Joulupukkisatu pitäisi kieltää alle kouluikäisiltä lapsilta

Joulupukilla on peloteltu lapsia jo vuosisatoja. Ja tilanne jatkuu samanlaisena edelleen. Onko siinä mitään tolkkua, että vanhemmat käyttävät joulupukkia kasvatuksessaan välikappaleena. Kunvanhempien taidot pienten lasten kasvatuksessa loppuvat, niin käyttöön otetan pelottelu ja uhkaili, jossa joulupukilla on keskeinen rooli ainakin marras-ja joulukuussa.

Uhkaus ja pelottelu ovat tuttuja aikuisten mailmassakin. Esim. nykyinen pääminissteri Sipilä on käyttänyt paljon uhkailua ja pelottelua saadakseen tahtonsa läpi. Mm. kiky syntyi uhkan alla, kun päämisteri uhkasi laaditutta lait, joilla saavutetaan sama tulos, kuin sopimalla, jos sopimusta ei synny.

Uhkaa ja pelottelua on maailmassa tälläkin hetkellä paljon. Pahimpana Pohjois- Korean diktaattorin uhkaukset aloittaa ydinsota maailmassa.

Mutta palataanpa takaisin jouluun ja joulupukkiin. Menettääkö joulupukki merkityksensä, kun lahjat hankitaan tulevaisuudessa yhä enemmän vasta joulun jälkeen. Kauppiaat alentavat joulun jälken hintoa tuntuvasti ja jo nyt monen siirtävät lahjaostoksensa joulun jälkeisiin alennusmyynteihin.

Joulun erilaiset perinteet alkavat murentua, mutta joulukinkku pitänee pintansa vielä pitkään.

3 vastausta artikkeliin “Joulupukkisatu pitäisi kieltää alle kouluikäisiltä lapsilta”

  1. Omassa lapsuudessa sain joululahjaksi Äidin kutomat villasukat ja paperipäällisen karamellin.
    Ainoa järkevä joulu on antaa lahjakortti jolla voi hankkia alesta tarpeellista.

  2. Jos kaikki muuttuu kovin järkeväksi kuten joulupukki ilmiö ja joululahjat, ehkä jonkun miielestä rasvaiset joulun ruuat, voitaikinaiset joulutortut, glökikin muuttuu maailma astetta tylsemäksi, tasapaksuksi.

  3. Hyvähän se vaan, että meilläkin on jokin kansainvälinen taruolento. Eikä sillä niin paljon varmaankaan ole peloiteltu, kuin poliisilla yleensä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *