ja äitiin, tarvittaessa lisätä sanan ”biologinen” alkuun mikäli tarkennusta tarvitaan. Ei biologia ole mihinkään kadonnut, lisääntymisen pelisäännöt ovat samat. Lisäksi keskimäärin biologinen sukupuoli on selkeästi määritetty ja se myös keskimäärin johtaa tiettyihin todennäköisyyksiin lapsen kehityksessä myös henkisellä puolella. Nämä on hyvä tiedostaa, kunhan ketään ei pakoteta rooliin jota hän ei halua elää.

Mikä se semmoinen mies on yhteiskunnan osana?

Kannatan siis ehdottomasti kunnioittavampaa suhtautumista transihmisiin ja sukupuolen moninaisuuteen. Se on monelle paljon, eikä minulta mitään pois. Sen sijaan haastavammaksi asia muuttuu siinä kohtaa kun tutkimme asian vaatimuksia yhteiskuntaan. Tämä on se ydin josta pitäisi keskustella. Mitä kaikkea ja millä tavoin voidaan yhteiskunnalta, tai sen osilta vaatia tämän asian varjolla? Ei, tähän minulla ei ole vastausta, mutta hitosti kysymyksiä kylläkin.

Sanon suoraan jotain minkä ehkä löydän edestäni: mielestäni osa transoikeuksien sinänsä tarpeellisesta keskustelusta vetää ihan hulluna överiksi. Transfobiaa ja -foobikkoja nähdään kaikkialla, herjaustermejä lyödään niskaan olemattomin perustein. Tämä ei kasvata ymmärrystä. Arvelen, että vaikkapa räikeä vihanpito Vigeliusta vastaan satoi kovasti konservatiivisiin laareihin. Ounastelen, että leijonaosa kansasta on valmis ymmärtämään tärkeää asiaa paremmin, mutta heille pitäisi antaa neuvoja ja apua, ei tyrmäystä ja haukkuja. Vaatimuksissa saisi kuulua enemmän kohtuullisia, yksilön kunnioitukseen keskittyviä vaateita ja vähemmän biologian opitun tiedon vastaisia julistuksia. Tiedämme sukupuolesta enemmän nyt ja se on hyvä asia, mutta yllättävän moni oppi on myös tutulla paikallaan. Poikkeus vahvistaa säännön, ei eliminoi sitä.

Transihmisten osalta tilanne on lääketieteessä haastavampi. Oli diagnoosi aivan mikä vaan, tietenkin ihmisille pitää antaa parasta apua. Transihmisten kohtelu on ollut huonoa tai pahempaa. Toisaalta, samalla pitää myös tutkia syitä, miksi aiheen ympärillä olevia diagnooseja haetaan hurjasti enemmän. On myös syitä tutkia, miksi pitkälle vietyjen hoitojen peruuttamisia (ks. myös vastalause) tulee enemmän – se on yksilölle karmivan vaikea paikka. Kaikki tämä vaatii tutkimusta, tiedettä ja jatkotutkimusta, mutta keskustelua käydään lähes yksinomaan tunteella. Ongelma on siinä, että jos halutaan tarjota mahdollisimman humaania hoitoa, on ensin tehtävä kotiläksyt mahdollisimman hyvin. Ymmärtääkseni nykyinen hallituksemme tukee tätä tutkimuslinjaa. Hyvä näin.

Mikä se semmoinen miesasioista pohtiva on?

Loppuun ehdotan tällaista: jos sukupuoliasiat ja ”moderni sukupuolihömppä” tuntuvat typeriltä, naura minulle. Naura minulle päin naamaa, hauku minua, lähetä tappouhkauksia ja liimaa minusta satoja herjaavia julisteita puistoihin. Ei tunnu enää missään, sillä tuo on jo tehty. Mutta ole nyt kiltti, hyvä ihminen, älä lähde haukkumaan niitä ihmisiä joille tämä voi tuoda todellista kipua ja tuskaa. Aivan sama miten pöhköltä asia sinusta tuntuu, toista ihmistä se voi satuttaa, paljon. Se kipu on aivan yhtä todellista, vaikka olisit eri mieltä sen syistä.

Meitä on ollut ja tulee olemaan moneen junaan. Onneksi raiteitakin on monia. Kyllä me tänne mahdumme. Hiukan paremmin jos muistetaan olla ihmisiksi.

Julkaistu

Miehen on opittava

Viimeksi eilen oli erinomainen blogaus Ylellä miehen asemasta parisuhteessa. Mies ei hanskaa tunteiden ilmaisua kun sitä ei hänelle ole opetettu. Tämä on yksi lukuisista uusista haasteista miehille (miesoletetuille), vaan kun vanhatkin painavat niskaa. Mahtuisiko kompromissi mihinkään väliin?

Ensin aloitetaan syyttämällä

Yksi viime vuosien kestohittejä on osoitus siitä, miten jokainen mies on osaltaan syyllinen kaikkiin miesten tekemiin rikoksiin vaikkapa ”patriarkaalisen ilmapiirin kautta”. Jotkut menevät vielä pidemmälle, kun ihan korkeakoulututetutkin joskus toteavat kaikkien miesten ja jopa poikalasten olevan raiskaajia tai ainakin potentiaalisia sellaisia. Miehen pitää osata väistää ja tiedostaa että mitä tahansa hän tekeekin, hän väärinkäyttää asemaansa. Jopa vauvaikäisen poikalapsen tuominen tilaan voi tehdä ilmapiiristä vaarallisen, ainakin erään Ylen haastatteleman feminismin mukaan (mainittakoon tosin että hän kritisoi tätä näkökulmaa).

Vaan eihän tämä tyhjästä tule. Terroristit ja raiskaajat ovat lähes yksinomaan miehiä. Parisuhdeväkivallassa numerot menevät tasan mutta tiettyjä ikäviä piirteitä löytyy. Ihmiskunnalle vaarallisen uskonnon tunnistaa siitä että sen johdossa on vain miehiä. Miehet tuppaavat myös erikoistumaan kännissä riehumiseen. Tilastoja on enemmänkin. Laki ei tokikaan saa erotella ketään sukupuoli-identiteetin mukaan, mutta on typerää kieltää keskimääräiset erot sukupuolten välillä. Poikkeuksia on, eikä näiden pohjalta saa ketään syrjiä, mutta sekä mieli että ruumis eroavat keskimäärin aika paljon sukupuolten välillä. Se on yksi vankimmin tutkittuja tieteenaloja. Se johtaa ikäviin tilastofaktoihin molempiin suuntiin. Nainen ei ole miestä parempi tai päinvastoin, mutta keskimäärin heissä on eroja.

Mies on siis jopa velkavankeudessa, ojan pohjalla lojuessaankin etuoikeutettu. Miehen pitäisi nyt oppia ilmaisemaan tunteita, hoitamaan lapsia ja tuntemaan syyllisyyttä. Miehen pitää myös tehdä vanhaan malliin raskaat työt, maksaa laskuista sekä omat että kumppanin, kantaa vastuu kodista ja puolustaa heikompia, mutta ei kuitenkaan esiintymällä liian vahvana. Tämä on paljon vaadittu. Luonnollista on että pitää muuttua ja oppia uutta, mutta alan omaamaan ymmärrystä niille joiden mielestä osa tästä on sanalla sanoen epäreilua. Miehillä on paljon uusia velvollisuuksia mutta kovin vähän uusia oikeuksia. Ehkä ne olivat aiemmin pahasti epätasapainossa, vaan löytyy se epätasapaino toisestakin päästä.

Sitten maustetaan psykologialla

Niin ikään tuore uutinen kertoo naisten kokemasta seksuaalisesta häirinnästä. Vastoin äänekkäimpien huutajien mietteitä, en näe tässä valeuutista vaan koen tarvetta lukea sitä tarkkaan. Nyt tarkkana: on eri asia sanoa on kokenut tai on raportoinut sekä vielä on tapahtunut. Etenkin ns. somekratian aikana kollektiivinen muisteleminen on yleistä ja myös valemuistot ovat yleisiä. Lisäksi on tuttu ja valitettava tosiasia että kokemus- ja ilmoituskynnykset heiluvat huomattavasti. Niin sukupuoli, kulttuuritausta kuin yhteiskunnallinen ilmapiirikin vaikuttavat siihen ketkä raportoivat herkemmin mistäkin asioista milloinkin. Yle on uutisoinut asiat oikein mutta vaatii tarkkasilmäisyyttä ymmärtää sanojen erot. En nimeä ketään valehtelijaksi, mutta fakta on että kaikki koetuksi kerrottu ei ole tapahtunut ja kaikki tapahtunut ei ole koetuksi kerrottu.

Jatketaan yhä tarkkaavaisuudella: On tervettä puhua yhteiskunnan ongelmista. On luonnollista että miestenKIN pitää muuttua kun maailma ympärillä muuttuu. Osa tästä muutoksesta on selvää pässinlihaa, mutta osa on tietenkin vain turhan paljon mediatilaa saavien kiihkomielisten *isti-poliitikkojen huutoa. He haluavat mediatilaa ja ”tappakaa kaikki miehet” on aika hyvä tapa saada sitä. Ei se tee heistä todellista keskustelukumppania eivätkä moiset idioottimaiset huutelut ole mikään syy alentua heidän tasolle. Ehkäpä tärkein asia mitä miestenKIN pitää oppia on ymmärtää somekratiassa elämisen taidot. Kaikki kritiikki ei ole pahasta, jokainen ehdotus ei ole miesvihaa ja fiilikset ovat vain fiiliksiä, eivät korkeimman oikeuden ennakkotapauksia. Väärästä syytöksestä voi yhä joutua käräjille esimerkiksi kunnianloukkauksen rikosnimikkeellä.

Lopulta etsitään syyllinen

Lopuksi heitän haasteen. On yllättävän usein sama henkilö, jonka mielestä jokainen islaminuskoinen on syyllinen terrorismiin mutta jonka mielestä on väärin syyllistää kaikkia miehiä muutamien sikailusta. Tämä on ristiriitaista. Ehdotan, että syyllinen on tasan syyllinen per oikeusistuin, mutta mahdollisuus toimiin on oma keskustelunsa. Tällä hetkellä miehille tyypillistä rikollisuutta ja häiriökäyttäytymistä tutkivat turhan suurelta osin turhan paljon vihan voimalla toimivat naisryhmät, joiden ratkaisuehdotukset eivät aina ole rakentavimmasta päästä. Mielestäni miehillä on paljonkin annettavaa tähän keskusteluun, johon on tavalla tai toisella päästävä mukaan. Pientä yritystä on, mutta paljon ememmän tarvitaan. Katson tässä myös median suuntaan, jolle ehdotan JSN:n 21. journalistin ohjeen näkemistä laajalta kantilta.

Somekratiassa tuntemuksia, fiiliksiä ja huhuja on paljon. Paras ratkaisukeino on keskittyä niihin faktoihin jotka varmaksi tiedämme. Kaikille sukupuolille on tasavertaisesti tilaa yhteiskunnassa. Sukupuoli yksin ei voi syyllistää tai etuoikeuttaa ketään. Perusoppeja jää kaksi plus yksi: Ensinnäkään syyllisyyden leimaa ei tule lyödä koko ryhmän päälle. Toiseksi oman viiteryhmän keinot tilastollisesti havaitun ongelman korjaamiseksi ovat usein tehokkaimmat. Viisaan toiminnan lopputuloksesta hyötyvät kaikki.