Tässä hieman sairastelleena taas viime aikoina rupesin pohtimaan mielessäni että kun olo paranee, minkälainen olisi minun unelmien kaupunkiviikonloppu. Havaitsen, että pienistä unelmista kirjoittelu hoputtaa koko kehoa paranemaan nopeammin, josko sitä taas ensi kevääseen mennessä olisi parempi vauhti päällä. Älkää sitten herran tähden matkimaan ruvetko, vaan etsikää ja jakakaa omia unelmianne.
Lauantai
Olen nukkunut edellisen yön riittävillä unilla ja vähillä heräämisillä. Herään rauhassa, kuuntelen radiouutiset ja luen Aamulehteä sängyssä kahvikupin kera. Syön jotain ihan pientä, laitan kengät jälkeen ja lähden ulos. Kello voi olla jotain 10 ja 12 välillä. Suuntaan ”johonkin suuntaan” ilman suunnitelmaa. Yle Areena poikkeuksellisesti toimii pätkimättä ja kuuntelen lenkillä historiaa, ajankohtaista aihetta ja muuta sivistävää puheohjelmaa. En katso kännykästä viestejä, kuuntelen vain. Välillä otan kuulokkeet pois ja kuuntelen ympäristöä. Pysähdyn ajoittain kaupalle tai kioskille hakemaan suklaapatukan, proteiinipirtelön tai vissypullon. Jatkan matkaa kunnes tuntuu että olen kävellyt tarpeeksi.
Kello on palattuani jotain 17-20 luokkaa. Menen saunaan, otan saunakaljan. Vietän loppuillan lähipiirin kanssa katsellen leffaa tai muuta vastaavaa. Syön aika vähän illasta. Optiona voi olla myös jokin pienen porukan yhteinen saunailta. Menen nukkumaan kun on väsy.
Sunnuntai
Aamu noudattaa lauantain mallia mutta riistoporvarina otan kahvin sijaan cappucinon tai latten. Katselen vähän viikon papereita kasaan, siivoilen hieman ja kirjoittelen ajatuksia. Lähden pienelle lenkille esim. naapurikylän lähikauppaan, ihan vain saadakseni askelmittarin tilaston pysymään voimissaan, sillä en ole vuosiin missannut tavoitetta. Palaan tunnin-parin päästä ja päädyn ruokapöytään. Saattaa olla että tulee myös haettua kotio jotain syötävää jos laiskottaa. Sitten uppoudun tunneiksi jonkun ajattelua vaativan pelin äärelle. Illasta tarkistelen vielä tulevan maanantain aikataulut ja paperit läpi välttääkseni aamupaniikin. Kaiken kaikkiaan koitan sunnuntaina tehdä aika vähän.
Totuus
Vaikka minulla olisi ns. vapaa viikonloppu, faktuaalisesti tämä unelma ei juuri koskaan toimi. Ihmisillä on suunnaton halu elää kellon mukaan. Pitää olla siellä kello tämä, pitää tehdä homma kello sitä. Nuoret tai vanhat, himo kelloataulun orjuuttamana eloon on liian vahva. Sitten on vielä se porukka jonka täytyy koko ajan elää viestintävälineiden perässä. Yksi asia on olla puhelimen perässä hätätapauksia varten, mutta eikö se muu voisi hetkeksi helpottaa? Ja jos ei itse tästä voi luopua, voisiko sen suoda edes muille? Tai ehkäpä pitäisi katsoa peiliin ja kysyä voisinko suoda töistä armoa itselleni edes yhden päivän viikossa? Eipä se tällä työmäärällä ole tapahtumassa, mutta unelmointi on sallittua.
Olen aina sanonut, että tee työnä sitä mitä osaat ja harrastuksena sitä mitä haluat. Haluan että työllä ja harrastuksella on kontrastia. Yhtä lailla haluan että arjella ja viikonlopulla on eroja. Ehkäpä tämä on sitä Juicen laulamaa kaksoiselämää? Mikäs siinä sitten, sopivia pillereitä odotellessa…
Tervehtymistä Kyuulle itse laitinkellon pöytälooraan kun jäinpois työelämästä eikkä se ole ollut kun pari kertaa kädessä sen jälkeen eikä se siihen oikeienää istukkaan kun onv 2003 ollut loorassa olkoot .
Tervehtymisiin terv iraplikka ja tepi
Olen niin vanha etten ymmärrä tuota luonnossa liikkumista kuulokkeet korvilla? Kaupungin sykkeen äänet ovat osa kaupunkia ja taas maalla syvä hiljaisuus tai lunnon monimuotoiset äänet. Itse nykyään kotona on pitkälle iltaan hiirenhiljaista, kiitos myös kissan:)) Stadissa nautin aina ratikan kitinästä ja monista muista kaupunkiin kuuluvista kirskunnoista:))
Muistuupa mieleen kauan sitten… Kesäisenä viikonloppuaamuna ennen sianpieremää ongelle Seurasaaren kaakkoiskärjen kallioille. Linnuntietä vajaat 2500 metriä eduskuntatalolta, loistava onkipaikka, joka tarjosi pannukarkeita ahvenia ja hyvänkokoisia lahnoja. Siinä oli viikonloppua kaupungissa.
Juuri siksi Kari tykkäsin aikanaan stadista, kaupungin hälystä lyhyt matka vaikka juuri ongelle tai vaeltamaan Nuuksioon.
Paranemista Kyuu!
Itse en juurikaan piittaa kaupunkiviikonlopuista – rakastan liikkumista luonnossa.
Jos nyt sitten pitäisi viettää aikaa kaupungissa niin sitten jossakin ulkomaisessa kaupungissa kaivamassa historian aarteita esiin. Viikonloppuna voisi käydä joissakin hyvissä museoissa vaikka Tallinassa, Riikassa, Vilnassa, Varsovassa, tms.
Yleisesti ottaen ei siinä viikonlopussa ennätä saada juuri mitään irti. Siten esimerkiksi Budapestissä tai Barcelonassa pitää kuitenkin viettää ainakin viikko kiertäen mm. museoita.
Isäni teki seuraavan päivän suunnitelman illalla keittiön pöydän ääressä ja päivän kulku oli hyötyliikuntaa aamusta iltaan toki päivällä oli tunnin ruokalepo unineen, mutta sunnuntai oli lepopäivä jolloin oli aikaa lasten kanssa vaikkapa ongelle. Sodan jäljiltä hänellä oli sirpaleita kehossaan ja paleltumavammat niistä poteroista seuranaan, mutta ei niistä paljonkaan maininnut otti vain hotaa pahimpaan.
Kipua en soisi kenellekkään.
Kyuu
Entäs sitten se loppuvuoden alkoholi / olueton lupaus. Täällä sattuu olemaan joillain ”lehmän muisti”.
Ai juu ja Pentille. Tokihan loppuvuosi menee viinattomana mutta kun tässä unelmoidaan ensi keväästä kun ehkäpä kunto kestää. Tällä hetkellä saan hädin tuskin parin tunnin lenkkejä tehtyä ja niiden jäljiltäkin olen sänkytavaraa ja varsin hirveissä kivuissa kauan.
Juhlitaan sitten kun on juhlan aika. Juhla ja kaamos eivät kulje käsi kädessä.
Unelmien kaupunkiviikonloppu hmm…
Lontoo ja jalkapallomatsi.
Lontoosta ja jalkapallomatsista tuli mieleen ainoa kerta, kun olen käynyt brittifutista katsomassa. Peli oli Luton-Watford joskus lähes 40 vuotta sitten. Lutonissa siis. Peli oli aika heikko, mutta mieleen jäi kyllä pelistä poistuminen, kun piti paeta huligaaneja ja ratsupoliiseja tasapuolisesti…
Lutonissa on tullut käytyä monesti, mutta fuismatsissa en siellä ole käynyt.
Sen sijaan on ollut mahdollisuus käydä noin kymmenen valioliigaottelua katsomassa, pääosa juuri Lontoossa, mutta myös Liverpoolissa ja Newcastlessa.
Myös skottiliigaa olen käynyt paikan päällä katsomassa.
En siis vartavasten ole jalkapalloa lähtenyt katsomaan, mutta samalla kun olen käynyt muuten.
Kaupunki vai luonto – niin, tästä ei tarvitse kävellä kun 5 minuuttia niin on jo metsässä. Iso osa reitistä kulkee useinkin metsäteillä ja poluilla. En minä keskusta-alueilla kävele, liian huono ilmanlaatu.
Mutta tämä kuunteleminen, ei se ole halu peittää maailman ääniä, vaan halu oppia. En kuuntele musiikkia, kuuntelen asiaohjelmaa, historiaa, sen semmoista. Kävely virkistää mieltä ja tekee tilaa uusille ajatuksille joita ammennan sitten näin. Yhden reissun aikana saa monta uutta näkökulmaa mieleensä.
Minä asun ihan salppurin metsän kupeessa, 5 kilometria Lahden keskustasta ja Päijät-Hämeen keskussairaalan vieressä. Lenkkeilymaastot ovat erinomaiset ja talvella voi hiihtää kun perhelenkki latuineen ja tapanilan hiihtomaja on ihan tuossa vieressä.
Ulkomaalaisista futisjoukkueista Hamburger SV on suosikkini. Nyt sitä vaan uhkaa putoaminen kakkos-bundesliigaan, kun HSV;n kausi on sujunut kehnosti.
Oikeastaan ainoa urheiluun etäisesti liittyvä kiva vapaa-ajan viettotapa on Pyynikkijuoksun päivä. Silloin se on aika lailla aamupäivästä ylös, hillitty mutta riittävästi ravitseva aamupala, kahdeltatoista juoksemaan, varttia vaille yhtä maalissa ja puoli kahteen mennessä on jo ajanut takaisin kotio ja saunaan. Sitten loppupäivä meneekin fiiliksissä.