Lisää bassoa, Liberaalipuolue

Yksi maamme puoluekentän parhaita haastajia on pieni Liberaalipuolue. Heidän vaihtoehtoinen ote valtion budjetin hallintaan on erinomainen tapa herättää ajatuksia ja haastaa homehtuneita käytäntöjä. Mielestäni he kaipaisivat kuitenkin vähän lisää bassoa viestintään ja lupasin konkretisoida mitä tällä tarkoitan.

Vaikutus Maijaan ja Pekkaan

Yksi tapa voisi olla esimerkkihenkilöiden luominen. Jospa meillä olisi Maija, puolison ja kahden koiran kanssa asuva yrittäjä Vantaalta. Maija asuu perintönä saadussa rivitalohuoneistossa, harjoittaa sijoittamista ja tykkää käydä museoissa sekä koirapuistoissa. Meillä voisi olla myös Pekka, työtön yksinhuoltajaisä Jyväskylästä. Sitten on Elisa, duunari Lohjalta sekä Jim, maahanmuuttajataustainen opiskelija Oulusta. Mistä he maksaisivat jatkossa enemmän, mistä vähemmän? Mihin asioihin tulee heille uusi hintalappu? Mitkä asiat heidän arjessa muuttuvat julkiselta puolelta yksityiselle?

Oleellista on olla rehellinen plussista ja miinuksista. Liberaalipuolueen talousmalli vie myös jotain pois, mutta mielestäni tuo paljon enemmän tilalle. Tällä hetkellä viestintä keskittyy vain jälkimmäiseen. Se on turvallista, sellaista ”ei hätää, elämä jatkuu” -viestintää. Se on sopiva viestintätyyli gallupkärjen edustajalle, jolla ei ole varaa menettää yhtään kannattajaa. Liberaaleilla ei ole suurta kannatusta tai näkyvyyttä, joten tunteiden herättämistä ei kannata pelätä. Parasta mitä voisi tapahtua olisi joku vihastunut somettaja huutamassa että liberaalit haluaisivat viedä häneltä jokakesäiset pääsymaksuttomat haitarijuhlat.

Ravisteleva, muttei räävitön

Viestinnässä siis pitäisi uskaltaa ravistella, esimerkiksi nostamalla asioita joista jotkut pitävätkin ja suoraan kysyä niiden prioriteeteista. ”Ovatko koirapuistot valtion ydintehtävä” -tyyppiset heitot herättävät ihmisiä, jopa suututtavat, mutta se ei ole ongelma. Vaikka ottaa väkevästi kantaa, se ei tietenkään tarkoita että pitäisi olla ilkeä. Otetaan nyt vaikkapa Yleisradion rahoitus. En edes aio siteerata tiettyjä politiikan nimiä, jotka harjoittavat Yle-kritiikkiä täysin ala-arvoisesti ja henkilöön menevästi. Parempi versio voisi olla em. tyyppinen kysymys, vaikkapa ”onko Qatarin urheilukisojen rahoittaminen Suomen valtion tehtävä”. Ehdottomasti tulee välttää henkilöön menemistä ja faktantarkistukseen pitää käyttää toinenkin kuppi kahvia. Rehellisyydestä ei voi tinkiä, mutta silittelystä voi.

Ihmisten suututtaminen ei tietenkään ole arvo sinänsä. Tunteiden herättely on yksi tapa saada keskusteluun eloa ja yhä uusia ihmisiä tiedostamaan mistä kyse. Suuttumus on mahdollinen lopputulos, mutta ei tavoite. Tavoitteen pitäisi nähdäkseni olla vaihtoehtoisen arjen kuvaaminen. Teoriatasolla liberaalien kuvaukset ovat tarkkoja, mutta politiikassa pelataan mielikuvilla. Prosentin tai miljardin siirtäminen momenttien välillä on tärkeää, mutta ihmisten mieliin se jää vasta kun tehty muutos piirtyy kuvana muuttuneesta arjesta.

Tämä johtaa viimeiseen kulmaani: etsikää piirtäjiä. Visuaalisuus on tärkeä osa viestintää. Itse rakastan tekstiä ja numeroita, mutta olen vähemmistössä. Pääosa meistä herää kuvista ja piirrokset uppoavat ihmisiin. Ehkäpä tekijöitä löytyy jäsenistöstä, mutta lienee tämän päivän realismia harkita myös koneoppimismalleihin perustuvien kuvitusautomaattien käyttöä. Kun väline löytyy, muistakaa että kuvissa saa käyttää myös itseironiaa. Tiettävästi myös liberaalissa maailmassa saa nauraa [lähdeviittaus puuttuu].

Twitterin viimeisin linjaus, jossa vasemmisto haluaa omistaa virallisen totuuden

Tahattoman ironisesti itseään liberaaleiksi kutsuvat vasemmistolaiset ovat jälleen onnistuneet ajamaan omaa liberalismin vastaista agendaansa, tällä kertaa yritysmaailmassa. Heidän tähtäimessään pitkään ollut sosiaalisen median pikaviestintäpalvelu Twitter on tästä viikosta lähtien määritellyt sen mikä on virallinen totuus ja mikä taas disinformaatiota.
Ylen uutisessa ”Professori: Twitterin kauan odotettu päätös puuttua väärän tiedon levittämiseen voi edistää demokratiaa ja julkista keskustelua” kerrotaan innostuneesti, kuinka Twitter lisäsi ensimmäistä kertaa Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin twiitteihin merkinnän, jossa kehotetaan lukijaa tarkistamaan siinä esitetyt faktat.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Twitter puuttuu alustallaan julkaistuun sisältöön, mikäli ne eivät vastaa vasemmistoliberalistisen hegemonian julistamia ”totuuksia”. Viesteihin lisätyillä ”faktantarkastusmerkinnöillään” Twitter ilmoittaa tietävänsä lopullisen totuuden kuten Neuvostoliiton NKP:n pää-äänenkannattajana tunnettu päivälehti Pravda (totuus). – –

Ylen uutisessa tarkoin valittu, poliittisesti oikeaoppiseksi sertifioitu Tampereen yliopiston puheviestinnän professori Pekka Isotalus toteaa yllätysettömästi, että ” yhteisöpalvelu Twitterin päätös puuttua valheellisen tiedon levittämiseen on hyväksi demokratialle ja julkiselle keskustelulle”. Punaisen yliopiston politrukille on ominaista kovaääninen demokratian ja totuuden korostaminen, koska ne on nykymuodoissaan muokattu palvelemaan vasemmistolaista ideologiaa. Tuon harvinaisen opin ytimessä on Suuri valhe ”pyhästä” tasa-arvosta, josta kaikki tuhoontuomitut yhteiskuntakokeilut sitten johdetaan.

Liberaaleina esiintyvien vasemmistolaisten keinot päästä ideologiseen tavoitteeseensa ovat jo historiasta tutut. Ensin tulee sensuuri, sitten rangaistukset virallisesta totuudesta poikkeamisesta ja lopulta totalitaarisen järjestelmän keinot hiljentää lopullisesti toisinajattelijat. Professori Pekka Isotalus on sensuurin kannalla, eikä hän luultavasti epäröi rangaistusten antamista niille, yrityksille ja yksityisille kansalaisille, jotka kyseenalaistavat vasemmistohegemonian virallisen totuuden.
————————————
Kirjoitukseni lähteenä olen käyttänyt: Yle Watch 27.5.2020. Kirjoituksen otsikko sama kuin tässä.

Hallituksen sotelinja kaipaa viestintää

Laajalti ehdotetaan, että Elina Lepomäki muistutti sote-kritiikissään lähinnä keisarin vaatetuksesta. Ykkösaamussa ihmeteltiin miksi Lepomäkeä kritisoitiin omien toimesta vain ilmaisun tyylistä, muttei lainkaan asiasta. Tässä voi olla jujun juoni: hallitus on epäonnistunut projektin tiedotuksessa, ainakin verrattuna kriitikoihin.

Kepu ei kaupunkia tunne

On aivan turha odottaa että Sipilän jalot puheet ihmisten hyvinvoinnista uppoaisivat millään muotoa leijonaosaan kansasta. Maakunta sitä, maakunta tätä – sori vaan, mutta keskiverto kaupunkilaiselle tuo puhe on täysin onttoa. Kepu on aina ollut sangen addiktoitunut hallintohimmeleihin eikä se sotestakaan mitään muuta halua. Täten ehdotan että paras tiedotus mitä Sipilä voi tehdä on olla hiljaa ja antaa jonkun muun puhua – ehkäpä jonkun joka osaa ilmaista asioita onton uhkailun lisäksi muillakin tavoilla. Sori Juha, jalan polkeminen maahan vihaisena ei ole sitä parempi.

Sinisiin kuuluu ehkä lähivuosikymmenten paras kulttuuriministeri, mutta tosiasiassa heiltä puuttuu kansan mandaatti – kuten myös selkeä poliittinen linja. He koittavat sanoa olevansa persujen kevytversio, vaikka ottivatkin mukaan persujen rankimman ultrakonservatiivisiiven. Vaikka joukosta pari osaavaa poliitikkoa löytyykin, en vain näe heillä olevan uskottavuutta mitä tilanne kaipaisi. Demokratian kannalta toki toivon että tilanne kehittyy, kaikki puoluekentän ravistelu on sangen tervettä.

Orpo vai ei?

Petteri Orpo on periaatteessa se taho jolla on vielä riittävästi uskottavuutta ja omaa lehmää ojassa, mutta totta puhuen hän ei ole parhaimmillaan kansalle puhuessaan. Fiksu veto häneltä voisi olla asian delegointi eduskuntaryhmälle, joka puolestaan voisi etsiä oikean puolestapuhujan sotesuunnitelmille. En lähde nimillä spekuloimaan, mutta tiedän sopivan esiintymiskykyisiä ja asiantuntevia nimiä löytyvän useammankin kappaleen. Jonkun eduskuntaryhmän jäsenen tulisi ottaa mitä pikimmiten tehtäväksi sotemuutoksen markkinoinnin ja tiedotuksen kansalle. Tässä ei haeta päättävää elintä, vaan viestintäkykyistä toimijaa.

Tavoite on nähdäkseni selvä: ei enempää tai vähempää kuin saada hallituksen soteprojekti kuulostamaan hyvältä keskivertokansalaisen korvissa. Terävää argumentointia, asioiden kuvaamista selkeästi ja heikkojen vasta-argumenttien kumoamista kohteliaalla jämptiydellä. Myös diplomatiaa pitää löytyä, kykyä ottaa vastaan palautetta ja punnita näkökulmia. Skenaarioita pitää esitellä, huolenaiheita kuulla ja murheisiin vastata ilman kysyjän nöyryyttämistä. Median kanssakin sopii tulla toimeen.

En ole vakuuttunut sote-ehdotuksen loistavuudesta, mutta toivoisin silti monipuolisempaa ja ennen kaikkea laadukkaampaa viestintää. Jos hallitus ei edes siihen kykene, on sotesoppa kiehumassa varsin heikolla liekillä.