Onneksi ossit ovat marginaali-ilmiö

Viime päivinä on esiintynyt värikästä keskustelua kirjailijasta, joka elää yhteiskunnan tuilla, mutta ei edes halua ottaa vastaan työpaikkaa.

Paljon on asiaa mediassa puitu, oheen lainasin presidentin ja työministerin lausahduksia ilmiön tiimoilta. Itse lienen aika vahvasti samoilla linjoilla kuin nämä korkeat herrat itseni tervejärkiseksi kuvitellen.

Presidentti Niinistö ei ole ilahtunut ilmiöstä, joka on noussut viime päivinä
valtakunnan puheenaiheeksi. Ei taida oikein ymmärtää hekilöitä, jotka kuvaavat itseään julkisuudessa ”ideologisesti työttömiksi”.Sanoo että olen heistä samaa mieltä kuin ymmärtääkseni jokainen tervejärkinen suomalainen ja jatkaa mm se että asiaa mainostetaan, kuvastaa jotain, jota ei toivoisi näkevänsä.

Työministeri Lindströmin mukaan työnvälttelijöitä on vain pieni osa työttömistä ja että onneksi ossit ovat marginaali-ilmiö. Jos tietoisesti työ ei kelpaa, ei silloin oikein voi kelvata tuetkaan.  Se on minun ajatukseni, Lindström summasi.

Ehkä pitäisi antaa kaikkien kukkien kukkia mutta tuo runsas julkisuus, mitä se palvelee.  Tuoko työn vieroksunnan houkuttelevaksi vaihtoehdoksi vai onko osa keskustelua jonka otsikko voisi olla: Taivaanrantojen maalailu?

11 vastausta artikkeliin “Onneksi ossit ovat marginaali-ilmiö”

  1. Mahtaako sittenkään olla mikään marginaali- ilmiö. Suurin osa taatusti ymmärtää olla hiljaa.

  2. Kyllähän tuo melko ihmeellisiä ajatuksia toi kun tuosta luin. Ikäni kun töitä olen tehnyt, en päivääkään työttömänä; pistää kyllä miettimään.
    Toisaalta; nimi ja kuvan piirteet….no, olkoon sanomatta.
    Kyllähän se vanha viisaus; ken ei töitä tee, ei syömänkään pidä, eiköhän se päde vieläkin.
    Jossain tuolla luin erään mielipiteen jossa mainittiin; yhteiskunnan maksamia tukia tänä päivänä on liikaa ja liian helposti saatavilla.
    Koskaan kun en ole hakenut yhteiskunnalta mitään, ainoa kerta siihen viittaavaa oli Turussa asuessani tiedustelu, että voisiko saada lapselle päivähoitopaikan. Vastaus oli, teillä on liian isot tulot. Kyllä vaan, vaimo ompelija ja minä pienipalkkainen kersantti; entäs nykyään???

  3. ”Presidentti Niinistö ei ole ilahtunut ilmiöstä, joka on noussut viime päivinä
    valtakunnan puheenaiheeksi. Ei taida oikein ymmärtää hekilöitä, jotka kuvaavat itseään julkisuudessa ”ideologisesti työttömiksi”.”
    —————————

    Minuakaan ei ilahduta tietoisuus siitä, että Niinistö itse oli toisena pääjehuna luomassa työttömyysautomaattia nimeltä pakkoeurotus, eikä ole osoittanut aktiivista katumusta asiassa.
    Niinistön työttömyysautomaatti johtunee siis hänen ideologiastaan.

    1. Ei sinulla Savikivi ole mitään sanomista tuohon avauksen aiheeseen eli ossina oloon ikiomana ratkaisuna?

  4. Koiviston paksun markan ideologia oli viedä maamme konkkaan 90 -luvulla. Devalvaatio pelasti. Mutta Lipposelta ja Niinistöltä puuttui kyky oppia asiasta, tai sitten heidän ideologiansa sai heidät toimimaan päättömästi.

    Historioitsija Ilkka Hakalehto, papin poika Pälkäneeltä, PS:n presidenttiehdokas vuonna 2000, vastusti eu-liitäntää, koska uumoili unionin ajautuvan kohden katastrofia, joka nyt astetta tyhmempien on nyt havaittavissa.

    Hakalehto myös naulasi eurovastaiset teesinsä Suomen Pankin oveen vuonna 2003, muistaakseni. Niinistöllä ei taida vieläkään sytyttää, koska ei ole käytäntöä havainnoiva, vaan uskoo ideologiaansa.

  5. Jaa, että Niinistökö sen kaiken ihan yksin päätti?
    Ja euro on syypää ideologi-”osseihin”?
    Niinistöä on turha moittia työtä vieroksuvista ”osseista”, koska sillä ei ole mitään tekemistä euron kanssa.
    Asennevammaiset itsekkäät ja itsekeskeiset ”ossi”-narsistit ovat yhteiskunnan syöpä eivätkä ole oikeutettuja mihinkään tukiin.

  6. Mä olen sairaseläkkeellä perussairauteni vuoksi, mutta kova hinku olisi takaisin työelämään.

  7. Ei tuossa Ossissa muuta vikaa ole, kirjailija ilmeisestikkin mutta jos saat tuloja kirjastasi tai useammasta; tuomittavaa on nostaa esim työttömyys- yms -tukia. Sitten sillä keplottelulla ratsastaminen, saadakseen kuuluisuutta, +/-, ei merkitystä.

  8. Minusta Ossit ja muut vastaavat saavat olla ja elää, kuten lystäävät. Mutta älkööt tulko julkisuuteen kehua retostelemaan, miten tukijärjestelmiä huijataan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *