Ilmasto on selvästi lämmennyt?

Kävin kaupassa ja huomasin että Varkauden Prisman edessä oli mansikanmyyjärouvalla pipo päässä, ettei paleltuisi – 20.7.2017.

Ihmisillä oli yleensäkin pitkät lämpimät vaatteet päällä ja katsoivat minua kuin hullua kun olin shortseissa ja t-paidassa. No pyöräily pitää lämpimänä viileämmälläkin kelillä.

Kello oli noin 10 ja lämpötila oli noin 12 astetta. Nyt näkyy olevan noin 12,5 astetta.

Toukokuu oli selvästi normaalia kylmempi. Muistelen lukeneeni, että kesäkuu oli kylmin 30 vuoteen. Heinäkuussa ei ole tainnut olla yhtään hellepäivää.

Eikös se vaikuta ihan siltä, että ilmasto on lämmennyt?

25 vastausta artikkeliin “Ilmasto on selvästi lämmennyt?”

  1. 2015 oli yhtä kylmä alkukesä. Kalastuspäiväkirjaani kun selailin. Viileänä jatkui koko kesä ja esim rapusaalis oli 60% pienempi entisiin verrattuna. Näyttäisi tuo jatkuvan ainakin intermeteon mukaan samantyylisenä.
    Ravustusta en aloita vielä tässä viikonvaihteessa. Pikkurapu on kuorensa vaihtanut; isommat jurovat koloissaan.
    En muista koska olisin käyttänyt sukkia sandaaleissa näin pitkälle kesään.

  2. Tuossa Forecan 30 vuoden tilastoa olen seurannut. Koko ajan tätä päivää vastanneen päivän lämpöennätys on heinäkuun ajan pysynyt päälle 27 asteen. Eri vuosina tietysti. 90 luku oli ehkä lämpimintä aikaa.

    Aamulla seurasin, kun tytär laitteli pienimpänsä käsiin tumppuja sanoen ”niin että heinäkuussa näitäkin, huh”.

  3. Kyllähän ilmastossa jotain pöpöä vähäsen on. Sään ääri- ja poikkeusilmiöt voivat lisääntyä.

    TOISAALTA ymmärtääkseni meteorologit ovat löytäneet tälle säälle ihan perinteisen, tylsän, johonkin jumiutuneen painerintaman selityksen johon ei liity mitään magiaa.

  4. Onhan se ilmasto lämmennyt. Muistaakseni koskaan ei ole aamuiselle kalareissulle tähän vuodenaikaan tarvinnut kiskaista norjalaista villapaitaa päälle.

  5. Täällä oli aamulla 6 astetta lämmintä. Viileät yöt eivät ole mitenkään kummallista, mutta kyllä päivällä on yleensä heinäkuussa minulle liiankin lämmintä.

  6. No ainoat helle päivät on mulla ollut sauna päivät tänä kesänä, ne pari kolme aurinko lämmintä päivää ole yhtään mitään terv tepivaari

  7. Teuvo, minä olen sinänsä ihan tyytyväinen siihen ettei ole hirmuisia helteitä. On mukava pyöräillä pidempiäkin reissuja kun on viileää – toki silti hikoilee mutta ei niin mahdottomasti kuin helteellä hikoilisi.

    Minua vaan ottaa päähän ne ilmaston lämpenemisestä vouhottavat. Heitetään ”Kankkulan kaivoon” miljardeja miljardien jälkeen ilman todellista hyötyä. Toki siitä hyötyvät huijarit ovat tyytyväisiä.

  8. Vuosituhsien aikana välillä on ollut lämpimämpää ja välillä jääkautta. EI siihen ihminen vaikuta mitään. Samaa mieltä kuin Jussi olen asiasta.

  9. Kyllähän ihmisen tekemisillä toki vaikutustakin on; se, että kuinka paljon, se onkin sitten eri asia. Tutkittuhan näitä asioita on ja erilaisia teorioita ja malleja laadittu.

  10. Ihmisten määrällä on varmaankin jonkinlainen merkitys Maapallon ilmastoon, en tiedä millainen.

    Mitä enemmän ihmisiä, sitä enemmän syntyy saasteita, kuten tappavia pienhiukkasia, rikkidioksidia, typen oksideja, hiilimonoksidia, jne.

    Oletan että tällä pallukallamme on jo noin 4 000 000 000 ihmistä liikaa.

  11. Tänään vuonna 1997 lämpötila +28 astetta. 30 vuoden keskiarvo +22astetta. (Forecan tieto)

    Kaukana ollaan noista, kun mittari näyttää nyt +14 astetta.

  12. Teoreettinen vaikutus ihmisen toimilla voi olla, mutta se on pisara meressä. Jossakin päin maailmaa purkautuu supertulivuori ja sen tuhka pimentää auringon valon vuosiksi… siinä ei paljon ihmisten tekemiset paljon paina…

  13. Juha, minun mielestäni ei ole juurikaan merkitystä sillä ”ilmastonmuutoksella”.

    Yleistä saastuttamista kannattaisi kuitenkin joka tapauksessa vähentää. Eli pitäisi rakentaa lisää ydinvoimaa ja vesivoimaa – ei tuulivoimaa, ei aurinkovoimaa, ei polttamiseen perustuvaa energiantuotantoa.

    1. Erittäin, erittäin hyvin sanottu.

      Vaikkei uskoisi tippaakaan ilmastonmuutokseen, on hyvin helppo uskoa siihen että saasteinen ilma aiheuttaa hengitysoireita. Se on ikävää, se on kansantaloudelle kallista.

      Se yksin on aivan riittävä syy olla fiksumpi. Ydin- ja vesivoima ovat tärkeä osa tätä ratkaisua. Ja jos joku muutaman myllyn haluaa pistää, sen kun vaan, kunhan ei tee sitä minun rahalla.

  14. Luin tieteen kuvalehdestä että Kiinan Pekingissä on niin huono ilmanlaatu, että päivä siellä vastaa kahta askia tupakkaa henkeen vedettynä.

  15. Polttamistekniikka on nykypäivin siksi kehittynyttä ja tutkittua, että ei edes pientulisijoja voida asettaa esim ydinvoimaa saastuttavammaksi. Tuulienergiasta en muuta tiedä (en ole asiantuntija monen muun tapaan), kuin, että esim tuulivoimaloiden rakentaminen ja lopuksi purkaminen; asettavat monia kysymysmerkkejä. Aurinkoenergiaankin samoja kysymysmerkkejä löytynee. Kuitenkin, käytännön kokemukseni perusteella näen sen pluspuolena tuon vähähuoltoisuuden, vaivattomuuden sekä hyvän energiantuotanto kapasiteetin.
    Jos pientalossa nykyisellään puunpoltossa noudatetaan suosituksia; puun alhainen kosteus, oikea polttotekniikka, hyvin huolletut tulisijat, päästään melkoisen puhtaaseen paloprosessiin. Piipusta nousevan savun väristä näkee polttoprosessin onnistumisen.

  16. Ydinvoima on erittäin puhdasta. Ei saastuta ilmaa, ei vesistöjä, ei maaperää. Tuottaa sähköä juuri silloin kun esimerkiksi Suomessa kulutetaan sähköä eniten – päinvastoin kuin tuulivoima ja aurinkovoima.

    Ydinvoimala kuluttaa polttoainettakin erittäin vähän, joten sen polttoaineen kuljettaminenkaan ei saastuta ollenkaan kun verrataan miten paljon se polttoaine tuottaa energiaa. Esimerkiksi hakevoimalat tuottavat tappavia pienhiukkasia aivan valtavia määriä sekä omassa polttoprosessissaan, että hakkeen kuljetukseen tarvittavassa hirveässä rekkarallissa.

  17. Onhan se ”puhdasta” kun uraanikaivosten ympäristöt ovat lopullisesti saastuneita, ihmisten elinikä merkittävästi pienempi, aina kuitenkin uhkaava ydinkatastrofi, tapahtuneet sellaiset, mikähän hintalappu Olkiluoto 3:lla. Tosi puhdasta ja halpaa energiaa ja vielä kun otetaan huomioon naapurimaamme rakentamiskulttuuri/ydinvoimalat. Laadukasta ja puhdasta energiaa. Nyt näyttäisi kelpaavan se venäläinen ”laadukas rakentaminen”.

Vastaa käyttäjälle Juhani Putkinen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *