Vihreää utopiaa

Vihreiden pitäisi tajuta, etteivät maailman metsät pysty ottamaan vastaan sitä valtaisaa hiilidioksidi määrää, joka ilmakehään siirtyy fossiilisten materiaalien käytöstä. Maasta otetaan vuosittain miljardeja tonneja kivihiiltä, öljyä ja maakaasua. Merien plankton on kerännyt miljoonien vuosien ajan ilmakehästä olevasta hiilidioksidista hiiliatomeja. Osa planktonista on painunut merien pohjaan ja jäänyt mannerlaattojen siirtymien vuoksi maakerroksiin. Nyt ihmiskunta on käyttämässä kertyneet fossiiliset materiaalit muutamassa sadassa vuodessa loppuun. Ihmisten toiminnan vuoksi fossiileissa materiaaleissa, kivihiili, öljy ja maakaasu, oleva hiili päätyy ilmakehään hiilidioksidin muodossa.

https://hiilitieto.fi/hiilitietoa/perustietoa-hiilesta/hiilivarannot/

*

Alla olevasta:

”Jättimäisillä hakkuusuunnitelmilla vasta vuonna 2050 tehokäytössä oleva metsä muuttuu nieluksi. Siihen asti metsien päästöt lisääntyisivät. Metsäpolitiikka pitäisi ottaa uuteen tarkasteluun, kun ilmasto lämpenee Pohjolassa nopeammin kuin muualla.
Avohakkuiden tilalle otettaisiin kestävät hakkuutavat. Hakkuut olisi vietävä siihen suuntaan, että hiilinielut kasvaisivat nykyistä nopeammin.”

Ilmakehän kannalta ei ole merkittävää hakkutapa vaan, että hakataan vain sen verran kuin metsä kasvaa. Näin on Suomessa tehty iät ja aja.

”..vasta vuonna 2050 tehokäytössä oleva metsä muuttuu nieluksi”

Unohtakaa jo mantra metsien toimimisesta hiilidioksidi nieluna. Metsiin varastoituisi kyllä hiiltä, jos niiden voluumi kasvaisi. Niin ei kuitenkaan tule enää koskaan tapahtumaan. Ihmiskunnan kasvaminen vaatii lisää viljelysmaita ja asusijoja. Lisäksi tuotantolaitokset vaativat maa-alaa.

Vihreille tiedoksi: Puut sitovat hiiltä koko kasvujaksonsa ajan, ei vasta viidenkymmenen vuoden kulutta, kun puu on valmis kaatamiseen.

.

Näin muulla maailmassa:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mets%C3%A4kato

Trooppiset sademetsät ovat vähentyneet 200 vuodessa puolella. 2000-luvulla metsäkato uhkaa pienentää muun muassa Amazonin, Indonesian ja Malesian sademetsiä. FAO:n mukaan trooppiset metsät pienenivät viime vuosikymmenen aikana 95 miljoonaa hehtaaria, mikä on kolme kertaa Suomen pinta-ala. Eniten metsiä hävisi Brasiliassa, Kolumbiassa ja Indonesiassa.

*

”Vihreiden tavoite on, että 2030-luvun puolivälissä sähköautoja olisi 90 prosentin osuus henkilöautokannasta.”

Vihreiden silmätikkuna ovat henkilöautot. Lentokoneiden, rahtilaivojen, kuorma-autojen ja bussien päästöt pitäisi varmaan unohtaa.

Vihreille tiedoksi:

https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/phuketin-lento-vastaa-lahes-10-vuoden-autoilua-lontoon-liki-kahden-nain-hurjasti-paastosi-vahenevat-jos-lopetat-lentamisen/7108092#gs.irl3h_A

Phuketin-lento vastaa lähes 10 vuoden autoilua, Lontoon liki kahden: Näin hurjasti päästösi vähenevät, jos lopetat lentämisen

Hautala & kumppanit lentävät Brysselin ja Helsingin väliä surutta – jopa viikoittain. Niinhän se on: Tehkää kuten minä sanon, ei niin kuin minä teen.

*

 

Aamulehti 11.10.2018 sivu  A7

Lihavero, sähköautot ja avohakkuiden kielto

Vihreät tavoittelevat meppiehdokkaidensa mukaan hiili-neutraaliutta 5-10 vuotta muita aiemmin.

Anita Simola

  • Kevään eduskuntavaalien kärkiteema on ilmastomuutos.
    Lisäpontta aiheelle saatiin, kun YK:n ilmastopaneelin raportti kertoi karut luvut siitä, etteivät valtioiden lupaukset ole tarpeeksi jämäköitä es-tääkseen maan keskilämpötilan nousua 1,5 asteella.
    Vihreälle puolueelle raportti ei ollut yllätys. Vihreät ovat pitkään vaatineet nykyistä tiukempia rajoituksia ja toivoneet muita puolueita tiiviimmin mukaan talkoisiin.
    Vihreiden reseptit ovat selvät. Luovutaan avohakkuista, polttomoottoriautoista ja asetetaan lihalle ja kotieläintuotteille vero.
    -Me tavoittelemme hiili-neutraaliutta 5-10 vuotta aiemmin kuin muut suuret puolueet. Muilla on ollut löysemmät tavoitteet, europarlamenttiin ja eduskuntaan pyrkivä Tampereen valtuuston varapuheen-johtaja Iiris Suomela sanoo.
    Hänen mukaansa nyt päätetään siitä, pysytäänkö 1,5 asteessa vai ollaanko menossa kohti kahta astetta. Suomela ja EU-vaaleihin ehdolle asettuva vihreiden parlamentaarikko Heidi Hautala ovat sitä mieltä, että pysyminen 1,5 asteessa on iso haaste.
    -Se tarkoittaa, että rajoituksia on nopeutettava. Hallitus tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2045 mennessä liikenteessä. Se on tutkijoiden mielestä liian myöhään, Suomela toteaa.
    Heidän mukaansa Ruotsissa tuetaan eri lailla sähköautoja samoin kuin Norjassa, jossa polttomoottoriautojen myynti pyritään ajamaan alas. Suomi on pohjoismaisesta tasosta kaukana. Autokanta ei uudistu hetkessä. Vihreiden tavoite on, että 2030-luvun puolivälissä sähköautoja olisi 90 prosentin osuus henkilöautokannasta.

JOTTA päästötavoitteessa pysytään, on ruoka-aineympyrä ajateltava uudelleen.
– Ruoka on iso päästölähde. Ei voida ajatella, että lihan kulutus kielletään, mutta tarvitsemme ohjauskeinoja käyttöön varsinkin vauraissa maissa, jotta kulutus supistuisi, Hautala sanoo.
Hän korostaa, ettei ole tarkoitus lopettaa maidontuotantoa Pohjois-Savossa.

-Joskin Suomen sisällä kasvis- ja eläintuotantoalueet ovat eristyneitä, mikä vaikeuttaa kiertotaloutta.   Vihreät ottaisivat käyttöön lihaveron. Hintaohjaus olisi keino vähentää eläinperäisten tuotteiden kulutusta. -Veron avulla saisimme kasvisruoasta edullisempaa. Nythän rahaa käytetään paljon kotieläintuotannon tukemiseen, joten kasvisruoan on vaikea ottaa hintakuilua kiinni. Jos karsisimme vain tukia, niin tuontilihan määrä lisääntyisi. Tätä emme halua, Suomela jatkaa.
Vihreät esittävät vaihtoehtobudjetissaan, että eläintuotteille asetetaan vero tuotannon synnyttämien kokonais-päästöjen mukaan.

HAUTALA NOSTAA esille metsät.
-Jättimäisillä hakkuusuunnitelmilla vasta vuonna 2050 tehokäytössä oleva metsä muuttuu nieluksi. Siihen asti metsien päästöt lisääntyisivät. Metsäpolitiikka pitäisi ottaa uuteen tarkasteluun, kun ilmasto lämpenee Pohjolassa nopeammin kuin muualla.
Avohakkuiden tilalle otettaisiin kestävät hakkuutavat. Hakkuut olisi vietävä siihen suuntaan, että hiilinielut kasvaisivat nykyistä nopeammin.

JOEL MAISALMI

Jaa käyttäen:


18 vastausta artikkeliin “Vihreää utopiaa”

  1. 15 suurinta rahtilaivaa, jotka mm. kuskaavat virheille kasvisruokaa toiselta puolelta maapalloa, saastuttaa enemmän kuin kaikki autot yhteensä.
    Virheitä pitää kieltää muualla kuin Suomessa kasvatetut rehut ja kaikki lentäminen.

  2. ”Phuketin-lento vastaa lähes 10 vuoden autoilua, Lontoon liki kahden: Näin hurjasti päästösi vähenevät, jos lopetat lentämisen”

    ————————————————
    Dubai on suorastaan stanallinen lentomatkailun kohde.

    Joka mannelle olalta ammuttavat ohjukset lentoliikenteen rauhoittamiseksi.

  3. ”Vihreiden reseptit ovat selvät. Luovutaan avohakkuista, polttomoottoriautoista ja asetetaan lihalle ja kotieläintuotteille vero.
    -Me tavoittelemme hiili-neutraaliutta 5-10 vuotta aiemmin kuin muut suuret puolueet. Muilla on ollut löysemmät tavoitteet, europarlamenttiin ja eduskuntaan pyrkivä Tampereen valtuuston varapuheen-johtaja Iiris Suomela sanoo.”

    Sähköautot ovat sabotaasia sähköverkkoja ja sähkön tuotantoa ja samalla sähköä ostamaan joutuvaa Pielaveden mummoa kohtaan. Tätäkö Iiris Suomela tosiaan haluaa? Mielenkiintoista.

  4. ”Avohakkuiden tilalle otettaisiin kestävät hakkuutavat. Hakkuut olisi vietävä siihen suuntaan, että hiilinielut kasvaisivat nykyistä nopeammin.”
    ————————————-
    Kuivien kankaiden puiden juuret voitaisiin jättää maahan tuottamaan hiilidioksidia puustolle, jotta se kasvaisi nopeammin. Ja hivenaineita jäisi maahan.

    Märässä maassa ei tapahtuisi lahoamista, koska happea ei olisi tarpeeksi, puuaine eli ligniini ei myöskään mätäne eli hiiltä jäisi maaperään. Osa puusta mätänisi tuottaen metaania. Kannot kyllä lahoaisivat tuottaen hiilidioksidia.

  5. Ligniini tulee puunjalostuksen sivuaineena, jota käytetään esim. öljynporauslaitteiden voiteluaineena ja lannoitteissa. Se kuuluu osana luontoon puun lahotessa.

  6. Lihan tuotannossa on se hyvä puoli, että se saattaa pelastaa ihmiset nälkäkuolemalta tilanteessa, jossa muuta ruokaa ei ole saatavissa. Huoleton Kataisen hallitus lähti puolittamaan maamme ruokavarastoja.

    Vihreät ovat hoopottaneet nuoren Iris Suomelan vaaralliselle tielle.

    Sähköriippuvuuden lisääminen on varsin vaarallista peliä ja sähköautojen merkittävä lisääminen varsinaista mielipuolisuutta. No jaa, ehkä vain osoitus tietämättömyydestä, jos taas tietoa on, silloin on kysymys ymmärtämätömyydestä, ymärtämättömyys saattaa olla osoitus älyn vähäisyydestä.

    Jos maan autokanta tehdään riippuvaiseksi sähköstä, se tietää liikenteen välitöntä lamautumista tilanteessa, jossa sähköverkko lamautuu auringon aiheuttaman sähkömagneettisen pulssin takia tai sähköverkko lamautuu sotatilanteessa tai terrorismin takia tai ylikuormituksen takia tai tilapäinen tuotantokatko vaurioittaa verkostoa.

    Sähkön tuonti ulkomailta voi katketa sekunnissa. Tässä hiljattain suomalainen ydinvoimala erotettiin verkosta, kun mittausmuuntaja tärveltyi. Alituotannosta saattaa olla seurauksena vaarallinen ketjureaktio.

    —————————

    Jos tuon edellä kertomani tietää ja ymmärtää älyllistä kapasiteettia omaavavana, ei voi enää kannattaa sähköautoilun merkittävää lisäämistä. Jos vielä sittenkin kannattaa, niin kyseessä saattaa olla kansanvihollinen, joka haluaa altista koko kansan vakaville vaikeuksille, kylmyydelle, nälälle, yhteiskunnan välittömälle lamautumiselle, valtakunnan ulkopuolisen tahon hyökkäykselle jne.

    Vihreät saattavat olla hönttiydessään äärimmäisen vaarallisia. Myös tulisijojen vainoaminen on omiaan johtamaan paleltumiskuolemiin.

  7. En ole sähköautoilun kannattaja minäkään. Sähköauto sopinee taajamiin mutta haja-asutuskäytössä ainakin vielä, täysin kelvoton ja lisää tuontienergian määrää.

  8. Kovasti aina pyritään muissa yhteyksissä muistuttamaan, että Suomi ei ole mikään muista erillään oleva saari. Kuitenkin tässä ilmastoasiassa pahimmat intoilijat tuntuvat niin ajattelevan. Ajatellaan, että Suomen painaessa nettopäästöt nollaan ilmastonmuutos Suomen osalta pysähtyy ja pohjoiskalottikin pelastuu.

    On myös kestämätön ajatus, että Suomen metsät pystyvät pelastamaan maailman ilmastonmuutokselta. Suomen metsänkäyttö on kestävällä pohjalla. On ollut jo vuosikymmeniä. Toisin on monessa muussa maassa jopa Euroopassa ja puhumattakaan esim. sademetsävyöhykkeen maista.

    Sähköautoilun kiihkeät edistäjät ottavat hyvin mielellään esimerkiksi Norjan. He eivät kuitenkaan ota huomioon niitä eroja mitä Suomella ja Norjalla on sähköenergian tuotannossaan. Norjalla riittää vesivoimaa muillekin jaettavaksi toisin kuin Suomella.

  9. Kestävä metsänhoito on ratkaisu, ei ongelma.

    ”- – Suomen metsänhoito ja biotalousmalli on kestävä. Metsävarat ovat kasvaneet pitkään ja kasvavat jatkossakin viilentäen ilmastoa. Olemme maailman metsäisin maa yli 70 prosenttia metsäpinta-alalla, ja silti puustomme kokonaistilavuus eli puun määrä metsässä kasvaa yhä. Luken selvityksen mukaan puuston kasvu lisääntyy pitkällä aikavälillä kaikissa skenaarioissa. Suomen metsien ikärakenne mahdollistaa metsävarojen hyödyntämisen kasvattamisen. – –
    Ilmastotalkoissa on keskityttävä fossiilisten polttoaineiden yhä nopeampaan vähentämiseen. On tärkeä ymmärtää, että kestävä metsänhoito ja puupohjainen biotalous on osa ratkaisua ilmaston viilentämisessä – ei ongelma. On ymmärrettevä, että puutuotteet tehdään joka tapauksessa jossain. Minne Antti RInne haluaa siirtää Suomen Suomen biotaloussektorin tuotannon ja työpaikat? Missä on laadukkaampaa tuotantoa ta kestävämpää metsätaloutta kuin Suomessa? – Elsi Katainen, Euroopan parlamentin jäsen (kesk./ALDE), Lapin Kansa 11.10.2018.
    —————————————————————
    Elsi Kataisen mielipidekirjoitus on vastine Antti Rinteen toteamukseseen (HS 9.10.), että metsien hakkuita pitäisi vähentää.
    Näyttää siltä, että punavihreiden lisäksi demaritkin vastustavat kaikkea mikä haisee työlle ja järjelle. Eipä silti, demarit ovat jatkuvasti liukuneet punavihreän aatemaailmaan suuntaan, esimerkiksi Antti Rinne huvitti taannoin kansaa puhumalla äijäfeminismistä.

  10. Sähköautot ovat hyvä ratkaisu, kun vaan se sähkö sitten tuotetaan ympäristöystävällisesti. Ydinvoimalle ei liene vaihtiehtoa, mutta aurinkoenergian tuotanto kehittyy myös koko ajan. Tai ehkä joku keksii vielä polttomoottorin josta kaikki hiilidioksidi saadaan kerättyä talteen. Se puristetaan mustaksi lieriöksi ja haudataan maahan.

  11. Tässä tiivistettynä aloitusblokista:

    Metsien pieneneminen koko maapalloa koskeva on ongelma – metsät eivät ratkaise ilmakehän hiilidioksidin määrän kasvua. Metsien pieneneminen jopa tuo ilmakehään lisää hiilidioksidia. Esimerkiksi asuntoalueen paikalta hakattu puu poltetaan tai se lahoaa enemmin tai myöhemmin.

    Vihreiden pitäisi tajuta, etteivät maailman metsät pysty ottamaan vastaan sitä valtaisaa hiilidioksidi määrää, joka ilmakehään siirtyy fossiilisten materiaalien käytöstä. Maasta otetaan vuosittain miljardeja tonneja kivihiiltä, öljyä ja maakaasua. Unohtakaa jo mantra metsien toimimisesta hiilidioksidi nieluna. Metsiin varastoituisi kyllä hiiltä, jos niiden voluumi kasvaisi. Niin ei kuitenkaan tule enää koskaan tapahtumaan. Ihmiskunnan kasvaminen vaatii lisää viljelysmaita ja asusijoja. Lisäksi tuotantolaitokset vaativat maa-alaa.
    Vihreille tiedoksi: Puut sitovat hiiltä koko kasvujaksonsa ajan, ei vasta viidenkymmenen vuoden kulutta, kun puu on valmis kaatamiseen.

    ***
    Vihreiden silmätikkuna ovat henkilöautot. Lentokoneiden, rahtilaivojen, kuorma-autojen ja bussien päästöt pitäisi varmaan unohtaa.
    *
    https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/phuketin-lento-vastaa-lahes-10-vuoden-autoilua-lontoon-liki-kahden-nain-hurjasti-paastosi-vahenevat-jos-lopetat-lentamisen/7108092#gs.irl3h_A

    Phuketin-lento vastaa lähes 10 vuoden autoilua, Lontoon liki kahden: Näin hurjasti päästösi vähenevät, jos lopetat lentämisen

    Hautala & kumppanit lentävät Brysselin ja Helsingin väliä surutta – jopa viikoittain. Niinhän se on: Tehkää kuten minä sanon, ei niin kuin minä teen.

  12. Jos tahtoa riittäisi, niin..

    https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005863309.html
    13.10.2018

    Länsimaalaisten pitäisi vähentää lihansyöntiä 90 prosenttia, muuten ilmastonmuutoksen hillintä ei onnistu, varoittavat tutkijat
    *

    Riittäisiköhän tuokaan?
    *

    Toimenpiteisiin pitäisi lisätä:

    Ihmiskunnan väestön kasvun pysäyttäminen tai saattaminen pieneen (0,5%) laskuun. Tämä tarkoittaisi, että yhteiskunnassa, jossa on hyvä terveyshuolto, äidit synnyttäisivät keskimäärin korkeintaan 2,2 lasta. [ Afrikassa tällä hetkellä 4,6 lasta]

    *
    Lentoliikenteen vähennys kolmannekseen nykyisestä.

    ***
    Todennäköisesti kehitys ilmastoasiassa jatkuu kuten tähänkin asti asiaa on viety ’eteenpäin’ – pidetään ilmastokokouksia, tehdään sopimuksia, joita ei juuri kukaan noudata

  13. Norjaan saa sähkövoimaloita joka paikkaan. Pienet sähkövoimalat voivat toimia hätätilanteessa irti valtakunnan verkosta. Näin voisivat tehdä myös Suomen hajautetut biometaanivoimalat.

    Turpeessa olisi raaka-ainetta biometaanille yllin kyllin. Mutta biometaanin käyttö autoissa ei tarvitse sähköistä välivaihetta energiaa tuhlaamassa.

    Vihreät neropatit eivät honaa, että turve muuttuu suon hapettomissa oloissa jatkuvasti metaaniksi, jota suo piereskelee ilmaan. Ei turve-energia ole fossiilienergiaa.

    Suomeen on rakennettu bioetanolin ja biodieselin laitoksia. Mutta ne tuskin pystyvät kilpailemaan taloudellisuudessa biometaanituotannon kanssa. Ilman turpeen käyttöön ottamista ei biometaanille saada raaka-ainetta tarpeeksi, koska puuvartiset kasvit eivät kelpaa.

Kommentoi