https://yle.fi/uutiset/3-9083286
Johtavat sotahistorian tuntijat: Suomen joukot olivat olennainen osa Leningradin saartorengasta
Suomen osallisuus Leningradin piiritykseen 2. maailmansodassa he- rättää yhä ristiriitaisia tunteita suomalaisissa. Asiantuntijoiden mukaan Suomen joukot olivat olennainen osa saartorengasta. Suomen rooli on aiheuttanut keskustelua esimerkiksi sosiaalisessa mediassa sen jälkeen, kun Mannerheimin muistolaatasta nousi kohu Pietarissa.
Yle uutisoi eilen tiistaina, miten Pietarissa sijaitsevaa marsalkka Man- nerheimin muistolaattaa töhritään säännöllisesti punaisella maalilla. Uutinen herätti sosiaalisessa mediassa heti keskustelua siitä, mikä oli Suomen rooli 2. maailmansodan Leningradin piirityksessä.
Aihetta on tutkittu paljon Suomessa. Silti monella on edelleen käsitys, ettei Suomi ottanut aktiivisesti osaa piiritykseen.
– Se on kansallinen myytti, jota jotkut tahot yhä elättävät, sanoo valtio- tieteen tohtori Pekka Visuri. Hänen mukaansa Suomi oli alusta asti merkittävä osa saartoa.
– Sen kyseenalaistaminen osoittaa, että ihmiset eivät halua tunnustaa tosiasioita, hän sanoo.
Myös emeritusprofessori Ohto Mannisen mukaan Suomen joukot olivat saarron luonnollinen osa.
– Eivät ne olisi voineet olla olematta sitä, Manninen sanoo.
Molempien sotahistorioitsijoiden mukaan kyse on tosiasiasta, ei venäläisestä propagandasta.
Visurin mukaan Suomi sopi Saksan kanssa vuonna 1941 siitä, miten Suomen armeija tulee toimimaan. Se valtasi talvisodassa menettä- mänsä alueet nopeasti ja ylitti vanhan rajan niin, että rintamalinja suoristui Laatokan ja Suomenlahden välille.
Suomi eteni kaupungin rajoille
Joukot pysähtyivät saavutetulle linjalle, ja asemasota alkoi. Suomen joukoista lähinnä Leningradia olivat Valkeasaareen sijoitetut joukot parikymmentä kilometriä kaupungista pohjoiseen.
Etulinjassa palvelleet sotilaat ovat kertoneet, että Leningrad oli melkein näköetäisyydellä.
Saksan toivomuksesta Suomi eteni lisäksi Laatokan länsipuolella noin 10 kilometriä Syvärijoen eteläpuolelle. Saksalaisjoukot puolestaan saartoivat kaupunkia etelässä, idässä ja koillisessa.
Saartorenkaaseen jäi vain joitakin aukkoja,joiden kautta siviilejä evaku- oitiin pois kaupungista. Venäläiset onnistuivat lisäksi avaamaan jääty- neen Laatokan kautta kapean huoltoväylän, joka sai nimen Elämän tie.
Suomi oli Barbarossa-operaation osa
Suomen ja Saksan sopimus joukkojen liikuttelusta liittyi operaatioon, joka tunnetaan nimellä Barbarossa. Sen perusteella Saksan joukot työntyivät Baltian ja Venäjän länsiosien kautta Leningradin edustalle vuonna 1941.
Suomen tehtävänä oli edetä Leningradin lähelle kaupungin pohjoispuolelle ja Itä-Karjalan kautta Laatokan ja Äänisen väliin.
Suomalaisessa historiankirjoituksessa on korostettu sitä, että marsalk- ka Mannerheim pysäytti Suomen joukot vanhalle rajalle eikä antanut niille käskyä hyökätä kaupunkiin.
Pekka Visurin mukaan Saksa ei edes edellyttänyt hyökkäystä. Tärke- ämpää oli saada aikaan mahdollisimman tiukka saartorengas kaupungin ympärille.
– On päivänselvää, että Suomi oli Saksan aseveljenä mukana suunnitelmassa, Visuri sanoo.
Se, että Mannerheim ei halunnut hyökätä Leningradiin,ei Visurin mu- kaan johtunut Mannerheimin hyväntahtoisuudesta, vaan sotilaallisista tosiasioista. Suomella ei ollut resursseja enempään.
– Hyökkäys olisi edellyttänyt kaikkien reservien siirtämistä kannak- selle ja se olisi antanut puna-armeijalle tilaisuuden hyökätä Suomeen pohjoisen kautta, sanoo Visuri.
Kaupungista pakenevat oli määrä tappaa
Suomen ja Saksan väliseen sopimukseen kuului, että Suomi vastasi saarrosta Suomenlahdella, Karjalan kannaksella, Laatokalla ja Syvärin suunnalla.
Sodan johdossa oli varauduttu myös siihen, että siviilejä pyrkii ulos saarretusta kaupungista.
Leningradin eteläpuolella kaupungin asukkaiden tiedetään yrittäneen neuvotella saksalaisten piirittäjien kanssa mahdollisuudesta paeta, kun tilanne alkoi käydä sietämättömäksi.
Kun tieto yrityksestä kantautui Venäjän johdon korviin, Stalin antoi käskyn ampua kaikki, jotka yrittävät paeta saarretusta kaupungista.
Pekka Visurin mukaan Suomen joukoilla oli määräys estää tulijoiden pääsy Suomeen vaikka ampumallla.
– Käskyn taustalla oli epäily siitä, että puna-armeija käyttäisi pakenevia siviilejä suojakilpenään, sanoo emeritus professori Ohto Manninen.
Kuva Suomen roolista tarkentuu
Leningradin piiritys kesti lähes 900 päivää ja sen aikana menehtyi ainakin 641 000 ihmistä.
Saksan joukot eivät onnistuneet valtaamaan Leningradia. Saarto päättyi tammikuussa 1944 sen jälkeen, kun puna-armeija oli häätänyt saksalaisjoukot Leningradin ja Moskovan väliseltä maantieltä.
Kesäkuussa 1944 puna-armeija aloitti suurhyökkäyksen Karjalan kannaksella ja pakotti suomalaissotilaat vetäytymään.
Kuva Suomen roolista Leningradin piirityksessä täsmentyy lähiaikoina. Pekka Visuri viimeistelee parhaillaan kirjaa siitä, miten Saksan edustaja Suomen armeijan päämajassa vaikutti Suomen toimintaan piirityksen aikana.
Juttua muokattu klo 8:59. Pekka Visurin titteli korjattu.
https://en.wikipedia.org/wiki/163rd_Infantry_Division_(Wehrmacht)
Saksalaisen Engelbrechtin divisioonan ja Suomen ”Tuntematto- mien sotilaiden” 11. divisioonan piti sulkea Leningradin motti
Kenraali Erwin Engelbrecht ja Mannerheim (joka haukkui myöhemmin häntä ankarasti)
Saksan 163. jalkaväkidivisioona
| 163. Infanterie-Division | |
|---|---|
 |
|
| Toiminnassa | 1939–1945 |
| Valtio |  Saksa |
| Puolustushaarat |  Maavoimat |
| Aselajit | Jalkaväki |
| Lempinimi | Engelbrecht-divisioona |
| Sodat ja taistelut | Jatkosota |
| Komentajat | |
| Tunnettuja komentajia | Erwin Engelbrecht Anton Dostler Karl Rübel |
Saksan 163. divisioona (saks.163. Infanterie-Division, Engelbrecht-divisioona) oli Saksan maavoimien jalkaväkiyhtymä toisessa maail-mansodassa. Se taisteli muun muassa suomalaisten joukkojen rinnalla jatkosodassa
Perustaminen ja sotatoimet
Yhtymä perustettiin brandenburgilaisista ja preussilaisista joukoista Döberitzin ja Jüterbogin harjoitusalueilla 18. marraskuuta 1939 ja siihen liitettiin 1.tammikuuta 1940 2.,23.ja 5.täydennyspataljoonat. Divisioona lähetettiin kolme kuukautta myöhemmin Norjaan. Oslosta käydyissä taisteluissa se kärsi raskaita tappioita, kun rannikkotykistö upotti ristei- lijä Blücherin. Divisioona oli seuraavan vuoden varuskuntatehtävissä Norjassa, mistä se liitettiin kesäkuussa 1941 ennen operaatio Barbarossaa osaksi vuoristoarmeijakunta Norjaa. [1]
Operaatio Barbarossan alettua Saksa esitti Ruotsille vaatimuksia, jotka johtivat Ruotsissa niin sanottuun juhannuskriisiin. Yksi vaikeimmista vaatimuksista oli 163. divisioonan läpikulun järjestäminen Suomeen. Ruotsi kuitenkin suostui ja 25. kesäkuuta 163. divisioona lähti matkaan Ruotsin läpi kohti Joensuuta. [2]
Jo ennen saapumistaan Joensuuhun 163. divisioona päätettiin keskit- tää Joensuun ja Suomen valtakunnan rajan väliselle alueelle, jossa se toimi osana ylipäällikön reserviä. [2]
Heinäkuussa 1941 yksi divisioonan rykmenteistä alistettiin Saksan XXXVI armeijakunnalle, joka taisteli Sallan alueella Lapissa. [2]
Syksyllä 1941 163. divisioona ryhmitettiin Syvärin alajuoksulle. Sieltä käsin sitä oli tarkoitus käyttää yhteyden saamiseen Saksan pohjoisen armeijan ryhmään, joka, pääsi Tihvnään asti
Syys-lokakuussa valmisteltiin hyökkäystä Syvärin yli siten, että 163. di-visioonan kaksi rykmenttiä (kolmas oli edelleen Sallassa) hyökkäisivät Syvärin yli tavoitteenaan Ojattijoki. Hyökkäystä oli tarkoitus tukea poh- joisempana myös suomalaisilla joukoilla. Saksalaisten joukkojen vasenta sivustaa varmistaakseen JR 8:n (11. divisioona) oli tarkoitus ylittää Syväri 2-3 kilometriä ylempää. [3]
[Huom! Tässä sanotaan HYÖKKÄISIVÄT eikä hyökkäsivät, ettette lue samalla tavalla väärin kuin minä ensin tein! Tämä suunnitelma siis EI toteutunut!
Saksalaiset olivat ja pysyivät tällä Kuuttilahden alueella:
Syvärin ja Ojattijoen välillä oli suomalaisia.]
Suunnitelma ei kuitenkaan koskaan toteutunut, sillä saksalaiset pääsi- vät etelästä vain Tihvinään, joka oli 80 kilometrin päässä Syväristä. Koska todellista tilaisuutta yhteyden saamiseen ei ollut, jätti Suomen armeijan ylipäällikkö Carl Gustaf Emil Mannerheim hyökkäyskäskyn antamatta.
Saksalaiset joutuivat vetäytymään lopullisesti Tihvinästä 8. joulukuuta 1941 Olhavanjoelle.[2]
Marsalkka Mannerheim arvosteli muistelmissaan 163. divisioonan taistelutaitoa pisteliäästi.[2]
Vetäydyttyään Lapista divisioona siirrettiin Balttiaan, jossa se puolusti Kolbergia. Neuvostojoukkojen vallattua kaupungin 8. maaliskuuta aino- astaan pieni osa divisioonasta kykeni vetäytymään Stargardiin. Vetäytyneistä muodostettiin rintaman selustassa 3. merijalkaväkidivi- sioona. 163. divisioona lakkautettiin virallisesti 1. huhtikuuta 1945. [1]
Komentajat
- kenraaliluutnantti Erwin Engelbrecht 1. lokakuuta 1939 –
- eversti Werner Wachsmuth 5. tammikuuta 1942 – (sijainen)
- kenraalimajuri Anton Dostler 15. kesäkuuta 1942 –
- eversti (kenraalimajuri 1.3. 1943 ja kenraaliluutnantti 1.3. 1944) Karl Rübel 29. joulukuuta 1942 – 8. maaliskuuta 1945 (kaatui)
Lähteet
- Jatkosodan pikkujättiläinen; WSOY 2005. [1]
- Helge Seppälä: Leningradin saarto 1941-1944
- Jussi Talvi: Ystäviä ja vihollisia; Otava 1954
Viitteet
- Mitcham, Samuel W. Jr. s. 216 Jatkosodan pikkujättiläinen, sivut 53, 137, 140, 145-146, 149, 180, 260-261, 1052
- http://www.tampereensuomalainenklubi.fi/tapahtumat/21102008.html
- RK: Engelbrechtin 163. divisoona oli perustettu 18. 11. 1940 ja nimetty mahdollisesti talvisodassa Suomussalmella tyrineen Neuvostoliiton armeijan 163. divisioonan mukaan. Erityistä muuta syytä numeron valinnalle ei ole annettu.
Jos noin oli, se oli alun perin perustettu Suomea varten. Jotkut suoma- laiset, jotka seurasivat ”heikkoja signaaleja”, varmaan myös ”tulkitsi- vat”, ilman että Saksa olisi varsinaisesti LUVANNUT yhtään mitään…
.
Engelbrectin noloin tappio oli takanapäin…
http://www.sotahistoriallisetkohteet.fi/app/sights/view/-/id/507
Engelbrechtin armeijan noloin ja raskain yksittäinen tappio sattui Norjan Oslonvuonossa, kun Saksan armeijan lippulaiva Blücher upposi norjalaisen rannikkopatterin ampumana (vaikka toisin oli ”sovittu”…) Oslonvuonon pohjaan kannellaan Engelbrechtin ”valioarmeija” ja ruumassaan sen uusimmat ja hienoimmat koneet.
.
Epäonni seurasi muutoinkin 163. divisioonaa, missä se sitten liikkuikin.
Risteilijä Blücherin uppoamispaikka Oslovuono
Paikka: Risteilijä Blücherin uppoamispaikka Oslovuono
ID: 047002016
Sijainti: 59,676741, 10,613753
59°40’36.27″N, 10°36’49.51″E
Kuvaus:
Blücher oli Saksan laivaston Admiral Hipper -luokan raskas risteilijä, joka valmistui 20. syyskuuta 1939 ja upposi Oslonvuonossa Norjan rannikkotykistön tulituksesta 9. huhtikuuta 1940. Blücher oli nimetty preussilaisen kenraalin Gebhard Leberecht von Blücherin mukaan.
Blücherin valmistuminen viivästyi pahoin runsaiden suunnitelmiin tehtyjen muutosten vuoksi. Palvelukseen saamista viivästytti lisäksi vaikea talvi 1939-1940. Alus ei ehtinyt varsinaisesti palvelukseen ennen Norjan taisteluita.
Blücher oli Osloa valtaamaan lähetetyn laivasto-osaston lippulaiva. Osastoon kuuluivat sen lisäksi raskas risteilijä Lützow ja kevyt risteilijä Emden. Alus oli lähetetty tehtävään Adolf Hitlerin suorasta käskystä vastoin suuramiraali Erich Raederin ehdotonta kantaa. Aluksen vii- meistely oli vielä käynnissä lähtökäskyn tullessa. Jopa päällikön hyttiä tapetoitiin koko matkan ajan.
Yllätysetu menetettiin, kun pieni norjalainen vartiovene Pol 3 (komen- tajanaan kapteeniluutnantti Welding Olsen) havaitsi Osloa lähestyvän osaston ja ampui hälytysraketit. Vartiovene upotettiin mutta liian myöhään. Norjalaisissa linnakkeissa annettiin hälytys ja rannikkotykit miehitettiin.
Rannikkolinnakkeiden ylivoima oli teoriassa selvä, mutta niiden tekni- nen huolto ja ammushuolto oli laiminlyöty: esimerkiksi suurin 305 mm:n tykki oli ampumakyvytön ja 280 mm:n tykkeihin oli alle kymmenen kra- naattia. Myös budjettileikkauksista aiheutunut miesten alamäärä laski kriittisesti norjalaisten torjuntatehoa. Rahojen puutteen vuoksi myös miinasulut, joihin kuului maista ohjattavia tähysmiinoja, olivat laskematta.
Järeä norjalainen rannikkopatteri kuitenkin avasi tulen kello 4.21 pai- kallista aikaa 1 400–1 800 metrin päässä Blücherista. Kaksi 280 mm:n kranaattia osui alukseen, joka syttyi tuleen. Seuraavaksi avasi tulen Dröbakin 150 mm:n rannikkopatteri, joka sai monta osumaa saksalaisalukseen.
Kuvat:
Barbarossan yhden tulevan suunnittelijan kenraali Erwin Engelbrechtin 163. (yli)motorisoitu (tosin juuri nyt ne moottorit varsinkin menevät pohjaan) jalkaväkirykmentti harjoittelee Syvärin vetisiä oloja varten Oslonvuonossa 9. 4. 1940.
| Birger Kristian Eriksen | |
|---|---|
Colonel of Norwegian Army Birger Eriksen some time after 1945
|
Birger Kristian Eriksen (17 November 1875 – 16 July 1958) was a Norwegian officer (with the rank of Oberst) who was instrumental in stopping the first wave of Gruppe 5 of the German invasion force outside Oslo.
.
Eriksen was the commander of Oscarsborg Fortress when Nazi Germa- ny attacked Norway in the early hours of 9 April 1940. He gained lasting recognition for ordering the fortress under his command to open fire on the vanguard forces of Operation Weserübung and sinking the 14,000 ton heavy cruiser Blücher.
Väinö Linnan ”Tuntemattoman” rykmentin oli määrä sulkea Leningradin motti suomalaisten puolelta!
Jalkaväkirykmentti 8 (jatkosota)
| Jalkaväkirykmentti 8 | |
|---|---|
| Toiminnassa | 1941–1944 |
| Valtio |  Suomi |
| Puolustushaarat | Maavoimat |
| Aselajit | Jalkaväki |
| Lempinimi | Ukko |
| Komentajat | |
| Tunnettuja komentajia | eversti Pietari Aleksanteri Autti, everstiluutnantti Viljo Laakso |
Jalkaväkirykmentti 8 (JR 8) oli jatkosodan aikana toiminut Suomen armeijan rykmentti. Se muodostettiin Joensuun seudulla välirauhan- aikaisesta 8. prikaatista liikekannallepanossa 17. kesäkuuta1941. [1] Rykmentti kuului 11. divisioonaan, kunnes siitä tuli 7. divisioonan osa 16. kesäkuuta1944 muun 11. divisioonan siirtyessä Karjalankannakselle.
.
Rykmenttiä kutsuttiin sen komentopaikan mukaan peitenimellä Ukko-rykmentti. Rykmentin vaiheita jatkosodan aikana on kutsuttu nimityk- sellä Ukon tie. Jalkaväkirykmentti 8 on tunnettu siitä, että Väinö Linna käytti rykmentin vaiheita romaanissaan Tuntematon sotilas. Romaanissa kuvatun yksikön esikuva on rykmentin I pataljoonan konekiväärikomppania.
11. divisioona (jatkosota)
11. divisioona (”Iskevä Kiila”) oli Keski-Pohjanmaan sotilasläänin perus- tama jatkosodan divisioona. Kyseiseen sotilaslääniin kuuluivat Sisä-Suomen- ja Kokkolan suojeluskuntapiirit.[1]
Perustaminen
Perustamisen jälkeen divisioonaan kuuluivat mm. seuraavat yksiköt: [2]
- Jalkaväkirykmentti 8 (JR 8) (Väinö Linnan rykmentti)
- Jalkaväkirykmentti 29 (JR 29)
- Jalkaväkirykmentti 50 (JR 50)
- Kenttätykistörykmentti 4 (KTR 4)
- Raskas patteristo 30 (RaskPsto 30)
- Kevyt osasto 10 (KevOs 10)
- Pioneeripataljoona 28 (PionP 28)
- Viestipataljoona 32 (VP 32)
11. divisioona pyrittiin varustamaan määrävahvuuksien mukaan, joka pääosin onnistuikin, mutta joidenkin materiaalierien osalta määrävahvuuksia ei saavutettu.
Komentajat
RK: Divisioonankomentaja Kaarlo ”Kylmä-Kalle” Heiskasen valinta an- taa aiheen olettaa, että 11. divisioona oli alun perin tarkoitettu tuohon tehtävään, ja siihen oli valittu komentaja, jolle ei ole yllätys eikä maail- manloppu, jos tuo projekti ei menekään kaikin puolin niin kuin Hitler on suunnitellut, vaan sen jälkeen voitaisiin sitten jatkaa sellaisten vaihto- ehtojen tunnustelemista ja toteuttamista, joita mm. Mannerheim ja kallelehmuslaiset demarit, joihin Heiskanenkin kuului, olivat jo ennen talvisotaakin esittäneet ja kannattaneet eli lujaa varustautumista mutta samalla kaikkien rauhanmahdollisuuksien kuten aluevaihdosten ottamista vaihtoehtojen piiriin.
Puoluejohtaja ja talvisodan alun aikainen valtionvarainministeri Väinö Tanner oli ollut näistä pointeista (aina) tasan päinvastaista mieltä: vas- tusti varustautumista ”rahasyin”, vastusti kategorisesti kaikkia turval- lisuusjärjestelyjä ja aluevaihdoksia NL:n kanssa, vaati rauhansopimuk- sen tekemistä sillä siunaamalla hetkellä, kun NL sellaista ehdotti vain sillä Hitlerinkin vaatimalla ehdolla, että Suomen silloinen johto säilyttää paikkansa. Kohta välirauhan jälkeen NL vaati kuitenkin Tannerin heittämistä ulos hallituksesta. Tehtiin ”nahkapäätös”, jossa Tanner ”alennettiin” kansanhuoltoministeriksi. Myöhemmin Lehmus ”laskien yksi ynnä yksi” vihjaili, että Tanner otti ohjeita Hitleriltä/Göringiltä tarkoituksena saada aikaan sotilaallinen vastakkainasettelu NL:n ja Englannin välille. Myös Juho Niukkanen lipsautti samaa, erityisemmin kohdistamatta Tanneriin. Lehmus väittää myös salakuvanneensa Heinrich Himmlerin salkun sisällön tämän Suomen-vierailulla kesällä 1942. Noihin aikoihin Englelbrectin divisioonan komentajaksi oli vaihdettu Anton Dostler, ja etulinjaan vaihdettiin suomalainen 4. jalkaväkirykmentti.
***
Tuntemattomien valistusvänrikkinä helmikuussa 1942 18-vuotiaana aloitta-neen Helge Ukkolan kirjan ”Iskevän kiilan matkassa Syväriltä Ylitornioon” mukaan Heiskasen esikunnassa tiedettiin jo keväällä 1942, että varsinainen tehtävä ei ollut ”voitto” vaan irrottautuminen sodasta mahdollisimman pienin vahingoin. Sen mukaan oli valistukset sovitet- tava. Heiskanen oli pakana, joka vastusti uskonnollista rintamapropa- gandaa ja yritti minimoida kirkon roolia rintamalla ja pitää sitä tiukasti omassa pilttuussaan.
.
Engelbrecht oli osallistunut Barbarossan suunnitteluun suomalaisten kanssa. Suomalaiset olivat kuitenkin antaneet ylioptimistisia tietoja ilmoista ja maastoista, joita toki eivät itsekään hyvin tunteneet, koska halisivat Suomen ehdottomasti pääsevän mukaan Barbarossaan.
Engelbrechtin koneet hyytyivät, kun pakkaset nousivat 20 – 30 asteen tietämille, eivätkä ne sopineet suolla liikkumiseen, minkä lopulta viholli- nenkin huomasi, ja perääntymisvaiheessa ajoi mahdollisimman huo- noille paikoille. Engelbrectin divisioonalle kävi lopulta melko kalpaten, vaikka se muodollisesti siirrettiinkin vielä Baltiaan syksyllä 1944 Suomen irtauduttua sodasta.
Neuvostoliitto käytti tätä saksan Leningradin motinnälkää hyväkseen aloittamalla kovan hyökkäyksen Saksan armeijan miehittämää Tihvinää vastaan muutama päivä ennen Moskovan vastahyökkäystä. Saksan joukot olivat kuitenkin juuttuneet sinnekin ja aivan ilmeisesti samasta syystä kuin Syvärin pohjoispuolellekin. Se taas sai Moskovan vastahyökkääjiin vauhtia töppöseen.
http://encyclopedia2.thefreedictionary.com/Moscow%2c+Battle+of+1941%e2%80%9342
” Moscow, Battle of (1941–42)
… The plan of the Soviet command was to destroy the enemy strike groupings and drive their remnants back farther from the capital. The execution of the plan was to be aided by troops attacking on the Tikhvin and Rostov axes, by the aviation of the Supreme Command Reserve, and by partisans operating in the enemy rear. …
G. K. ZHUKOV ”
Tässä artikkelissa on osin vääriä tietoja (vaikka yritys onvarmaan hyvä):
http://www.raateraakatie.fi/427181460
Venäläisten asemat murrettiin Tuuloksessa valtavan tulivalmistelun jälkeen syyskuun 4. päivänä ja seuraavana päivänä vallattiin Aunuksen kaupunki. Syyskuun 8. päivänä joukot olivat Syvärin rannalla Podporzen ja Kuuttilahden välillä. Tässä vaiheessa Syvärille edenneet joukot jaet- tiin kahtia. Osa hyökkäsi pohjoiseen kohti Petroskoita, joka vallattiin 1. lokakuuta. Toinen puoli hyökkäsi Syvärin yli. Joen ylitys epäonnistui kaksi kertaa, koska joukkojen kestokyky alkoi pettää. Kolmas hyökkäys 6. lokakuuta onnistui ja Syvärin taakse syntyi sillanpää Äänisen rannan Ostasta etelään Lotinanpeltoon.
Kädenlyönti Syvärillä 1941. (Kuva Eero Paavola ja Karjalan sotahistoriallinen tiekartta)
Saksalaiset kärsivät melkoisia tappioita Kuuttilahdessa ollessaan, koska venäläisten sissitoiminta oli tehokasta. Kuuttilahteen haudattiin noin 300 saksalaista. (Kuva SA-arkisto)
”Kädenlyönti Syvärillä”
Saksa yritti saartaa Leningradin hyökkäämällä Laatokan itäpuolella kohti Syväriä. Suomalaisten oli tarkoitus tulla vastaan Syväriltä, mutta Mannerheim ja Ryti eivät innostuneet saartamiseen osallistumisesta. He katsoivat, että Leningradin tuhoaminen olisi poliittisesti liian arka asia. Joka tapauksessa laadittiin suunnitelma nimeltä ”kädenlyönti Syvärillä”. ”
RK: ”Vika” ei ollut Rytin ja Mannerheimin haluissa, vaan saksalaisten omassa suunnittelussa ja toteutuksessa.
”Vika” oli myös ajankohdassa: aikaisemmin syksyllä tilanne olisi ollut vaarallisempi Leningradin kannalta, mutta 30 asteen pakkasissa tilanne oli Saksalle katastrofaalinen joka paikassa.
” Sitä varten Saksa toi Sallasta kovia tappioita kärsineen 163. Divisioonan. ”
RK: Väärin: Engelbrechtin diviioonan pääaosa oli suomalaisten mukana, vain kolmannes oli Sallassa loppukesästä. Sielläkin se koko raskaita tappioita.
” Se tuli lähelle Laatokan rantaa Kuuttilahteen vajaana, koska yksi rykmentti jätettiin Sallaan. VI AK:n komentaja Paavo Talvela alisti saksalaisille eversti K. A. Heiskasen johtaman 11. Divisioonan. ”
Sanotaanko muuten Tuntemattomassa missään, että ne olivat Syvärillä saksalaisille alistettuina?
Ei ole ihme, että demarihallituksen nimittämä Puolustusvoimien komentaja Kylmä-Kalle sanoi Tuntemattoman ilmestyessä, että ”siinä ei ole sanaakaan totta”.
Se ei estä sitä olemasta viimmestä päälle hyvä kirja, vaikka noin kirjaimellisesti olisikin…
” Sekin oli vajaavahvuinen, koska siihen kuului vain kaksi rykmenttiä, JR 8 ja JR 23. Alun perin divisioonaan kuului JR 29, mutta se jäi Äänisen rannikkopuolustukseen ja JR 50 siirrettiin armeijakunnan reserviksi.
Suhteellisen pienillä joukoilla oli tarkoitus mennä Syvärin yli Lotinanpel- lon eteläpuolelta.Syvärin eteläpuolella piti katkaista Lotinanpellon ja Leningradin välinen maantie- ja rautatieyhteys. Ensimmäisenä tavoit- teena oli 15 kilometrin päässä oleva Ojattijoki. Saksalaisilla oli päävas- tuu, ja suomalaisten rykmenttien tuli suojata saksalaisten vasenta sivustaa. Talvela suunnitteli tämän lisäksi hyökkäävänsä pohjoisessa Lotinanpellossa kahden divisioonan voimin. Näin saataisiin aikaan pihtiliike ja mahdollinen saartorengas Syvärin taakse. Suomalaisten ryhmitysalueelle tuotiin syöksyveneitä joen ylitystä varten ja ylimeno- paikat katsottiin valmiiksi. Armeijakunta antoi useita hieman erilaisia käskyjä mahdollista ylitystä varten. Vain lopullinen lähtökäsky puuttui.
Hyökkäyksen edellytyksenä oli, että saksalaiset hyökkäävät etelästä kohti Ojattia. Saksan armeija oli aloittanut hyökkäyksen Olhavajoelta kohti Tihvinää, jonka saksalaiset valtasivat marraskuun alussa 1941. Ojatille oli matkaa vielä noin 100 km. Hyökkäys pysähtyi Tihvinään, ja joulukuun alussa saksalaiset joutuivat perääntymään Olhavajoelle. Edellytys Leningradin saartamiseen ei siten toteutunut. Suomen armeijan ylijohto saattoi luopua ”kädenlyönnistä”.
Tämä oli suuri helpotus Mannerheimille ja Rytille ja pelastus Leningradille. ”
RK: Juu sitten kun Moskovan tappio oli tiedossa…
(Sen tapahtumiseen suomalaiset olivatkin monin tavoin ”ansiokkaasti” vaikuttaneet…)
” Venäjällä tämä seikka tiedetään ja Mannerheimiä kiitetään siitä, että Leningrad pelastui. ”
RK: No jaa…
” Saksalaisdivisioona siirrettiin takaisin Lappiin ja sieltä Baltiaan. Suo- malaisille jäi sillanpää Syvärin eteläpuolelle Lotinanpellosta Äänisen rantaan. Laatokan suunnalla asemat olivat Syvärin pohjoisrannalla. Näissä asemissa oltiin kesäkuuhun 1944 asti. ”
RK: Saksan 163 divisioona oli Karjalassa koko jatkosodan ajan (mitä nyt pari päivää myöhästyi Paloaukealta…).
Engelbrechtin divisioona oli eturintamavastuua Syvärillä Laatokan rannalla (ei kuitenkaan Syvärin takana, vaikka piti) elokuuhun 1942, jolloin se vaihdettiin suomalaiseen 4. divisioonaan komentajana eversti Valter Nordgren. Tämä oli Syvärin-takaisessa sillanpääasemassa kesään 1944 saakka.
Kuvasta nähdään että venäläisillä säilyi pieni sillanpaaasema Syvärin pohjoispuolella Laatokan rannalla saksalaisten rintamaosuudella 1941 – 42.
http://www.kylkirauta.fi/images/pdf/10/kr1_10.pdf
” Asemasodan alussa Jalkaväkirykmentti 4 oli sekä rintamavastuussa että reservissä Maaselän kannaksen suunnalla.Keväällä 1942 rykment- ti siirtyi junakuljetuksin etelään Aunuksen kannakselle Syvärin asemal- le ja sieltä marssien Syvärin Kuuttilahdelle. Tehtävänä oli vaihtaa rinta- mavastuusta saksalaisen 163. Divisioonan alueella olleet joukot. Vaihto kesti lähes puolitoista kuukautta. Suomalainen upseeri ei oikein etukä- teen tajunnut millainen tämä kenraali Engelbrechtin divisioona oli. Sak- salaisilla oli mukanaan todella paljon tavaraa ja hyvin suuret materiaali- varastot. Näiden siirtäminen vei aikansa. Sama toistui sitten syksyllä 1944 Lapin sodassa. Silloinhan saksalaisten vetäytymistä hidasti ratkaisevasti tarve evakuoida suuret materiaalivarastot. ”
” Eero Paavola ”
Sotahistoriallisen seuran tietoja:
http://www.sshs.fi/binary/file/-/id/16/fid/210/
Veteraanit Syvärin taistelupaikoilla:
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/12/09/tuntemattoman-sotilaan-todellinen-rykmentti
***
Täällä on vielä yksi juttu, jonka katson aiheelliseksi pistää tähän mukaan:
Viola Heistonen
Imatra
Syntymäpaikka Pohjois-Inkeri, Lempaalan kunta, Oinaalan kylä. Piiri- tetystä Leningradista toisen maailman sodan aikana evakkoon Uralille. Sodan päättyessä siirtolaisena Virossa, Pihkovan aluella. –
Opiskelin Arkangelin Pedagogisessa korkeakoulussa, josta valmistu- essani vuonna 1959 sain korkeakoulunopettajan pätevyyden ja arvon aineinani ihmisen anatomia ja fysiologia ja liikunnan kasvatus. Työurani alkoi merimiesten kaupungissa Severodvinskissa. Jatkui Valkovenäjän pääkaupungin Minskin…
Oliko Leningradin piiritys maailmanlaajuinen huijaus?
17.9.2016 21:29 Viola Heistonen
Tasan 75 vuotta sitten syyskuussa 1941 Leningradin, nykyisen Pietarin, Sankt-Peterburg, piiritys alkoi. Se tuli kestämään noin kolme vuotta.
Leningradin Piiritys
Leningradin piiritys (ven. блокада Ленинграда, blokada Leningrada) oli toisen maailmansodan aikana suoritettu sotilasoperaatio, jossa Leningradin MAAYHTEYDET muuhun Neuvostoliittoon katkaistiin 8. syyskuuta 1941, jolloin Saksan pohjoinen armeijaryhmä saavutti Laatokan rannan Leningradin eteläpuolella ja suomalaisjoukot olivat syyskuun alussa muodostaneet piiritysrenkaan pohjoisosan Laatokan ja Suomenlahden välille.
Historioitsijat kirjoittavat, että silloin sulkeutui rautainen saartorengas Leningradin kaupungin ympärillä. Saartoa kesti lähes 900 päivää.
Leningradin piiritystä toisen maailman sodan aikana on tutkittu erilaisista näkökulmista, siitä on kirjoitettu eri kielillä tuhansia kirjoja ja runoja, tehty elokuvia ja monumentteja on pystytetty. Tämä tieto, että kaupunki oli suljettu rautaisen saartorenkaan sisäpuolelle perustuu Neuvostoliiton propagandaan ja ne ovat ajan saatossa vakiintuneet viralliseksi totuudeksi ja on meille ja laajalti maailmassakin tuttu ja siitä on tullut tunnustettu tosiasia. Tuntui jo siltä, ettei siinä ole enää mitään salaisuutta tai uutta tietoa odotettavissa.
Aleksei Kungurov
Vaikka tieto jostakin asiasta on vakiintunut, niin aina löytyy kansakunnan historiassa ihmisiä, jotka alkavat tutkailla menneisyyttä suurennuslasin kautta. Niin on tapahtunut Leningradin piirityksen kohdalla.
Venäläinen fyysikko-matemaatikko Aleksei Kungurov Chelyabinskin kaupungista kiinnitti huomiota useaan seikkaan koskien Leningradin piiritystä. Hän ryhtyi tutkimaan asiaa matemaattisesti ja laski joitakin asioita numeroina. Hän sanoo:
… Me uskoimme siihen, mihin olimme tottuneesti uskoneet tai mihin meidät oli johdatettu uskomaan! Kaikki mitä meille on kerrottu tapahtumasta (Leningradin piirityksestä) on vakiintunut ajatuksiimme.
Legendan Murskaaminen
Rautaista rengaspiiritystä Leningradin ympärillä ei ollutkaan!
Pienessä artikkelissaan ”[Matematiikasta ja historian todellisuudesta]” Kungurov omissa havainnoissaan ja laskelmissaan tuo vakuuttavaa näyttöä siihen ettei Leningradin piiritystä, TÄYDELLISTÄ saartamista, joka vaati lähes miljoonan ihmishengen, ollutkaan. Muutenkin piiritetyn Leningradin legendassa oli paljon outoa ja epäselvää. Tähän hän päättyi omissa havainnoissa ja matemaatikon yksinkertaisissa aritmeettisissa laskelmissa. Kungurovin väitteet perustuvat KAIKILLE TIEDOSSA OLEVIIN materiaaleihin ja dokumentteihin.
Kungurovin havainnot ja laskelmat, jotka olivat julkaistu vuonna 2013 murskaavat piiritetyn Leningradin legendan,johon me olemme uskoneet. Lisätietoja, löytyy hänen Internet-konferenssin ”History hallinnan järjestelmä tiedon” Youtube-videosta: Интернет-Конференция «Управление историей, как системой знаний».
Kungurov Ei Kiistä
Kungurov ei kiistä sitä, että oli pitkä ja raskas taistelu joka toi valtavan määrän siviiliuhreja, mutta väittää, että Leningradin saartorenkaassa oli ”AUKKOJA” joitten kautta oli mahdollisuus toimittaa kaupunkilaisille ruokatarvikkeita ja kuljettaa Leningradista suurelle maalle sotateollisuuden tuotteita. Tiedotusvälineet maailmalla taisivat jättää huomiotta Kungurovin kirjoituksensa. Suomen mediassa myös en löytänyt mitään mainintaa asiasta, joten kirjoitukseni tiedot ovat venäjänkielisistä julkaisuista.
”Suuri sankarillinen menneisyys on kiistatonta, mutta olosuhteet, joissa tavalliset ihmiset joutui tekemään yli-inhimillisiä ponnisteluja näkemään nälkää ja kuolemaan, lähemmin tarkasteltuna, olosuhteet osoittautuvat keinotekoisesti luoduksi” sanoo Kungurov.
Jos tarkkaan tutustua venäläisen fyysikko-matemaatikon Aleksei Kungurovin(Chelyabinsk) laskelmiin ja havaintoihin, niin näkyy selvästi, ettei sitä rautaista rengaspiiritystä Leningradin ympärillä ollut.
Kartat Kertovat
Katsotaanpa karttoja jotka ovat todella huolellisesti tehty Leningradin piirityksestä. Kartalta näemme selvästi Leningradin läheisyydessä saksalaisten ja suomalaistenkin miehittämättömiä alueita, joiden pinta-ala on yhteensä noin 5’000 neliökilometriä.
-
ORANIENBAUM:n alue (nykyään Lomonosovin kaupunki, Leningradin alue). Se ulottuu 65 km Suomenlahden etelärannikkoa pitkin ja syvyydeltään sisämaahan päin 20-25 km.
-
KRONSTADT linnoitus bastioneineen Suomen lahdella noin 31 км päässä Leningradista pysyi piirityksen aikana 1941–1944 Neuvostoliiton hallussa koko ajan.
-
SUOMALAISET sotajoukot pysähtyivät Laatokan ja Suomenlahden väliin Leningradin pohjoiselle puolustusvyöhykkeelle. Siinä jäi miehittämättä Suomen lahden ja Laatokan väliin Karjalan kannaksesta aika iso alue.
Joten Laatokan kautta oli mahdollisuus toimittaa ruokaa ym. tarvikkeita ja niin tehtiinkin ”Elämän tie”:n kautta.
Vaikka vaara vaanikin kaikkialla, silti voimme sanoa, että Leningrad-kaupunki ei ollut rautaisen saartorenkaan tukehdutettu vaan oli aukkoja, joitten kautta oli mahdollisuus ainakin toimittaa elintarvikkeita nälkää kärsiville leningradilaisille.
Mystisiä Uskomattomia Asioita
Analysoimalla avoimia ja yleisesti tunnettuja tietoja, jotka liittyvät piiritettyyn Leningradiin, Kungurov helposti löytää uskomattomia asioita, jotka saavat pään pyörälle… Ja erityisesti blogin kirjoittajalle, joka uskoi aikoinaan kaikkeen ja kertoi muillekin oppaana, mitä oli kirjoitettu Neuvostoliiton aikana piiritetystä Leningradista.
En pysty tuomaan tässä kirjoituksessa kaikkeaa mitä matemaatikko-fyysikko Kungurov on havainnut omissa laskelmissa. Ne löytyvät netistä, mutta tuon esille muutaman seikan kuitenkin, joita hän ihmettelee ja ei löydä niihin liittyen kysymyksiin vastausta.
Ruokavarastot
Historioitsijat kirjoittavat:
Piiritetyn kaupunkiin jäi yli 2,5 miljoonaa siviiliä, heistä 1 miljoona 200’000 työkyvytöntä väestöä, ja noin 400’000 lasta. Samana päivänä, kaupunkiin oli pudotettu tuhansia palo- ja voimakkaita räjähtäviä pommeja, jolloin eri puolilla kaupunkia syttyi lähes 200 tulipaloa.
Ilmapommitukset osuivat Badajevin ruokavarastoon ja aiheuttivat tulipalon, jonka seurauksena viidestä kymmenestä puurakennuksesta lähes kokonaan paloi 40. Tulipalo tuhosi 3’000 tonnia jauhoja ja 2’500 tonnia sokeria.
Kaupungissa oli elintarvikkeita ja polttoainetta vain 1 – 2 kuukaudeksi, joten annoskortit oli otettu käyttöön jo 1. lokakuuta 1941, työntekijät alkoivat saada 400 grammaa leipää päivässä, muut 200 grammaa ja tammikuussa se oli vastaavasti enää 200-125 grammaa leipää päivässä.
Ainoa yhteys joka jäi Suurelle maalle oli Laatokan järvi ”Elämän tie! ”mutta se oli piirittäneitten tykistön ja lentokoneitten ulottuvilla ja Laatokalla toimi vihollisten merivoimien laivasto.
Näin alkoi saartorenkaan sisäpuolella elämä joka vei lähes miljoonan ihmishenkeä ja josta vain osa selvisi.
Evakuoinnit
Historioitsijat kirjoittavat, että Leningradista evakuoitiin lokakuuhun 1942 1,5 miljoonaa ihmistä, niin jäljelle jääneille ihmisille (1 miljoona) se ei olisi ollut niin kovin vaikea tehtävä toimittaa elintarvikkeita, jos ruoan toimitus oli niin kuin meille on kerrottu, mutta lisäksi, sanotaan, lähes miljoona ihmistä kuoli, niin kuka sitten teki työtä tehtaissa?
Joittenkin lähteitten mukaan piiritetyssä Leningradissa vain 3% kuolemista tapahtui natsien pommituksen alla, loput 97% kuoli nälkään, vaikka varastot olivat pullollaan ruokaa:
Miksi julkisuudessa kerrottu, Leningradiin ammuttujen ammusten määrä on aivan liian pieni.
Kun kulkee Pietarin kaupungin kaduilla, niin huomaa paljon sellaista mikä muistuttaa meille tämän kaupungin historiallisesta menneisyydestä.
Esimerkki: erään talon ulkoseinällä näemme taulun, jossa teksti kertoo: ”Tämä on jälki yhdestä 148’478 ammuksen osumasta, joita saksalaiset ampuivat Leningradiin vuosina 1941 – 1944.” Miksi on tuotu julki niin pieni määrä ammuksia kohti Leningradia?
A. Kungurov analyysoi tätä vakiintunutta tietoa käyttäen historioitsijoiden kuvaavia tapahtumia seuraavasti:
Leningradissa … 04.09. – 30.11.1941 kaupunkiin oli ammuttu 272 kertaa, yhteensä 430 tuntia. Joskus ihmiset joutuivat olemaan pommisuojassa päivät pitkät. 15. syyskuussa 1941 pommitus kesti 18 tuntia ja 32 minuuttia. 17.syyskuuta 18 tuntia ja 33 minuuttia. Saartovuosien aikana (900 päivää) Leningradiin oli ammuttu noin 150’000 tykistökranaattia”.
Kungurov yksinkertaisella matemaattisella laskutoimituksella todistaa, että tämä luku on temmattu hatusta ja ne voivat poiketa todellisuudesta useita kertaluokkaa, jos se tapahtui niin kuin historioitsijat kirjoittavat. Pelkästään yksi tykistö pataljoona jossa 18 suurikaliiperista tykkiä voi tehdä 430 tunnissa 232’000 laukausta! – Ja saarto kesti paljon kauemmin (8.9.1941 – 27.01.1944) ja vihollisella oli aseita muutama sata kertaa enemmän.
Kaupunki ja sen sotilaalliset tehtaat olisivat voineet olla täysin raunioina parissa viikossa. Miksi ei niin tapahtunut? Kysymys jää auki.
Kirovin Tehdas
On tiedossa, että Kirovin tehdas toimi aivan saksalaisten nenän edessä 3 km päässä saksalaisten etulinjasta. Kungurovin mukaan jopa Mosinski kiväärin luoti voi lentää tuon matkan, puhumattakaan suuren kaliiperin tykistön ammuksesta…
Kirovin tehdas tuotti monenlaista sotilaallista kalustoa. Esimerkiksi, panssarivaunuja KV-1, itseliikkuvia motorisoituja tykkejä САУ-152. Vuodesta 1943 alkoi panssarivaunujen ИС-1 ja IC-2 tuotanto… Kirovin tehtaan lisäksi Leningradissa toimivat myös muut tehtaat, jotka tuottivat sotilallista kalustoa ja tarvikkeita…
Kevällä 1942 raitiovaunut alkoivat taas liikkua…
Sähköenergia
Yksi kysymyksistä, johon eivät pysty vastaamaan nämä ”historioitsijat” on se, mistä he saivat riittävästi sähköenergiaa?
Historioitsijat kirjoittavat:
”Johtuen siitä, että lähes kaikki voimalaitokset olivat pysähtyneet, joitakin koneita tehtaalla piti käynnistää käsivoimin ja työntekijät joutuivat tekemään pitempää työvuoroa ja jopa joutuivat jäämään yöksi tehtaalle, että saisivat tehdä normin mukaisen työsuorituksen, joka oli määrätty.
Tämä leningradilaisten sankarillinen työ antoi mahdollisuuden vain ”jälkipuoliskolla 1941 marras-joulukuussa (pahin aika saarrossa) Leningrad antoi puolustus rintamalle Moskovan puolustukseen 713 panssarivaunua … yli 3’000 panssarintorjunta- ja muita asetta … 480 panssaroituja ajoneuvoja, 58 panssarijunavaunua … 4’000 ohjusta … ja suuri määrä muita sotatarvikkeita …
Faktat ovat faktoja. Tuotteitten määrä on laskettu ja ilmoitettu. Ei voi väittää muuta. Nyt voimme ajatella vähän sitä, mitä historioitsijat ovat itse asiassa kirjoittaneet.
Kungurov esittää kysymyksen:
Mihin joutuivat Kirovin tehtaan sotilaalliset tuotteet?
Millaisilla keinoilla ne oli siirretty Moskovan rintamalle saarretusta kaupungista? Kaikki nämä sotilaalliset kalustot ja ampumatarvikkeet? Ainakin olisi pitänyt olla kiskot ja vähintään … 100 junaa. Eihän niitä pystynyt siirtämään Laatokan kautta, ei veneillä eikä silloin ollut vielä sellaisia lauttoja eikä jäätä pitkin talvella.
Toinen kysymys: Ilmoitetaan, että tämä sotilaallistuotanto oli massatuotantoa. Siihen tarvitaan jatkuvasti raaka-aineita ja materiaalia. Eihän saarretussa kaupungissa ollut hiilikaivoksia tai rautamalmin kaivoksia jotka olisivat täyttäneet teollisuuden tarpeet teräkseen, koksiin, rautamalmiin ja muihin materiaaleihin!
”Historioitsijat” kirjoittavat, että koneita oli pyöritettävä käsin! Tämä on vain spekulointia ymmärtämättömille. Ei ole mahdollista käsin saada pyörimisnopeutta, jotta porakone tai sorvi toimisivat.
Saksalaisilta Puuttui Vain Käsky Hyökätä
Toisaalta, vaikka kaupunki historioitsijoiden mukaan joutui intensiivisen pommitusten ja kranaattitulitusten alle, monet kuvat piiritetystä Leningradista todistavat sen, että kaupungin keskeinen osa oli kärsinyt aika vähän. Tämä on mahdollista vain, jos vihollinen ei hyökännyt kaupunkiin tykistöineen ja lentokoneineen.
Miksi saksalaiset joukot eivät ottaneet haltuun, tuhonneet tai valloittaneet Leningradia?
Kungurov hyvin selvästi esittää asian seuraavasti: Saksalaisille ei annettu käskyä hyökätä Leningradiin.
Pohjoisen armeijan komentaja Fon Life (Фон Лейб) oli pätevä ja kokenut komentaja.
- Hänen komennossaan oli 40 divisioonaa mukaan lukien panssarivaunut.
- Rintama Leningradin edessä oli 70 km leveä.
- Yhdellä divisioonalla oli vastuualueena 2 – 5 km rintamalinjaa
Ne jotka väittävät, että näissä olosuhteissa hän (Fon Life) ei olisi voinut valloittaa kaupunkia, eivät ymmärrä mitään sotilasasioista…
Muistelmissaan, Fon Life ja monet muut Saksan armeijan komentajat väittivät, että heitä oli kielletty ottaa kaupunki ja tuli käsky poistua saavutetuista hyvistä asemista.
Eikö ole kovin outoa, että saksalaiset joukot sen sijaan, että hyökkäisivät ja ja valloittaisivat kaupungin, pysyvät sen lähistöllä melkein 3 vuotta, sen takia, että vain pitävät kaikki maantiet poikki Leningrad kaupunkiin.
Saksan joukot, jotka seisoivat lähellä Leningradia suorittivat jotain muita tehtäviä, josta me emme tiedä… Jos ottaa huomioon, että vastahyökkäystä Leningradin puolustajien puolelta todennäköisesti ei ollut tai oli hyvin pieni, niin saksalaisten joukoille kyseessä ei ollut sota vaan lomaparatiisi!
Olisi mielenkiintoista tietää Saksan komennon todellinen reaktio tähän saarron legendan?
On hyvin todennäköistä, että eri versioilla Leningradin ”saarrosta” oli tarkoituksena peittää jotain paljon vakavampaa. Sitä tietoa meille ei kerrottu. Eikä ole kerrottu vieläkään.
On mahdollista, että tuolloin, noihin aikoihin, jossain, sijoittuivat ihan toisenlaiset tapahtumat, joitten salaamista varten oli uhriksi annettu piiritetyn kaupungin miljoona ihmishenkeä. Sitä tietoa pidetään huolellisesti salassa tähän päivään asti.
Kaikki nämä alkeislaskelmat osoittavat, että meiltä on paljon tietoa piilossa, ja siksi emme voi selittää tapahtumia… Näyttää siltä että koko tämä piiritys oli maailmanlaajuinen petos, joka oli tahallaan järjestetty, että piiritetyssä kaupungissa annetaan kuolla niin monen ihmisen kuin mahdollista.
Keskustelua Usarissa:
Wilhelm von Leeb saksaksi. Pietarin keskusta oli miinoitettu, ja koko kaupunki olisi tarvittaessa räjäytetty – Stalingradin kaltainen tilanne.
[RK: Kuten oli Moskovakin. Erityisesti Kremlin alla oli valtaisat määrät ammonaalia vieraiden voitonjuhlien ”pääohjemanumeron” varalta…]
Juha-Pekka Kosonen.
– Jos puhutaan nyt Leningradin miinoituksesta, niin olisiko pitänyt saksalaisten soittaa ”Säkkijärven polkkaa” estääkseen radiomiinojen räjähtämiset Leningra- dissa, niin kuin Viipurissa v.1941-42 aikoinaan?, jotta olisivat marssineet Leningradin kaduille turvallisesti. Ehkä saksalaisillakin oli tiedossa radioaallon taajuus, jolle miinat Leningradissa oli asetettu, joten…
Kuunnellaanpa nyt sitä laulua,jota soitettiin Suomessa silloin tauotta 5 kk aikana 1500 kertaa samalla taajuudella jolle miinat oli asetettu. Miinojen akkujen oletettiin tyhjenevän 3 kk.
https://www.youtube.com/watch?v=WLn5HX5hy1I
Säkkijärven polkka
Pekka Roponen.
Wilhelm (Ritter) von Leeb pelkäisi varmaan astua armeijansa kanssa ruutitynnyrille!
Nyt historioitsijat kertovat, että kaupungin miinoittaminen alkoi viikkoa myöhemmin kaupungin piirittämisestä salaisen ”D” operaation mukaan.
Stalinillakaan ei ollut ilmeisesti enää toivoa puolustaa Leningradia, joten kaupungille ja sen asukkaille oli valmistettu vielä kovempi kohtalo.
Jos räjähdys olisi tehty, niin Leningrad kaupunki olisi pudonnut kuiluun, niin kuin Atlantis … kirjoittaa Sotahistorian Artillery museon vanhempi tutkija Alexander Monaenkov
http://yle.fi/uutiset/johtavat_sotahistorian_tunti…
Nyt selvisi. Leningradin piiritys on myytti, jotta suomalaisia voitaisiin syyttää.
Kiitos Viola Heistonen.
Viola Heistosella ei ole osaa eikä arpaa Leningradin piirityksen järjestämiseen. Kuitenkin lapsena Viola Heistonen oli kyyditetty 9.syyskuuta 1941 Laatokan yli proomuilla pommituksen alla ja kiitos siitä, ettei osunut pommi. Olen vieläkin näet hengissä ja ilo on keskustella kanssasi, vaikkakin niin raskaista menneistä asioista.
Oikein hyvää syksyä! Rakennamme ystävyyden siltaa!
https://www.youtube.com/watch?v=I3rHHaf0Uzg
Vladimir Vysotski – Ystävän laulu (Fazer)
Lukuisissa sota-aikaa kuvaavissa muistelmateoksissa, joita ovat kirjoittaneet entiset sotilaat sotamiehestä kenraaleihin, on kuvattu Leningradin piiritystä suomalaisesta näkökulmasta.
Suomalaisilla oli hyvin tiedossa Laatokan ”elämän tie.”
Ylijohdon määräyksestä Laatokan liikennettä ei saanut missään tapauksissa yrittää katkaista. Toki sitä häirittiin, mutta ei siinä määrin, että se olisi vaikuttanut edes jollain tasolla järven liikenteeseen, joka pyöri 24/7.
Suomalaislentäjät kuvasivat mm. Oranienbaumin motin sekä Kronstadtin linnoi- tussaaren ilmatorjuntaa läpitunkemattomiksi teräshelveteiksi, joihin lentäminen loppujen lopuksi kiellettiin tarpeettomien konemenetysten välttämiseksi. Tämä- kään ei tue väittämää nälkään kuolevista ja loppuun ajetuista ihmisistä. Ainakin ammuksia oli riittämiin piirityksestä huolimatta. Niitä ei Leningradissa säästelty.
Ehkä suomalaisten passiivisuus muistettiin Kremlissä kesällä 1944, kun Suomeen tultiin väellä ja voimalla. NL ei pistänyt kaikkea peliin, kuten rintamilla Saksaa vastaan. Jos Stalin olisi niin määrännyt, olisi piskuinen Suomi jyrätty tappioista piittaamatta.
Tali-Ihantalan tappiot olivat pieniä siihen nähden, mitä NL koki taisteluissa Saksaa vastaan.
Hyvä kirjoitus Violalta.
Valaisevaa. Kiitos Viola puuttuvasta palasta palapeliini.
Mielekiintoinen kirjoitus. Jotkut länsimaiset historioitsijat ovat ihmetelleet, miksei siiviliväestöä evakuoitu kun piiritys kävi yhä todennäköisemmäksi? Olihan Neu- vostohallinnolla kyseenalaista osaamista suurienkin väestöryhmien siirtämisistä. Vai oliko kysymyksessä sama piittaamattomuus ja tosiasioiden kieltäminen, josta sodan loppuvaiheessa joutui kärsimään Saksan Itä-Preussin väestö, jota kiellettiin lähtemästä pakoon lähestyvää puna-armeijaa.
On myös hyvä kysymys, miten oli mahdollista ylläpitää piiritetyssä Leningradissa mittavaa sotatarviketuotantoa jos siviiliväestöä ei kyetty ruokkimaan.
Toivotaan, että näistä asioista saataisiin lisää tietoa.
Jaakko Wilenius kirjoitti: […miten oli mahdollista ylläpitää piiritetyssä Leningradissa mittavaa sotatarviketuotantoa jos siviiliväestöä ei kyetty ruokkimaan],
– 2,5 miljoonasta piiritykseen jääneistä siviiliväestöstä oli 1 miljoona 200’000 työ- kyvytöntä väestöä, ja noin 400’000 lasta. Nämä olivat varmasti eniten nälän hädässä, mutta ne jotka tuottivat sotatarvikkeita saivat ruokaa enemmän, että pystyivät sitä työtä tekemään. Piiritysalueen renkaan sisäpuolelle jäi myös Leningradin ja Karjalan rintaman sotilaita ja NL:n Itämeren laivasto miehistöineen. Työntekijät ja kaupungin puolustajat oli se ryhmä, jota piti pitää paremmassa kunnossa hinnalla millä tahansa, joten uhriksi joutuivat heikoimmat.
Suomi suurvaltojen politiikassa 1941-1944 Tuomo Polvinen (Helsingin yliopiston yleisen historian dosenttina 1965-1974) selventää hyvin Suomen ja Saksan suhteita Leningradin piirityksenkin osalta ja miksi kaupunki kesti. Sen kun lukee, niin hyviä kysymyksiä on vähemmän ja Visurin tuleva kirja avaa asioita varmasti lisää. Jos asiat mietityttää niin lukekaa hyvät ihmiset historiasta tehtyjä tutkimuksia!
Edes kaikki mahdolliset kirjat ja tutkimukset lukemalla ei monetkaan sodan mysteereistä tule selviämään.
Mikään tutkimus ei kerro syytä mm. sille, miksi Suomen voitokas armeija pysähtyi niille jalansijoilleen, joihin se jäi kesähyökkäyksessä 1941.
Mistä kirjasta löytyy lopullinen selitys sille, miksi Suomi ei edes yrittänyt vallata Muurmannin rataa, joka oli NL:n napanuora sodan kriittisimmillä hetkillä?
Suomen armeija teki kiusaa puna-armeijalle, mutta mikään näistä teoista ei ollut sotahistorian kannalta merkittävä. Ainoa teko, mikä selkeästi vaikutti sodan lopputulokseen, oli Tali-Ihantalan torjuntavoitto.
Sitäkin voisi tutkia, oliko NL:n panssarimiesten käyttämän salakirjoitus- viestin purkaminen juuri ennen Ihantalan suurhyökkäystä sekään loppujen lopuksi sattumaa? Puretusta koodista paljastui lopullinen puna-armeijan hyökkäyssuunnitelma. Hyökkäys tyrehtyi Suomen tykistön maailmanhistoriassakin ainutlaatuiseen keskitykseen hyökkäysryhmittymän päälle.
Leningradin piirityksen kokonaiskuvassa on tosiaan vielä huonosti tunnettuja osia, joita on korvattu myyteillä.
Ensin Saksan pohjoinen armeijaryhmä yritti vallata kaupungin ”suoraan liikkeestä” syys-lokakuussa 1941. Mutta ei kyennyt, miksi?
Sitten oli toinen ajatus, eli suuri saarto valtaamalla Laatokan kaikki rannat. Pohjoinen armeijaryhmä pääsi Tihvinään asti ja Syvärin suulla odotteli Saksan 163. divisioona käskyä lähteä kohtaamaan Pohjoisen armeijaryhmän joukot. Jos operaatio olisi onnistunut, olisi Leningradin kohtalo ollut sinetöity.
Hitler tavatessaan Mannerheimin Suomessa kesällä 1942 vakuutti tuhoavansa Leningradin lähikuukausina. Tiettyä yritystä oli, mutta tulosta ei tullut.
Saksan johdossa oli huolestumista ongelmista, joita valloitetun kaupun- gin miljoonaväestön elättäminen aiheuttaisi. Miten tämä hoidettaisiin?
1: Annetaan väestön kuolla nälkään täydellisellä piirityksellä, ongelmaa ei synny.
2: Järjestetään kova piiritys, mutta jätetään aukkoja, kuten Laatokan tie. Stalin ehkä perääntyy Leningradista ja parhaassa tapauksessa suurin osa väestöstä pakenee omalle puolelle.
3: Keskitetään niin paljon voimaa, että saadaan kaupunki ja suurin osa sen
väestä tuhottua.
Taustalla oli ajan kanssa kasvava perusongelma: Saksan voimat eivät riitä Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen yhdistyneitä resursseja vastaan.
Tuntien Hitlerin vaikeudet tehdä lujia päätöksiä heikkenevässä tilantees- sa, voisi ajatella, että hän horjui edellä olevien vaihtoehtojen välillä ja asiat jäivät ”kesken”.
Stalinin puolella ehdoton priorisointi maan sotilaallisessa ahdingossa oli aseteollisuudessa. Leningradin suuri sotateollisuus oli pidettävä tuotannossa maksoi mitä maksoi. Siksi kaupunkia oli puolustettava ja sotilaiden huolto turvattava. Työläisillä ja sotilailla oli etuoikeus elintarvikkeisiin. Lopuille jaettiin mitä jäi. Kuten Viola tuo esiin, tuotantosaavutukset olivatkin merkittäviä.
Toisaalta Stalin kyllä evakuoi kaupungista ylimääräistä väestöä ajan kuluessa, kaik- kiaan hyvinkin miljoonan luokkaa. Vakavin nälkäkriisi oli vuoden 1941 lopussa, kun varastot oli käytetty ja elämän tietä vielä organisoitiin. Vähitellen, kun kuljetukset Laatokan lahden yli saatiin vauhtiin ja väkeä laivattiin pois, paranivat olosuhteet ja kuolleisuus väheni.
Stalinin ratkaisut olivat Leningradin väestön kannalta äärimmäisen raakoja, mutta sodan voittamisen kannalta erittäin tarkoituksenmukaisia.
Historiantutkimuksen pitäisi Leningradin suhteen saada paremmin tunnetuksi Hitlerin empiminen ja luoda puolueeton kuva Stalinin strategiasta ja sen vaikutuksista. Siinä ohessa olisi hyvä saada lisätietoa Mannerheimin osuudesta ajatellen siellä täällä kierteleviä ”salaliittoteorioita”.
Presidentti Mauno Koivisto sanoi luettuaan Mauno Jokipiin tutkimustulokset (1987) että vasta nyt näin monen vuoden jälkeen hän ymmärtää miksi me sodittiin.
Itse luettuani Helsingin yliopistossa tarkastetun väitöskirjan Petsamon nikkeli kan- sainvälisessä politiikassa 1939-1944 (Vuorisjärvi, Esko) ymmärsin miksi Talvisota syttyi ja miksi Hitler kiirehti Tanskaan ja Norjaan ja miksi länsivallat tarjosivat apua ja miksi Suomi ei halunnut apua. Heikki Ylikankaan tutkimustuloksista oli apua.
Tuomo Polvinen auttaa ymmärtämään paljon suomalaisten ja saksalaisten komen- tosuhteita (Saksaa johti ylirotuajatteluun uskova sodanjohtaja, Suomea Mannerheim joka rakasti Pietaria) ja miksi suomalaisjoukot eivät suostuneet saksalaisten komentoon ja ajatteluun ja miksi Leningradin tuhoaminen vaihtui piiritykseen. Sen kokee vain lukemalla.
Venäläiset myös taistelivat paljon viekkaammin, vahvemmin ja urhoollisemmin kuin kukaan oli ajatellut eli vastarinta oli vahvaa. Heille elämä oli selviytymistä, kuten se oli 90-luvun alussakin. Ja sama säilymisvietti on tänä päivänäkin.
En Leningradia tunne, mutta tuossa kirjassa http://klaava.fi/?page_id=3018
Olen korostanut vesikuljetusten tehokkuutta maakuljetuksiin verrattuna. Onko niin, että kaupunkia huollettiin hyvinkin tehokkaasti vesitse keväästä syksyyn ja jäätiestä on siksi puhuttu niin paljon, koska jäätie + kelirikko olivat hankalinta aikaa? Tuolloinen kuorma-auto ei paljon kuljettanut huonolla tiellä /jäällä vesikuljetuksiin verrattuna.
Juha, olet oikeilla jäljillä: Leningradin huollon pääasiallisin kuljetusmuoto rautatiet olivat poikki. Auto-vesi-auto-kuljetusta varten Laatokan eteläisen lahden kautta ei ollut infraa eikä kapasiteettia.
Vesikuljetusmatkaa Laatokan eteläisen lahden vastarannalle ei ollut paljon, kolmi- senkymmentä kilometriä, mutta ensin oli saatava laiturit ja pääsytiet rannalle sekä haalittava kokoon ja rakennettava suuri määrä sopivia aluksia. Myös kuorma-autoista oli puutetta.
Kelirikko oli se pahin, tuskin oli sulan veden kuljetuksiin saatu jotain vauhtia, kun jäät alkoivat haitata. Vasta kun jää oli riittävän vahvaa, saattoivat kuorma-autot ajaa suoraan lahden yli. Aluksi niitä kyllä meni jäänkin läpi paljon. Yhdysvaltojen apuna alettiin saada lisää autoja ja kuljetusmäärät kasvoivat. Lopputalvesta rakennettiin jäälle jopa rautatie. Kevätkelirikkoon 1942 saatettiin jo paremmin varautua. Tammikuun 18 päivänä 1943 avautui sitten kapea maayhteyskin.
”Suomen mediassa myös en löytänyt mitään mainintaa asiasta, joten kirjoitukseni tiedot ovat venäjänkielisistä julkaisuista.”
Tämmöiset väitteet ovat myrkkyä Aleksanderi-Instituutille, joka on suomalaisten maksama Moskovan totuuden torvi.
Erinomainen plogi Violalta.
Miljoonan asukkaan tuho on mahdotonta, koska Leningrad tuotti valtavan määrän sotakalustoa.
Muonaa annettiin vain niille, jotka tukivat sotaponnistuksia. 40 divisionan varustaminen ja muonittaminen oli jo pelkästään valtava ponnistus.
Jos divisiona on vain muutaman kilometrin matkalla, niin ne on todella syvässä siili- puolustuksessa ja siitä ei helpolla marssita läpi. Tappiot olisivat valtavat hyökkääjälle.
Leningadissa suoritettiin massiiviset puhdistukset sodan jälkeen, koska sen johto oli toiminut itsenäisesti ja oli valtava uhka Moskovan keskushallinnolle.
Kiitos Viola, en olisi uskonut että joku venäläinen uskaltaa epäillä tällaista sanka- rimyyttiä edes osittain. Tähän asti kaikki epäilijät on vaiennettu.
Herra Kungurov esittää tosin outoja väitteitä, tulee mieleen että hän on keksinyt ihmeellisiä salaliittoja tästä traagisesta tapahtumasta. Mielestäni Stalin toimi järkevästi, määräsi että ei peräännytä, ihan kuten Stalingradissa. Hitler taas huomasi että koska vastus Leningradin suunnalla on kova, voisi olla järkevämpää antaa saarron muhia ja keskittää hyökkäys öljykentille. Näin hän tekikin. On vaikea kuvitella että siinä olisi ollut takana jotain salaperäisiä tarkoituksia.
Mielestäni koko Laatokan eteläosa oli melko turvallinen reitti. Joku epäili että olisi tykeillä ammuttu Laatokalle. Se ei ollut mahdollista, ei sellaisia tykkejä ollut oleamassa. Katsokaa karttaa ja laskekaa etäisyydet! Suomalaisilla oli vain muutama pommikone, eikä niillä ollut varaa hätyytellä siviilejä. Saksalaisten pommituksista Laatokalla en tiedä, olisi ollut melko turhaa.
On sinänsä hyvä että Kungurov on tuonut joitain tosiasioita esille, se on uutta Venäjän historian väärentämisessä. Mutta Kungurov visusti vaikenee NL:n sotarikoksista, siitä että NL aloitti yhdessä Saksan kanssa toisen maailmansodan hyökkäämällä Puolaan, NL valloitti Baltian maat ja hyökkäsi Suomeen 1939. Kaiken tämän voi sivuuttaa kun ryhtyy kirjoittelemaan salaliitoista ja tuomalla epäoleellisia pikkuasioita esille.
Olin juuri muutaman päivän Pietarissa. Se on suunnattoman suuri alueellisesti ja valtavasti rakennuksia, kaupungin miinoittaminen kokonaan tuntuu keksityltä.
Leo Mirala kirjoitti: [Herra Kungurov esittää tosin outoja väitteitä, tulee mieleen että hän on keksinyt ihmeellisiä salaliittoja tästä traagisesta tapahtumasta.],
-Kungurovin väitteet perustuvat KAIKILLE TIEDOSSA OLEVIIN materiaaleihin ja dokumentteihin.
Eikä ne ole mitään ”epäoleellisia pikkuasioita”!
L.M. : [Mielestäni koko Laatokan eteläosa oli melko turvallinen reitti.],
– sen ”turvallisen reitin” silminnäkijä olen itse, kun meitä 1941 evakuoitiin proomuilla pommituksen alla. Kaksi proomua upposivat pohjaan ihmisineen ja meidän proomu oli kolmas, joka sitten yönpimeydessä pääsi toiseen rantaan,onneksi! Kiitos kommentista.
[RK: Tuossa mun jutussa on jonkinmoisia vastauksia joihinkin tässä esitettyihin kysymyksiin.
Leningrad oli myöskin varsinkin Sevastopolin antautumisen jälkeen toinen kahdesta paikasta, joissa vielä korjattiin (laivatelakoilla) niitattuja panssarivaunuja (joita Saksan kaikki panssarit yhä olivat).]
****
Kenraali Buschenhagen todistaa sotatoimien yhteisestä valmistelusta Lappia koskien
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000001021670.html
”Saksalaiskenraalin salaiset paperit kertovat, miten Suomi ja Saksa valmistautuivat sotaan”
You can not destroy Russia with a war by with Tonto & Gabanna.PS: cartoonist Samuel Steinberg #gonzoblogger
You can not destroy Russia with a war but with Tonto & Gabanna. PS: cartoonist
Nyt oli vaihteeksi aika hyvä avaus mutta tiivistetympänä parempi, otsikko huomioiden.
Liiteaineistossa ei oikeastaan juurikaan uutta.
Ei mitään uutta.
Tosiasiassa suomalaiset olisivat voineet sulkea sen ”elämän tienkin”, mutta eivät sitä tehneet.
Edelleen neukkulalla ei ollut suomalaisten suunnalla juurikaan puolustusjoukkoja, koska suomalaiset kävivät Leningradissa tiedustelemassa välillä näkemättä ainoatakaan venäläistä.
Jenkit olivat ilmoittaneet kesällä 1942, että jos Suomi siellä sorkkii aktiivisesti, niin USA julistaa sodan.
https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2014/12/sodanaikainen-luotettava-lahde-saksa-yllytti-nl-a-hyokkaamaan-suomeen-1939
Kyllä tuolla sotahistoriassa löytyy mm käsky ampua Leningradista tulevia mm siviilejä.
Sotakirjat ”…koska suomalaiset kävivät Leningradissa tiedustelemassa välillä näkemättä ainoatakaan venäläistä….
Nämä eivät ole sotahistoriaa, ne ovat viihdekirjallisuutta.
”Kyllä tuolla sotahistoriassa löytyy mm käsky ampua Leningradista tulevia mm siviilejä.
Sotakirjat ”…koska suomalaiset kävivät Leningradissa tiedustelemassa välillä näkemättä ainoatakaan venäläistä….
Nämä eivät ole sotahistoriaa, ne ovat viihdekirjallisuutta.”
Onnistuisitkohan lukemaan kirjoituksen ihan sellaisenaan?
”Pekka Visurin mukaan Suomen joukoilla oli määräys estää tulijoiden pääsy Suomeen vaikka ampumallla.”
Käsky oli ampua mahdollisesti Suomeen pyrkiviä – ei sitä ”elämän tietä” pitkin muuten kulkevia.
Sinun sotakirjallisuutesi on luku sinänsä, kun itselläsi ei ole mitään kokemusta ja ilmeisesti kohtuullisen vähän tietoakin asiasta.
Tuo tieto on suoraan isältäni, joka siellä muutaman kerran kävi enkä oikein usko isääni ihan tiedossani olevan historian perusteella valehtelijaksi tässäkään suhteessa.
Eipä ketään tarvitse valehtelijaksi tituleerata mutta TK-miehet saivat asiasta aivan ihmeitä aikaan. Sitä uskoivat monet rintamamiehetkin. Myöskin minun isäni taisteli näillä alueilla, vaan ei paljon puhunut.
Myös minun isäni oli siellä, mutta vain lokakuun loppuun. Engelbrechtin joukkojen ongelmat olivat alkaneet jo ennen sitä. ne luottivat sataprosenttisesti ja vain koneisiinsa, ja ne koneet pettivät, eivät pelanneet, kun pakkanen nousi. Oli harvinaisen kylmä syksy kuten talvisodankin aikana, mutta sellaisia sattuu. Aikaiset pakkaset tarkoittaa myös, että ensimmäisetkin lumet jäävät maahan ja routa jää erittäin ohueksi. Sellainen talvi oli myös kun minä olin armeijassa 81-82: metri lunta ja 10 cm routaa jos sitäkään Hämeenlinnan seudulla, ja pakkanen paukkui ”vanhaan malliin” kilpaa pyssyjen kanssa.
Ukkola oli hänen naapurinsa poikia, kyläpoliisin nuorempi veli ja innokas suojeluskuntalainen. Isä oli lähellä neljääkymmentä, eikä ollut ikänsä takia ollut talvisodassa rivissä, vaan työjoukoissa. Nyt kutsuttiin pakolla ja viikkoa ennen Barbarossan alkua. Hän oli hevosajomies ja näki siksi syvyyssuunnassa, mitä siellä rintamalla missäkin tapahtuu, varsinkin takalijoilla. Samana päivänä (18.6) astui palvelukseen kuin komentaja Heiskanen.
En nyt ehtinyt/jaksanut lukea juttua kokonaisuudessaan, mutta yksi asia pisti sattumalta vanhan oikolukijan silmään: ”Saksan toivomuksesta Suomi eteni lisäksi Laatokan länsipuolella noin 10 kilometriä Syvärijoen eteläpuolelle.”
Tuossa on oltava joko paino- tai ajatusvirhe. Laatokan länsipuolella ei voi edetä Syvärin millekään puolelle, koska Syväri laskee Laatokkaan idästä.
Omalta osaltani tuohon samaan lauserakenteeseen kiinnitin huomiota mutta ajattelin sen olevan jonkinlainen sanallinen lapsus.
Kartat kun siltä ajalta kohtuullisen hyvin muistan ilman googleakin.
Tarkoitettaisiinko siinä ”Äänisen länsipuolella”?
Suomi teki muuten maihinnousuyrityksen Äänisen itäpuolellekin, mutta ei saanut pysyvää sillanpääasemaa aikaiseksi.
http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3627929-tanner-lupasi-nikkelia-goring-barbarossaa
Tanner lupasi nikkeliä, Göring Barbarossaa
Antti Hietalahti12.11.2016 14.00
Suomi ja Saksa löysivät yhteisymmärryksen talvisodan lopulla.
Ulkoministeri Väinö Tannerin (sd.) päivästä 13.2.1940 ei totisesti puuttunut dramatiikkaa. Kaikki alkoi jo aamuyöllä, kun Suomen Tukholman-lähetystön pääministeri Risto Rytille (ed.) lähettämä allekirjoittamaton salasähke saatiin avatuksi. Sen oli todennäköisesti laatinut hallituksen edustaja T.M. Kivimäki (ed.), jonka mukaan Tukholmaan saapuneet saksalaiset halusivat keskustella Rytin valtuuttaman auktoriteetin kanssa talousasioista.
Saksalaisten mukaan tarkoitus oli neuvotella tiestä, jonka avulla Saksa ja Suomi pääsisivät ulos vaikeuksistaan. Saksan huolena oli vaikea raaka-ainetilanne, Suomen ongelmina talvisota ja Neuvostoliiton rauhanehdot.
Tanner luonnehti muistelmissaan päivän tapahtumia kauttaaltaan ikäviksi. Ruotsin ulkoministeri Christian Günther oli suhtautunut torjuvasti sekä Ruotsin että länsimaiden sotilasapuun Suomelle, ja kun hän saapui yöllä kotiin, Ryti soitti, että rintama Summassa oli murtunut.
Hitler tekikin Suomelle toistuvasti selväksi, että hän vie tahtonsa läpi Petsamossa tavalla tai toisella ja että keinovalikoimasta ei puutu Suomen asettaminen Neuvostoliiton uhkaamaksi.
Tanner ei maininnut keskusteluistaan saksalaisten kanssa, eikä niistä ole alkuperäislähdettä, mutta varmaa on, että Rytin auktoriteetti tapasi heidät salaisesti.
Mitä Saksalle oli luvattu?
Professori Heikki Ylikankaan mukaan Saksan ilmavoimien komentaja Hermann Göring antoi Kivimäelle 22. helmikuuta Berliinissä neuvon solmia rauha Neuvostoliiton kanssa vaikka ankarinkin ehdoin, sillä Suomi saisi menetykset korkoineen takaisin, kun Saksa hyökkäisi lähitulevaisuudessa Neuvostoliittoon. Ylikankaan kiistellyn tulkinnan mukaan Ryti ja Tanner alkoivat ajaa rauhaa ja valmistella Suomea revanssisotaan Saksan rinnalla.
Ylikangas ei pohtinut, oliko Suomen annettava jotain vastinetta. On oletettavaa, ettei Saksa luvannut peräti Suur-Suomea edes kumppanuudesta sodassa, vaan vaakakupissa oli oltava enemmän. Koska Kivimäki matkusti Rytin ohjeistamana Göringin puheille Tukholman keskustelujen jatkoneuvotteluihin, kysymys on siitä, mitä Tanner oli luvannut jo aiemmin saksalaisille.
Taistelu Petsamon nikkelistä
Perinteisen käsityksen mukaan Saksa kiinnostui Petsamon nikkelistä talvisodan rauhan jälkeen keväällä 1940, mutta tulkinta ei vastaa todellisuutta. Petsamon nikkeli veti Saksaa hillittömästi puoleensa jo 1920-luvulta lähtien.
Syy oli yksinkertainen. Saksan omavaraisuus sotataloudellisesti elintärkeässä nikkelihuollossa oli vain noin viisi prosenttia, ja se sai lähes kaiken tarvitsemansa nikkelin Kanadasta. Saksan sotatalousviranomaiset ymmärsivät, että sotatilanteessa toimitukset Atlantin takaa voivat loppua länsimaiden kauppasaartoon ensimmäisen maailmansodan tapaan. Jostain oli saatava korvaavaa tuotantoa, eikä riittäviä määriä ollut Euroopassa missään muualla kuin Petsamossa.
Ongelmana oli se, että Suomi oli myöntänyt Petsamon nikkelitoimiluvan brittiläiselle The Mond Nickel Companylle (Mond). Saksan johtaja Adolf Hitler tekikin Suomelle toistuvasti selväksi, että hän vie tahtonsa läpi Petsamossa tavalla tai toisella ja että keinovalikoimasta ei puutu Suomen asettaminen Neuvostoliiton uhkaamaksi. Johtavat suomalaispoliitikot eivät halunneet kuitenkaan tehdä pyörtävää päätöstä Saksan eduksi niin, että Suomen tulkittaisiin tukevan Hitlerin sotaponnisteluja vapaaehtoisesti.
Hitler tarjosi Suomelle keväällä 1939 hyökkäämättömyyssopimusta, jonka ensimmäisen artiklan mukaan Suomen tuli sitoutua olemaan auttamatta Saksan vihollista sotatilanteessa. Hitler tähtäsi siihen, että Saksan hyökätessä Puolaan Englannin on tarkoin mietittävä, julistaako se Saksalle sodan Puolalle antamiensa turvatakuiden mukaisesti vai ei. Jos julistaisi, Suomen olisi katkaistava kaikki taloudelliset siteensä Englantiin Saksan hyväksi, mukaan luettuna Mondin toimiluvan mitätöiminen. Jos se ei julistaisi sotaa, Saksa saisi jatkaa aggressioitaan vieläpä niin, että nikkelitoimitukset Kanadasta jatkuvat.
Lontoossa ymmärrettiin heti Saksan tavoite Petsamossa. Niinpä Suomi torjui Hitlerin tarjouksen, olisihan myönteinen vastaus tulkittu maailmalla poikkeamiseksi puolueettomuuspolitiikasta Saksan eduksi. Tämän jälkeen Hitler alkoi lähestyä neuvostojohtaja Josif Stalinia koskien myös Suomea.
Saatana ulos Belsebubin avulla
Suomen historian kiveenhakatuimpia tulkintoja on, että Suomi määriteltiin Neuvostoliiton etupiiriin 23.8.1939 Moskovassa solmitun Molotov–Ribbentrop-paktin salaisessa lisäpöytäkirjassa. Lähdeaineistossa on kuitenkin merkkejä siitä, että Suomen asema jätettiin vielä avoimeksi. Saksalla oli valvottavana niin suuria etuja, ettei Hitler halunnut luovuttaa Suomea Neuvostoliiton intressialueeseen kertarysäyksellä.
Maailmalla velloi huhuja, että Suomen asemaa oli käsitelty Kremlissä, mutta Saksan diplomatia ja lehdistö kiistivät ja vaativat edelleen yhdensuuntaisesti Suomea noudattamaan ehdotonta puolueettomuutta. Mikään kolmas maa ei saanut sitä murtaa, millä viitattiin siihen, että Suomen on kumottava Mondin oikeudet Petsamossa Saksan eduksi. Ellei se niin tekisi, Saksa vetäisi omat johtopäätöksensä.
Hitler sanoi lähipiirilleen, että hän aikoo karkottaa Belsebubin (Neuvostoliiton) avulla saatanan (Englannin) ulos. Kolmannen valtakunnan edustajat antoivat ymmärtää, että Suomi pakotetaan toimittamaan tavaraa Saksaan.
Suomi oli muuttanut kesällä 1939 lainsäädäntöä niin, että sotatila oli julistettavissa voimaan lähes milloin tahansa. Huhut Suomen joutumisesta Neuvostoliiton etupiiriin antoivat siihen mahdollisuuden, jolloin Suomi olisi voinut puuttua Mondin oikeuksiin nikkelitoimiluvassa olevan sotatilapykälän nojalla. Sitä Saksa odotti turhaan. Kun sitten Ribbentrop matkusti uudelleen Moskovaan, Saksa ja Neuvostoliitto solmivat 28.9. raja- ja ystävyyssopimuksen, jossa Suomi määriteltiin Neuvostoliiton intressipiiriin.
Mainilan laukauksista käännekohta
Saksan kiinnostus Petsamon nikkeliä kohtaan ei kuitenkaan tyrehtynyt, vaan se halusi sopia Petsamosta hallitustasolla. Nikkeliä valmistava IG Farbenindustrie painotti, että ”täysin muuttuneessa poliittisessa tilanteessa” Suomella täytyi olla intressi pakottaa asetuksin eli sotatilapykälän nojalla suuntaamaan Petsamon nikkelituotantoa Saksalle.
Kun Suomi ei taipunut vieläkään, Hitlerin lähipiiriin pitkään kuulunut malmiasiantuntija Wilhelm Keppler vaati uhkaavaan sävyyn lupauksia Petsamon nikkelituotannosta Saksalle Outokummun toimitusjohtajan Eero Mäkisen vieraillessa Berliinissä marraskuun puolivälissä. Neuvottelujen kariuduttua IG Farbenin johtaja Paul Haefliger pohti Suomen painostamista vielä voimakkaammin. Mainilassa kajahteli laukauksia neljä päivää myöhemmin.
Rytin johtama perushankintakomitea oli linjannut, että Suomi hankkii tulevaisuudessa aseita myymällä malmeja ja metalleja clearing-kauppaa tekeviin maihin eli lähinnä Saksaan. Ryti halusi kuitenkin Mondin oikeuksien perumiseen hyväksyttävän poliittisen motiivin ja juridisen perusteen, ja sen rajaselkkaus antoi.
Rytin lähipiiriin kuulunut Suomen Teollisuusliiton toimitusjohtaja V.M.J. Viljanen (ed.) otti yhteyttä poliittiseen johtoon kehotuksella, että Suomi ryhtyisi neuvottelemaan Mondin toimiluvan perumisesta sotatilapykälän nojalla salaisesti Berliinissä. Ulkoministeri Eljas Erkko (ed.) ei kuitenkaan reagoinut mitenkään. Syttyi talvisota.
Hitler halusi kurittaa suomalaisia
Uuden hallituksen johtoon nimitetyt Ryti ja Tanner alkoivat heti rakentaa Berliiniin organisaatiota aseiden hankkimiseksi Saksasta malmeja ja metalleja vastaan. Göring-linjalta suomalaiset saivat kuulla, että Saksa ei halunnut Petsamon nikkeliesiintymän kuuluvan sen kummemmin Englannille kuin Neuvostoliitollekaan.
Rytin hallitus teki jo joulukuussa Berliinissä selväksi, että se on valmis hyväksymään Neuvostoliiton aluevaatimukset mukaan luettuna Hankoniemen tukikohdan luovuttaminen, kunhan Stalin palauttaisi puna-armeijan miehittämän Petsamon. Hitlerillä oli kuitenkin talvisodan alkupuolella syytä varjella suhteita Staliniin ja myös kurittaa uppiniskaisia suomalaisia, joten talvisota pitkittyi.
Kaikki muuttui kuitenkin nopeasti tammikuun lopulla 1940. Saksa ja Neuvostoliitto pääsivät yhteisymmärrykseen kaupallisista suhteistaan, ja samaan aikaan Saksa sai Moskovalta luvan laivojen lähettämiseen Suomeen noutamaan tavaraa. Neuvostohallitus ilmoitti puolestaan valmiudestaan neuvotella Rytin hallituksen kanssa. Helmikuun alussa oli jo ilmeistä, että Neuvostoliitto palauttaa Petsamon Suomelle, mutta vaatii Karjalassa aiempaa laajempia alueluovutuksia.
Myös Suomen ja Saksan oli tullut aika sopia hallitustasolla salaisesti. Neuvottelut järjestettiin Tukholmassa, jonne Tanner saattoi matkustaa muka kysymään Ruotsin tai länsimaiden virallista sotilasapua, jota hän tosiasiassa vastusti.
Tannerin lupaus Saksalle
Mitä siis Tukholmassa sovittiin?
Aihetodisteiden massa, jota tässä ei ole mahdollisuus seikkaperäisesti selostaa, puoltaa voimakkaasti tulkintaa, että Tanner antoi suullisen lupauksen aikanaan alkavista Petsamon nikkelitoimituksista Saksalle.
Ulkoministerin palattua kotimaahan Ryti valtuutti Kivimäen jatkoneuvotteluihin Berliiniin, jossa Göring antoi mainitun suullisen vastalupauksen aluemenetysten saamisesta korkoineen takaisin tietenkin edellytyksellä, että Saksa lyö ensin länsimaat. Saksa ei olisi voinut antaa lupausta ilman varmuutta Petsamon nikkelistä, sillä sen oma nikkelituotanto ja sotasaalisnikkeli eivät riittäneet pitkälliseen sodankäyntiin Neuvostoliittoa vastaan.
Vastoin hallitusmuotoa Rytin hallitus jätti sotatilan voimaan talvisodan rauhan jälkeen. Se on vakuuttavin osoitus siitä, että Suomi oli jo luvannut aikanaan alkavia Petsamon nikkelitoimituksia Saksalle.
Ei saattanut olla vain sattumaa, että Suomen peruessa Mondin oikeuksia välirauhan aikana sotatilaan ja nikkelitoimiluvan sotatilapykälään vedoten Hitler teki toistuvasti samoina päivinä päätöksiä Barbarossa-operaatiosta itään. Samanaikaisuudesta oli ilmiselvästi sovittu jo talvisodan aikana.
Kirjoittaja on filosofian maisteri, toimittaja ja tietokirjailija, jonka tutkimuksen Talvisodan salainen strategia. Nikkelillä Saksan rinnalle Otava on julkaissut tänä syksynä.
Hauskaa pritiikkiä…
http://seppinenj.puheenvuoro.uusisuomi.fi/222074-poliittisen-historian-tutkimuksen-lahoilmioita
Poliittisen historian tutkimuksen lahoilmiöitä
31.8.2016 12:03 Jukka Seppinen
Kotimaa Villiintyneet selitykset Suomen historiasta
4 kommenttia
ilmoita asiaton viesti
Poliittisen historian tutkiminen ja perusteltujen tulosten esittely ei ole helppoa, aina ei edes ammattilaisille. Tarkkana pitää olla ja todellisuudentaju mukana. Päivänpolitiikan tarpeet ylittävät joskus harkintakyvyn, tai usein.
Viime päivinä ja viikkoina on taivaanrannan maalailu ylittänyt reagointikynnykseni. Akateemisen tutkijan ammattikuvaan kuuluu asioiden tarkka seuranta sekä oikaiseminen tarpeen vaatiessa.
Aloitetaan arvovaltaisimmasta päästä. Onnea Matti Klinge, 80 -v. on jo jotain. HS julkaisi tänä aamuna Klingen haastattelun. Kaunista, sinänsä. Kuitenkin lyhyestä virsi kaunis. Toimittaja Veli-Pekka Leppänen, tunnettu vanhojen tapojensa orja, on laittanut Klingen sanomaksi kuvatekstiksi suoraan lainattuna: ”Ei Viaporiakaan rakennettu meidän omien mustikkamaidemme turvaksi vaan Pietarin puolustamiseksi”.
Haloo, hyvät herrat. Herätys. Nyt kävi paha substanssimoka. Punainen kortti. Suomenlinna, Sveaborg, Viapori – rakkaalla lapsella on monta nimeä – rakennettiin Venäjän etenemisen katkaisemiseksi. Sen rakentaminen aloitettiin 1740-luvun lopulla. Ranska rahoitti paljon. Taustalla oli Venäjän eteneminen 1740-luvun alun sodan jälkeen Ahvenkoskelle ja jopa Etelä-Savoon. Venäjä oli edennyt Suuressa Pohjan sodassa 1700-luvun alussa jo Viipurin ohi. Ruotsi menetti suomalaisten asuttamasta kuningaskunnan itäisestä osasta lisää ja kaakkoisen kulmansa. Haloo, vai rakennettiin Viapori Pietarin turvaksi. Klinge, nämä ovat perusasioita. Kustaa III yritti vielä 1780-luvun lopulla saada alueita takaisin, mutta Kustaan sodan lopputulos oli tasapeli Värälän rauhassa. Suuret meritaistelut käytiin mm. Ruotsinsalmessa.
Viime aikojen taivaanrannan natsimaalausta ovat edistäneet Oy Yleisradio Ab ja Helsingin Sanomat. Lyhyesti tämäkin vapaalla blogityylilla. YLE julkaisi 9.8.2016 artikkelin, jossa Pekka Visuri ja Ohto Manninen esittivät vakavaa liioittelua. Idea on ollut Suomen syyllistämisessä osallisuudesta natsi-Saksan suorittamaan Leningradin osittaiseen piirittämiseen vuosina 1941-1944. Punainen kortti nousee jälleen.
Suomi valtasi Neuvostoliiton aloitettua kesäkuussa 1941 sotatoimet Suomea vastaan talvisodassa menetetyt Karjalan alueet takaisin. Neuvostoliitto oli talvisodassa hyökännyt vastoin voimassaolleita hyökkäämättömyyssopimusta, Tarton rauhansopimusta sekä kansainvälisen oikeuden perusperiaatteita. Suomen armeija pysähtyi lailliselle rajalla Karjalankannaksella, vain pienin sotilaallisin oikaisuin. Varsinainen peto rajanylityksissä oli Neuvostoliitto, joten se siitä.
Suomi ei ampunut ensimmäistäkään laukausta Leningradiin. Kaikki sotatoimet tulivat natsi-Saksan puolelta. Se ampui noin 200 000 kranaattia. Puna-armeijan puolustus oli hyvää. Huollon takasi Ladoga Trassa: oletteko kuulleet? Valtatie Leningradista Laatokan rannalle takasi huollon ja miljoonaluokan naisten ja lasten evakuoinnit. Suomi salli Neuvostoliiton kulkea Laatokan kautta. Valtatie oli natsi-Saksan lentopommitusten kohteena ja varustettu vahvalla ilmatorjunnalla. Presidentti Risto Rytin ja marsalkka Mannerheimin realistinen politiikka salli kaiken tämän. Se oli toteutunut virallisen Suomen ulkopoliittinen linja. Saattoi olla joitakin yksittäisiä veneenheiluttajia, mutta todellisuus muodostui Rytistä ja Mannerheimistä. He sanoivat EI sotatoimille Leningradia vastaan!
Vielä jatkosotaa. HS eli Veli-Pekka Leppänen jälleen, julkaisi 30.8.2016 jotain uskomatonta soopaa. Pääteema oli: ”Barbarossa ei ollut mahdollista ilman Petsamon nikkeliä…” Nyt sanojen lausuja Antti Hietalahti upposi mustaan aukkoon. Hitler joka luovutti 23.8.1939 koko Suomen silmää räpäyttämättä Stalinille, olisi ollut riippuvainen suurissa unelmissaan Lebensraumista jostain Suomen nikkelistä. Nyt ei olla enää tässä maailmassa. Sen sijaan Ruotsin rautamalmi, jonka tuotannosta Hitlerin sotateollisuus oli jopa lähes 70 %:sesti riippuvaista, saattoi olla tässä asemassa. Hitler tokaisi nimittäin noustuaan valtaan, että sodan syttyessä hänen ensimmäinen tehtävänsä olisi vallata Ruotsi.
Tällaisia huikeita vedätyksiä esiintyy. Palaan asioihin vielä monta kertaa.
Jukka Seppinen
Kommentteja:
Pertti Rampanen 31.8.2016 17:34
Kiitos Jukka Seppinen!
Kun Suomi täyttää itsenäisenä valtiona ensi vuonna 100 vuotta, saadaanpa nähdä kuinka historioitsijat tulkitsevat historiaamme. Varsinkin sotahistoriaamme. Kuinkahan jälkiviisaita ja jälkisuomettuneita siinä ollaan?
Eiköhän tultane toteamaan miten Lenin ja bolshevikkijohto hyvää hyvyyttään LAHJOITTIVAT meille itsenäisyyden. Ilman mitään taka-ajatuksia.
Eihän se näin mennyt!
Työväenluokan toimintaa itsenäisyyden saavuttamiseksi korostettaneen porvariston, jääkäriliikkeen, itsenäisyysmiesten ja talonpoikaiston kustannuksella.
SDP:n selvä syyllisyys puolueena vallankumouskapinaan ja nuoren itsenäisyytemme kumoamisyritykseen painettaneen mahdollisimman paljon taka-alalle. (Paradoksina, että punaisten voitto olisi lopettanut koko SDP:n toiminnan. Vain kommunistipuolue olisi sallittu.)
Ja ennen kuin viimeinen sotaveteraani on mennyt manan majoille on nuorempi, osa vanhemmastakin, tutkijapolvi ”todistanut” Suomen syylliseksi talvisotaan.
Saapa nähdä miten tulee käymään? Pahaa pelkään.
***
Leningradin ”piirityksestä”.
Paitsi, että rintamassa oli kymmenien kilometrien aukko Laatokalle päin, oli Pohjois-Inkerissä laajahko melko turvallinen alue puna-armeijan huoltamiseksi ja kouluttamiseksi. Siellä ryhmittivät ja kouluttivat myös kesän 1944 suurhyökkäyksen joukkonsa.
Jos armeijamme johto olisi syyskesällä ryhmittänyt joukkojen painopisteen Itä-Kannakselle, olisi varmaankin pystytty etenemään Laatokan länsirantaa Nevalle. Silloin olisimme joukkoinemme olleet osa piiritysrengasta. Eipä edetty!
Pekka Visurin väite, että kyseisessä tapauksessa olisi puna-armeija voinut edetä pohjoisempana syvälle maahamme, ei pidä paikkaansa. Puna-armeija oli tuolloin kaikkialla puolustuskannalla. Se ei pystynyt kuin hyvin rajoitettuihin paikallisiin hyökkäyksiin.
Esa Ronkainen 31.8.2016 18:12
sdp:n johdon kanta kapinaan ryhtymisesta 1918 oli kai sama kuin sen ensimmaisen puheenjohtajan eetu salinin:” olen 20 vuotta tyoskennellyt suomen tyovaenluokan puoelsta enka voi hylata sita kun se tekee virheita”. viela heinakuussa 1917 lenin sahkotti bolsheviikiien nuorisokonferenssille,etta hanen sukupolvensa valalnkumoukselliset eivat tule nakemaan vallankumousta. muutama viikko myohemmin valta oli pietarin kaduilla ja bolsheviikit vain pomivat sen. SKP perustettiin moskovassa vasta sisallissodan jalkeen 1918.
jatkosodan aikana ainoa huoltoreitti pietariin kulki kaiketi mursmanskista rataa pitkin. muistaakseni suomalaiset katkaisivat sen 27 kertaa ja sitten mannerheim kielsi homman.
ruotsin ja sveitsin kaikki toista maailmansotaa koskevat arkistot ovat suljettu histroian vaaristelijoilta.tapasin historian vaaristelija hans peter krosbyn siella.mitan mies mahtoi siella puuhata.voi olla vaikea saada tietoa mita oerlikonin ja buhrlen suuret metallitehtaan puuhasivat sodan aikana tai miten sveitsin pankit vaihtoivat saksalisen kullan dollareiksi.kohtalo repii miehia kappaleiksi ja ihmeita sattuu. kuten se miten historian vaaristelija george turner -kahin vaittaa paasseensa kaikken turvallisuuspalveluiden arkistoihin, jotka osallistuivat indonesia 1965 vallankaappauksen jarjestamiseen, lukuunottamatta taiwania.
Pertti Rampanen 31.8.2016 19:43
SDP:n syyllisyyttä puolueena kapinaan ei voida vähätellä mainitsemallasi tavalla Esa Ronkainen. Kovin vähän oli puolueen ylimmässä johdossa henkilöitä, jotka kapinaan ryhtymisen tuomitsivat ja sitä loppuun asti vastustivat. Muut olivat innolla mukana. SDP:n puoluetoimikunnan alainen toimeenpaneva komitea antoi kapinan valmistelukäskyn.
Puolueen radikaalisiipi punakaarteineen ei olisi yksin kapinasta selvinnyt. Varsinkin, jos johtavat puoluekaaderit olisivat kieltäytyneet erotettujen porvarillisten virkamiesten tehtäviä hoitamasta. Kapina olisi lopahtanut lyhyeen.
Kummankin sisällissodan osapuolen uhreja täytyy pahoitella, mutta valtiollisen järjestäytyneen yhteiskunnan toiminnan ja itsenäisyytemme jatkumisen kannalta osapuolten sotiminen ei ollut samanarvoista. Tätä ”tasapuolisuutta” on turhaa ensi vuonnakaan yrittää liiaksi tähdentää. Tämä on historiallinen totuus. Kapinan oletetut syyt ja yksilöiden kärsimykset voidaan huomioida erikseen.
Jussi Jalonen 1.9.2016 12:39
”Suomi salli Neuvostoliiton kulkea Laatokan kautta.”
Kesällä 1942 suomalaisista, saksalaisista ja italialaisista aluksista koottu laivasto-osasto miinoitti pariinkin otteeseen Leningradin saattuereittiä Laatokalla ja upotti yhden huoltoproomunkin.
En oikein ymmärrä, mitä kumman häpeilemistä tai paremmin päin selittelyn tarvetta tässä pitäisi edes olla. Totta kai vihollisen huoltoyhteyksiä pommitetaan ja ammutaan, ihan sama minne ne menevät. Eikä saarroksissa olevan kaupungin huoltosaattueiden tuhoamisessa ollut mitään kansainvälisoikeudellisesti laitonta, kunhan ne eivät matkanneet punaisen ristin suojissa. Ja nämä eivät niin tehneet.
YLE:n selostus Leningradin pommituksesta:
YLE on ainakin PITÄNYT LINJANSA, on se sitten ”journalistisesti” millainen hyvänsä…!