Sianniskaa ja lisukkeeksi papuja.

Kassler on hautumassa valurautapadassa uunissa 150 asteessa. Pataan lohkoin lisukkeeksi ison sipulin ja valkosipulimurskaa.  Annan padan olla uunissa kaksi ja puoli tuntia.

Lihan lisukkeeksi on tölkillinen ruskeita papuja. Kun liha on valmis, valutan ja huuhtelen pavut lävikössä ja lämmitän ne kattilassa. Pavuille kastikkeeksi tulista sriracha-chilikastiketta.

5 vastausta artikkeliin “Sianniskaa ja lisukkeeksi papuja.”

  1. Kuulostaa hyvältä.
    Kunnolla haudutettu niska on Suomessa aliarvostettua ja jotkut tekevät lihakeitonkin paistista, ”kun se on parempaa lihaa”.
    Täytyy koittaa käydä Saksassakin syömässä Schweinhaxea keväällä tai kesällä.

  2. Lapsuudenkodissani oli aina sikaa ja sitä syötiin monessa muodossa.
    Isäni oli kylän teurastaja sivutöinään ja hän sai palkkansa sianlihaa maksaa munuaisia jne.

  3. Joka monipuolisia siasta valmistettuja ruokia haluaa, kannattaa suunnata etelä-naapuriin, siellä sika on kansallisruokaa. Taitaapa olla alunalkuaan siellä saksalaisten vaikutusta, se varsinkin etelä-osan ruokakulttuuri.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *