Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa

Monikulttuurisuutta ei tänä päivänä pitäisi Suomessa tavoitella, koska se ei johda enää mihinkään hyvään. Näin totesi Helsingin yliopiston tutkija, tohtorin väitöskirjaansa valmisteleva Maïmouna Jagne-Soreau esseessään Ylioppilaslehdessä toukokuussa.

Lähde: Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse – Päivän lehti 28.6.2017 – Helsingin Sanomat

Tämä yllättävä väite löytyi Hesarista, vieläpä ilmeisesti afrikkalaistaustaisen fiksun nuoren naisen suusta.
Ensinnäkin on ihailtavaa, että tämä Ranskassa asuva nuori opiskeli pohjoismaista kirjallisuutta Sorbonnen yliopistossa ja päätyi Suomeen Erasmus-opiskelijavaihdon kautta, ja on nyt asunut ja opiskellut täällä kuusi vuotta.

 

Siksi Suomessa pitäisi siirtyä ”uuteen nationalismiin”, Jagne-Soreau kirjoittaa. Sellaiseen, jossa kaikki hyväksytään osaksi suomalaisuutta. Ja jossa ei olisi nationalismin lieveilmiöitä, kuten suvaitsemattomuutta, rasismia tai ääriajattelua. 

Siinäpä erikoinen ajatussotku, jossa on jotain oikein mutta paljon enemmän väärin. Ensinnäkin on huvittavaa, että joku näkee rasismin ja syrjinnän syntymisen monikulttuurin suurimpana ongelmana – sinä ongelmana, jonka vuoksi monikulttuuri on huono asia. Moni muu nimeäisi niiden sijasta vaikkapa naisten aseman heikkenemisen, lasten sukuelinten rituaalisilvonnat, tyttöjen pakkohunnutuksen, tyttöihin kohdistuvan sosiaalisen kontrollin, kunniakulttuurin ja raiskauskulttuurin.

Näin kirjoittaa Tiina Wiik blogissaan, jota suositellaan lämpimästi. Wiik jatkaa:

Suomi ei yksinkertaisesti ole rasistinen maa. Vaikka Hesari tykkää uutisoida kauheista rasismikokemuksista, jotka yleensä sijoittuvat jostain syystä HSL:n joukkoliikennevälineisiin – tuohon rasismin Bermudan kolmioon, jossa jatkuvasti rasisteerataan, mutta siitä ei koskaan jää todisteita. Jos suomalaiset olisivat Hesarin artikkelien mukaisia, he eivät muuta tekisi kuin neekeriä huutaisivat.

18 vastausta artikkeliin “Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa”

  1. Jokaisella kansalla pitäisi olla oma itsenäinen kansallisvaltio, jossa sen valtion kansalaiset voisivat elää tyytyväisinä ilman muiden etnisten ryhmien sortoa.

    Kannatan mahdollisimman puhtaasti kansallisvaltioita. Siitä että eri kansoja erilaisine kulttuureineen sekoitetaan keskenään ei seuraa mitään hyvää.

  2. Ajatuksena se, että suomalaisuus on moninaista, on minusta hyvä. Jokaisella on taustansa, mutta siitä käsin voi olla suomalainen. Vaikka USA ei ehkä ole malliesimerkki, niin tietyllä tavalla siellä juuri on tapahtunut niin: kun muutat Amerikkaan, niin sinusta tulee ennen kaikkea amerikkalainen, vaikka voit muistaa silti juuriesi olevan Suomessa ja ehkä laitat asuntoosi saunan ja valmistat mämmiä tms. Isänmaallisuutesi ja solidaarisuutesi kohdistuu silti ennen kaikkea USA:han.

  3. Ai Suomiko jotenkin puhdas suomalainen valtio; mistäs sitten Suomen tataarit, ruotsalaiset, saksalaiset, venäläiset, …ties monetko kansallisuudet. Miten ne sitten eivät muka ole monikansallista väestöä.
    Kansallisvaltio, olisikohan ihan rotuoppia? Toki Ruotsissakin tätä puhdasrotuista oppia harrastettiin kuten Saksassa ja Suomessakin…mutta ja mutta?

  4. Mahdollisimman puhdas kansallisvaltio on hyvä asia. Vielä Suomessa on reilusti yli 90% kansalaisista suomalaisia.

    Kurdeille pitäisi olla oma itsenäinen Kurdistan, tshetsheeneille oma itsenäinen Tshetshenia, virolaisille itsenäinen Viro ilman Viroon Venäjän miehityksen aikana laittomasti asutettuja venäläisiä, jne.

    Toki Suomeenkin tulee vaikka miljoona mustaa afrikkalaista jos päästetään – minun mielestäni ei saa päästää.

  5. ”Vuosikaudet hoilattiin ”monikulttuuri, monikulttuuri”- virttä, kunnes oivaltavimmille valkeni, että veisaajat palvoivat tehosekoittimella vatkattua mössöä, joka on oikean monikulttuurin irvikuva ja vastakohta.”

    Näin kirjoittaa maanmainio Eero Paloheimo blogissaan ’Tekopyhää huijausta’ PS:n puoluekokouksen jälkimainingeissa. (Onko Paloheimo edelleenkin vihreä?)
    http://www.eeropaloheimo.fi/tekopyhaa-huijausta/

  6. Minun puolestani Suomeen muuttaja voi olla mitä uskontokuntaa hyvänsä, mitä syntyperää hyvänsä, minkä värinen hyvänsä…jne. Pääasia , että tekee töitä, maksaa veroja eikä lorvehdi nurkissa joutilaana; koskee myöskin suomalaisia nuoria.

  7. Mitäpäs tuo oikeastaan minulle kuuluu, koska en voi asiaan vaikuttaa.
    Jos kommenttini lukee, pitäisi ymmärtää, keistä maahantulijoista puhun.

  8. Suomessa maahantulija istutetaan ensimmäisenä täyttämään sosialitukihakemuksia, jotta hän saa nauttia perusteetta etuja, mitkä pitäisi kuulua vain tämän maan kansalaisille.

    Mielestäni maahanmuuttajilla pitäisi olla viiden vuoden jakso, minkä aikana he saavat elättää itsensä. Vasta tämän jälkeen heille tulisi oikeus ”ilmaiseen rahaan”. Rajoja ei siis tarvitse laittaa kiinni, mutta elintasoshoppailijat saisivat jäädä rakentamaan oman maansa tulevaisuutta.

    Pakolaiset ovat asia erikseen. Heidän tilanteensa on virallisesti todettu epätoivoiseksi. Jos rahan perässä juoksevia maahanmuuttajia ei tulisi, resurssimme pakolaisten hoitamiseksi olisivat huomattavasti suuremmat.

    Smoke

  9. Onhan Suomeen tullut paljonkin työperäisiä muuttajia, joilla ei ole mitään tekemistä pakolaisuuden kanssa.

    Nokia aikanaan oli siitä peräti hyvä esimerkki, jonne tuli työväkeä ympäri maailman, jopa pääjohtajaa myöten, joka ei tainnut olla kovinkaan hyvä asia.

    Siis kyllä sitä kultturia on sekotettu jo pidemmän aikaa ja monen moista uskontokuntaa nähty. Hyvin ovat sopeutuneet, eikä heistä ole suurta meteliä pidetty.

    1. ”Onhan Suomeen tullut paljonkin työperäisiä muuttajia, joilla ei ole mitään tekemistä pakolaisuuden kanssa.”

      Aivan, Pentti. Olen itsekin paluumuuttajana tutustunut heihin pk-seudulla Internations.org:in tilaisuuksissa.

      Porukka on nuorehkoa ja keski-ikäistä, mutta on mukana vanhempiakin tieteenharjoittajia. Kyseessä ei useinkaan ole suomalaisen naisen perässä tuleminen vaan ammatilliset syyt (esim. Nokia Oyj, VTT). Joukossa paljon sinkkuja, pariskunnat useimmiten molemmat ulkolaisia.

      Vaikka työkielenä on useimmiten englanti, heidän asenteensa, älykkyysosamääränsä ja koulutustaustansa mahdollistaa tutustumisen suomenkieleen ja kulttuuriimme. Oman piirinsä lisäksi solmivat kontakteja suomalaisiin ja siinä auttaa myös Internations.org.

  10. Minusta asenne ratkaisee. Jos muuttaa Suomeen sillä asenteella, että pitää voida elää kuin vaikka jossain islamilaisessa valtiossa, niin parempi olisi sitten mennä johonkin ihannemaahansa, vaikka Iraniin. Mutta jos on avoin ja valmis sitoutumaan länsimaisiin perusarvoihin ja rakentamaan Suomea, niin tervetuloa.

    Kaikkein raivostuttavimpia ovat ne, jotka ”suvaitsevaisuuden” nimissä pyrkivät kieltämään suomalaista perinnettä ja kulttuuria, tyyliin ”emme voi laulaa Suvivirttä tai Enkeli taivaan koska se voi loukata maahanmuuttajia”. Yleensä noita vaatimuksia taitavat kyllä esittää suomalaiset ”kukkahatut” jotka luulevat olevansa siten kamalan suvaitsevia eivätkä huomaa ollenkaan loukkaavansa niitä, joille suomalaiset perinteet ovat tärkeitä. Tai sitten he ovat jonkin sortin kiihkoilijoita, joita aina löytyy ja jotka loukkaantuvat jos heidän pillinsä mukaan ei tanssita.

    1. ”Kaikkein raivostuttavimpia ovat ne, jotka ”suvaitsevaisuuden” nimissä pyrkivät kieltämään suomalaista perinnettä ja kulttuuria, tyyliin ”emme voi laulaa Suvivirttä tai Enkeli taivaan koska se voi loukata maahanmuuttajia”. ”

      Olen samaa mieltä; nämä puolestaloukkaantujat ovat pahimpia.

Vastaa käyttäjälle Kalle Pohjola Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *