Unelma täystyöllisyydestä

Joskus 70-luvulla Kekkonen huolestui muistaakseni neljän prosentin työttömyysluvuista (63 000 työtöntä).

Sen jälkeen yhteiskunta on monimutkaistunut ja työn vaatimukset nousseet toiselle tasolle.

Kanadassa on säädetty laki, joka kieltää rekrytoimasta puolustusvoimiin ketään alle 83 älykkyysosamäärällä varustettua. Toronton yliopiston psykologian professori mukaan tämä jättää töiden ulkopuolelle 10 prosenttia väestöstä.

Jos sama koskee siviilipuolta, niin Suomessa itseasiassa nyt vallitsee täystyöllisyys.

9 vastausta artikkeliin “Unelma täystyöllisyydestä”

  1. Uskoisin että saattaa olla sellaisiakin työnkuvia joissa liika älykkyys on vain haitaksi, turhauttaisi tekijäänä.

  2. ÄO ei ole nostettavissa koulutuksella Niilo. Se on luontainen ominaisuus.
    Tietoa ja taitoja voidaan lisätä koulutuksella, mutta niillä ei ole mitään tekemistä ÄO:n kanssa.
    Päättäjinä on kaikenlaisia kansalaisia ja melkoisesti sellaisia, joita eivät tosiasiat edes kiinnosta oman ja puolueen edun mennessä ohi.

    1. Gaussin käyrä toimii myös toisinpäin.
      Nyt Suomeen päästetään maahanmuuttajia, joiden keskim. kansallinen ÄO on 70:n ympärillä. Näiden työllistyminen on, kuten turhat kotouttamisyritykset osoittavat, erittäin vaikeaa ja harvinaista.
      (Totta kai vain fiksumpi häntä käyrästä ylittää 83.)

  3. Sehän oli 70- luvulla, kun väki pisteli Ruotsiin Saabin tehtaille tuulettimen hihnoja asentamaan. Muistini mukaan kärsittiin kyllä kesälomien jälkeen työvoimapulaa, ainakin tietyillä aloilla. Silloinhan keksittiin se lomaltapaluurahakin, ihan vaan houkuttimeksi.

      1. Harri

        Se on totta, Itä Suomea tyhjennettiin 60- luvulla ja se väki lomillaan houkutteli toisia mukaansa myöhemmin. Eipä nuo vuodet niin tarkkaan ole enää muistissa.

  4. Niin, nyt on muuttomeininkiä,,,ainakin Suomeen päin, muttei työperäistä…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *