Demareiden ja kepuleiden raittiusihmisten logiikkaa

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201712282200634301_pi.shtml

”Keskiolut vapautettiin Suomessa ruokakauppoihin vuoden 1969 alussa. Päätöksen taustalla oli Rafael Paasion (sd) johtama ”kansanrintamahallitus”, jossa koko vasemmiston lisäksi oli mukana myös silloinen keskustapuolue (nykyisin Suomen Keskusta).”

Demarit ja kepulit ajoivat keppanan kauppoihin.

Nyt oppositiossa olevat demarit, vasurit ja lisäksi kepulien raittiusihmiset vastustivat 0,8% nostoa kiihkomielisesti likimain maailmanloppuna.

6 vastausta artikkeliin “Demareiden ja kepuleiden raittiusihmisten logiikkaa”

  1. Saattavat keskustalaiset ja demarit hyvinkin olla loogisia, ovat sitä mieltä että mitä 1969 päätettiin on kiveen kirjoitettu, hyvä käytäntö maailman tappiin asti. Ainakin demarit kaihtavat jopa omassa keskuudessa kehitystä.

  2. Vaikka itse olen absoluutti en vastusta sellasta jossa oluen pitäisi olla4,7 % tai 5,5 % .
    mitä tuo rosentti ero vaikuttaa yhtään mihinkään
    Kokonaisuus kuolleisuudelle sillä tuskin on vaikutetta .
    Eikä kieltolakienkaan aikaan suomesta viina ollut kortilla mitenkään sitä tuotiin pirtuna Eestistä taikka tiputettiin korvessa .
    Ja saatto olla että alkoholia oli suurempi määrä kieltolakien aikaan maassa sitä en tiedä faktaksi sanoa . terv tepivaari

  3. Sanoisin että paljon melua tyhjästä. Jotka käyttävät alkomaholia liikaa, hankkivat tuotteensa vaikka kiven alta.
    Itse en sylje lasiin, nykyään käytän pääsääntöisesti olutta, keskisellaista, silloin kun käytän. Kyllä minulle nelonenkin kelpaisi ja ensi viikollahan tuon näkee kun käydään kirkolla kumpaa ostan, riippuu hinnasta. – Vaimo on absolutisti ja varsin äkäinen alkoholista. Toimeen on kuitenkin tultu siinäkin asiassa.
    Ehkä parhaan ohjeen alkoholin käytöstä olen kuullut, tarkemmin sanoen lukenut Ikä-Alpin suusta (edesmennyt Savukoskella asunut kuuluisa karhunkaataja, jonka elämästä Arto Paasilinna on kirjoittanut kirjan). Alpi sanoi näin: ”Alkoholin suhteen olen koettanut noudattaa isäni ohjetta. Kun olin nuori, isä sanoi ettei se ole mies, joka ottaa viinaa. Eikä sekään ole mies, joka ei ota viinaa. Se on mies, joka ottaa viinaa, mutta ei ole koskaan humalassa.”

  4. Eihän tuo prosentin nosto minunkaan alkoholinkäyttööni vaikuta. Minä juon olutta enkä kaljaa, ts. tuoppi -pari silloin tällöin, hanasta mieluummin, mutta ei joka ilta eikä joka viikkokaan välttämättä. Mutta aloitteleville kaljan juojille ja muille kännääjille tuolla on vaikutusta. Tarjous nelosta haetaan mäyräkoira ja alkoholin kulutus kasvaa. Sillä taas on kansanterveydelliset ja sosiaaliset vaikutuksensa, aivan tilastollisesti todettavat tosiasiat. Se ei ole mielipidekysymys eikä riipu siitä, että ”minä osaan juoda” tai ”kyllä alkoholistit aina jostain juomansa saavat”. Kun vielä limuviinatkin laitettiin kauppaan niin olemme tosiaan tekemässä kansanterveydellistä koetta jonka kohteena ovat mitä ilmeisimmin nuoret kansalaiset. Olen Antti Rinteen kanssa tässä täsmälleen samaa mieltä, olkoon sitten oppositiopolitiikkaa, mutta se on järkevä mielipide. Rinne sanoi juuurikin, että kysymys ei ole jonkun yksilön kulutuksesta vaan kansan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *