Suomi EU:n pikkuriikkinen mallioppilas

Suomi on EU:n lilliputtivaltioita, jonka osuus EU:n väestöstä on vaivaiset 1,1 %.

Usein Suomen poliittinen eliitti esiintyy EU-asioissa, kuin olisimme yksi EU:n suurvalta. Meidän pitäisi olla kaikissa EU:n ytimissä ja ensimmäisinä.

Kun meitä suomalaisia on niin vähän, joudumme tyytymään osaamme. Suomen ääniosuus on vain 1 % EU:n päätöksenteossa. Sillä osuudella ei paljoa päätetä, vaan joudumme tyytymään muiden päätöksiin. Toteuttaessamme EU:n päätöksiä, joihin itse emme voi vaikuttaa, olemme aina ensimmäisenä ja pikkutarkkoja, että päätöksiä noudatetaan jopa liiankin tarkasti. Olemme EU:n mallioppilas. Mainittakoon, että Suomen maksuosuus on kaksinkertainen ääniosuutemme nähden eli 2 %. Maksajiksi kyllä kelpaamme.

Nämä asiat on tärkeätä pitää mielessä, kun nyt taas EU:n integraatiota ollaan syventämässä eli liittovaltio häämöttää jo.

Nyt kun maahanmuutto on noussut  terrorismin vuoksi Suomessa päivän puheenaiheeksi, niin keskustelua maahanmuutosta leimaa tuo mallioppilasmentaliteetti aivan liikaa. Kansalaiset kyselevät eikö meillä ole mitään mahdollisuuksia noudattaa ihan itse päättämäämme tapaa hoitaa maahanmuuttoasioita vai joudummeko vain tyytymään muiden päätöksiin siinäkin asiassa?

Lienee turha toistaa, mutta kyllä me joudumme tyytymään vain muiden päätöksiin.

.

 

13 vastausta artikkeliin “Suomi EU:n pikkuriikkinen mallioppilas”

  1. Ellemme ole mukana eturintamassa, olemme impivaaralaisia, näin mm. Petteri Orpo on todennut.

    Kiima luovuttaa itsemäärämisoikeutta on kova ja sille tuntuu olevan kannatusta ja pitää toivoa, että tässäkin asiassa kannattajat todella tietävät mitä kannattavat.

      1. Vanhaan ihanne yhteiskuntaan kantturoinenn navetoissa pientiloineen ja markkaan ei ole paluuta. Toivotaan vaan, että EU:n asiansa hyvin hoitavat maat niputtavat itsensä jollakin järkevällä tavalla. Ettei tule väärinkäsitysta, velkojen yhteisvastuuta ei pidä hyväksyä yhtään lisää ja varsinkin valheellisin perustein hankittuja tukirahoja kuten Kreikka.

        1. ”Vanhaan ihanne yhteiskuntaan kantturoinenn navetoissa pientiloineen ja markkaan ei ole paluuta. Toivotaan vaan, että EU:n asiansa hyvin hoitavat maat niputtavat itsensä jollakin järkevällä tavalla. Ettei tule väärinkäsitysta, velkojen yhteisvastuuta ei pidä hyväksyä yhtään lisää ja varsinkin valheellisin perustein hankittuja tukirahoja kuten Kreikka.”

          Velkojen yhteisvastuusta irtaantuminen näyttää edellyttävän paluuta eri maiden omiin valuuttoihin. Euro on mennyt persilleen.

          Saksan pankit ovat rahoittaneet etelän veteliä laskelmoiden, että Suomen kansallisomaisuuttä myydään jatkossakin pankkitukien rahoittamiseksi. Tuollaisesta sakista tervejärkinen hankkiutuu eroon niin pian kuin suinkin kykenee.

        2. Velkojen yhteisvastuu on jo hyväksytty kauan sitten, asia vaan peitetään kivoihin lyhenteisiin kuten ERVM, ERVV, EVM, todellisuudessa kyse on velkojen yhteisvastuullisuudesta selitettiin nitä sitten ihan miten tahansa.

          Enkä ymmärrä kuinka mustavalkoisessa maailmassa toiset elävät kun muita vaihtoehtoja ei mukamas ole kuin liittovaltio tahi kantturat navetassa.

          Näiden välissä on ihan pirun paljon muutakin.

    1. ”Ellemme ole mukana eturintamassa, olemme impivaaralaisia, näin mm. Petteri Orpo on todennut.”

      Keitä olivat impivaaralaiset?

      He olivat anarkisteja, jotka viittasivat kintaalla yhteiskunnan normeille.

      Anarkistit eivät elä symbioosissa yhteiskunnan kanssa, vaan kanssakäyminen aiheuttaa riitoja ja mellakoita. Mutta anarkismistakin saattaa parantua.

  2. Joo 1 % väkiluvun mukaisesti, mutta tärkeillä avainpaikoilla nyt Katainen, mepit ja iso virkamieskoneisto. Suomella on suuri vaikutusvalta EU:n sisällä, meitä kuunnellaan.

  3. Minä kun katselen Suomea tavallaan italialaisen silmin. Eli olen yhteydessä heikäläisiin lähes päivittäin.

    Ei voi kuin todeta, että ainakin heikäläiset ja sikäläinen media arvostavat kovastikin Suomea ja suomalaisten näkökulmia. Suomi on heidän mielestään ainoa, tai lähes ainoa maa, joka toimii niiden sääntöjen mukaisesti, jotka ovat yhteisesti sovittu. Suomi on vakaa maa ja täällä on pysyvä politiikka ja arvostettu presidentti.

  4. Euroaluetta ihannoivat pelkäävät yhä enenevässä määrin uhkatekijöitä ellei kehity syveneväksi liittovaltioksi kuin kehittyessään se merkitsee erilaisia tulonsiirtoja maamme kassaholvista ulospäin mutta osaltaan jo elämmekin näissä ”uudistuvissa komplekseissa”.
    Mm.maksujärjestelmät euroalueessa ovatkin sillä tavoin kuosissaan,että peräpeilissä ei ole enään ”Snelmannin nostalgiaa” – itsenäisyydellä sanan varsinaisessa merkityksessä.

    Mitä maksaisi muutakin kuin pelkästään rahassa – ero vahakabinetista ts.euroerosta – riittäisikö esim.10 miljardia – kuin uuden oman rahayksikön luomisen kustannukset ?

    Mikä älytön puliveivaus EU;n kuin euroon luomisen hintalappu ja sitten takaisin impivaaran Snelmanniin,joten voidaan todeta niin Suomen kuin koko euroalueen mittaamattomat satsaukset – päättömiin politiikantekijöihin kun raha että valta sokaisee kabinetti salongeissaan.

    Toisekseen lisäten kuin kysymyksenä : onko eurooppa tullut yhtään sen yhtenäisemmäksi kuin turvallisemmaksi elää ?

Vastaa käyttäjälle Seppo Muurinen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *