Ja tämä ei kyllä jää mihinkään vihapuhenuottaan, vaan on ”tavallista normaalikeskustelua”…
Pertti Rampanen, Mänttä-Vilppula, Sitoutumaton
Pakkoluovutettujen alueidemme palautuksesta
Lienee selviö, että Venäjän nykyjohto noudattaa Stalinin (Molotovin?) tunnettua sanontaa, että tuumaakaan ei omaa valtioaluetta pois luo- vuteta. (Mutta vaaksan voi aina halutessaan vieraalta viedä?) Ei myös- kään meidän pakkoluovutettuja alueitamme, jotka sodalla, ja suuren osan pelkkänä poliittisena saneluna meiltä ryöstivät.
Mutta maailma muuttuu, joskus hyvinkin nopeasti. Näin kävi kolmisen-kymmentä vuotta sitten. Niin voi käydä uudelleenkin. Venäjällä johto vaihtuu, ja/tai valtio pirstoutuu edelleenkin. Silloin syntyy varmasti mo- mentum aluepalautuksellekin. Asiaa ei pidä päästää lipeämään silloin käsistä kuten presidentti Koiviston aikana tehtiin. Ellei palautuksena saada koko pakkoluovutettua aluetta , niin toivottavasti edes osa Karjalankannasta.
Tuota hetkeä ei edesauta se,että maamme eräät kansalaiset ja järjestöt tuovat esiin kyseisen alueen palauttamisen tarpeettomuutta. Tämä antaa itänaapurin johdolle kummallisen viestin, ja mahdollistaa näille kielteisen asenteen syvenemisen jo ennakkoon.
Eräskin henkilö kommentoi paikallislehdessä, että olisi tyly teko Venäjän johdolta, jos se nyt palauttaisi Karjalan!? ….
- Nimi Matti Karjalainen
- Kunta Vantaa
” Hyvä ja tarpeellinen kirjoitus Pertti Rampanen.Minä olen myös pitkään ihmetellyt niitä ihmisiä, jotka julistavat meiltä riistetyt Karjalan, Kuusa- mon, Sallan alueet arvottomiksi tai jopa negatiivisen arvoisiksi. Petsa- mon aluetta en sentään ole nähnyt kenenkään tuulihatun sanovan arvottomaksi. Tällaiset alueiden arvottomuutta julistavat kirjoitukset tekevät maamme alueiden ryöstäjille helpommaksi pitää alueita hallussaan. Myös alueiden sotilaallinen merkitys on nykyisin paljon vähäisempi kuin 1900 – luvun ensimmäisellä puoliskolla.
Asetekniikan kehitys on johtanut siihen, että Pietari, niin kuin mikä tahansa maailman kaupunki, voidaan tuhota mannertenvälisellä ohjuksella tai risteilyohjuksella tuhansien kilometrien päästä itse kohdetta.
Jo 1960-luvulla amerikkalaiset sukellusveneet päivystivät Göteborgin edustalla Polaris-ohjuksineen valmiina tekemään niillä iskun Leningradiin mahdollisen sodan syttyessä Neuvostoliiton ja Yhdydvaltojen välille, ei siihen Karjalan kannasta tarvittu. Jokainen joka on liikkunut Kannaksella tai Laatokan Karjalassa ei voi olla vaikuttumatta alueiden luonnon kauneudesta. Mitään Laatokan tai Vuoksen vertaista ei löydy koko Euroopasta. ”
…
Loistava kirjoitus Pertti Rampaselta ja erinomaiset kommentit Leo Miralalta, Juha Kuikalta ja Matti Karjalaiselta. Olen tismalleen samaa mieltä kanssanne! Karjalassa, Sallassa ja Petsamossa on luonnonrikkauksia ja niiden hyödyntä- minen ja infrastruktuurin kuntoonsaattaminen toisi kosolti taloudellista aktiviteettia ja työtä Suomeen ja kasvattaisi bruttokansantuotettamme.
EU:lta tulisi tuohon tukea avokätisesti. Luovutettujen alueiden saattaminen taas nykyaikaan tulisi olemaan Suomen suuria menestystarinoita.
Olen samaa mieltä kuin Juha,että venäläinen asujamisto ei tulisi olemaan ongel-ma. Sopeutumattomat ja kiihkovenäläiset muuttaisivat pois (Suomen valtio voisi hiukan tukea heitä siinä antamalla lähtörahaa), vanhukset olisivat vaarattomia ja suurin osa nuoresta polvesta olisi pelkästään innoissaan Suomen kansalaisuu- desta ja uusista mahdollisuuksista parantaa elintasoaan ja elämäänsä.
Tällä hetkellä asia ei ole luonnollisestikaan ajankohtainen, mutta maailma muut-tuu ja Venäjäkin saattaa Neuvostoliiton tavoin hajota osiin, jolloin luovutetuilla alueilla olisi mahdollisuus liittyä taas Suomeen. Tuntuu että Putin on haukkaa-massa 70-80-luvun neuvostojohdon tavoin liian suurta palaa kakusta yrittämäl- lä taas epätoivoisesti supervallaksi ja käy kuten edeltäjävaltiolle. Aika näyttää.
…
”Tällä hetkellä asia ei ole luonnollisestikaan ajankohtainen,”
Periaatteessa asia on aina ajankohtainen, kunnes se on saatettu pois päiväjärjestyksestä.
…
Aivan oikein Juha!
Vaikka alueista ei saataisi koskaan? osaakaan takaisin, niin on kumma suoma-lainen!, joka jo nyt sanoo, että se ei kannatakaan, tulee kalliiksi (miten mitaten?), eikä ole syytäkään saada takaisin hävityn sodan menetyksenä. Mennyt, mikä mennyt!?
Pekka ilmeisesti tarkoitti, että itse palautushetki, tapahtuman toteutuminen nyt, ei ole ajankohtainen. Mutta asiaa on pidettävä vireillä.
Juuri näin, asiaa täytyy pitää vireillä ja odottaa sopivaa ajankohtaa. Ikävä kyllä se ajankohta ei ole vielä, johtuen Venäjän nykyhallinnosta.
Jeltsinin aikana luovutettujen alueiden ainakin osittainen palautus olisi saattanut onnistua, mutta ilmeisesti valtiojohtomme (erityisesti presidentti Koiviston) passiivisuus ja suorastaan kielteinen asenne vaikuttivat siihen, että otollinen aika meni ohi. Jäädään odottamaan seuraavaa.
Vaikuttaa siltä, että karhua nyljetään jo, vaikka vielä ei ole nähty edes jälkiä.
Eikö arvon professorilta (emeritus) muuta kommentoitavaa asiaan löydy?!
Nämä Turun miehet (vrt. Koivisto) ovat olleet, ja ovat, niin kaukana Karjalasta, että alue ei näemmä edelleenkään merkitse heille mitään.
Eiköhän liiketaloudessakin suunnitella tulevaa ja valmistauduta erilaisiin vaihto-ehtoisiin ratkaisuihin? Tarkkaillaan talouselämän muuttujia. Pidetään asioita ja taloushistorioita mielessä. Tavoitteena hyvä lopputulos. Niin tässä aluepalau-tusasiassakin on syytä tehdä; näkyy ”karhunjälkiä” nyt juuri tai ei. Tulevaisuudessa hyvinkin voi näkyä.
Tämä blogini oli vain vastineena sille erään suomalaisen ajatukselle, ja monen muun, että ”jälkiä” palautusasiassa ei tarvitse näkyäkään.
Tasan 100 vuotta sitten jokainen taloustieteilijä ja kunnon porvari kannatti Venäjän alaisena pysymistä ulkomaankaupan takia.
Silloin yksikään porvari ei kannattanut itsenäisyyttä. He taistelivat kansalais-sodassa vain keisarin vaihtamisen puolesta. Tasavalta ja itsenäisys toisi köyhälistön valtaan.
Suurlähettiläs Himanen: Putinin visiona on venäläinen Eurooppa, jota Venäjä hallitsee voimankäytön uhan synnyttämällä pelolla
Perjantai 20.10.2017 klo 15:33
Emeritus suurlähettiläs Hannu Himanen listaa uudessa kirjassaan Putinin ja Venäjän tavoitteet.
- Lisäksi Himanen haluaa Suomen liittyvän Natoon eikä halua Natosta kansanäänestystä.
- Himanen haluaisi kaventaa myös merkittävästi Suomen presidentin valtaoikeuksia.
- Moskovassa vuosina 2012-2016 toiminut suurlähettiläs emeritus Hannu Himanen kuvaa perjantaina julkaistussa kirjassaan Länttä vai itää – Suomi ja geopolitiikan paluu (Docendo 2017) Venäjää suorapuheisen terävästi.
Emeritus suurlähettiläs Hannu Himanen kuvailee vasta julkaistussa kirjassaan suorapuheisesti Venäjää. Himanen toimi vuosina 2012-2016 suurlähettiläänä Moskovassa.
Himasen mukaan Venäjä ei ole demokratia eikä oikeusvaltio. Korruptio on systeemin liima, joka on läsnä kaikkialla. Monikansallisuudestaan huolimatta maa on venäläisten johtama venäläisen yhtenäiskulttuurin maa, kuten se on ollut keisarikunnan ajoista lähtien.
Suomen suhteet Venäjään ovat korrektit, mutta pinnan alla on monenlaisia jännitteitä. Venäjän laittomat toimet Ukrainassa ovat kasvattaneet jännitystä Itämeren piirissä. Lisäksi Nato on palannut juurilleen jäsenmaidensa kollektiivisen puolustuksen takaajana.
Mitä Putin haluaa?
Tuoreessa kirjassa entinen Moskovan suurlähettiläs Hannu Himanen kirjoittaa, että Venäjän presidentti Vladimir Putinin visiona on venäläinen Eurooppa, jota Venäjä hallitsee voimankäytön uhan synnyttämällä pelolla. Informaatiovaikuttamisen keinoin Venäjä pyrkii hajottamaan länttä ja synnyttämään maailmaan uuden kahtiajaon.
Kautta valtakautensa Putin on antanut viitteitä siitä, että Venäjä hallitsee, ei länsi. Esimerkkejä tästä on useita.
Himasen mukaan Putinin kolmatta kautta on määritellyt määrätietoinen kansalaisaktivismin tukahduttaminen, joka alkoi vuonna 2011 Bolotnajan aukion mielenosoituksista.
Lisäksi esimerkiksi vuonna 2013 Putin laittoi tutkijat töihin luomaan uutta, yhtenäistä ja omaan visioonsa sopivaa ”virallista” versiota maan historiasta kouluopetuksen tarpeisiin.
Keväällä 2005 pitämässään puheessa Putin luonnehti Neuvostoliiton hajoamista ”vuosisadan suurimmaksi geopoliittiseksi katastrofiksi”. Reilu kymmenen vuotta myöhemmin kesäkuussa 2016 Putin puhui Venäjän suuruuden palauttamisesta.
Himasen mukaan yksi Putinin venäläisten keskuudessa nauttiman suosion keskeisistä syistä on juuri halu suuruuden palauttamiseen. Muut pelätkööt, kunhan kunnioittavat.
Yksinvaltias
Monien venäläisten asiantuntijoiden mielestä Putin ei ole strategi vaan taktikko. Hän välttää aloitteita ja tarttuu hanakasti tarjoutuviin tilaisuuksiin. Taitavana taktikkona hän on nopeasti avautuvissa tilanteissa parhaimmillaan eli menestyy ja voittaa.
Putin on johtanut Venäjää entistä yksinvaltaisemmin eikä ole sallinut lähellään kilpailijoita eikä seuraajaehdokkaita. Putin valitaan neljännelle presidenttikaudelle maaliskuussa 2018, jos hän itse vain haluaa. Se pitäisi hänet vallassa ainakin vuoteen 2024.
Putinilla on Himasen mukaan selvä käsitys siitä, mihin suuntaan Venäjän on kuljettava. Venäjä hakee revanssia ja muiden nöyryytystä korvauksena vähättelevästä suhtautumisesta, jonka kohteeksi se sanoo joutuneensa. Tyytymätön, kansainväliseen järjestykseen muutosta hakeva Venäjä on vaikea kumppani kaikille naapureilleen: se kipuilee, käyttäytyy arvaamattomasti ja haluaa kiinnittää huomiota itseensä.
Vladimir Putinin kolmannen presidenttikauden alusta 2012 Venäjän politiikassa alkoi uusi vaihe, jota leimaa pyrkimys palauttaa suurvalta-asema ja luoda Venäjälle uusi kansallinen identiteetti. Samalla ulkopolitiikka on muuttunut etunojaiseksi, suorastaan aggressiiviseksi.
Krimin valtaus ja Ukrainan sota olivat merkittävä käännekohta mutta samalla kiinteä ja johdonmukainen osa uutta putinilaista politiikkaa. Uuden linjan paalutus on ollut luettavissa Putinin julkisista kannanotoista jo pitkään.
Venäjä ja Suomi
Venäjän Suomea koskevissa julkisissa kannanotoissa renessanssin ovat kokeneet kylmän sodan ajalta tutut käsitteet: puolueettomuus, hyvä naapuruus ja ystävyys, joita Venäjän edustajien puheenvuoroissa viljellään taas runsaasti. Himanen kertoo kirjassaan, että venäläisessä kielenkäytössä kaikki kolme käsitettä ovat erittäin ladattuja ja saavat merkityksensä kylmän sodan historiasta.
Tämän päivän tilanteessa puolueettomuus sopii Venäjän propaganda-arsenaaliin hyvin: se merkitsisi Suomen (ja Ruotsin) etääntymistä EU:sta ja Natosta ja yhteistyöhakuisempaa suhdetta Venäjään. Ja mikä tärkeintä: puolueettomuuden kova ydin tarkoittaisi Nato-jäsenyyden aktiivista torjuntaa.
Himasen mukaan tällä hetkellä suomalainen tasapainoilu muistuttaa kylmän sodan aikaista puolueettomuuskompleksia ja halua asettua ”suurvaltaristiriitojen ulkopuolelle”.
Venäjän narratiivin mukaan EU ja Nato ovat olleet liian hanakoita laajentumaan kohti Venäjän rajoja ja kärjistäneet kansainvälistä tilannetta. Venäjää on ärsytetty ja provosoitu, ja se vain reagoi. Monien mielestä tässä tilanteessa kaikkein tärkeintä on dialogi, johon Venäjä koko ajan sanoo olevansa halukas.
Himanen arvioi, että siinä presidentti Putin saattaa olla oikeassa, että 21. vuosisadasta tulee muotoutumassa olevien suurien geopoliittisten alueiden välisen taistelun vuosisata. Venäjä haastaa olemassa olevan järjestyksen ja haluaa kasvattaa kansainvälistä vaikutusvaltaansa.
Uskottava pelote
Himanen asettuu voimakkaasti Suomen Nato-jäsenyyden kannalle. Hän kirjoittaa, että Suomen turvallisuuden vahvistamisen näkökulmasta hän pitää perusteltuna, että Suomi hakeutuisi Pohjois-Atlantin liiton, Naton jäseneksi mahdollisimman pian.
Himasen mukaan liittoutuminen paitsi vahvistaisi edelleen Suomen uskottavaa kansallista aluepuolustusta myös alueellista vakautta.
Himanen sanoo kirjassaan suoraan, ettei Nato-jäsenyydestä pitäisi järjestää kansanäänestystä. Hän sanoo, että kansanäänestys toisi mukanaan epävarmuutta ja turvallisuusriskejä. Erityisesti se tarjoaisi ulkopuoliseen vaikuttamiseen otollisen mahdollisuuden, johon ainakin Venäjä tarttuisi hanakasti.
Himanen kirjoittaa, että uskottavan puolustuksen tärkein tehtävä on toimia pelotteena, joka ehkäisee tehokkaasti ennakolta Suomen alueeseen kohdistuvan hyökkäyksen mahdollisuuden. Näin ollen Suomen puolustuksen integroiminen Naton perussopimuksen 5. artiklan mukaiseen kollektiivisen aluepuolustuksen järjestelmään vahvistaisi Suomen aluetta koskevaa pelotetta.
***
Ja TAAS tasan päinavastaista itsenäistymisestä kuin todella oli:
Punaisen leijonan maa
( Otava, 2017, 237 sivua )
Maassamme oli täysi hulina suurlakkoviikolla marraskuussa 1917. Sen jälkeen oli hieman rauhallisempaa aikaa kunnes repesi vapaussota-alkuisena sisällissodaksi tammikuun lopulla 1918. FM Janne Könönen käsittelee kirjassaan lähinnä Joulukuun tapahtumia, ja paljolti itsenäisyysjulistuksen ympärillä.
Suomen eduskunta päätti 15.11.1917 ottaa korkeimman hallintovallan itselleen. Sen jälkeen itsenäisyyssenaatti antoi 4.12. laatimansa itsenäisyysjulistuksen eduskunnalle käsiteltäväksi. Se päättikin kaksi päivää myöhemmin porvarien äänin 100 – 88, että maamme on jatkossa suvereeni, itsenäinen valtio.
Vasemmisto ei yhtynyt tuolloiseen itsenäistymispäätökseen, vaikka itsenäisyyttä jotenkin kannattivatkin, koska edellyttivät sen hyväksytettäväksi Venäjän bolshevikkihallinnolla.
Työläisjohtajilla oli tuolloin ajatus ottaa hallintovalta jatkossa kokonaan itselleen Venäjän suojeluksessa. Bolshevikit olivat Stalinin johdolla käyneet voimakkaasti vaatimasssa sosiaalidemokraattista johtoa heti vallan anastukseen. ”
RK: Helvtin saatana perkele wittu!
Stalin kävi viikko Lokakuun vallankumouksem jälkeen Sosialidemokraattien puoluekokouksessa nimenomaan kehottamassa Suomea heti julistautumaan itsenäiseksi!!!!
” Eduskunta sai 24. marraskuuta käsiteltäväksi kaksi senaattorilistaa, joista toisen kärjessä oli sosialisti Oskari Tokoi ja toisen porvari P.E. Svinhufvud. Eduskunta käytti ensimmäistä kertaa valtalain suomaa korkeinta valtaa ja nimitti äänin 100 – 80 maalle Svinhufvudin senaatin.
Joulukuun 4. päivänä senaatti ilmoitti eduskunnalle, että koska eduskunta oli 15.11. julistautunut korkeimman vallan haltijaksi ja asettanut maalle hallituksen, Suomi oli ottanut ”kohtalonsa omiin käsiinsä”.
Myös oppositiossa olevat sosiaalidemokraatit ilmoittivat kannattavansa itsenäisyyttä. He kuitenkin vaativat, että käytännön asioista neuvoteltaisiin ensin venäläisten kanssa ja että eduskunta asettaisi neuvotteluja valmistelemaan erityisen valiokun-nan. Valtalain kirjaimesta yhä kiinni pitävät sosiaalidemokaraatit eivät siis halunneet antaa senaatin yksin hoitaa tärkeää itsenäistymisasiaa.
Joulukuun 6.päivänä eduskunta sai käsiteltäväksi kaksi aloitetta, joista toisen oli alle-kirjoittanut maalaisliiton Santeri Alkio ja toisen sosiaalidemokraattien Kullervo Man-ner. Alkion ehdotuksen mukaan eduskunta ”korkeimman valtiovallan haltijana” päät-tää, että ”Suomi on riippumaton tasavalta”.Eduskunta hyväksyi Alkion ehdotuksen äänin 100-88. ”
Neuvostohallituksen kansallisuusasiain kansankomissaari Stalin kehotti Sosialidemokraattien puoluekokouksessa 14.11.1917 Suomea julistautumaan itsenäiseksi
https://www.marxists.org/reference/archive/stalin/works/1917/11/14.htm
Nikolai Starikov: ”Stalin oli vuonna 1917 kansallisuusasioiden kansankomissaari ja yksi Leninin lähimpiä yhteistyökumppaneita. Suomessa ei ehkä muisteta, että toveri Stalin teki ensimmäisen virallisen vierailunsa marraskuussa 1917 juuri Suomeen ja puhui nimenomaan Suomen itsenäisyyden oikeutuksesta ja välttämättömyydestä. Stalin esiintyi 14. marraskuuta 1917 Suomen sosialidemokraattisen työväenpuolueen kokouksessa Helsingissä.
«Meitä peloteltiin Venäjän hajaantumisella, sen pirstoutumisella monilukuisiin riippumattomiin valtioihin; tällöin viittailtiin Kansankomissaarien Neuvoston julistamaan kansojen itsemääräämisoikeuteen,pitäen sitä «tuhoisana virheenä». Mutta minun on lausuttava mitä jyrkimmin,että me emme olisi demokraatteja (sosialismista puhumattakaan!), ellemme tunnustaisi Venäjän kansoille vapaata itsemääräämisoikeutta.
Minä selitän, että me pettäisimme sosialismin, jollemme ryhtyisi kaikkiin toimenpiteisiin veljellisen luottamuksen palauttamiseksi Suomen ja Venäjän työläisten välillä.
Mutta jokainenhan tietää, että ilman Suomen kansan vapaan itsemääräämis-oikeuden päättävää tunnustamista ei tällaisen luottamuksen palauttaminen ole ajateltavissa.
Ja tässä on tärkeätä ei vain tämän oikeuden suullinen, vaikkapa virallinenkin tunnustaminen. Tärkeätä on se, että Kansankomissaarien Neuvosto tulee teossa varmentamaan tämän suullisen tunnustamisen,että se tullaan horjumatta panemaan täytäntöön. Sillä sanojen aika on mennyt. Sillä on tullut aika, jolloin vanha tunnuslause: «Kaikkien maiden proletaarit, yhtykää!» on pantava täytäntöön. Täysi vapaus elämänsä järjestämiseen Suomen kansalle, samoin kuin kaikille muillekin Venäjän kansoille! Suomen kansan vapaaehtoinen, rehellinen liitto Venäjän kansan kanssa! Ei mitään holhousta, ei mitään valvontaa ylhäältäpäin Suomen kansaan nähden! Tällaiset ovat Kansankomissaarien Neuvoston politiikan periaatteet. Vain tällaisen politiikan avulla voidaan luoda Venäjän kansojen keskinäinen luottamus.
Vain tällaisen luottamuksen pohjalla voidaan toteuttaa Venäjän kansojen proletaarien luja liittyminen yhdeksi armeijaksi. Vain tällaisen yhteenliittymisen kautta voidaan Lokakuun vallankumouksen saavutukset lujittaa, vielä eteenpäin kansainvälisen sosialistisen vallankumouksen asiaa. Kas tämän takia me hymähdämme joka kerta, kun meille puhutaan Venäjän kiertämättömästä hajaantumisesta kansojen itsemääräämisoikeuden aatteen toteuttamisen johdosta.»
Tätä osoittaa,että Stalin oli noihin aikoihin Suomen itsenäisyyden suurin kannattaja. ”
Spammiro Botti: Hän oli sitä myös erilaisen, pohjoismaisen yhteiskuntahistorian ja rakenteen kannalta. Se käy ilmi jo hänen teoksestaan ”Kansallisuuskysymyksestä” vuodelta 1913.
Hän toteutti puolueensa, ja hallituksen päätöksiä. Seuraavana päivänä Korkein neuvosto hyväksyi ”Venäjän kansojen oikeuksien julistuksen”:
Declaration of the Rights of the People of Russia
PR: ” Könönen esittää teoksessaan useamman kerran kysymyksen: päädyimmekö eroon Venäjästä Saksan ohjeistuksesta ja vaatimuksesta, vai puhtaasti omana, itsenäisenä ratkaisuna? Sillä ei mielestäni ole suurtakaan merkitystä. Saksaan tukeutuminen oli tuolloin aivan luonnollista monestakin syystä.
Porvarillisten itsenäisyysmiesten kesken herätti kyllä paljon keskustelua Ludendorffin laatima tarjous Saksan avusta. Se oli listan muodossa, ja sisälsi joukon ehdotuksia ja vaatimuksia maamme tulevalle hallinnolle.
Mikään läpihuutojuttu ei itsenäistymispäätös ollut. Kyllä siinä oli monenlaista mutkaa ja mäkeä. Ei vähimmin porvarillisten itsenäisyysmiesten ja sosialistien välistä jatkuvaa kahinaa. Paljolti myös porvarien omassa keskuudessa oli eripuraa.
Kirjoittaja toteaa kuitenkin selvästi, että Venäjästä irtautumishetki oli oikea, tapahtui se sitten enemmän tai vähemmän johdetusti, omaehtoisesti, tai maailmanpoliittisten olosuhteiden pakottamana.
Sisällissodan jälkeen monet sosialistijohtajat kritikoivat porvarillista itsenäisyysjulistusta. ”
RK: Valetta.
” Vielä vuonna 1928 oli Suomen Sosialidemokraatissa kirjoitus otsikolla ”Suomen itsenäisyys – Saksan käskystä”. ”
RK: Venäjän ehdotus ei ensin kelvannut… vasta saksan kehotuksesta suostuttiin hakemaan tunnustutusta sieltä mistä pitikin diplomaattisten sääntöjen mukaan, Venäjältä.
PR: ” Mihinköhän kirjoittajalta oli unohtunut se minkä valtion ohjeistamana alettiin punakapina, ja millaista ”pseudoitsenäisyyttä” sillä haettiin? Aseellinen vallananastusyritys tapahtui suurelta osin Venäjän bolshevikkijohdon tahdosta ja vaatimana. ”
RK: EI TAPAHTUNUT: Mannerehim aloitti sisällissodan 24.1.1918 Viipurissa.
” Heillä oli asiassa vielä enemmän omia intressejä kuin Saksalla konsanaan.
Kirjoittaja viljelee kirjassaan vähän liikaa huumoria asioissa, jotka eivät ole sille otollisia.
Jk. Kyllä Suomen leijona on ollut aina keltainen. Mitä metaforaa Könönen kirjansa otsikolla sitten tarkoittaakin. ”
Tuntuu tuo luetun ymmärrys olevan täysin kateissa.
Eihän noissa kirjoituksissa millään tavalla haikailla Pietarin hävittämistä, vaan todetaan, että ydinohjustekniikan aikakaudella ns. turvallisuusperustelut varastettujen alueiden osalta ovat perusteettomia.
Täytyy olla todella sokea ideologiauskovainen löytääkseen noista kirjoituksista muuta.
Minusta taas tuo tulkinta on kovin kaukaa haettu. Vaskistithan eivät ole mitään hengenjättiläisiä.
En ole varma, ymmärränkö näistä kirjoituksista mitään. Olen kuitenkin sitä mieltä, että Suomi hyökkäsi yhdessä Natsi-Saksan kanssa kesällä 1941 Neuvostoliittoon. Onko minkään kansainvälisen käytännön mukaista vaatia hyökkäyssodassa menetettyjä alueita sodan voittajalta?
Karjala takaisin. Sillä saadaan vanhat haavat parannettua. Tosin silloin Suomi voisi/joutuisi ehkä luvata Venäjälle että Suomi ei liity, eikä aio päästä Nato joukkoja Suomen alueelle uhkaamaan Venäjän olemassaoloa.
” Olen kuitenkin sitä mieltä, että Suomi hyökkäsi yhdessä Natsi-Saksan kanssa kesällä 1941 Neuvostoliittoon. Onko minkään kansainvälisen käytännön mukaista vaatia hyökkäyssodassa menetettyjä alueita sodan voittajalta?”
Et sitten muista, että neukkula ryösti nämä alueet Suomelta hyökkäämällä sitä ennen hyökkäämättömuussopimusta törkeästi rikkoen yllättäen Suomen kimppuun.
Suomella oli täysi oikeus yrittää ottaa varastetut alueet takaisin vai onko Neukkulan hyökkäys mielestäsi jotenkin oikeutettu?
Suomi hyökkäsi osana fasistista tuhoamissotaa, jonka tarkoitus oli hävittää Venäjän väestö. Orjat sinne oli tarkoitus siirtää muualta, mm. Hollannista ja Ruotsista. Himmlerin virolainen valehenki”lääkäri” (oikea oli tohtori Hans Berger) on väittänyt, että hollantilaisten siirron käynnistäminen oli käskyä vailla: sitä lykättiin useaan kertaan Himmlerin sairastelun takia.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Felix_Kersten
Liittoutuneet tarjosivat Englannin suulla syyskuussa 1941 Suomelle Karjalaa takaisin, jos Suomi irtaantuu sodasta. (Suomi oli jo saanut Saksan leväyttämään armeijansa, osin parhaat talvitaistelujoukkonsa – jotka eivät oleet hyviä – tänne tunturihaukan persiiseen…)
Suomi ei ottanut kuuleviin korviinsa.
Itä-Karjalan ”epäonnisesta” Engelbrechtin divisioonasta ei olisi ollut suomalaisille vastasuta. Siihen oli tehonnut, ettei sille olisi annettu polttoainetta.
Pohjoisessa olisi tullut pahempi rähinä, johon venäläiset olisivat kuitenkin työntäneet materiallia niin paljon kuin viitsitään pyytää. Suomi olisi voinut ehdottaa vaikka Englannin maihinnousua Petsamossa: sekin olsi saattanut järjestyä.
https://www.pirkanblogit.fi/2017/risto_koivula/leningradin-motitus-marras-joulukuussa-1941-kaatui-saksalaisten-sotakoneiden-sopimattomuuteen-maastoon-ja-ilmastoon/
Tää olikin valtion (YLE:n homma…). Olisi pitänyt arvata…
https://yle.fi/uutiset/3-11248009
Janne “Rysky” Riiheläisen kolumni:
Eivät ydinaseet ole mihinkään kadonneet, joten miten olisi sienipilvet osana Suomen puolustusta?
Suomi ja suomalaiset ovat aina ajatelleet ydinaseita muiden aseina. Nyt meidänkin on mietittävä haluammeko olla ydinaseiden puolella vai niitä vastaan, kirjoittaa Rysky Riiheläinen.
ydinaseet19.5.2020 klo 06.45
Rysky Riiheläinen
”Ei lehmä kaipaa sonnia, kun sataa ydinpommia” Näin meitä huudatettiin 80-luvun rauhanmarssilla Haminan kaduilla. Huuto oli jo silloin piinallisen nolostuttava, mutta ydinaseiden vastaisuus oli sitäkin tärkeämpi asia. Enkä edelleenkään koe olleeni väärässä, vaikka Neuvostoliitto olikin lännen rauhanliikkeen soluttanut ja käytti sitä h (siirryt toiseen palveluun)yväkseen. (siirryt toiseen palveluun)
Me elimme silloin maailmassa, jossa kaiken tuhoutuminen ydinsodassa oli arkisen mahdollista pop-kulttuuria myöten (siirryt toiseen palveluun). Tunne lienee jotain samanlaista kuin nykyään monien kokemassa ilmastoahdistuksessa.
Sitten kommunismi romahti ja sienipilvet hävisivät silmistä ja mielestä. Mutta nyt ne ovat palaamassa. Myös suomalaisille on tulossa eteen tilanne, jossa joudumme päättämään haluammeko ydinaseet osaksi puolustustamme.
Viimeisten vuosien aikana Venäjä on simuloitunut ydinhyökkäyksiä läntisen Euroopan maihin.
Poliittiset, taloudelliset ja teknologiset muutokset yhdessä laittavat parhaillaan vahvalla kädellä asetelmia uusiksi. Erityisesti Venäjä, jolla on sotilaallisen voiman lisäksi hyvin vähän muita vahvuuksia, on pitänyt voimallisesti esillä ydinaseitaan. Venäjän ja Yhdysvaltain välisiä aserajoitussopimuksia on purkautunut ja purkautumassa, koska kumpikin haluaa ottaa käyttöön uutta teknologiaa.
Viimeisten vuosien aikana Venäjä on simuloinut ydinhyökkäyksiä läntisen Euroopan maihin. Kohteena on ollut muun muassa Ruotsi, joka pääsiäisenä 2013 havahtui (siirryt toiseen palveluun) siihen, ettei sillä ollut lähettää valmiudessa olevia lentokoneita lähestyvää hyökkäysmuodostelmaa vastaan. Siitä käynnistyi yhä jatkuva kriisi maan puolustusvalmiuden suhteen.
Venäjä viestitti taustalla (siirryt toiseen palveluun) heti Krimin valtauksen jälkeen, ja myöhemmin myös julkisesti (siirryt toiseen palveluun) olevansa valmis käyttämään ydinaseita, jos Krimin valloitusta uhataan sotilaallisesti. Venäjä on myös hehkuttanut uusia ihmeaseita, vaikka niiden kehittelyssä onkin ollut vakavia ongelmia. (siirryt toiseen palveluun)
Yhdysvallat on myös harjoitellut Euroopan yllä ydinasehyökkäystä Venäjälle.
Venäjälle on vastattu muun muassa sijoittamalla Baltian maihin kiertäviä lento-osastoja muista Natomaista. Yhdysvallat on myös lähtenyt mukaan peliin ja harjoitellut Euroopan yllä (siirryt toiseen palveluun) ydinasehyökkäystä Venäjälle.
Euroopan johtajana tomerasti esiintynyt Ranskan presidentti Emmanuel Macron vihjasi vastikään puheessaan, että Ranskan ydinaseiden tarjoamasta suojasta muillekin maille olisi mahdollista keskustella. Suomessa reaktiot (siirryt toiseen palveluun) olivat hyvin vaisuja. Ne kertoivat, että ainakaan hallituksessa ei ole yhteistä kantaa tähän.
Ydinaseiden merkitystä Suomen turvallisuudelle ei ole kuitenkaan unohdettu. Suomi jättäytyi aikoinaan vähin äänin kokonaan YK:n yleiskokouksessa hyväksytyn ydinasekieltosopimuksen ulkopuolelle.
Nykyisistä hallituspuolueista SDP, vasemmistoliitto ja vihreät halusivat Suomen liittyvän sopimukseen. Hallitusohjelmassa on kuitenkin vain maininta (siirryt toiseen palveluun) jäsenyyden arvioinnista tulevaisuudessa. Ulkomisteriön mukaan (siirryt toiseen palveluun)sopimuksella voi olla ”merkitystä ydinaseettomien maiden yhteistyösuhteisiin ydinasevaltioiden kanssa”.
Ruotsi päätti liittyä sopimukseen, mutta väliin tuli Yhdysvallat, joka suhtautui asiaan kielteisesti (siirryt toiseen palveluun). Viime kesänä Ruotsi ilmoittikin (siirryt toiseen palveluun) jäävänsä sopimuksen ulkopuolelle. Suomi ja Ruotsi eivät siis halunneet vaarantaa sotilaallista yhteistyötä Yhdysvaltain ja Naton kanssa.
Macronin aloite toi ydinaseet mukaan keskusteluun myös eurooppalaisessa puolustusyhteistyössä. Suurimmalle osalle maista tämä asia on jo ratkaistu Nato-jäsenyyden kautta. Ne ovat lähtökohtaisesti sitoutuneet ydinaseisiin.
Ranskasta tuli elokuvan muodossa mielenkiintoinen viesti jo viime vuonna. Suden kutsu elokuva kertoo kuinka Ranska lähettää Suomen avuksi ydinaseilla varustetun sukellusveneen, kun Venäjä on miehittänyt Ahvenanmaan. Paitsi että elokuvan ohjaaja-käsikirjoittaja Antonin Baudrylla on kokemusta valtiojohdon ulkopoliittisena avustajana, niin Ranskan ulkoministeriö kertoi suomalaisille (siirryt toiseen palveluun) taustoja elokuvan teemoista.
Tarjolla on yhteisiä sotaharjoituksia, kalustohankintoja, järjestelmiä, kauttakulkusopimuksia ja nyt vielä tarjous ydinaseiden sitomisesta osaksi yhteistä puolustusta.
Tähän asti on Suomessa ollut hyvin helppoa olla myötämielinen eurooppalaiselle turvallisuusyhteistyölle. Mutta konkreettisten yhteistyömuotojen hyväksyminen onkin jo hankalampaa. Tarjolla on yhteisiä sotaharjoituksia, kalustohankintoja, järjestelmiä, kauttakulkusopimuksia ja nyt vielä tarjous ydinaseiden sitomisesta osaksi yhteistä puolustusta.
Suomi on sujahtanut loppujen lopuksi hyvin nopeasti syvälle lännen puolustusrakenteisiin. Vielä toissa vaalikaudella keskusteltiin suurilla sanoilla muutamasta Islantiin ilmavalvontaharjoituksiin lähtevästä hävittäjäkoneesta. Nyt on rutiinia käydä sotaharjoituksissa muualla ja isännöidä tänne tulevia ulkomaisia joukkoja.
Suomi ja suomalaiset ovat aina ajatelleet ydinaseita vain muiden aseina. Nyt ensimmäistä kertaa meidän pitää oikeasti miettiä, että haluammeko ydinaseita omalle puolellemme. Nyt ei taida löytyä marssille lähtijöitä, ei puolesta eikä vastaan.
Janne ”Rysky” Riiheläinen
Kirjoittaja on joensuulainen bloggari, joka on aktiivinen turvallisuuspolitiikan keskustelija. Riiheläinen on vapaa toimija, joka ei ole sidottu mihinkään asemaan, organisaatioon tai ajatussuuntaan.
Aiheesta voi keskustella 20.5. klo 23.00 asti.