USA vs. Pohjois-Korean diktaattori -kortit pöytään?

Pohjois-Korean johtaja on saanut otteen Trumpin  munista, noin kuvaannollisesti ilmaisten. Kim Jong Un ampuilee ohjuksia Japanin yli, uhkailee USA:n tukikohtaa Guamilla, räjäytti ilmeisesti vetypommin  ja kertoo avoimesti valmistelevansa mannertenvälistä ohjusta jolla voisi ampua USA:han. Trump puhuu kovia, mutta tietää, että jos USA aloittaa sodan niin Pohjois-Korea voi ampua tykistöllään ja ehkä ydinaseillakin sen liittolaisia Etelä-Koreaa ja Japania. Kiinakin saattaisi lähteä mukaan ja silloin USA joutuisi sotaa toista suurvaltaa vastaan. Niinpä Trump puheistaan huolimatta turvautuu muihin kuin aseellisiin keinoihin. Kauppasaarto ei Pohjois-Koreaa saa taipumaan niin kauan kun Kim Jong Unille riittää purtavaa. Samaan aikaan Pohjois-Korea kasvattaa ydinase arsenaaliaan ja parantelee ohjuksiaan ja siitä tulee koko ajan yhä pahempi uhka ja vaikeampi vastus mahdollisessa konfliktissa. Huonolta näyttävät USA:n mahdollisuudet.

Vastavetona Pohjois-Korean Japanin yli ampumalle ohjukselle ja ydinkokeille Etelä-Korea ja USA kävivät vähän jyskyttelemässä ammuksillaan omia alueitaan. Eihän sellainen juuri mitään vaikuta. Entäpä jos USA lähettäisi parit dronet lentelemään Pohjois-Korean päälle  ja selittäisi niiden olevan ”koelentoja” ja julistaisi miten niillä voidaan ampua Pohjois-Korean diktaattori ja armeijan komentokeskukset päreiksi? Samalla tavallahan Pohjois-Koreakin tekee, paitsi ettei sillä ole droneja. Aloittaisiko Pohjois-Korea silloin oikean sodan? Sehän tietäisi Kimin lähtöä, kai hän sen verran vielä todellisuudesta tajuaa? USA löisi pöytään samanlaisen kortin kuin Pohjois-Koreakin.

3 vastausta artikkeliin “USA vs. Pohjois-Korean diktaattori -kortit pöytään?”

  1. Seuraavaksi jonain päivänä joku ampuu sen Kimin ohjuksen päreiksi ilmatilassaan ja sitten alkaa rähinä.

  2. Eiköhän se ylivalta kuitenkin ole Trumpilla.

    Suuri ja ratkaiseva kysymysmerkki on Kiina ja Venäjä kummalle puolelle ne asettuvat. Se onkin sitten maailmanpalo, jos ovat eri puolilla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *