Kannattaako elintarvikkeita (vast) tuoda etelä-naapurista?

Hyvän esimerkin tarjoaa Tallinna24, Sikupillin Prisma vs Helsingin Prismat. Vertailu osoittaa, että Sikupillin Prisma on osin jopa suomalaisia vastaavia kalliimpi. Valikoimissakaan (pl alkoholi) ei juuri eroa.

Jos alkoholi (?) lasketaan elintarvikkeeksi, kannattaako ajaa näennäishalpaan Iklaan (Latvia) lähes näennäisen hintaeron myötä. Yhteensä 400km Tallinnan vanhasta satamasta. Laskeskelin ihan perustellusti (kulut 2016 0,30 snt/km), matkakulut n 120€ edestakaisin, aikaa kuluu vähintään 6tuntia, silti pääosin suomalaisten suosima paikka. Jos lastaisin kannattavan määrän alkoholia autooni Iklasta, Suomessa, ellei jo Eestin tullissa voisi tulla ongelmia. Summasummarum, ainakaan minulle ei reissu kannattaisi.

Kun nyt muutenkin joudun kulkemaan 4-6 kertaa vuodessa siellä, ei kilometriäkään turhaan ruuan ja pelkän alkoholin takia, ei kannata.

Kun tietää edes jotain Eestin päivittäistavarakaupasta, hintaeroja kyllä löytyy, Tallinnan ulkoreunoilla löytyy tosi edullisia päivittäistavarakauppoja, sitten sikäläisten torien (Nömmen tori, suosikkitorini mutta vähän syrjässä) valikoimiin kuuluu tuotteita, joita ei yksinkertaisesti Suomesta saa. Eestiin päin Suomesta ei ole enää nykyään mitään vietävää, edes tutuille.

 

9 vastausta artikkeliin “Kannattaako elintarvikkeita (vast) tuoda etelä-naapurista?”

  1. Ei se Niilo porskuta mutta eestiläinen pienipalkkainen osaa juuri hakea ne edullisimmat kaupat ja muutenkin; kalastaa, kerää marjoja, sieniä, omaa taitoja laittaa karuistakin aineksista hyvää ja ravitsevaa ruokaa.
    Meillä tuo raaka-aineiden (kala, liha, marjat, sienet jne) käsittely alkaa rapautumaan hälyttävällä vauhdilla. Puoli- ja valmiseinesteollisuuden haarat hyötyvät.
    Niin ja muuten ihmettelen jatkuvasti, maa, jossa keskipalkka on noin kolmannes suomalaisesta, miten oikeastaan ihmiset esim kalliissa Tallinnassa oikein pystyvät tulemaan toimeen. Tuttaviltanikin olen kysellyt (valtaosa pienipalkkaisia) ko asiaa; selkeää vastausta en oikeastaan ole saanut. He vain selviytyvät siitäkin huolimatta, että sosiaaliturva vrt suomalainen, on n kolmannes. Eläkeläisillä ei juurikaan mitään.

  2. Suoraan otsikosta: Ei tietenkään kannata, se on pois Suomen taloudesta. Tuottajahinnoista ja välikäsistä, veroista ym.

    Latvian viinarallia ihmettelen, ovatko suomalaiset niin juoppoja, että viinaa pitää hakea autokuormittain sieltä asti. Onneksi sielläkin ovat nostamassa alkoholiveroa.

    Suomalaisille herkkiä asioita, ilmaiset muoviämpärit ja halpa viina, niillä saadaan kaupat täyteen.

  3. Noista Prismoista vielä; suomalainen omistaja, mutta vaikka Prismat myyvät kaikenlaista ja paljon tuontielintarvikkeita; suomalaisista Prismoista ei juurikaan löydä eestiläisiä tuotteita lukuunottamatta rakverelaiset (omistaja HK-Scan) karjalanpiirakkapakasteet, joita sitten myydään suomalaisina paistopisteissä. Eestissä löytyisi esim lihajalosteita, erilaisia säilykkeitä, mausteita, …vaikka mitä. Poikkeuksena meidän Prismoissa ainoastaan Old Rigan kalasäilykkeet.

  4. Vielä tuosta; pois Suomen kansantaloudesta.
    Täällä Osuuskauppa Hämeenmaa irtisanoi lukuisten paikallisten vihannes- ja juurestuottajien sopimukset. Olikohan niitä toistakymmentä.
    Suosikkituotteitani; parsa, valkosipuli, pienleipomotuotteet jne. Turha etsiä hyllyistä, tilalla Rainbow. Parsaa ja valkosipulia, turha etsiä kotimaista. Mm valkosipulit, Kiina, Espanja, Egypti, Ranska jne.
    Kalatuotteiden tuoretiskillä yli puolet tuntikalaa, Ruotsi, Tanska, Norja, Thaimaa, Egypti…jne.
    Rautakauppapuoli on siirtynyt lähes täysin kiinalaisvalmisteisiin (työkalut, koneet).

  5. Kalle, eiköhän se ole aika paljon ostajasta kiinni. Suomalainen vaan ei halua maksaa laadusta, eli hiukan kalliimmasta kotimaisesta.

    Samahan se on Keskolla, kaikki melkein Pirkka tavaraa. Joskus olen seurannut purkkien kyljestä sitä pientä tekstiä, jossa mainitaan valmistusmaa. Yleensä niissä lukee valmistuttaja Kesko ja valmistaja made in joku ulkomaa.

  6. Kyllä minä maksan laadukkaasta kotimaisesta mielelläni vaikka vähän enemmän…mutta, se kotimaisuus?
    Toisaalta taas, jos en täältä saa laadukasta kotimaista, ostan sen sieltä mistä sen saa.
    Molemmat suuret kaupparyhmittymät ”kusettavat” kuluttajaa sen kun kerkiävät.
    Forssassa vaikuttaa kaksikin ”pienleipomoa”, joita ei itse asiassa ole. Toisen osoite Prisman vieressä ja toisen rakentamattomalla tontilla Jokioisten tien varressa.
    Jos täältä saisin kunnollista; esim valkosipulia, ostaisin, samoin parsaa, molempien leipomotuotteet(paistopisteet), tuotteet valmistetaan Rakveressa.
    Lihatiskiä kun Prismassa katselee; Brasilia, Puola, …jne, negatiivisesta uutisoinnista huolimatta.
    Kotimaisen lampaanlihan ostan suoraan tuottajalta Forssan Koijärveltä ja saan suunnilleen samaan hintaan kuin Eestissä torilta, naudanlihan ostan Makulihasta, huolimatta kalliimmasta hinnasta. En minä Pentti niinkään epäisänmaallinen ole.

  7. Lahdessa on eestimarket vesijärvenkadulla. En ole tosin vielä siellä poikennut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *