4 vastausta artikkeliin “Onnea satavuotiaalle Suomelle!”

  1. Hyvää itsenäisyyspäivää Karille ja perheelle toivottaa tepivaari

  2. Eliitti oli johtanut pollareita harhaan.

    wiki:
    ”Porvoon valtiopäivät tai maapäivät tai herrainpäivät (ruots. landtdagar) olivat Porvoossa Venäjän keisari Aleksanteri I:n määräyksestä maaliskuussa 1809 järjestetty[1] Suomen säätyjen edustajien kokoontuminen. Suomen sota oli tuolloin vielä käynnissä,[2] mutta Venäjän osalta voitettu. Suomalaiset historiantutkijat ovat esittäneet erilaisia tulkintoja siitä, olivatko Porvoossa kyseessä Suomen historian ensimmäiset säätyvaltiopäivät vai perinteiset maapäivät, joiden kautta Ruotsin entiset kahdeksan maakuntaa siirrettiin Venäjän keisarin valtaan. Myöhemmin 1800-luvulla syntyneen suomalaisen perustuslaillisen tulkinnan mukaan Porvoon valtiopäivillä perustettiin Suomen valtio.”

  3. Maamme on yleissivistyksestä osattomaksi jääneen ketkuiston vallassa, vai onko rehellisyys heitetty roskiin?
    Pitäisi olla rehellinen, eikä virtsata kansaa silmään.
    Rehellisyyden tietä pitäisi edetä ja katsoa, mitä siitä sitten seuraa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *