Sote on jo saanut suomalaiset sotajalalle

Yhä enemmän ja yhä vaikutusvaltaisemmilta tahoilta on kuultu ääniä hallituksen esityksestä Sotesta. Yleisin vastaväite Sotesta on asiantuntijoilta se, että hallituksen esitys tulee kalliiksi ja alkuoperäiset tavoitteet Sotelle on tyysin unohdettu. Kansalaiset ovat ulkona Sotesta, kuin lumiukot. Kukaan ei tunnu tietävän missä mennään.  Kaikkialla kysytään kuka minua hoitaa, missä ja milloi?

Kaksi puoletta velmistelee ns. Sotea vain omista valtapyyteistä lähtien. Kansa on kokonaan unohdetu Sotessa. Yksityiset lääkärifimat ja niiden lobbarit hierovat käsiään, kun pääsevät Kokoomuksen tuella verovaroihin käsiksi. Kyseessä on yli 20 mljardia euroa, jotka valtio maksaa vuosittain sosiaali -ja terveysmenoja. Veroiparatiisit vain odottavat  suomalaisten veonmaksajien rahoja.

Hallituksen kannatus on viimeisten galluppen mukaan alle 40 %. Sote on suuri jopa mammuttipäätös. Sitä ei voi tehdä vähemmistö. Tarvitaan vaalit, jossa kansa pääsee sanomaan sanansa Sotesta. Eli Sote-päätös on siirrettävä seuraavien vaalien jälkeiseen aikaan. Sitä vaatii DEMOKRATIA.

7 vastausta artikkeliin “Sote on jo saanut suomalaiset sotajalalle”

  1. Itse alkuperäinen tavoite on jäänyt taustalle – hallitus ei ole enää kansan asialla. Valinnanvapautta halutaan jakaa pörssikeinottelijoille.

  2. Soteen en ota kantaa mutta jos Suomessa päätöksiä ruvetaan tekemään galluppien pohjalta niin ensin on kai mutettava perustuslakia.

  3. Valitettavasti sote ja kepulien haluama maakuntapelleily sotkettiin toisiinsa ja tulos näyttää menevän penkin alle.

  4. Niin, onhan tätä 20 vuotta jo siirretty, siirretään vaan toinenkin mokoma…

    Ei siitä hyvää saa koskaan. Jokainen puolue haluaa tehdä siitä oman näköinen. Joka ikinen puolue pyyhkii persusta asiantuntijalausunnoilla.

    Jokainen. Puolue.

  5. Erinomaisen samaa mieltä Kyuu:n kanssa. Politiikka on mennyt peliksi jossa jokaisen puolueen pitäisi voitta, aina ja joka paikassa yksisilmäisesti varmistella gallup- ja valisuosiotaan. Puolueet pönkittävät yhä härskimmällä populismillaan itse ukin omaa ja vain omaa menetystään.

  6. Sotea kun riittävän pitkään suunnitellaan ja ihmetellään, sekä väännetään poliitikkojen muottiin niin alkavatkin nykyjärjestelmät olla kunnossa.

    Kohtuullisesti saa palveluita hiukan syrjemmässäkin ja jonot ovat lyhentyneet. Monilla paikkakunnilla on tehty erilaisia sopimuksia yksityisen puolen kanssa, jotka ovat ihan toimivia ja jonoja lyhentäviä. Tämä nykyinen järjestelmä kun alkaa toimia tulee SOTE, joka taas kerran sotkee kaiken.

    Nykyjärjestelmähän perustuu PARAS- hankkeeseen, joka on suurelta osin täysin unohtunut. Ei pitäisi kikkailla noilla nimikkeillä ja keksiä aina vaan uusia ennen, kuin vanha on toteutettu.

    1. Niin parhaaseen tulokseen olisi alunalkaen päästy sillä, että juuri niitä parhaita olemissa olevia käytäntöjä oltaisiin monistettu valtakunnalisiksi.

      Yksityisen kanssa on tehty sopimuksia vuosikausia, jotka ovat tukeneet julkisella sektorilla olleita puutteita ja hyvä niin.

      Vaikka henkilökohtaisesti olen yksityisen sektorin kannattaja, niin tämä maakuntahallinto / valinnanvapausmalli on vienyt kyllä nyt huomion itse asiasta, varsinaisesti sote-uudistukseen ei tarvittaisi kumpaakaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *