Rasputin

https://areena.yle.fi/1-3963007

Historia: Rasputin

Grigori Rasputinin matka kulkurista yhdeksi Venäjän vaikutusvaltaisimmista henkilöistä kiinnostaa yhä tänäkin päivänä.

  • 51 min
  • ma 23.10.2017
  • 2 kk 26 pv
  • 14296 katselua

Rasputinin matka kulkurista yhdeksi Venäjän vaikutusvaltaisimmista henkilöistä kiinnostaa ihmisiä yhä tänäkin päivänä. Häntä rakastettiin ja vihattiin, ja lopulta hänen kohtalonaan oli päätyä raa’an salamurhan uhriksi.

Varmin todiste tästä on, että Nikolai pyrki myös erillisrauhaan. Kaikki ministerit eli senaattorit eivät tietenkään olleet samaa mieltä,ja he saat- toivat kusettaa Nikolaita johtamalla ministeriöitään tavalla, joka ei tosi- asiassa tukenut tämän politiikkaa. Venäjällä ei ollut varsinaisesti halli- tusta eikä pääministeriä vaan Senaatti, joka ei ollut kollektiivinen pää- töksentekoelin, vaan kukin senaattori/ministeri johti itsevaltaisesti suoraan tsaarin alaisena ministeriötään.

Tämä kumoaa teorian, että Nikolai olisi ehdoin tahdoin pyrkinyt ”sota-seikkailuun” ja jopa aloittanut sodan Venäjän maatalouden pakkokula-kisoimisen, ns. Stolypinin agraarireformin vauhdittamiseksi ja läpi-viemiseksi.Sitten kun sota oli alkanut,sitä kyllä käytettiin tähän,ja tsaari kutsui armeijaan kaksi kertaa niin paljon väkeä, kuin olisi ollut optimaa- lista taistelukyvyn kannalta, puolet aikaisemmin sotilaskouluttamatto- mia ns. keskivarakkaita talonpoikia, jotka juuri oli tarkoitus köyhdyttää kulakkien ja kaupunkien porvarien palkkatyövoimaksi. Itse kulakit oli vapautettu asepalveluksesta tuottamaan armeijalle ruokaa, puuta, kangasta (hevosia tuottivat kasakat), eikä heidän palkkatyövoimaan- sakaan oltu ensimmäisenä kutsumassa, elleivät he sitten itse pyrkineet armeijaan (syömään, kun olivat saaneet kulakilta potkut, tai sitten kiipi- mään sosiaalisesti ainoassa paikassa, jossa se oli omin ansioin mahdol- lista). Keskivarakkaiden talonpoikien, meikäläisittäin perhe- ja pienvilje- lijöiden kutsuminen imperiumin armeijaan köhtymään, kuolemaan tur- haan rintamatauteihin ja osaamattomina taisteluihin ja vallankumouk- sellistumaan oli tsaarin armeijan tuho ja Puna-armeijan sotakoulu.

Suuriruhtinas Felix Jusupov ja suuriruhtinantar Irina os. Romanova. Valkoisten ”varatsaari”, Arkkienkeli Mikaelin seuran ”ydinpersoona”. , Tiettävästi Rasputinin ampuja, joka houkutteli tämän ansaan porukan suunnitelman mukaan sanomalla ”vaimon haluavan tavata”.

Dokumentin mukaan Rasputin saatettiin murhata viime kädessä tämän erillisrauhan estämiseksi, ja asiassa olisi edelleen dokumentin mukaan Englannilla saattanut olla sormensa pelissä, sillä erillisrauha olisi ollut Ententelle katastrofi tuossa vaiheessa. Rasputin murhattiin otsaan am- pumalla tsaarin veljen vävyn suuriruhtinas Jusupovin kellarissa. Tämä on koko ajan tiedetty joka paikassa joissakin piireissä, mutta silti on levitetty Jusupovin omaa versiota myrkkyineen ja leivoksineen, vaikka Rasputin ei lainkaan syönyt sokeria,eikä siitä eikä myrkyistä löydetty myöskään mitään merkkiä ruumiinavauksessa. Ruumis saatiin kahden päivän kuluttua talteen samasta avannosta,josta se oli pudotettukin, sillä Neva virtasi pudotushetkellä jäätymisistä johtuen sattumalta väärään suuntaan. ”Outoja sattumuksia” Rasputinin ympärillä siis tapahtui loppuun saakka, ja hän seuraajineen osasi aina kiskoa niistä kaiken propagandahyödyn irti.

Vladimir Mitrofanovitš Puriškevitš, 1870 – 1920 Duuman äärioikeiston ja Arkkienkeli Mikaelin seuran johtaja 1916. ”Finis Finlandiae!”, Rasputi- nin murhaajia, jotkut ihailevat taas mm. Venäjällä. AMS:n johdon natsi- pedofiilisadistihomot eivät olleet ainakaan vähemmän pervoja kuin Raspu tai Talvipalatsin naisetkaan…

Fasistinen valeuskonnollinen homomafia ”Arkkienkeli Mikaelin seura” johti ”Valkoisia”

Jusupovin perimmäinen motiivi ”kunnostautua” Ententen silmissä oli, että hän pyrki itse tsaariksi. Seuraa johti Duuman äärioikeistoryhmän johtaja bessarabialainen tilanomistaja Vladimir ”Finis Finlandiae!” Pu- riškevitš. Tsaarinvallan kaatumisen jälkeen Seuran jäsenet karkotettiin Pietarista lusimaan, mikä pelasti luultavasti heidän henkensä, sillä erää. Puriškevitš viihtyi hyvin valkoisen osapuolen rintamalla, vaikka ei ollut sotilas, vaan teki ”aatteellisia” rintamalehtiä. Hän oli siis valkoinen politrukki. Ja linja tiedetään! Hän kuoli rintamatauti pilkkukuumeeseen 1920. Seuran kolmas kantava voima ja Rasputinin murhaaja oli doku- mentin mukaan tsaarin serkku suuriruhtinas Dmitri Pavlovitš Romanov. Suomalainen Wiki väittää virheellisesti, että Dmitri olisi palvellut Puna-armeijassa Persiassa, josta loikannut englantilaisten puolelle. Hän tap- peli kuitenkin  Georgian menshevikkihallituksen nimittämän georgia- laisen kasakkakenraali Nikolai Baratovin (Baratašvili) joukoissa. Myös kenraali Nikolai Judenitš oli tavoitellut tuota eteläisen rintaman komen- tajan  paikkaa kolmatta kertaa eläissään tultuaan ensin Rasputinin ja sitten Kerenskin erottamaksi, mutta ei-kaukasialaisena ei ollut tärpän- nyt. Baratov ei Dmitristä tykännyt, koska tätä oli vaikea suojella joukko- jen epäluuloilta ja salahankkeilta. Dmitrin ”bolševikkien teloittama per- he” tarkoittaa hänen isäänsä suuriruhtinas Pavel Romanovia. Hän oli poikamies tuolloin, ja hänen äitinsä oli kuollut hänen syntyessään. Do- kumentin jälkeen on entistä ”hämärämpää” kenen ja millaisissa asioissa suuriruhtinas Dmitri surffasi…

Suuriruhtinas, ”arkkienkeli” Dmitri Romanov, Rasputinin murhaajia.

Tsaarin toinen homoserkku Tiedeakatemian johtaja suuriruhtinas Kons- tantin Romanov ei kuulunut arkkienkeliseuraan,vaan sai korkealla kruu-nunperimysjärjestyksessä olevana pelätä henkeään sekä näiden että Raspun jengin taholta. I maailmansodan sytyttyä keuhkosairas suuri- ruhtinas tuli talvella jalkaisin metsien ja rintamien läpi (kuin Rasputin ikään) saksalaisesta hoitolaitoksesta Pietariin, mutta kuoli kesäkuussa 1915 tämän uroteon pahentamiin terveysongelmiin. Kommunikaatio tsaarinhuoneen ja Pietarin akatemian välillä näyttää katkenneen Kons- tantinin kuolemaan palkanmaksua lukuun ottamatta niin,että Akatemia ei ehdottanut mitään (edes uutta puheenjohtajaa),eikä valtio nimittänyt ketään esimerkiksi vapautuviin virkoihin. Akatemia järjestäytyi omatoi- misesti itsehallinnollisesti keskuudestaan valitsemansa varapuheen- johtaja, kaivos- ja malminetsintägeologi Aleksandr Karpinskin joh- dolla,  jonka mallin Georgi Lvovin Väliaikainen hallitus vahvisti laiksi 15. 5. 1917. Mallia muutettiin seuraavan kerran vuoden 2010 akatemia-uudistuksessa. Se oli Väliaikaisen hallituksen kauaskantoisin ja paras hallintotoimi.

Konstantin Konstantinovitš Romanov

Ilja Repinin maalaus

Raspun jengi hovissa

Raspun jengiä olivat hovissa paitsi naiset, myös ja erityisesti korkein sotilashenkilö kenraali, suuriruhtinas Nikolai Nikolajevitš Romanov Jr., läntisen rintaman komentaja ensimmäisen vuoden aikana. Hänen ja Raspun kytkentä EI kulkenut keisarinnan kautta,sillä keisarinna halveksi ja katsoi alaviistoon Nikolaita, joka oli 1905 vallankumouksen aikaan ratkaissut tsaarinhuoneen kannan Duuma-uudistukseen kieltäytymällä ryhtymästä sotilasdiktaattoriksi niin, että neuvoa-antava Duuma perus- tetaan, mutta sen todellinen vaikutusvalta vesitetään. Hän oli vanha ko- kenut taantumuksellinen monarkistinen sotilas ja hallintomies, ei mikään höyrypää eikä bimbo.

Nikolai Nikolajevitš Romanov Jr.,

Kytkentä lienee ollut sellainen, että Nikolai todella uskoi, että Rasputin saattaa ratkaista kruununperillinen Aleksin pysymisen hengissä, mikä olisi parempi kuin vaikkapa Dmitrin tai pahimmassa tapauksessa Jusu- povin nousu valtaistuimelle. Hänellä itsellään ei ollut lapsia vaimonsa Montenegron prinsessan kanssa.

Joko suuriruhtinas Nikolai järjesti itse Rasputinin avulla, tai ”Rasputin järjesti” (joku muukin siinä kumminkin oli takana) Turkin-vastaisen rintaman komentajan Judenitšin vaihtamisen Nikolaihin.

Koska Rasputin ajoi erillisrauhaa, voidaan päätellä, että sitä ajoi myös suuriruhtinas Nikolai. Nikolain tasoinen komentaja ei poukkoile Raspun mukaan, ei vaikka tsaari itse poukkoilisikin, vaan Raspu poukkoilee hä- nen mukaansa, tai herrat sattuvat aidosti olemaan tasan samaa mieltä. Nikolain luottohenkilöitä olivat sekä Mannerheim että Claes Charpen- tier (Vilho Nenosesta tai Kaarlo Kivekkäästä en tiedä), joten voidaan olettaa heidänkin havitelleen erillisrauhaa.

Englantilaisille mikä tahansa natsi_pedofiili_arkkienkelinritari oli parempi kuin kukaan erillisrauhan kannattaja. Saattaa olla, että brittien antipatia Mannerheimia kohtaan juontaa jo täältä.

2 vastausta artikkeliin “Rasputin”

  1. Rasputinin lempijuoma oli madeira. Ensin Rasputin yritettiin ottaa hengiltä tarjoamalla madeiraa ja myrkytettyjä leivoksia, mutta Rasputin ei koskenut leivoksiin, vaan joi vaan runsaasti madeiraa, jossa ei ollut myrkkyä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *