Pohjoismaisen hyvinvointivaltion aika on ohi – kansalaisten keskinäinen luottamus murenee

Prof. Vihavainen
Prof. Vihavainen

Prof. Vihavainen kirjassaan:

Tulevaisuuden Euroopassa talouskasvu on nihkeää, ellei olematonta, ja koko maanosan merkitys maailmanpolitiikassa ja -taloudessa tulee hiipumaan merkityksettömäksi. Mutta se on ongelmistamme pienin.

Vihavaisen käsitys on, että pohjoismainen hyvinvointivaltio, jota ehkä olemme pitäneet mallina koko maailmalle seurata, jää muutaman vuosikymmenen kestoiseksi poikkeamaksi maailmanhistoriassa. Kun yhteiskunnalliset erot kasvavat, hajoaa vähitellen myös vaivalla luotu luottamus erilaisten ryhmien välillä. Vastavuoroisuus yhteiskunnan maksajien ja saajien välillä katoaa.

Vihavainen ottaa saman vastavuoroisuusnäkökulman myös pakolaisongelmaan. Vallanpitäjien on huolehdittava siitä, että pakolaisten kohtelua ei pidetä vapaamatkustamisena, muuten heidän uskottavuutensa murenee.

Lähde: Historiantutkija varoittaa: pohjoismaisen hyvinvointivaltion aika on ohi – kansalaisten keskinäinen luottamus murenee – Suomen Uutiset

Samasta aihepiiristä (lisätty myöhemmin):

6 vastausta artikkeliin “Pohjoismaisen hyvinvointivaltion aika on ohi – kansalaisten keskinäinen luottamus murenee”

  1. Kirjasta toisaalla:

    ”Kirja on manaus monelle sellaiselle ilmiölle, joita emme halua harmitella saati tunnustaa selviksi uhkatekijöiksi. Se kyseenalaistaa nykyisen hyväuskoisen hyminän ja herättää suoranaista raivoa sitä saamattomuutta kohtaan, jota Eurooppa yhteisönä ylläpitää. Jos asioista puhutaan selvin sanoin, tämän saamattomuuden hautojat ottavat esiin syytesanan ”sananvastuu”, siis aivan orwellilaiseen tapaan.

    Timo Vihavainen ottaa esimerkiksi seikan, josta Suomen vastuunkantajat eivät ole halunneet puhua – aivan kuin ongelmaa ei olisi tai mitään siihen viittaava tapahtunutkaan:

    ”On luontevaa ajatella, että Ruotsi on pohjoismaalaisuuden ydin ja muut siihen sitten enemmän tai vähemmän sitä marginaalia. Varmaan siihen kuulu ainakin Tanska, joka on kantanut kovasti huolta siitä, että sen vetovoima ei-toivottujen maahanmuuttajien taholla heikkenisi. ”Sydämensä avannut Ruotsi sen sijaan jatkaa niiden houkuttelemista, mutta käytännössä on työntänyt niitä parhaansa mukaan itäiseen naapuriin”.”

    http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/tvihavainen_barbaria-68830

    Pitäähän tuo lukea, kun sattuu kohdalle.

  2. Suomalaisuutta vastaan on hyökkäilty jatkuvasti vuosisatojen ajan. J hyökkäilyt jatkuvat. Tarja Halostakin voidaan pitää suomalaisvastaisena presidenttinä eri tempauksineen, joihin en nyt puutu. Ainoastaan mainitsen, että marxilaisuuteen kuuluu kansallisvaltiovihamielisyys.

    1. ”Pohjoismaisen hyvinvointivaltion aika on ohi – kansalaisten keskinäinen luottamus murenee”

      Se, että Halonen haluaa rokottaa kansalaisia vielä virkakausien jälkeenkin (narina eläkkeestä) on omiaan murentamaan kansalaisten keskinäistä luottamusta.

      Talouselämän edellytyksiä, huolimatta siitä, että sen toiminnan tuloksista hänenkin eläkkeensä maksetaan, hän ei näyttänyt pitävän tärkeinä. Hänen kautensa aikana väheni tuotannollisia työpaikkoja merkittävä määrä.

  3. ”Harri oli näköjään tehnyt avauksen samasta aiheesta, mutta onneksi kuitenkin viitaten eri lähteeseen.”

    Lainataan nyt sitten Putkisen lähteestä:

    ”Sen sijaan EUn alueelle annetaan tunkeutua kansainvaelluksena porukkaa mm. Afrikasta – sen porukan lisääntyvyys on suorastaan räjähdysmäistä. Haluammeko tosiaan, että vuosisatojen kuluessa rakennettu eurooppalaisten valtioiden korkeatasoinen kulttuuri häviää ja sen tilalle tulee mustat islamistit soittamaan viidakkorumpuja juhliessaan valkoisen rodun tuhoa?”

    Kyllähän kalpeanaamatkin ovat tänäkin kesänä pitäneet melkoisen barbaarista meteliä Tampereen kaduilla, toreilla ja puistoissa. Barbarian huippua edusti se ääliömäinen ”ilo”-tulitus, jolla häirittiin koko kaupunkia.

    ———————————
    Me emme tiedä, mihin suuntaan tulokkaiden kulttuuri vääntäytyy, alkavatko tatuoimaan itseään urakalla ja hankkimaan lävistyksiä ja nenärenkaita nykyisten yleisönpalvelijoiden malliin.

    Sen sijaan meillä on aihetta pelätä levottomuuksia sitä enemmän, mitä kauemmin Lipposen ja Niinistön keksaisema pakkoeurotus ja sitä seuraava kansantalouden kuihtuminen jatkuu. Eipä silti koko Eurooppakin saattaa joutua kaaokseen pakkoeurotuksen takia. Ei siihen enää kansainvaellusta olisi tarvittu aiheuttamaan kähinöihin lisäpotkua.

Vastaa käyttäjälle Markku Savikivi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *