Kikkelit järkyttivät kukkahattutätejä

Ilosaarirockin yhteydessä järjestettiin naku-uinti yleisölle. Se oli liikaa joillekin kukkahattutädeille. He eivät kestäneet nähdä niin paljon erikokoisia kikkeleitä yhdellä kertaa. Kikkelöinti täytyy ehdottomasti kieltää tätien mielestä. Se taitaakin olla ainoa, mitä ei vielä ole kielletty.

Perustelu kukkahattutätien närkästykseen ja kieltomentaliteettiin on muka lapset. Lapset ei kestä nähdä alastomia ihmisiä miehiä ja naisia. Se on selvästi tekosyy. Lapsillehan juuri pitäisikin näyttää ja kertoa avoimesti ihmisen anatomiasta. Olisihan se parempi, että lapset kuulisivat ja näkisivät omilta vanhemmiltaan kaiken mikä liittyy ihmiseen, kuin se, että lapset kuulevat niistä asioista kavereilta pihoilla ja kujilla.

Onnittelut Ilosaarirockin järjestäjille, että keksivät tällaisen kesäisen harrastuksen, kuin uinnin yleisön virkistykseksi. Se, että se tapahtui nakuna oli vain pieni lisämauste.

8 vastausta artikkeliin “Kikkelit järkyttivät kukkahattutätejä”

  1. Samanmielisethän siellä pulikoi, tuskin montakaan lasta joukossa. Olisi voinut se valtuutettukin pysyä poissa, mutta taisi uteliaisuus voittaa. Kenen syy?

  2. Kävi vähän tirkistelemässä:)

    Australialaiset ovat kuulemma näreissään kun Suomi on naku-uinnin mestari. Aikovat päihittää meidät.

    Shortseja ei saa käyttää uimahallissa, koska ne eivät pullota. Alasti ei saa julkisella paikalla uida… Speedot ova sitä kultaista keskitietä. (uimahallissa en ole käynyt shortisikiellon tultua voimaan, speedoja en omista)

    Smoke

  3. Seuraavaksi kielletään sammakkouinti. Jalkojen säädyttömät liikkeet ovat vahingoksi herkemmille. Oikea ja ainoa siveellinen asento on polskia reidet tiukasti toisiaan vasten.

    Smoke

Vastaa käyttäjälle tepimast Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *