Etsintää ja ”etsintää”???

Kadonnutta Riinaa etsittiin isolla joukolla Loviisassa: ”Heikko toivo elää”

Vapaaehtoinen etsijä Kadonneen etsintäkoirat ry:stä, Elisa Parmanen kertoo sunnuntaina puhelimitse kadonneen Riinan etsinnöistä.

– Olemme tehneet etsintöjä maastossa jo yli kuukauden ajan. Viikonloppuna maastossa oli yhteensä 61 etsijää ja 18 erityistaitoista etsintäkoiraa.”

Erityistaitoista etsintäkoiraa?

Kadonneen etsintäkoirat eivät kuulu käsittääkseni kumpaankaan alan liittoon.

Erityistaidot  eli kyky asialliseen etsintään testataan ensin liittojen omissa testeissä ja vasta niiden läpäisemisen jälkeen ne voivat osallistua poliisin ”Virta”-kokeeseen.

Vasta tuon ”Virta”-kokeen läpäisseet kelpaavat etsintäkoiriksi ohjaajiensa kanssa.

Innokkaiden, mutta vajaataitoisten koirakoiden tekemä ”etsintä” saattaa liian helposti johtaa siihen, että alueella ollut etsittävä jää löytymättä ja alue merkitään etsityksi perusteetta.

Sama koskee  kokemattomien ja kouluttamattomien etsijöiden tekemää alueen haravointia.

Miksi tuollaisille intoilijoille ei kelpaa jo olevat organisaatiot ja menettelytavat?

Onko kyse siitä, että niissä on vaatimustaso ja sen vaatima työmäärä liian suuri yli-intoiselle mykynuorelle?

18 vastausta artikkeliin “Etsintää ja ”etsintää”???”

  1. Kyllä tuossa kuitenkin on vain sellasia koiria joihin voi luottaa kaikessa ja pitää ottaa vanhempien huoli huomioon .
    Parempi on lapsi löytää vaikka kuolleena kun ettei löydy mistään siitä esim on tuo Tampereella kadonnut urheilija nainen . terv tepivaari

  2. Tuossa ei ole mitään tietoa koirien kyvyistä eikä muustakaan ja ”erityiskoulutus” voi olla mitä tahansa.
    Näin pitkän ajan jälkeen tietyn ihmisen hajujälkien etsiminen on lähinnä naurettavaa, koska sellaista ei pari kuukauden jälkeen enää todellakaan ole löydettävissä.
    Valitettava tosiasia on, että koira kuin koira ei vain ole etsijäkoira eikä kaikista sellaista koskaan pysty kouluttamaankaan.
    Vanhempien huoli on asia sinänsä, mutta se, että sitten löytyy vuosien kuluttua alueelta, mikä muka oli etsitty, on vielä pahempaa.
    Voit tepi uskoa, että tiedän aika pitkällä ja kovalla kokemuksella, mitä sanon.

  3. Voin tietysti olla sinun taidoistasi varma, mutta olen myös kouluttanut muutaman etsijä koiran, ja se on aivan eri juttu .
    ja nuot hajujäljet koskapa ne säilyy vaikka nyt toista kerrotkin koskapa on myös niitä koiri joille vainajan haju vie ne perille .
    ja ne vainajan haju jäljet ei häviä kovinkaan pian terv tepivaari

  4. Sekoitat nyt sitten tietyn henkilön hajujäljen ja vainajan hajun tukevasti toisiinsa.
    Lisäksi vielä on se ihmisen haju yleisesti erikseen.
    Jonkun ihmisen vaatteiden haistelu on turhaa parin kuukauden ja tällaisten säiden jälkeen, koska nimenomaan se tietyn ihmisen haju on sinä aikana melkoisen perusteellisesti kadonnut.
    Jälkien seuranta ei sillä tavoin enää ole tässä tapauksessa mahdollista.
    Ihmisen haju yleisesti on yksi koirien etsintäkohde etsintäalueella ja se taas on tasan täysin eri asia kuin vainajan haju.
    Ihan yllättäen edelleen on koiria, jotka ovat hyviä etsintäkoiria elävää ihmistä etsittäessä, mutta eivät mene vainajan hajun perässä.
    Joku koira tahansa ei todellakaan toimi halutulla tavalla ennen kuin se on koulutettu kunnolla ja testattu myös se toiminta eri tilanteissa.
    Siksi suhtaudun erittäin epäluuloisesti noihin ”tämä on hyvä etsijäkoira” juttuihin.

  5. Tämä etsijäkoira on sekoitus erilaisista koiratoiminnoista. Ruumiskoira täysin erilainen juttu kuin muut.
    Henkilöetsinnässä koulutus perustuu, jäljestämiseen, esine-etsintään ja henkilöilmaisuun. Tämä noin pääpiirtein.
    Etsintätehtävä on yhdistelmä jäljestystä, esine- ja henkilöilmaisua.
    Myöskin etsijöiden varustetaso on erittäin kirjava. 70-luvulla kun aloitin pelastuskoirien (etsintäkoira) koulutuksen, kävin opiskelemassa Saksassa, (Karlsruhe) ja saamassa lisäoppia armeijan koulutuksen lisäksi. VSS-järjestön (ei enää olemassa) kouluttajakurssin kävin Lohjalla. Jotain siis tietänen. Kadonneen etsiminen on aina haastava tehtävä ja yhdistelmä ohjaajan ja koiran moninaisia taitoja.
    Lopuksi; tehtyä työtä on helppo arvostella.

  6. En sekoita kun lapsi on kolme kk kadoksissa ei enää etsitä kun vainajaa se on fakta asia .
    On vaan selvä asia että monet näistä jotka ei kuulu tuohon liittoon ei tee etsintää muun vuoksikun että lapsi löydetään .
    Ja nyt ei todella etsitä muuta kun vainajaa .
    ja sen taidon omavat koirat siellä juoksee etsien hajua joka ruumiista lähtee ja se ei häivy .
    Mitä tulee koiriin jotka tuohon kelpaa on varmaan tuhannesta vain yksi koira joka etsintään soveltuu jos edes sekään .
    Saattaa olla jopa kymmenen tuhatta koiraa
    ja yksi sovelias löytyy .
    Eikä se liitto sitä koiraa tee vaan se jolla sellanen koira on, ja kouluttaa sen, oli tuossa liitossa taikka ei terv tepivaari

  7. Tulipa paino virhe tuonne jos lapsi on kadoksissa kolme kkk oli tarkoitus laittaa yhden kk ajan ei ole paljonkaan toivoa elävänä löytää . terv tepivaari

  8. Periaatteessa hyvä etsintäkoira voi ruumiinkin ilmaista, ongelma syntyy siinä, kuinka hyvin ohjaaja osaa koiraansa lukea. Ruumiin ilmaisu ei yleensä haukulla ilmene vaan koiran muulla kehonkielellä. Kerran on oma koirani vainajaan törmännyt mutta kun vuosia olimme toinen toisiamme ”kouluttaneet”, sattumisin homma onnistui.

  9. Juuri noin on eivät niistä koirista monikaan hauku kun löytävät vaan tulee viereen, ja eräs alkoi nykiin puntista tuolla on jotain outoa .
    Tuutkos mun kanssa vien sinne .
    Ja kyllä tuossa koira ja isäntä tekee yhteistyötä koko ajan vaikka ei sanoja käytetä .
    Mutta noin pitkän aikaa kadoksissa ei ole kun ruumiin löytyminen enää terv tepivaari

  10. ”Eikä se liitto sitä koiraa tee vaan se jolla sellanen koira on, ja kouluttaa sen, oli tuossa liitossa taikka ei terv tepivaari”
    Ei tee todellakaan, mutta moni ”kouluttaja” on täysin pihalla asiasta eikä osaa koiraa kouluttaa niin, että koira ymmärtäisiasian ja kouluttaja ymmärtäisi koiraa.
    Testit ovat sitä varten, että voidaan varmistaa sekä koiran että kouluttajan taso ja kyky toimia oikein ja moni ”etsintäkoiran” omistaja ei testeihin halua, koska se osoittaisi, etteivät taidot kummallakaan riitä todelliseen etsintään.
    Sen vuoksi poliisin johtamiin etsintöihin ei oteta kuin ”Virta”-kokeen läpäisseitä koirakoita, koska niiden kyvyt ja toiminta on pystytty varmistamaan.
    Käytännössä ”Virta”-kokeeseen ei oteta kuin liittojen kokeet läpäisseitä koiria, koska niistä tiedetään, että ne todennäköisesti läpäisevät kokeen.
    Kyse ei ole liittojen suosimisesta, vaan siitä, että ne ovat ainoita, jotka jollain tavalla varmistavat, että niihin kuuluvien koirat ovat sitä, mitä väitetään.
    Aiemmin testaamattomien ottaminen kokeeseen tarkoittaisi, että niiden omistajat pääsääntöisesti haaskaavat viranomaisten aikaa turhaan puuhasteluun.

  11. Sinänsä huomautan, että en vastusta tuota etsintää, mutta se pitäisi järjestää huolellisesti eikä hehkuttaa mediassa kaikenlaista.

  12. Onko Virtakokeeseen Juha siis jo otettu ruumiskoirat, että voivat sen suorittaa? Sekä mainitsemiisi liittoihin? Jos on niin sen valossa kaikki voivat ymmärtää mustamaalauksesi.

  13. Vapaaehtoisilla ei viranomaisten mukaan ole ruumiskoiria eikä niitä sellaisiksi yleisesti koulutetakaan.
    Osa koirista osaa ruumiinkin ilmaista melkoisen luotettavasti, mutta eivät kaikki. Tuon kyvyn huomaa vain todellisissa olosuhteissa.
    En ymmärrä väitettäsi mustamaalauksesta, koska esittämäni asiat ovat tulleet selkeästi esiin käytännössä.
    On aina riski ottaa testaamaton koira etsintään, koska ei ole edes alkeellisesti mahdollista varmistaa sen kummemmin koiran kuin ohjaajankaan taitoja muuten.
    Sellaisen koiran jäljiltä ei voida olla alkuunkaan varmoja siitä, ettei etsitty ole sen ”hakemalla” alueella.
    Kuten aiemmin totesin, poliisi ei kelpuuta kuin virta-tarkastetut koirat – ja ohjaajat – etsintöihin.

  14. Hyvä alustus eikä siitä kannata kiistellä koiran erityiskyvystä, hajuaistista, jos koira on koulutettu aivan pennusta lähtien hajutehtäväänsä. Koira myös näkee (haistaa) ihmisestä pelon eikä sitäkään osaamista kannata ohittaa.

    Erityisesti poliisikoirat muhin tehtäviin vasta 7 kk:n jälkeen. Siihen mennessä poliisikoiran pentu pitää olla saanut olla rauhassa pelästymättä mihinkään yllättävään hälyyn. Jos on pelästynyt, se hylätään.

    Eri roduissa on yllättäviä ominaisuuksia. Jopa ns. ”sekarotuisissa” voi olla paremmat ominaisuudet kuin jalostetuissa.

    Reino Savukoski lienee paras sanomaan näistä asioista painavan sanansa.

    1. Savukoski on aikanaan ollut rajavartiolaitoksella myös koirakouluttajana ja yksi tunnetuimmista yksityisistä etsijöistä suomessa, joka oikeasti taidoillaan ja tiedoillaan on löytänyt ja paikantanut erityisesti useita vainajia, käyttäen apunaan myös laadukasta tekniikkaa. Koiran koulutus ns ruumiin hajuun tapahtuu mm diamiiniputaania sisältävien kapseleiden kanssa. Hänenkin pääsääntöinen tarkoitus linee juuri ollut auttaa ja paikata sitä aukkoa, kun viranomaiset ja vapepa lopettaa, omaiset jää tyhjän päälle ja kukaan ei enää aktiivisesti ole etsinyt. Lisäksi Savukoskea kumppaneineen on pyydetty usein myös ulkomaille mm venäjälle ja viroon avuksi. Hän lopettanut etsintätyönsä viime syksynä ja olihan miehellä jo kiitettävä ikä ko alan pioneerina. Jos esiinty ry:nä, tulee olla rekisteröitynyt prh:hon, oltava hyväksytyt säännöt ja toimihenkilöt.

      1. Savukoski on yksi kokeneimmista vainajien etsijöistä, mutta poliisin ja Vapepan tärkein kohde ovat nimenomaan ne, jotka voi mahdollisesti vielä löytää hengissä.
        Vainajia on mahdollista etsiä myöhemminkin ja myös Vapepa on välillä mukana näissä tutkinnallisissa etsinnöissä ja on näitä vainajia myös löytänyt.

        1. Juurikin näin, toimii varsinkin kun mennään ns kehä kolmosen ulkopuolelle, jossa rajalliset resurssit viranomaistoimijoilla muutenkin. Vapaaehtoisia tarvitaan aina, muutenkin viranomaistoiminnan leikkaukset koskettavat jo nyt kenttätason suoritusporrasta tuntuvasti.

  15. Kyseisestä ”etsijäporukan” laadusta tiedän, että kenelläkään ei ole mitään etsintäkoulutusta eikä varsinkaan tuossa käytetyillä koirilla, Täysin huomionhakuista huuhaa-haravoimista pitkin metsiä vailla mitään mahdollisuuksia löytää mitään tai ketään muuten kuin äärimmäisellä säkällä. Parhaimmillaan sotkivat jäljet kokonaan. Kouluttamaton koira ei löydä mitään mitä piti etsiä. Onhan tästä ”uutisesta” jo aikaa, mutta tuossa jutussa oli kaikki pielessä. Kyseessä ei ole mikään ry edes, vaan pelkkä fb-ryhmä. Sekin mennyt toimittajalta ohi. Taustat pitäisi tarkastaa vähän paremmin, ennen kuin lähdetään tällaisesta hörhöryhmästä mitään uutisoimaan. Suomen Palveluskoiraliitto veti muistaakseni herneen nenään tuosta touhusta, koska näiden selittelyt ja touhu on erittäin harhaanjohtavaa oikeisiin koulutettuihin koiriin ja koulutettuihin etsijöihin ja koirakouluttajiin verrattuna. Toivottavasti tuo porukka ei enää pelleile muuta kuin vaan koiriaan ulkoiluttamalla. Mitään eroa siihen ei tällä touhulla ole.

Vastaa käyttäjälle tepimast Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *