Katsoa ei saa, eikä koskea ollenkaan ja vonkaaminen on vanhanaikaista

Ylen suuri suuri seksuaalihäirintäkeskustelu oli karmaisevaa kuultavaa ja vähän katsottavaakin.

Maailman sivu on seksuaalisesti häiritty naisia ja vähän miehiäkin (on omakohtaista kokemusta) ja siten on toteutettu Ison Kirjan käskyä täyttää tämä maa.

Luoja on luonut ihmisenkin ja varustanut hänet sukupuolivietillä. Nyt on tultu ihmiskunnan kehityksessä vaiheeseen, jossa sukupuolivietti täytyy panna naftaliiniin. Miten sitten ihmiskunta jatkuu, kun enää ei saa katsoa ainakaan sillä silmällä, koskettaminen on täysin kiellettyä ja vonkaaminen on vanhanaikaista. Tällaisia ajatuksia herätti Ylen suuri seksuaalihäirintäkeskustelu.

Tosin rajanveto oli tosi vaikeaa. Ja miksei olisi, kun meitä inehmoja on niin moneksi.

Kun meikä oli nuori ja siitä on jo aika kaukan, niin kyllä  me pussattiin tyttöjä  ja monet oli iloisia ja nauttivat siitä. Tosin aina oli joukossa joku nirppanokka, joka ei joko tykännyt tai sitten äiti oli kieltänyt pussailemasta poikia. Ei silloin kukaan tiennyt mitään seksuaalisesta häirinnästä, kun pääsääntöisesti oli kivaa.

Niin sitten löytyi se kumppanikin, jonka kanssa elettiin yhdessä melkein 50 vuotta, kunnes enkeli tuli ja vei kumppanin. Lapsiakin siunaantui ja lastenlapsia samalla menetelmällä, kuin Aatamilla ja Eevalla.

Joskus vaikuttaa siltä, että kun meillä esim. Suomessa on perustarpeet tyydytetty joitakin poikkeuksia lukuunottamatta, nii pitää keksiä kaikenlaista jonnin joutavaa.

Jos joku tulee kaltoin kohdelluksi, niin sitä varten on lait ja asetukset. Ei siitä tarvitsisi nostaa valtavaa älämölöä, kuten Yle eilen teki.

 

17 vastausta artikkeliin “Katsoa ei saa, eikä koskea ollenkaan ja vonkaaminen on vanhanaikaista”

  1. No,mitä oli esim.suudelma ilman lupaa ammoisina aikoina – ilman lupaa – Lämmin muisto … ikuisesti elää ja hyvin voi !

    Helkutti – oliko se seksuaalista häirintää ja olenko ”rikollinen”…no,ei ole vielä syytettä tullut … odottamisiin.

    Terveiseni sille Naiselle,jos luet tämän … ei olla peräkontissa !

    Oma myötuntoni oikeille – uhreille… ”ovatko uhreja” ? !

  2. Kun oikein väännetään ”veistä haavassa”,niin edm. oli elämäni ekasuudelma Naiselle : Sitä ei unohda koskaan – Hyvä Muisto !

    Se olisi runon paikka … toisaalle !

  3. Ilmeisesti naisia pitää nyt kohdella kuin esineitä sukupuolettomina ilmiöinä ja odottaa, että se nainen aloittaa sen ”häirinnän”.
    Se varmaan on femakkojen hyväksymää ”tasa-arvoa”.

  4. Kurkistaessani tänne, tämä Väiskin juttu iski aivan oikeaan suoneen. Ja oli pakko pitää peukkuja.
    Nyt on menossa saamattomien ”vanhapiikojen” ja äidin helmoissa pyörineiden ”vanhapoikien” valitusvirsi. Marginaalit, homot ja lesbot jne. tapelkoon keskenään munistaan tai ilman.

    Tässä hyvä avaus US:ssa ja pari omaakin kommenttia:

    http://mikkoahola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/246205-sukupuolittunut-seksuaalinen-hairinta#comment-3700874

  5. Minä luulen, että tämäkin kampanja seksuaalisesta häirinnästä on verrattain pienen joukon telakelaketjufeministejä ja miesten vihaajia masinoima. Ja Yle on innolla mukana – saahan siitä ohjelman täytettä muutenkin surkeaan ohjelmatarjontaan meille pakkoverotettaville.

  6. Tasa-arvoa ajavat ovat tekemässä meistä sukupuolettomia. Ei saa koskea ei saa katsoa.
    Koeputkihedelmöitys on tulevaisuuden lisääntymismuoto.

  7. Kun on vain muna soluja niin milläs se hedelmöitetään siitäkin kun on luovuttajalle haittoja .
    N 20 vuodenpäästä ovelles tulee joku joka sanoo morjes isi terv tepivaari

  8. Timo niin tekee ja todella se tuntuu jopa ahdistelulta kun sanot ei kiinnosta tulee heti ootkos homo . terv tepivaari

  9. Kyllähän se selvä on että rahavallan huipulla sekä joissain kulttuureissa on aivan röyhkeä asennoituminen vaikkapa naisiin. Se on törkeää ja siitä pitäisi vipata niskaperseotteella linnaan, eikä tarvitse murehtia pehmeää laskeutumista. Takamuksesta puristaminen ei ole ollut eikä ole sallittua.

    Mutta sitten kuuntelee esim. eilistä Ylen radiohaastatteluja. Tässä esimerkiksi pari henkilöä kertoivat miten olivat istuneet baarissa ja miten ”oli tosi ikävää kun miehet tuijottivat” ja tätä pidettiin seksuaalisena häirintänä.

    Okei, tuijottelu tuntuu ikävältä mutta tuo on jo todellisen seksuaalisen häirinnän halventamista jos nyt katsomisestakin tulee traumat. Muistaako joku tapauksen ”törröttävät tissit” muutaman vuoden takaa…

    Minä tiedän, omakohtaisesti, mitä on seksuaalinen häirintä, sellainen jossa ei ole mitään tulkinnanvaraa mennäänkö lain rajan yli. En ole tähän päivään siitä toipunut enkä ihan pian toivu. Ongelma on todellinen – tämän päivän keskustelu sen sijaan on hyvinkin epätodellista.

  10. Kyuun kommenttiin viitaten on helppo yhtyä siihen, että todellista häirintää tapahtuu. Mutta sitä varten ovat lait ja asetukset, tosin poliisin resurssit estävät monien törkeidenkin tapausten tutkinnan.

    Mutta kun koko asia ”popuralisoidaan” se saa aivan uusia ulottovuuksia , josta Ylen ohjelma oli surkea esimerkki.

  11. Kyse on ihan aikuisten oikeasti vakavasta asiasta, mutta ikävä kyllä tämä käynnissä oleva keskustelu taitaa toimia tarkoitustaan vastaan.

  12. A-teeman seksihärintäkeskustelussa tummahipiäiset loistavat poissaolollaan.

    ” – – Koko syksyn kaikkialla länsimaailmassa valtamediat ovat kuin yhdestä suusta huutaneet kansalaisten korviin kuinka pöyristyttävän järkyttävä ongelma seksuaalinen häirintä on. Kyse on klassisesta ensimmäisen maailman ongelmasta, jota rummuttamalla sivilisaation kannalta elintärkeät kysymykset voidaan peittää asiantuntijoina esiintyvien puhuvien päiden tyhjänpäiväisen mölinän alle.
    Ilmiölle on tyypillistä, että joitakin vuosia Yhdysvalloissa käynnissä ollut Me too-kampanja sai todellista mediabuusia vasta kun megafoniin tarttuivat Hollywoodin rikkaat ja kuuluisat naiset. Kenellekään ei tullut yllätyksenä, että Ruotsissa tämän kampanjan hyväksikäyttö on käynyt ylikierroksilla julkisine lynkkauksineen. Suomessa ollaan hieman jäljessä länsinaapurin hysterian aallokosta, mutta A-teeman tämän iltainen ohjelma puhaltaa varmaan uttaa tuulta tarkasti kontrolloituun keskusteluun. – –

    Olipa aihe mikä tahansa A-teemassa on aina ollut paapottuja ”maahanmuuttajia” eli selkokielellä ei- eurooppalaisia kitisemässä milloin mistäkin. Jostain syystä nyt studiossa ei ollut ainuttakaan tummahipiäistä, vaikka he ovat osallisina seksuaalisen häirinnän väkivaltaisissa muodoissa kuten (joukko)raiskauksissa monta kertaa useammin kuin kantaeurooppalaiset. – –
    Siksi hyvännäköisen kansanedustaja Sanna Marinin (sd) väite, että syy seksuaaliseen härintään löytyisi naisten alisteisesta asemasta, on silkkaa feminististä valhetta. Pikemminkin asia on päinvastoin, sillä luvattomaan lähentelyyn turvautuvat yleensä miehet, joilla ei ole seksuaalista pääomaa kuten sosiaalista statusta, varakkuutta ja ulkonäköä. Jos heillä olisi näitä ominaisuuksia, näiden miesten ei tarvitsisi turvautua tuhoon tuomittuun lähentelyyn, sillä ehdotuksia tulisi naisilta. – -”
    Lainaus: Yle Watch 16.11.2017, kirjoituksen otsikko ”Ensimmäisen maailman nipistelyongelmia Titanicin kannella”.
    ————————————–
    Olen pohdiskellut että ovatko noi kulttuurimarxilaiset tyhmiä vai viisaita. Tarkoitan tässä yhteydessä: Kulttuurimarxilainen Herbert Marcuce julkaisi vuonna 1955 varsin tunnetutun teoksen ”Eros and Civilization”, jossa teoksessa hän pyrki mm. yhdistämään Marxin ja Freudin ajattelun. – Ja nyt nuo samaiset kulttuurimarxilaiset pyrkivät tekemään luonnon parittelukutsuun vastaamisen luonnonvastaiseksi teoksi, kun taas (väkivaltaiset)raiskaukset ovat ilmeisesti ok. koskapa Me too-kampanja on niistä hipihiljaa. Hm.

  13. Mahtaakohan tähän puuttua kekään?
    Aamulehden uutisen mukaan Nokian Renkaat vakinaistaa 45.
    Nyky toimittajat eivät ilmeisesti tiedä, että SE kirjoitetaan g:lla.
    Renkaat säästää. Naisen euro on kuulemma 83senttiä. Otetaan miehiltä munat pois ja säästöä tulee!
    Miesten 20senttiä on kuulemma 12cm.

  14. Muutama viikko sitten Britannian puoilustusministeri Bannon joutui eroamaan virastaan ahdistelukohun vuoksi. Bannon oli 15 vuotta sitten laittanut kätensä naistoimittajan polvelle. Kysymys kuuluu miksi kyseinen naistoimittaja panttasi tätä tietoa viisitoista vuotta ja julkaisi tiedon nyt, kun pääministeri Theresa Maylla on työtä ja tuskaa saada brexit-neuvottelut etenemään?
    Moni muistaa Esko Kiesin tapauksen. Audin myyntijohtaja joutui eroamaan, kun erehtyi vastaamaan Anna-lehden johdatteleviin kysymyksiin.
    Tänä iltana näkyy Arto Nybergin vieraana olevan Tomi Metsäketo. Mies joka ei jostain syystä suostunut kampittajansa Maria Veitolan haastateltavaksi Veitolan ohjelmaan.
    Olen sanonut tämän ennenkin ja olen edelleen samaa mieltä: feminismi on ihmiskunnan vihollinen. – Feminismi oli oikealla asialla tuonne 1970-luvulle asti. Sitten tuli feministinen erilaisuusteoria, joka polki allensa tasa-arvofeministit ja jonka pyrkimys on tasa-arvon sijasta naisten ylivaltaan. Silloin feminismistä tuli ihmiskunnan vihollinen ja homma on mennyt yhä hurjemmaksi. Saapi nähdä kuinka paljon miehiä pitää tuhota ja kuinka paljon naisia pitää (joukko)raiskata ennen kuin femakot ovat tyytyväisiä.

  15. Femakko eli telaketjufeministi on yhteiskunnan syöpä ja tavallisen naisen pahin vihollinen.

  16. Yhdelle feminismi on tasa-arvoa, toiselle se on kostoa, yhdelle jopa pyhää sotaa. Siksi en suostu oikein olemaan mitään mieltä siitä termistä, koska kuulija voi itse aina päättää mitä versiota hän termistä käyttää.

    Tosielämässä tapahtunutta: x kehuu feminismiä, jolloin kysytään että miksi hän haluaa sortaa miehiä. y kritisoi feminismiä samassa kontekstissa jolloin haukutaan tasa-arvon tuhoajaksi.

    Itse jättäydyn ismeistä ja puhun mieluiten tasavertaisuudesta. Se on sitä että kaikilla on mahdollisuus lähteä samalta viivalta juoksemaan, mutta on jokaisesta itse kiinni haluaako juosta, kävellä tai jäädä paikalleen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *