Sota ja sodan ihannointi.

https://yle.fi/uutiset/tuoreimmat

Aamun uutisoinnista. Uutisotsikko antaa raflaavamman kuvan kuin itse uutinen onkaan. Kuitenkin. Meillä Suomessa on paljonkin henkilöitä, jotka ”herkuttelevat” kauan sitten käydyillä sodilla ja kriiseillä. Tuo jenkkien professoripariskunta kuitenkin nostaa suomalaisia sotien mainetekoja paljon ansiokkaammiksi sotien jälkeiset jälleenrakentamiset, talouden nousut, teollisuuden kasvun jne. Siis ulkopuolinen näkemys suomalaisesta yhteiskunnasta ja sen toimivuudesta.

Sodat on sodittu Suomessa ja uusia ei onneksi ole näköpiirissä; kiitos yhteiskunnan rakenteen, ulkopoliittisen enemmän tai vähemmän viisauden ansiosta tai siitäkin huolimatta. Saamme varsin varmasti lähivuosikymmenet elää edelleenkin rauhantilassa; huolimatta joistain varsin kärjekkäistä kannanotoista maamme uhkatilanteista varsinkin Venäjän suhteen.

Venäjä on meille varsin tärkeä naapuri; yli 1300km yhteistä rajaa, pitkät perinteet keskinäisestä kaupasta, jos ei aina ollut ehkä Suomelle taloudellisesti niin kannattavaakaan. Kuitenkin, esim nykyiset EU:n asettamat pakotteet, maksaja on suomalainen mm elintarviketeollisuus, maatalous jne.

Rajanaapureita kun ei voi valita, olisikohan sittenkin paras menetelmä tulla naapurin kanssa toimeen vs naapurille uhittelu. Me olemme todella pieni kansa emmekä voi loppupelissä luottaa kuin omiin mahdollisuuksiimme; kaukaisista ”vastablokin” maista emme hyödy, historia on sen jo osoittanut moneen kertaan.

 

6 vastausta artikkeliin “Sota ja sodan ihannointi.”

  1. Juuri noin on asiat suomen osalta ja naapuri ei kummaltakaan puolelta lähde .
    Eteläpuoli on taas sellanen josta ei suomelle vaaraa ole, ja pohjoisessa tuo neljäs raja ei ainakaan minua huoleta .
    Mutta kaikessa pitää huomoida vihollinen tulee sieltä mistä sitä vähiten odotat terv tepivaari

  2. Tuplavee Bush halusi jättää itsestään muiston sotaa käyvänä presidenttinä. Tuli meinaten vähän kalliiksi se sota ja sen sodan seuraukset.

  3. On se 5,5 miljoonaa vs 7,5 miljardia niin pieni prosentti, että en viitsi edes laskea.

    Suomella on tällä hetkellä niin hyvät ulkopolitiikan hoitajat Niinistö / Soini, että pelkään mitä tapahtuu, jos ja kun jompikumpi vaihdetaan. Pienen maan suhteet suurten välissä on taidolla hoidettu. Suomen rooli tänään on isompi, mitä kokoon nähden edes kuuluisi. Suhteet ovat kunnossa niin itään, kuin länteenkin, mutta miten pitkään. Niihin vaikuttaa ja niiden tulevaisuuteen suuresti tulevat henkilövalinnat. Ei auta unohtaa edes Soinin ansiota.

  4. Kyllähän se on viisautta, ettei lähde pienoiskiväärillä karhujahtiin. Mieluummin antaa karhun elellä tai nukkua.
    Jos meillä eskaloituisi konflikti Venäjän kanssa, ei kukaan, ei edes NATO ehdi apuun, tuskin sillä lienee haluakaan. Suomea ei voi alkuunkaan verrata esim etelä-naapurimme tilanteeseen, se on täysin erilainen ja tosiasia on sekin, että siellä on jo alettu hoitaa myöskin kaupallisia suhteita kuten pitäisi meilläkin.
    ”Sapelinkalistelussa” tulisimme vuorenvarmasti häviämään. Viisaasti hoidettu kauppa- ja ulkopolitiikka Venäjän ja muiden lähinaapureiden suhteen tuonee parhaan lopputuloksen.

  5. Suomi100 nimikkeen innoittamana näyttää nousevan sotahistoriamme uudelleen esiin.
    Isäni kävi ne viime sodat ja selvisi hengissä toivoen ettei kukaan koskaan joutuisi sotaan.

  6. Kolme sotaa kävi minunkin isäni. Paljon ei kertoillut. Ajatuksensa kuitenkin tiedän; ei koskaan enää sotaa. Äitinikin palveli lääkintälottana jatkosodassa; yhtä vaitelias oli hänkin.

Vastaa käyttäjälle Kalle Pohjola Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *