Suomen hallitus pysyy Merkelin kainalossa

Suomi on aina ollut riippuvainen jostain suurvallasta. Toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä Suomi oli Neuvostoliiton kainalossa. Maailmalla alettiin puhua ”suomettumisesta”, joka tarkoitti, että Suomen oli kaikissa toimissaan otettava huomioon Neuvostoliiton kanta.

Nyt me olemme Merkelin kainalossa, joka tarkoittaa, että meidän on oltava myötämielisiä kaikelle mitä Saksa tekee mm. EU-politiikassaan. Olemme siis edelleenkin ”suomettuneita” niin kauan, kun meillä ei ole ihan ikiomaa ulkopolitiikkaa. Suomen hallitus on luovuttanut merkittävän osan itsenäisyydestämme nyt Saksalle, joka määrää mitä meidän on kulloinkin tehtävä.

Merkel kärsi Saksan vaaleissa kirveleviä tappioita. Oma kannatus putosi roimasti ja Saksan parlamenttiin tuli maahanmuuttovastainen uusi ryhmä, jota on jo Suomessakin luonnehdittu natseiksi. Aika näyttää, mitä se uusi ryhmä alkaa ajaa Saksan parlamentissa.

Maahanmuutto on suuri ongelma kaikkialla Euroopassa. Ensinnäkin se maksaa paljon ja veronmaksajat alkavat vaatia muutosta asiaan. Toiseksi se aiheuttaa paljon levottomuutta, pelkoja ja turvattomuutta kantaväestön keskuudessa. Aina on oltava valppaana missä taas räjähtää. Näinhän ei voi jatkua. On saatava aikaan muutos. Muutosta ajavat menestyvät nyt vaaleissa hyvin, sen näytti Saksankin vaalit.

On yleisesti tunnettua, että vain kriisien kautta voidaan tehdä suuria yhteiskunnallisia muutoksia. Nyt on saatu Eurooppaan kriisien kriisi massamaahanmuuton aiheuttanut kriisi. Nyt tämän kriisin varjossa aikovat EU:n federalistit (liittovaltion kannattajat) tehdä läpimurron kohti liittovaltiota. Se suuri muutos, joka nyt on edessä on se, että kaikki euromaiden rahat ja velat pannaan yhteen, jota rahastoa ryhtyy pyörittämään EU:n valtiovarainministeri (huom. uusi virka). Asiasta on jo aiesopimus Saksan ja Ranskan kesken. Kun mukana on Saksa, niin automaattisesti mukana on myös Suomi.

Raharikkaat ja heidän poliittiset lakeijansa vie ja kansat vikisee.

6 vastausta artikkeliin “Suomen hallitus pysyy Merkelin kainalossa”

  1. http://www.presidentti.fi/public/default.aspx?contentid=341374&nodeid=44810&contentlan=1

    ”Meille on tullut itsemme moittimisen lisäksi uudelleen tavaksi tuijottaa, mitä maailma meistä oikein puhuu ja ajatteleekaan. Ja valitettavasti, useimmiten mediassa etsiä pienetkin viitteet jostain ikävästä. Ilmassa on ikään kuin heikon itsetunnon julistamisen kaipuuta.

    Maailma kyllä oikeasti mittaa ja huomioi meitä, monellakin tavalla. Otan malliksi joitakin sijoituksiamme kansainvälisissä vertailuissa: olemme parhaiden joukossa muiden muassa onnellisuudessa, hyvinvoinnissa ja luovuudessa tai houkuttelevaisuudessa, muistaen myös kilpailukyvyt ja koulutukset. Itse asiassa on vaikea löytää hyvien ominaisuuksien tutkimuksia, joissa emme olisi ihan kärjen tuntumassa.”

    —————————————-
    Hanttapulistomme toiminta tuhoaa Suomemme saavutukset, jos se saa Suomen viedyksi sisäisesti rikkinäiseen ja pakkopaitamenetelmin hallittavaan liittovaltioon. Ilman fasistisia menetelmiä ei liittovaltio pysyisi vuottakaan kasassa.

  2. Ranskan aiemmin suosittu ( vähemmän vastustettu) presidentti Macron pitää huomenna linjapuheen EU:n tulevaisuudesta ja onkin mielenkiintoista nähdä mitä kaikkea hän aiemmista esityksistään nostaa esille.

    Vaikka Merkel säilyttikin asemansa niin hallitusneuvotteluista ei välttämättä tule aivan läpihuutojuttu, eikä varsin euroalueen syvenevän integraation kohdalta, jota Macron ainakin aiemmin ajoi.

  3. ” hallitusneuvotteluista ei välttämättä tule aivan läpihuutojuttu, eikä varsin euroalueen syvenevän integraation kohdalta, jota Macron ainakin aiemmin ajoi.”

    Toivottavasti näin.
    Liittovaltio olisi lopullinen katastrofi.

  4. Jos tuomitaan,niin vasta jälkikäteen tehtyjen poliittisten tekojen/toimien jälkeen.
    Sanotaan että tietämättömyys kuin tuntemattomuus koetaan lähes poikkeuksetta uhkatekijäksi ja ehkä siksikin kun tai jos nykyiset politiikan vedot eivät tuota todellista tulosta kansan silmissä/mielissä. Markkina rako uudelle käänteelle ?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *