Mitä on seksuaalinen pahoinpitely?

Uskomattomat mittasuhteet on saanut päivänpolttava pahoinpitelyasia. Se on kuuma asia, niin radiossa, kuin muissakin medioissa.

Oppilaitoksissa ja työpaikoilla ja monessa muussa paikassa koulutetaan ihmisiä pahoinpitelyn estämiseksi. Tarvitaan erilaisia asiantuntijoita, niin professoreita ja tohtoreita, sekä konsultteja pahoinpitelyjen tunnistamiseksi.

Tutkimusten ja kyselyjen mukaan varsinkin nuoret naiset sanovat tulleensa pahoinpidellyiksi jo pelkästään silmien avulla. Siis katsominen ja heitä tuijottaminen ei ole soveliasta, eikä ole suotavaa.

Hyvänen aika sitten, mihin me rumat äijät silmät laitamme kun sekin alkaa olla pahoinpitelyä.

Useammankin työpaikan tässä kymmenien vuosien aikana olen tullut kiertäneeksi. Koskaan en ole törmännyt pahoinpitelyyn, en itse, enkä siitä syytettynä. Paljonkin olen ottanut vastaan naisten tönimistä, käden olkapäälle laittamista ja tuttavan pikku halausta. Ei koskaan ole tullut edes mieleen, että se olisikin pahoinpitelyä, ei puolin, eikä toisin.

Miten pärjäävät nykynaisemme ulkomailla sivistyneissä maissa, joissa on ihan normaalina tapana antaa poskipusu tervehtiessä? Se sitten on pahoinpitelyä jos mikä.

Tänään asiasta on keskusteltu oikein urakalla radiossa, aina kun sen sattuu aukaisemaan.

Mihin me olemme menossa, tai mistä me olemme tulossa, herää kysymys.

 

19 vastausta artikkeliin “Mitä on seksuaalinen pahoinpitely?”

  1. Jostakin kummallisesta syystä minäkin katson mielelläni kauniita naisia vähän pidempäänkin. Missähän vaiheessa se katsominen aiheuttaa syytteen.

  2. ”Missähän vaiheessa se katsominen aiheuttaa syytteen.”

    Jos tuijottaa pelkästään tissejä, joita naiset hyvin auliisti tarjoavat näkyviin.

  3. Vaikka asia on vakava niin kyllä jotain rajaa saisi tälläkin koohotuksella olla.

  4. Nii..in. Miksi Suomessa mennään tänään joka asiassa hiukan äärilaidoilla, oli sitten kysymys mistä hyvänsä.

  5. Mä olen sen verran miehen näköinen mies (Kirveellä veistetty), että jos joku nainen pistää minuun viipyilevän katseen, olisin aika otettu.

  6. Femakkojen mielestä ilmeisesti sekin, että mies on samassa tilassa naisen kanssa, on seksuaalista pahoinpitelyä.

  7. Tänä iltana näkyy olevan tv-ykkösessä puolentoista tunnin keskustelu seksuaalisesta ahdistelusta. – Överiksihihän tämä Amerikan feministien liikkeelle potkaisema Me Too-kampanja on mennyt, mutta minkäs teet.
    Osasyy tähän lienee se kun Trumpista tuli presidentti. Trump kun haluaa lopettaa valkoisen miehen itseruoskinnan, haluaa panna topin lännen islamisoitumiselle ja haluaa ilmeisesti estää väestönvaihdon Euroopassa. Nämä päällimmäisenä. Tämähän ei tietenkään sovi Amerikan vasemmistolle eikä etenkään kulttuurimarxismin lippulaivalle nimeltä feminismi.
    Seksuaaliahdistelijoiden sukunimet ovat laitaluvulla smithejä, donnereita, svenssoneita, virtasia. Ei siellä esiinny arabiankielisiä sukunimiä eikä muitakaan eksoottisia sukunimiä. Mistähän lie johtuu.
    Nainen on naiselle susi ja vissiin feministit ja ns. profeministit haluavat ottaa länsimiehiltä pois viimeisetkin keinot ja halut puolustaa naisiaan.

  8. Samarin, anteeksi Sanna Marin juuri totesi, että hän on kohdannut seksuaalista härintää poliittisissa tilaisuuksissa, eli onko tämä demarien keskuudessa yleinen ongelma?

    Samainen Samarin toki on tullut ahdistelluksi kaikkialla ja jatkuvasti, hameessa, toppavaatteissa ja kraappahousuissa, mutta onko sellaista asiaa, jota Samarin ei olisi henkilökohtaisesti kokenut, kun sitä televisolähetyksessä kysytään?

  9. Asiallinen ohjelma kun ei vain jatkossa menisi ”pilkun viilaamiseksi” niin live kuin some käyttäytymisessä.

    Uhri sen kaikkein parhaiten tietää onko tullut seksuaalisen häirinnän kohteeksi – ihan oikeesti !

    Niin,onko vilpitön halaus seksuaalista häirintää jos ja kun se tapahtuu säädyllisesti – tähänkin juttuun tuli sana TV;ssä – globaalisuus … voihan vitalis.

  10. Mistä näitä ihmisiä, pahoinpideltyjä, oikein löytyy. Eilisessä tv- paneelissa monikin sanoi huomanneensa vasta jälkeenpäin ja tarkemmin ajatellen tulleensa pahoinpidellyksi. Se ohjelma tuntui niin omituiselta, että en jaksanut katsella kuin hetken.
    Jos vielä mennään tuohon avaukseeni, niin näin jälkeen ajatellen minäkin olen vähintäänkin mustelmilla, jos yleensäkin olen hengissä.

    Onhan asia, kuten Mika sanoi tärkeä. Ei se vaan voi olla niin, että asiaa pitää jälkikäteen miettiä, että tulinko jossain hetkessä pahoinpidellyksi.

    Miksi muuten vain miehet ovat syytettyinä?

  11. Pentiltä hyvä kysymys miksi vain miehet ovatkin tuossa ns syytettyjen penkillä .
    On aika ahdistavaa sekin kun n 30-40 vuotiaat naiset ahdistelee kun saavaat tietää että joku mies on ollut leskenä vaikkapa reilu neljä vuotta .
    Ja kun sillä on hyvä eläke siis hyvä saalis jollekkin siitä alkaakin .
    Varsinainen vaino kyllä sille pitää uusi muija hommata eihän se tule toimeen yksin .
    Minulla on ollut vuodenpäivät kolme vainolaista joille olen sanonut suoraan ei kiinnosta .
    Sitten alkaa homottelu ja sellnen taas en ole mutta nuot muijat on yksinkertaisesti mulle liian nuoria .
    Itse en ole ruma jos en ole koskaan kiitosta saanut komeudestakaan jos ei ole sakottettu rumuudestakaan . terv tepivaari

  12. Tasa-arvohömppä menossa liian yksipuoliseksi jopa sukupuolettomuus titteleissä.
    On miehiä ja naisia ja heidän välillään on tietty kiinnostus ja ellei olisi ei väki lisääntyisi.
    Ellei kiinnostus ole molemmin puolista se on sitten siinä ja uutta hakemaan.

  13. Tämän älämölön seurauksena seksuaalisen lähentelyn ja häirinnän raja hämärtyy, ja aina mies on syypää. Silloinkin jos hän ei ole näkevinään avonaiseen kaula-aukkoon pukeutuneen naisen tissivakoa. Ja jos mies ei olisi tälläinen syntisäkki, olisiko tällä pallolla yhtään ihmistä? Onhan tosin Vanhassa testamentissa kertomus miehestä ja hänen kahdesta tyttärestään. Koska tyttärillä ei ole mahdollisuutta saada siementä muilta kuin isältään, he juottavat isänsä humalaan ja makaavat tämän kanssa. Tätä kertomusta väitetään vertauskuvalliseksi, mutta tiedä noista.
    Sanoin että aina mies on syypää. On kuitenkin poikkeuksia. Takavuosina norjalainen naisministeri moitti maannaisiaan ”miksi pukeudutte niin viettevästi”, kun tuli puhe ulkomaalaistaustaisten miesten suorittamista raiskauksista Norjassa. Ja varmaan moni on katsonut tanskalaisen dokumentin, jossa islamilaista aviovaimoa teeskentevä nainen kävi ”avio-ongelmiensa” vuoksi imaamien puheilla. Nainen sepitti tarinan: mies on ottanut toisen vaimon ja hän ei enää halua seksiä miehensä kanssa. Sellainenkin, joka ei ole katsonut kyseistä dokumenttia, varmaan arvaa mitä imaamit neuvoivat ”aviovaimoa” tekemään. Tämä tästä.

  14. Mistä seksuaalinen häirintä johtuu?

    ”Otsikon kysymys on kohtuullisen tyhmä, mutta koska olen viime päivinä kuullut mitä omituisempia selityksiä ilmiölle, tästä tulee rautalankaselitys aiheesta. – –
    Yhteenveto:
    1. Seksuaalinen häirintä on luonnossa sääntö, ei poikkeus.
    2. Seksuaalinen häirintä on myös ihmisyhteisössä sääntö, ellei miehiä sosiaalisteta ankarasti välttämään häirintää.
    3. Naisten seksuaalisen tarjonnan niukkuus lisää härintää.
    4. Naisiin auktoriteetiasemassa olevat pomot harjoittavat sekä ”vakavaa” että ”toivottua” seksuaalista häirintää paljon enemmän kuin tavalliset miehet, koska pomoilla on realistinen mahdllisuus onnistua lähentelyissään.
    5. Seksuaalinen häirintä johtuu vallan puutteesta, eikä suinkaan vallasta. Henkilön, jolla on paljon seksuaalista valtaa, ei tarvitse häiritä ketään saadakseen seksiä. ”
    Lainaus lähteestä. Oikea Media 17.11.2017, Henry Laasasen blogi, jonka otsikko sama kuin tässä.

  15. En vähättele mutta jos tämäkin – teknillistyy – haittaohjelmineen.

    Uhri – itse on paras asiantuntija esim.seksuaalisuuden todellisesta häirinnästä – pitkäkestoisena ahdistelusta.

    Pölvästejä lienee molemminpuolin !

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *