Leningradin motitus marras-joulukuussa 1941 kaatui saksalaisten sotakoneiden sopimattomuuteen maastoon ja ilmastoon

https://yle.fi/uutiset/3-9083286

Johtavat sotahistorian tuntijat: Suomen joukot olivat olennainen osa Leningradin saartorengasta

Suomen osallisuus Leningradin piiritykseen 2. maailmansodassa he- rättää yhä ristiriitaisia tunteita suomalaisissa. Asiantuntijoiden mukaan Suomen joukot olivat olennainen osa saartorengasta. Suomen rooli on aiheuttanut keskustelua esimerkiksi sosiaalisessa mediassa sen jälkeen, kun Mannerheimin muistolaatasta nousi kohu Pietarissa.

Pekka Visuri
Suomen osallisuuden saartoon kiistävät ne, jotka eivät tunne tosiasioita, sanoo valtiotieteen tohtori Pekka Visuri. Tiia Korhonen / Yle

Yle uutisoi eilen tiistaina, miten Pietarissa sijaitsevaa marsalkka Man- nerheimin muistolaattaa töhritään säännöllisesti punaisella maalilla. Uutinen herätti sosiaalisessa mediassa heti keskustelua siitä, mikä oli Suomen rooli 2. maailmansodan Leningradin piirityksessä.

Aihetta on tutkittu paljon Suomessa. Silti monella on edelleen käsitys, ettei Suomi ottanut aktiivisesti osaa piiritykseen.

– Se on kansallinen myytti, jota jotkut tahot yhä elättävät, sanoo valtio- tieteen tohtori Pekka Visuri. Hänen mukaansa Suomi oli alusta asti merkittävä osa saartoa.

– Sen kyseenalaistaminen osoittaa, että ihmiset eivät halua tunnustaa tosiasioita, hän sanoo.

Myös emeritusprofessori Ohto Mannisen mukaan Suomen joukot olivat saarron luonnollinen osa.

– Eivät ne olisi voineet olla olematta sitä, Manninen sanoo.

Molempien sotahistorioitsijoiden mukaan kyse on tosiasiasta, ei venäläisestä propagandasta.

Visurin mukaan Suomi sopi Saksan kanssa vuonna 1941 siitä, miten Suomen armeija tulee toimimaan. Se valtasi talvisodassa menettä- mänsä alueet nopeasti ja ylitti vanhan rajan niin, että rintamalinja suoristui Laatokan ja Suomenlahden välille.

Ohto Manninen
Emeritusprofessori Ohto Manninen sanoo, että Suomen joukot olivat luonnollinen osa Leningradin saartorengasta.Kimmo Brandt / AOP

Suomi eteni kaupungin rajoille

Joukot pysähtyivät saavutetulle linjalle, ja asemasota alkoi. Suomen joukoista lähinnä Leningradia olivat Valkeasaareen sijoitetut joukot parikymmentä kilometriä kaupungista pohjoiseen.

Etulinjassa palvelleet sotilaat ovat kertoneet, että Leningrad oli melkein näköetäisyydellä.

Saksan toivomuksesta Suomi eteni lisäksi Laatokan länsipuolella noin 10 kilometriä Syvärijoen eteläpuolelle. Saksalaisjoukot puolestaan saartoivat kaupunkia etelässä, idässä ja koillisessa.

Saartorenkaaseen jäi vain joitakin aukkoja,joiden kautta siviilejä evaku- oitiin pois kaupungista. Venäläiset onnistuivat lisäksi avaamaan jääty- neen Laatokan kautta kapean huoltoväylän, joka sai nimen Elämän tie.

Suomi oli Barbarossa-operaation osa

Suomen ja Saksan sopimus joukkojen liikuttelusta liittyi operaatioon, joka tunnetaan nimellä Barbarossa. Sen perusteella Saksan joukot työntyivät Baltian ja Venäjän länsiosien kautta Leningradin edustalle vuonna 1941.

Suomen tehtävänä oli edetä Leningradin lähelle kaupungin pohjoispuolelle ja Itä-Karjalan kautta Laatokan ja Äänisen väliin.

Kartta Suomen valloittamasta alueesta suurimmillaan vuosina 1939-44
Suomen joukot etenivät syyskesällä 1941 kannaksella vanhan rajan yli ja Itä-Karjalassa Syvärin eteläpuolelle.Yle Uutisgrafiikka Lähde: Ari Raunio: Sotatoimet, Suomen sotien 1939 – 44 kulku kartoin

Suomalaisessa historiankirjoituksessa on korostettu sitä, että marsalk- ka Mannerheim pysäytti Suomen joukot vanhalle rajalle eikä antanut niille käskyä hyökätä kaupunkiin.

Pekka Visurin mukaan Saksa ei edes edellyttänyt hyökkäystä. Tärke- ämpää oli saada aikaan mahdollisimman tiukka saartorengas kaupungin ympärille.

– On päivänselvää, että Suomi oli Saksan aseveljenä mukana suunnitelmassa, Visuri sanoo.

Se, että Mannerheim ei halunnut hyökätä Leningradiin,ei Visurin mu- kaan johtunut Mannerheimin hyväntahtoisuudesta, vaan sotilaallisista tosiasioista. Suomella ei ollut resursseja enempään.

– Hyökkäys olisi edellyttänyt kaikkien reservien siirtämistä kannak- selle ja se olisi antanut puna-armeijalle tilaisuuden hyökätä Suomeen pohjoisen kautta, sanoo Visuri.

Kaupungista pakenevat oli määrä tappaa

Suomen ja Saksan väliseen sopimukseen kuului, että Suomi vastasi saarrosta Suomenlahdella, Karjalan kannaksella, Laatokalla ja Syvärin suunnalla.

Sodan johdossa oli varauduttu myös siihen, että siviilejä pyrkii ulos saarretusta kaupungista.

Leningradin eteläpuolella kaupungin asukkaiden tiedetään yrittäneen neuvotella saksalaisten piirittäjien kanssa mahdollisuudesta paeta, kun tilanne alkoi käydä sietämättömäksi.

Kun tieto yrityksestä kantautui Venäjän johdon korviin, Stalin antoi käskyn ampua kaikki, jotka yrittävät paeta saarretusta kaupungista.

Pekka Visurin mukaan Suomen joukoilla oli määräys estää tulijoiden pääsy Suomeen vaikka ampumallla.

– Käskyn taustalla oli epäily siitä, että puna-armeija käyttäisi pakenevia siviilejä suojakilpenään, sanoo emeritus professori Ohto Manninen.

Kuva Suomen roolista tarkentuu

Leningradin piiritys kesti lähes 900 päivää ja sen aikana menehtyi ainakin 641 000 ihmistä.

Saksan joukot eivät onnistuneet valtaamaan Leningradia. Saarto päättyi tammikuussa 1944 sen jälkeen, kun puna-armeija oli häätänyt saksalaisjoukot Leningradin ja Moskovan väliseltä maantieltä.

Kesäkuussa 1944 puna-armeija aloitti suurhyökkäyksen Karjalan kannaksella ja pakotti suomalaissotilaat vetäytymään.

Kuva Suomen roolista Leningradin piirityksessä täsmentyy lähiaikoina. Pekka Visuri viimeistelee parhaillaan kirjaa siitä, miten Saksan edustaja Suomen armeijan päämajassa vaikutti Suomen toimintaan piirityksen aikana.

Juttua muokattu klo 8:59. Pekka Visurin titteli korjattu.

https://en.wikipedia.org/wiki/163rd_Infantry_Division_(Wehrmacht)

Puli puli pulikoimaan…
.
Barbarossan yhden tulevan suunnittelijan kenraali Erwin Engelbrechtin 163. (yli)motorisoitu (tosin juuri nyt ne moottorit varsinkin menevät pohjaan) jalkaväkirykmentti harjoittelee Syvärin vetisiä oloja varten Oslonvuonossa 9. 4. 1940.
 .

14 vastausta artikkeliin “Leningradin motitus marras-joulukuussa 1941 kaatui saksalaisten sotakoneiden sopimattomuuteen maastoon ja ilmastoon”

  1. Nyt oli vaihteeksi aika hyvä avaus mutta tiivistetympänä parempi, otsikko huomioiden.
    Liiteaineistossa ei oikeastaan juurikaan uutta.

  2. Ei mitään uutta.
    Tosiasiassa suomalaiset olisivat voineet sulkea sen ”elämän tienkin”, mutta eivät sitä tehneet.
    Edelleen neukkulalla ei ollut suomalaisten suunnalla juurikaan puolustusjoukkoja, koska suomalaiset kävivät Leningradissa tiedustelemassa välillä näkemättä ainoatakaan venäläistä.

  3. Kyllä tuolla sotahistoriassa löytyy mm käsky ampua Leningradista tulevia mm siviilejä.
    Sotakirjat ”…koska suomalaiset kävivät Leningradissa tiedustelemassa välillä näkemättä ainoatakaan venäläistä….
    Nämä eivät ole sotahistoriaa, ne ovat viihdekirjallisuutta.

  4. ”Kyllä tuolla sotahistoriassa löytyy mm käsky ampua Leningradista tulevia mm siviilejä.
    Sotakirjat ”…koska suomalaiset kävivät Leningradissa tiedustelemassa välillä näkemättä ainoatakaan venäläistä….
    Nämä eivät ole sotahistoriaa, ne ovat viihdekirjallisuutta.”

    Onnistuisitkohan lukemaan kirjoituksen ihan sellaisenaan?

    ”Pekka Visurin mukaan Suomen joukoilla oli määräys estää tulijoiden pääsy Suomeen vaikka ampumallla.”

    Käsky oli ampua mahdollisesti Suomeen pyrkiviä – ei sitä ”elämän tietä” pitkin muuten kulkevia.

    Sinun sotakirjallisuutesi on luku sinänsä, kun itselläsi ei ole mitään kokemusta ja ilmeisesti kohtuullisen vähän tietoakin asiasta.
    Tuo tieto on suoraan isältäni, joka siellä muutaman kerran kävi enkä oikein usko isääni ihan tiedossani olevan historian perusteella valehtelijaksi tässäkään suhteessa.

  5. Eipä ketään tarvitse valehtelijaksi tituleerata mutta TK-miehet saivat asiasta aivan ihmeitä aikaan. Sitä uskoivat monet rintamamiehetkin. Myöskin minun isäni taisteli näillä alueilla, vaan ei paljon puhunut.

    1. Myös minun isäni oli siellä, mutta vain lokakuun loppuun. Engelbrechtin joukkojen ongelmat olivat alkaneet jo ennen sitä. ne luottivat sataprosenttisesti ja vain koneisiinsa, ja ne koneet pettivät, eivät pelanneet, kun pakkanen nousi. Oli harvinaisen kylmä syksy kuten talvisodankin aikana, mutta sellaisia sattuu. Aikaiset pakkaset tarkoittaa myös, että ensimmäisetkin lumet jäävät maahan ja routa jää erittäin ohueksi. Sellainen talvi oli myös kun minä olin armeijassa 81-82: metri lunta ja 10 cm routaa jos sitäkään Hämeenlinnan seudulla, ja pakkanen paukkui ”vanhaan malliin” kilpaa pyssyjen kanssa.

      Ukkola oli hänen naapurinsa poikia, kyläpoliisin nuorempi veli ja innokas suojeluskuntalainen. Isä oli lähellä neljääkymmentä, eikä ollut ikänsä takia ollut talvisodassa rivissä, vaan työjoukoissa. Nyt kutsuttiin pakolla ja viikkoa ennen Barbarossan alkua. Hän oli hevosajomies ja näki siksi syvyyssuunnassa, mitä siellä rintamalla missäkin tapahtuu, varsinkin takalijoilla. Samana päivänä (18.6) astui palvelukseen kuin komentaja Heiskanen.

  6. En nyt ehtinyt/jaksanut lukea juttua kokonaisuudessaan, mutta yksi asia pisti sattumalta vanhan oikolukijan silmään: ”Saksan toivomuksesta Suomi eteni lisäksi Laatokan länsipuolella noin 10 kilometriä Syvärijoen eteläpuolelle.”

    Tuossa on oltava joko paino- tai ajatusvirhe. Laatokan länsipuolella ei voi edetä Syvärin millekään puolelle, koska Syväri laskee Laatokkaan idästä.

  7. Omalta osaltani tuohon samaan lauserakenteeseen kiinnitin huomiota mutta ajattelin sen olevan jonkinlainen sanallinen lapsus.
    Kartat kun siltä ajalta kohtuullisen hyvin muistan ilman googleakin.

    1. Tarkoitettaisiinko siinä ”Äänisen länsipuolella”?

      Suomi teki muuten maihinnousuyrityksen Äänisen itäpuolellekin, mutta ei saanut pysyvää sillanpääasemaa aikaiseksi.

  8. http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3627929-tanner-lupasi-nikkelia-goring-barbarossaa

    Tanner lupasi nikkeliä, Göring Barbarossaa

    Antti Hietalahti12.11.2016 14.00

    Suomi ja Saksa löysivät yhteisymmärryksen talvisodan lopulla.

    Ulkoministeri Väinö Tannerin (sd.) päivästä 13.2.1940 ei totisesti puuttunut dramatiikkaa. Kaikki alkoi jo aamuyöllä, kun Suomen Tukholman-lähetystön pääministeri Risto Rytille (ed.) lähettämä allekirjoittamaton salasähke saatiin avatuksi. Sen oli todennäköisesti laatinut hallituksen edustaja T.M. Kivimäki (ed.), jonka mukaan Tukholmaan saapuneet saksalaiset halusivat keskustella Rytin valtuuttaman auktoriteetin kanssa talousasioista.

    Saksalaisten mukaan tarkoitus oli neuvotella tiestä, jonka avulla Saksa ja Suomi pääsisivät ulos vaikeuksistaan. Saksan huolena oli vaikea raaka-ainetilanne, Suomen ongelmina talvisota ja Neuvostoliiton rauhanehdot.

    Tanner luonnehti muistelmissaan päivän tapahtumia kauttaaltaan ikäviksi. Ruotsin ulkoministeri Christian Günther oli suhtautunut torjuvasti sekä Ruotsin että länsimaiden sotilasapuun Suomelle, ja kun hän saapui yöllä kotiin, Ryti soitti, että rintama Summassa oli murtunut.

    Hitler tekikin Suomelle toistuvasti selväksi, että hän vie tahtonsa läpi Petsamossa tavalla tai toisella ja että keinovalikoimasta ei puutu Suomen asettaminen Neuvostoliiton uhkaamaksi.

    Tanner ei maininnut keskusteluistaan saksalaisten kanssa, eikä niistä ole alkuperäislähdettä, mutta varmaa on, että Rytin auktoriteetti tapasi heidät salaisesti.

    Mitä Saksalle oli luvattu?

    Professori Heikki Ylikankaan mukaan Saksan ilmavoimien komentaja Hermann Göring antoi Kivimäelle 22. helmikuuta Berliinissä neuvon solmia rauha Neuvostoliiton kanssa vaikka ankarinkin ehdoin, sillä Suomi saisi menetykset korkoineen takaisin, kun Saksa hyökkäisi lähitulevaisuudessa Neuvostoliittoon. Ylikankaan kiistellyn tulkinnan mukaan Ryti ja Tanner alkoivat ajaa rauhaa ja valmistella Suomea revanssisotaan Saksan rinnalla.

    Ylikangas ei pohtinut, oliko Suomen annettava jotain vastinetta. On oletettavaa, ettei Saksa luvannut peräti Suur-Suomea edes kumppanuudesta sodassa, vaan vaakakupissa oli oltava enemmän. Koska Kivimäki matkusti Rytin ohjeistamana Göringin puheille Tukholman keskustelujen jatkoneuvotteluihin, kysymys on siitä, mitä Tanner oli luvannut jo aiemmin saksalaisille.
    Taistelu Petsamon nikkelistä

    Perinteisen käsityksen mukaan Saksa kiinnostui Petsamon nikkelistä talvisodan rauhan jälkeen keväällä 1940, mutta tulkinta ei vastaa todellisuutta. Petsamon nikkeli veti Saksaa hillittömästi puoleensa jo 1920-luvulta lähtien.

    Syy oli yksinkertainen. Saksan omavaraisuus sotataloudellisesti elintärkeässä nikkelihuollossa oli vain noin viisi prosenttia, ja se sai lähes kaiken tarvitsemansa nikkelin Kanadasta. Saksan sotatalousviranomaiset ymmärsivät, että sotatilanteessa toimitukset Atlantin takaa voivat loppua länsimaiden kauppasaartoon ensimmäisen maailmansodan tapaan. Jostain oli saatava korvaavaa tuotantoa, eikä riittäviä määriä ollut Euroopassa missään muualla kuin Petsamossa.

    Ongelmana oli se, että Suomi oli myöntänyt Petsamon nikkelitoimiluvan brittiläiselle The Mond Nickel Companylle (Mond). Saksan johtaja Adolf Hitler tekikin Suomelle toistuvasti selväksi, että hän vie tahtonsa läpi Petsamossa tavalla tai toisella ja että keinovalikoimasta ei puutu Suomen asettaminen Neuvostoliiton uhkaamaksi. Johtavat suomalaispoliitikot eivät halunneet kuitenkaan tehdä pyörtävää päätöstä Saksan eduksi niin, että Suomen tulkittaisiin tukevan Hitlerin sotaponnisteluja vapaaehtoisesti.

    Hitler tarjosi Suomelle keväällä 1939 hyökkäämättömyyssopimusta, jonka ensimmäisen artiklan mukaan Suomen tuli sitoutua olemaan auttamatta Saksan vihollista sotatilanteessa. Hitler tähtäsi siihen, että Saksan hyökätessä Puolaan Englannin on tarkoin mietittävä, julistaako se Saksalle sodan Puolalle antamiensa turvatakuiden mukaisesti vai ei. Jos julistaisi, Suomen olisi katkaistava kaikki taloudelliset siteensä Englantiin Saksan hyväksi, mukaan luettuna Mondin toimiluvan mitätöiminen. Jos se ei julistaisi sotaa, Saksa saisi jatkaa aggressioitaan vieläpä niin, että nikkelitoimitukset Kanadasta jatkuvat.

    Lontoossa ymmärrettiin heti Saksan tavoite Petsamossa. Niinpä Suomi torjui Hitlerin tarjouksen, olisihan myönteinen vastaus tulkittu maailmalla poikkeamiseksi puolueettomuuspolitiikasta Saksan eduksi. Tämän jälkeen Hitler alkoi lähestyä neuvostojohtaja Josif Stalinia koskien myös Suomea.
    Saatana ulos Belsebubin avulla

    Suomen historian kiveenhakatuimpia tulkintoja on, että Suomi määriteltiin Neuvostoliiton etupiiriin 23.8.1939 Moskovassa solmitun Molotov–Ribbentrop-paktin salaisessa lisäpöytäkirjassa. Lähdeaineistossa on kuitenkin merkkejä siitä, että Suomen asema jätettiin vielä avoimeksi. Saksalla oli valvottavana niin suuria etuja, ettei Hitler halunnut luovuttaa Suomea Neuvostoliiton intressialueeseen kertarysäyksellä.

    Maailmalla velloi huhuja, että Suomen asemaa oli käsitelty Kremlissä, mutta Saksan diplomatia ja lehdistö kiistivät ja vaativat edelleen yhdensuuntaisesti Suomea noudattamaan ehdotonta puolueettomuutta. Mikään kolmas maa ei saanut sitä murtaa, millä viitattiin siihen, että Suomen on kumottava Mondin oikeudet Petsamossa Saksan eduksi. Ellei se niin tekisi, Saksa vetäisi omat johtopäätöksensä.

    Hitler sanoi lähipiirilleen, että hän aikoo karkottaa Belsebubin (Neuvostoliiton) avulla saatanan (Englannin) ulos. Kolmannen valtakunnan edustajat antoivat ymmärtää, että Suomi pakotetaan toimittamaan tavaraa Saksaan.

    Suomi oli muuttanut kesällä 1939 lainsäädäntöä niin, että sotatila oli julistettavissa voimaan lähes milloin tahansa. Huhut Suomen joutumisesta Neuvostoliiton etupiiriin antoivat siihen mahdollisuuden, jolloin Suomi olisi voinut puuttua Mondin oikeuksiin nikkelitoimiluvassa olevan sotatilapykälän nojalla. Sitä Saksa odotti turhaan. Kun sitten Ribbentrop matkusti uudelleen Moskovaan, Saksa ja Neuvostoliitto solmivat 28.9. raja- ja ystävyyssopimuksen, jossa Suomi määriteltiin Neuvostoliiton intressipiiriin.

    Mainilan laukauksista käännekohta

    Saksan kiinnostus Petsamon nikkeliä kohtaan ei kuitenkaan tyrehtynyt, vaan se halusi sopia Petsamosta hallitustasolla. Nikkeliä valmistava IG Farbenindustrie painotti, että ”täysin muuttuneessa poliittisessa tilanteessa” Suomella täytyi olla intressi pakottaa asetuksin eli sotatilapykälän nojalla suuntaamaan Petsamon nikkelituotantoa Saksalle.

    Kun Suomi ei taipunut vieläkään, Hitlerin lähipiiriin pitkään kuulunut malmiasiantuntija Wilhelm Keppler vaati uhkaavaan sävyyn lupauksia Petsamon nikkelituotannosta Saksalle Outokummun toimitusjohtajan Eero Mäkisen vieraillessa Berliinissä marraskuun puolivälissä. Neuvottelujen kariuduttua IG Farbenin johtaja Paul Haefliger pohti Suomen painostamista vielä voimakkaammin. Mainilassa kajahteli laukauksia neljä päivää myöhemmin.

    Rytin johtama perushankintakomitea oli linjannut, että Suomi hankkii tulevaisuudessa aseita myymällä malmeja ja metalleja clearing-kauppaa tekeviin maihin eli lähinnä Saksaan. Ryti halusi kuitenkin Mondin oikeuksien perumiseen hyväksyttävän poliittisen motiivin ja juridisen perusteen, ja sen rajaselkkaus antoi.

    Rytin lähipiiriin kuulunut Suomen Teollisuusliiton toimitusjohtaja V.M.J. Viljanen (ed.) otti yhteyttä poliittiseen johtoon kehotuksella, että Suomi ryhtyisi neuvottelemaan Mondin toimiluvan perumisesta sotatilapykälän nojalla salaisesti Berliinissä. Ulkoministeri Eljas Erkko (ed.) ei kuitenkaan reagoinut mitenkään. Syttyi talvisota.

    Hitler halusi kurittaa suomalaisia

    Uuden hallituksen johtoon nimitetyt Ryti ja Tanner alkoivat heti rakentaa Berliiniin organisaatiota aseiden hankkimiseksi Saksasta malmeja ja metalleja vastaan. Göring-linjalta suomalaiset saivat kuulla, että Saksa ei halunnut Petsamon nikkeliesiintymän kuuluvan sen kummemmin Englannille kuin Neuvostoliitollekaan.

    Rytin hallitus teki jo joulukuussa Berliinissä selväksi, että se on valmis hyväksymään Neuvostoliiton aluevaatimukset mukaan luettuna Hankoniemen tukikohdan luovuttaminen, kunhan Stalin palauttaisi puna-armeijan miehittämän Petsamon. Hitlerillä oli kuitenkin talvisodan alkupuolella syytä varjella suhteita Staliniin ja myös kurittaa uppiniskaisia suomalaisia, joten talvisota pitkittyi.

    Kaikki muuttui kuitenkin nopeasti tammikuun lopulla 1940. Saksa ja Neuvostoliitto pääsivät yhteisymmärrykseen kaupallisista suhteistaan, ja samaan aikaan Saksa sai Moskovalta luvan laivojen lähettämiseen Suomeen noutamaan tavaraa. Neuvostohallitus ilmoitti puolestaan valmiudestaan neuvotella Rytin hallituksen kanssa. Helmikuun alussa oli jo ilmeistä, että Neuvostoliitto palauttaa Petsamon Suomelle, mutta vaatii Karjalassa aiempaa laajempia alueluovutuksia.

    Myös Suomen ja Saksan oli tullut aika sopia hallitustasolla salaisesti. Neuvottelut järjestettiin Tukholmassa, jonne Tanner saattoi matkustaa muka kysymään Ruotsin tai länsimaiden virallista sotilasapua, jota hän tosiasiassa vastusti.
    Tannerin lupaus Saksalle

    Mitä siis Tukholmassa sovittiin?

    Aihetodisteiden massa, jota tässä ei ole mahdollisuus seikkaperäisesti selostaa, puoltaa voimakkaasti tulkintaa, että Tanner antoi suullisen lupauksen aikanaan alkavista Petsamon nikkelitoimituksista Saksalle.

    Ulkoministerin palattua kotimaahan Ryti valtuutti Kivimäen jatkoneuvotteluihin Berliiniin, jossa Göring antoi mainitun suullisen vastalupauksen aluemenetysten saamisesta korkoineen takaisin tietenkin edellytyksellä, että Saksa lyö ensin länsimaat. Saksa ei olisi voinut antaa lupausta ilman varmuutta Petsamon nikkelistä, sillä sen oma nikkelituotanto ja sotasaalisnikkeli eivät riittäneet pitkälliseen sodankäyntiin Neuvostoliittoa vastaan.

    Vastoin hallitusmuotoa Rytin hallitus jätti sotatilan voimaan talvisodan rauhan jälkeen. Se on vakuuttavin osoitus siitä, että Suomi oli jo luvannut aikanaan alkavia Petsamon nikkelitoimituksia Saksalle.

    Ei saattanut olla vain sattumaa, että Suomen peruessa Mondin oikeuksia välirauhan aikana sotatilaan ja nikkelitoimiluvan sotatilapykälään vedoten Hitler teki toistuvasti samoina päivinä päätöksiä Barbarossa-operaatiosta itään. Samanaikaisuudesta oli ilmiselvästi sovittu jo talvisodan aikana.

    Kirjoittaja on filosofian maisteri, toimittaja ja tietokirjailija, jonka tutkimuksen Talvisodan salainen strategia. Nikkelillä Saksan rinnalle Otava on julkaissut tänä syksynä.

  9. Hauskaa pritiikkiä…

    http://seppinenj.puheenvuoro.uusisuomi.fi/222074-poliittisen-historian-tutkimuksen-lahoilmioita

    Poliittisen historian tutkimuksen lahoilmiöitä
    31.8.2016 12:03 Jukka Seppinen

    Kotimaa Villiintyneet selitykset Suomen historiasta

    4 kommenttia

    ilmoita asiaton viesti

    Poliittisen historian tutkiminen ja perusteltujen tulosten esittely ei ole helppoa, aina ei edes ammattilaisille. Tarkkana pitää olla ja todellisuudentaju mukana. Päivänpolitiikan tarpeet ylittävät joskus harkintakyvyn, tai usein.

    Viime päivinä ja viikkoina on taivaanrannan maalailu ylittänyt reagointikynnykseni. Akateemisen tutkijan ammattikuvaan kuuluu asioiden tarkka seuranta sekä oikaiseminen tarpeen vaatiessa.

    Aloitetaan arvovaltaisimmasta päästä. Onnea Matti Klinge, 80 -v. on jo jotain. HS julkaisi tänä aamuna Klingen haastattelun. Kaunista, sinänsä. Kuitenkin lyhyestä virsi kaunis. Toimittaja Veli-Pekka Leppänen, tunnettu vanhojen tapojensa orja, on laittanut Klingen sanomaksi kuvatekstiksi suoraan lainattuna: ”Ei Viaporiakaan rakennettu meidän omien mustikkamaidemme turvaksi vaan Pietarin puolustamiseksi”.

    Haloo, hyvät herrat. Herätys. Nyt kävi paha substanssimoka. Punainen kortti. Suomenlinna, Sveaborg, Viapori – rakkaalla lapsella on monta nimeä – rakennettiin Venäjän etenemisen katkaisemiseksi. Sen rakentaminen aloitettiin 1740-luvun lopulla. Ranska rahoitti paljon. Taustalla oli Venäjän eteneminen 1740-luvun alun sodan jälkeen Ahvenkoskelle ja jopa Etelä-Savoon. Venäjä oli edennyt Suuressa Pohjan sodassa 1700-luvun alussa jo Viipurin ohi. Ruotsi menetti suomalaisten asuttamasta kuningaskunnan itäisestä osasta lisää ja kaakkoisen kulmansa. Haloo, vai rakennettiin Viapori Pietarin turvaksi. Klinge, nämä ovat perusasioita. Kustaa III yritti vielä 1780-luvun lopulla saada alueita takaisin, mutta Kustaan sodan lopputulos oli tasapeli Värälän rauhassa. Suuret meritaistelut käytiin mm. Ruotsinsalmessa.

    Viime aikojen taivaanrannan natsimaalausta ovat edistäneet Oy Yleisradio Ab ja Helsingin Sanomat. Lyhyesti tämäkin vapaalla blogityylilla. YLE julkaisi 9.8.2016 artikkelin, jossa Pekka Visuri ja Ohto Manninen esittivät vakavaa liioittelua. Idea on ollut Suomen syyllistämisessä osallisuudesta natsi-Saksan suorittamaan Leningradin osittaiseen piirittämiseen vuosina 1941-1944. Punainen kortti nousee jälleen.

    Suomi valtasi Neuvostoliiton aloitettua kesäkuussa 1941 sotatoimet Suomea vastaan talvisodassa menetetyt Karjalan alueet takaisin. Neuvostoliitto oli talvisodassa hyökännyt vastoin voimassaolleita hyökkäämättömyyssopimusta, Tarton rauhansopimusta sekä kansainvälisen oikeuden perusperiaatteita. Suomen armeija pysähtyi lailliselle rajalla Karjalankannaksella, vain pienin sotilaallisin oikaisuin. Varsinainen peto rajanylityksissä oli Neuvostoliitto, joten se siitä.

    Suomi ei ampunut ensimmäistäkään laukausta Leningradiin. Kaikki sotatoimet tulivat natsi-Saksan puolelta. Se ampui noin 200 000 kranaattia. Puna-armeijan puolustus oli hyvää. Huollon takasi Ladoga Trassa: oletteko kuulleet? Valtatie Leningradista Laatokan rannalle takasi huollon ja miljoonaluokan naisten ja lasten evakuoinnit. Suomi salli Neuvostoliiton kulkea Laatokan kautta. Valtatie oli natsi-Saksan lentopommitusten kohteena ja varustettu vahvalla ilmatorjunnalla. Presidentti Risto Rytin ja marsalkka Mannerheimin realistinen politiikka salli kaiken tämän. Se oli toteutunut virallisen Suomen ulkopoliittinen linja. Saattoi olla joitakin yksittäisiä veneenheiluttajia, mutta todellisuus muodostui Rytistä ja Mannerheimistä. He sanoivat EI sotatoimille Leningradia vastaan!

    Vielä jatkosotaa. HS eli Veli-Pekka Leppänen jälleen, julkaisi 30.8.2016 jotain uskomatonta soopaa. Pääteema oli: ”Barbarossa ei ollut mahdollista ilman Petsamon nikkeliä…” Nyt sanojen lausuja Antti Hietalahti upposi mustaan aukkoon. Hitler joka luovutti 23.8.1939 koko Suomen silmää räpäyttämättä Stalinille, olisi ollut riippuvainen suurissa unelmissaan Lebensraumista jostain Suomen nikkelistä. Nyt ei olla enää tässä maailmassa. Sen sijaan Ruotsin rautamalmi, jonka tuotannosta Hitlerin sotateollisuus oli jopa lähes 70 %:sesti riippuvaista, saattoi olla tässä asemassa. Hitler tokaisi nimittäin noustuaan valtaan, että sodan syttyessä hänen ensimmäinen tehtävänsä olisi vallata Ruotsi.

    Tällaisia huikeita vedätyksiä esiintyy. Palaan asioihin vielä monta kertaa.

    Jukka Seppinen

    Kommentteja:

    Pertti Rampanen 31.8.2016 17:34

    Kiitos Jukka Seppinen!

    Kun Suomi täyttää itsenäisenä valtiona ensi vuonna 100 vuotta, saadaanpa nähdä kuinka historioitsijat tulkitsevat historiaamme. Varsinkin sotahistoriaamme. Kuinkahan jälkiviisaita ja jälkisuomettuneita siinä ollaan?

    Eiköhän tultane toteamaan miten Lenin ja bolshevikkijohto hyvää hyvyyttään LAHJOITTIVAT meille itsenäisyyden. Ilman mitään taka-ajatuksia.
    Eihän se näin mennyt!

    Työväenluokan toimintaa itsenäisyyden saavuttamiseksi korostettaneen porvariston, jääkäriliikkeen, itsenäisyysmiesten ja talonpoikaiston kustannuksella.
    SDP:n selvä syyllisyys puolueena vallankumouskapinaan ja nuoren itsenäisyytemme kumoamisyritykseen painettaneen mahdollisimman paljon taka-alalle. (Paradoksina, että punaisten voitto olisi lopettanut koko SDP:n toiminnan. Vain kommunistipuolue olisi sallittu.)

    Ja ennen kuin viimeinen sotaveteraani on mennyt manan majoille on nuorempi, osa vanhemmastakin, tutkijapolvi ”todistanut” Suomen syylliseksi talvisotaan.

    Saapa nähdä miten tulee käymään? Pahaa pelkään.

    ***
    Leningradin ”piirityksestä”.
    Paitsi, että rintamassa oli kymmenien kilometrien aukko Laatokalle päin, oli Pohjois-Inkerissä laajahko melko turvallinen alue puna-armeijan huoltamiseksi ja kouluttamiseksi. Siellä ryhmittivät ja kouluttivat myös kesän 1944 suurhyökkäyksen joukkonsa.
    Jos armeijamme johto olisi syyskesällä ryhmittänyt joukkojen painopisteen Itä-Kannakselle, olisi varmaankin pystytty etenemään Laatokan länsirantaa Nevalle. Silloin olisimme joukkoinemme olleet osa piiritysrengasta. Eipä edetty!

    Pekka Visurin väite, että kyseisessä tapauksessa olisi puna-armeija voinut edetä pohjoisempana syvälle maahamme, ei pidä paikkaansa. Puna-armeija oli tuolloin kaikkialla puolustuskannalla. Se ei pystynyt kuin hyvin rajoitettuihin paikallisiin hyökkäyksiin.

    Esa Ronkainen 31.8.2016 18:12

    sdp:n johdon kanta kapinaan ryhtymisesta 1918 oli kai sama kuin sen ensimmaisen puheenjohtajan eetu salinin:” olen 20 vuotta tyoskennellyt suomen tyovaenluokan puoelsta enka voi hylata sita kun se tekee virheita”. viela heinakuussa 1917 lenin sahkotti bolsheviikiien nuorisokonferenssille,etta hanen sukupolvensa valalnkumoukselliset eivat tule nakemaan vallankumousta. muutama viikko myohemmin valta oli pietarin kaduilla ja bolsheviikit vain pomivat sen. SKP perustettiin moskovassa vasta sisallissodan jalkeen 1918.

    jatkosodan aikana ainoa huoltoreitti pietariin kulki kaiketi mursmanskista rataa pitkin. muistaakseni suomalaiset katkaisivat sen 27 kertaa ja sitten mannerheim kielsi homman.

    ruotsin ja sveitsin kaikki toista maailmansotaa koskevat arkistot ovat suljettu histroian vaaristelijoilta.tapasin historian vaaristelija hans peter krosbyn siella.mitan mies mahtoi siella puuhata.voi olla vaikea saada tietoa mita oerlikonin ja buhrlen suuret metallitehtaan puuhasivat sodan aikana tai miten sveitsin pankit vaihtoivat saksalisen kullan dollareiksi.kohtalo repii miehia kappaleiksi ja ihmeita sattuu. kuten se miten historian vaaristelija george turner -kahin vaittaa paasseensa kaikken turvallisuuspalveluiden arkistoihin, jotka osallistuivat indonesia 1965 vallankaappauksen jarjestamiseen, lukuunottamatta taiwania.

    Pertti Rampanen 31.8.2016 19:43

    SDP:n syyllisyyttä puolueena kapinaan ei voida vähätellä mainitsemallasi tavalla Esa Ronkainen. Kovin vähän oli puolueen ylimmässä johdossa henkilöitä, jotka kapinaan ryhtymisen tuomitsivat ja sitä loppuun asti vastustivat. Muut olivat innolla mukana. SDP:n puoluetoimikunnan alainen toimeenpaneva komitea antoi kapinan valmistelukäskyn.

    Puolueen radikaalisiipi punakaarteineen ei olisi yksin kapinasta selvinnyt. Varsinkin, jos johtavat puoluekaaderit olisivat kieltäytyneet erotettujen porvarillisten virkamiesten tehtäviä hoitamasta. Kapina olisi lopahtanut lyhyeen.

    Kummankin sisällissodan osapuolen uhreja täytyy pahoitella, mutta valtiollisen järjestäytyneen yhteiskunnan toiminnan ja itsenäisyytemme jatkumisen kannalta osapuolten sotiminen ei ollut samanarvoista. Tätä ”tasapuolisuutta” on turhaa ensi vuonnakaan yrittää liiaksi tähdentää. Tämä on historiallinen totuus. Kapinan oletetut syyt ja yksilöiden kärsimykset voidaan huomioida erikseen.

    Jussi Jalonen 1.9.2016 12:39

    ”Suomi salli Neuvostoliiton kulkea Laatokan kautta.”

    Kesällä 1942 suomalaisista, saksalaisista ja italialaisista aluksista koottu laivasto-osasto miinoitti pariinkin otteeseen Leningradin saattuereittiä Laatokalla ja upotti yhden huoltoproomunkin.

    En oikein ymmärrä, mitä kumman häpeilemistä tai paremmin päin selittelyn tarvetta tässä pitäisi edes olla. Totta kai vihollisen huoltoyhteyksiä pommitetaan ja ammutaan, ihan sama minne ne menevät. Eikä saarroksissa olevan kaupungin huoltosaattueiden tuhoamisessa ollut mitään kansainvälisoikeudellisesti laitonta, kunhan ne eivät matkanneet punaisen ristin suojissa. Ja nämä eivät niin tehneet.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *